Leirikesä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Leirikesä ry on Pääkaupunkiseudun partiolaisten perustama yhdistys, joka järjestää kaikille lapsille avointa kesä- ja talvileiritoimintaa. Toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus. Leiritoiminnalle on leimallista telttamajoitus (kesäleireillä) sekä vahva panostus ohjelmallisuuteen.

Leirejä järjestetään Kiljavan Leirikeskuksessa koko koulujen kesäloman ajan. Talvisin Kiljavan Leirikeskuksessa järjestetään kahdesta kolmeen talvileiriä. Aiemmin leirejä järjestettiin myös Hangossa Bengtsårin leirisaarella alku- sekä keskikesällä.

Leirikesä on SOSTEn jäsenjärjestö.

Toiminta on alkanut vuonna 1954, kun Helsingin Partiopoikapiirin Kilmulassa pidetyille Stadin kundin kesäleireille alettiin ottaa myös ei-partiolaisia mukaan. 1950- ja 1960-luvuilla leiritoiminta oli vielä varsin erilaista, kun ohjaajia saattoi olla 5-6 ja leirillä kerrallaan jopa 200 poikaa.

1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa leiritoimintaan osallistuvien määrä oli laskenut ja kesän 1972 leirinjohtajat Paavo Holopainen ja Eero Nieminen (nyk. Nerelli-Antell) uudistivat leiritoimintaa mm. laajentamalla voimakkaasti leireistä tiedottamista, ottamalla tytöt mukaan leireille (vrt. Suomen Partiolaisten perustaminen samana vuonna), sekä vaihtamalla leirien nimeksi Kiljavan Leirikesä. Uudistukset onnistuivat ja leiritoimintaan osallistui aiempaa enemmän lapsia.

Vuonna 1981 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset päätti perustaa Leirikesä-nimisen yhdistyksen huolehtimaan kasvaneesta leiritoiminnasta yhdessä muiden PäPan lähiyhteisöjen kanssa. Samalla tuli mahdolliseksi saada Raha-automaattiyhdistyksen avustusta leiritoimintaan. Leirikesä ry oli kuitenkin tiiviisti yhteydessä partiopiiriin, mm. toiminnanjohtajana toimi PäPa:n toiminnanjohtaja miltei 20 vuotta ja kaikki toimistopalvelut ostettiin pitkään PäPalta.

1980-luvun lopussa Raha-automaattiyhdistykseltä saatiin avustusta oman leirikeskuksen hankintaan ja rakentamiseen ja saadulla avustuksella ostettiin PäPa:lta osa Kiljavan leirikeskuksesta ja rakennettiin uudisrakennus Kassu. Partiolaisten tarpeet huomioitiin suunnittelussa erittäin tarkasti ja alueesta toteutettiin yksi yhteinäinen leirialue kahden vierekkäisen sijaan.

Vuonna 1998 kasvaneiden Raha-automaattiyhdistyksen avustusvarojen turvin perustettiin toinen kesäleiripaikka Hankoon Bengtsårin leirisaarelle ja uutta kesäleiripaikkaa luotsasi useamman kesän ajan Marju Hilli (nyk. Rantanen). Samalla voitiin palkata Leirikesän ensimmäinen kokoaikainen työntekijä. Vuonna 2001 aloitti ensimmäinen kokoaikainen toiminnanjohtaja ja PäPa:n kanssa yhteisestä toiminnanjohtajasta luovuttiin. Niin sanottua Benkun Leirikesää järjestettiin vuosina 1998-2013 kaikille avoimena leiritoimintana.

2000-luvulla leireillä on käynyt vuosittain noin 2000 lasta ja leiritoiminta täyttää Kiljavan Leirikeskuksen täyteen koulujen loma-aikoina sekä kesäisin että talvisin.

Leirikesä järjestää nykyään sekä yöleirejä että päiväleirejä koulujen loma-aikoina. Päiväleiritoiminta tuli yöleirien rinnalle ensimmäisen kerran vuonna 2017. Yöleirit keräävät noin 2000 lasta vuosittain ja päiväleirit yli 1000 lasta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]