Lentokenttäpaloauto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jyväskylän lentoaseman paloauto

Lentokenttäpaloauto on paloauto, joka on suunniteltu erityisesti pelastus- ja sammutustehtäviin lento-onnettomuustilanteissa sekä lentoasemalla syttyvien tulipalojen sammutukseen.

Kokoonsa nähden lentokenttäpaloautot kiihtyvät yleensä nopeasti. Niillä voi ajaa myös maastossa, joten ne kykenevät tarvittaessa toimimaan myös päällystetyn lentokenttäalueen ulkopuolella. Niihin mahtuu suuria määriä vettä ja sammutusvaahtoa, ja niissä on tehokkaat pumput. Useimmissa lentokenttäpaloautoissa on myös vesitykki, jonka avulla paloja voi sammuttaa kaukaa.

Joissakin lentokenttäpaloautoissa on puomi, jonka päässä oleva vesitykki voidaan saada jopa yli 10 metrin korkeuteen. Osassa näistä puomeista on snozzle-suutin, jolla voidaan tehdä pieni reikä lentokoneen runkoon ja sammuttaa matkustamon ja rahtitilan tulipaloja.[1]

Erilaisia lentokenttäpaloautoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka suuri osa lentokenttien paloautoista on yllä kuvaillun kaltaisia, poikkeuksia löytyy.

  • "Tavallinen" paloauto. Kaikkia lentokenttien paloautoja ei välttämättä ole suunniteltu nimenomaan lentokenttien toimintaa silmällä pitäen, vaan jotkin voivat olla pelastuslaitosten käyttämien pelastusyksiköiden kaltaisia. Ne eivät ole yhtä suuria eivätkä maastokelpoisia kuin lentokentille suunnitellut paloautot. Niitä käytetään usein esimerkiksi lentokenttärakennuksissa syttyvien tulipalojen sammuttamiseen.
  • Ensilähdön paloauto. Ensilähdön paloautot ovat kevyiden pelastusyksiköiden kaltaisia pieniä, ketteriä ja nopeita paloautoja, jotka ehtivät palopaikalle nopeammin kuin raskaat lentokenttäpaloautot. Niissä on niukempi varustus kuin suuremmissa paloautoissa, mutta niiden avulla sammutustyöt voidaan aloittaa nopeammin.
  • Muu pelastusajoneuvo. Lentokenttäpalokunnilla voi olla käytössään myös muunlaisia pelastusajoneuvoja, kuten palomestarin autoja ja miehistönkuljetusautoja.
  1. United States Patent 5301756 8.2.1993. USPTO. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 6.8.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Airport crash tender