Transbaikalin rintama

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puna-armeijan rintamat toisessa maailmansodassa
Baltian rintamat
Baltian rintama
1. Baltian rintama
2. Baltian rintama
3. Baltian rintama
Brjanskin rintama
Luoteisrintama
Orjolin rintama
Valko-Venäjän rintamat
Valko-Venäjän rintama
1. Valko-Venäjän rintama
2. Valko-Venäjän rintama
3. Valko-Venäjän rintama
Keskustan rintama
Kurskin rintama
Lännen rintama
Ukrainan rintamat
1. Ukrainan rintama
2. Ukrainan rintama
3. Ukrainan rintama
4. Ukrainan rintama
Arorintama
Etelän rintama
Lounaan rintama
Voronežin rintama
Reservirintama
Kaukoidän rintamat
Kaukoidän rintama
1. Kaukoidän rintama
2. Kaukoidän rintama
Transbaikalin rintama
Moskovan rintamat
Moskovan puolustuslinja
Moskovan reservirintama
Možaiskin puolustuslinja
Kalininin rintama
Reservirintama
Pohjoiset rintamat
Karjalan rintama
Leningradin rintama
Pohjoinen rintama
Olhavan rintama
Kaukasuksen rintamat
Kaukasuksen rintama
Pohjois-Kaukasuksen rintama
Transkaukasian rintama
Krimin rintama
Stalingradin rintamat
Donin rintama
Kaakon rintama
Stalingradin rintama

Transbaikalin rintama oli puna-armeijan toisen maailmansodan rintama, joka luotiin 19. kesäkuuta Transbaikalin sotilaspiiristä. Rintaman komentajana toimi 19. kesäkuuta 1941 – 12. heinäkuuta 1945 kenraali Mihail Prokofjevitš ja 12. heinäkuuta – 1. lokakuuta 1945 Neuvostoliiton marsalkka Rodion Malinovski. Lokakuussa 1945 rintama uudelleenjärjestettiin Transbaikal-Amurin sotilaspiiriksi.[1]

Saksan antauduttua Euroopassa toukokuussa 1945 Transbaikalin rintama aloitti viimeisen puna-armeijan hyökkäyksen toisessa maailmansodassa japanilaisia joukkoja vastaan Mantšuriassa 9. elokuuta. Neuvostoliittolaiset Transbaikalin sekä 1. ja 2. Kaukoidän rintaman joukot löivät japanilaiset helposti ja operaation jälkeen Malinovškille myönnettiin Neuvostoliiton sankarin arvonimi. Hyökkäykseen osallistui yli 1,5 miljoonaa sotilasta, 3 900 lentokonetta, 5 500 panssarivaunua ja 26 000 tykkiä.[2]

Hyökkäyssuunnitelman mukaisesti Transbaikalin rintama hyökkäsi Mongolian suunnalta, 1. Kaukoidän rintama meren suunnalta ja 2. Kaukoidän rintama pohjoisesta. Tavoitteeksi asetettiin japanilaisen armeijan lyöminen sekä Sahalinin saaren eteläosan ja Kuriilien saarten miehittäminen.[3]

Taistelu ehti kestää vain noin viikon ennen kuin Japanin keisari Hirohito esitti maan antautumisen 15. elokuuta. Puna-armeija oli tuolloin työntynyt jo syvälle Mantšuriaan ja jatkoi etenemistään ilman vastarintaa miehittäen Shenyangin, Qiqiharin ja Changchunin elokuun 20. mennessä. Puna-armeija pidätti myös Mantšukuon (ja entisen Kiinan) keisarin Pu Yin.

  1. Auke de Vlieger: De Slag om Stalingrad - Fronten stalingradbattle.nl. Arkistoitu 28.2.2007. Viitattu 3.4. 2007. (hollanniksi)
  2. Chronology of World War II - Soviets invade Manchukuo onwar.com. Viitattu 3.4. 2007. (englanniksi), http://www.ruswave.com/articles/marshals-soviet-union/malinovsky/ Ruswave.com. Viitattu 3.4. 2007. (englanniksi)
  3. GAREYEV, M.A.: The Manchurian Strategic Operation: Lessons and Conclusions.(Russia) encyclopedia.com. 11/1/2000. Viitattu 4.4. 2007. (englanniksi)