Wikiprojekti:Punaisten linkkien naiset/2019

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuukausikilpailu: Punaisten linkkien naiset
1.–30. huhtikuuta 2019

Sinistetään naisia käsittelevien artikkelien linkit!

  • Naiset ja muunsukupuoliset ovat aiheina kuukauden kestävässä kilpailussa huhtikuussa 2019. Kilpailuun lasketaan mukaan kaikki huhtikuun aikana luodut naisista ja muunsukupuolisista kertovat artikkelit, sekä kaikki naisista ja muunsukupuolisista kertoviin artikkeleihin huhtikuussa tehdyt muokkaukset.
  • Suomenkielisessä Wikipediassa vain 19 prosenttia ja pohjoissaamenkielisessä Wikipediassa noin 30 prosenttia henkilöartikkeleista käsittelee naisia. Kilpailun tavoitteena on kasvattaa tuota prosenttiosuutta.
  • Kilpailun järjestää Wikimedia Suomi. Kolme parasta saavat palkinnoksi Museokortin, ja lisäksi Wikimedia Suomi tarjoaa heille illallisen yhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä sunnuntaina 26. toukokuuta. Lisäksi jaetaan erikoisrusetteja pisterajojen mukaan.
  • Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestetään lauantaina 6. huhtikuuta tapaaminen, jossa osallistujat saavat halutessaan apua ja neuvoja Wikipedian muokkaamiseen. Kokeneemmat osallistujat ovat myös tervetulleita paikan päälle. Tapaaminen järjestetään toisen kerroksen ryhmätilassa 8 kello 17–20.

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Tässä kilpailussa lasketaan mukaan muokkaukset suomen- sekä pohjois-, koltan- ja inarinsaamenkielisten Wikipedioiden artikkeleihin, joiden esiintymä kohteesta (P31) arvo on ihminen (Q5) ja sukupuoli (P21) arvo on muu kuin mies (Q6581097). Esimerkkejä artikkeleista.

Muokatut artikkelit tulevat mukaan pistelaskuun vain, jos ne on linkitetty Wikidata-kohteeseen. Tarkempia ohjeita linkitykseen löytyy osiosta ”Apukeinot”. Pistelaskussa saattaa olla muutaman tunnin viiveitä, joten odotathan rauhassa, jos muokkaamasi artikkelit eivät heti ilmesty tuloslistaan.

Huomaa, että koltan- ja inarinsaamenkieliset Wikipediat ovat vasta Incubator-vaiheessa, eikä automaattinen pisteidenlasku siksi toimi niissä. Niinpä niissä luodut ja muokatut artikkelit tulee lisätä erilliseen listaan kilpailusivun kohdassa ”Huomioita”. Järjestäjät laskevat näistä muokkauksista tulevat pisteet käsin ja lisäävät ne kilpailun loputtua mukaan osallistujan pistesaldoon.

jotka löytyvät tällä SPARQL-kyselyllä tai joihin johtaa linkki sivulta Wikiprojekti:Punaisten linkkien naiset/2019/sivut

Pisteet annetaan seuraavien sääntöjen mukaan:

  • Jokaisesta uudesta artikkelista annetaan 10 pistettä
  • Jokaisesta lisätystä tavusta annetaan 0,0125 pistettä, mutta enintään 60 pistettä per artikkeli
  • Jokaisesta lisätystä sanasta annetaan 0,25 pistettä
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 5 pistettä, mutta enintään 15 pistettä per artikkeli
  • Jokaisesta lisätystä lähteestä annetaan 5 pistettä ja 1 pistettä viittauksesta jo olemassa olevaan lähteeseen
  • Jokaisesta vähintään 100 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 5 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 200 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 10 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 500 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 25 bonuspistettä
  • Jokaisesta vähintään 1000 sanaa tuottaneesta lisäyksestä annetaan 60 bonuspistettä

Muista ilmoittautua osallistujaksi!

Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskeneen pisteet väärin tai jonkun saaneen epäoikeudenmukaisia pisteitä, ilmoita siitä Viikon kilpailu -vastaaville.

Kilpailun kohteena ovat kilpailun nimestä huolimatta sekä naiset että muunsukupuoliset (henkilöt, joiden sukupuoli on muu kuin mies).

Artikkelin linkittäminen Wikidataan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta muokatut artikkelit tulevat mukaan automaattiseen pistelaskuun, ne täytyy linkittää Wikidata-kohteeseen. Wikidata-kohteessa on lisäksi oltava määriteltynä, että artikkelin aihe on ihminen ja sukupuoli nainen (tai muu kuin mies). Artikkeli on linkitetty, mikäli sivun vasemmassa laidassa Työkalut-otsikon alla näkyy linkki ”Wikidata-kohde”.

Kun luot uuden artikkelin ja tiedät, että aiheesta kirjoitettu artikkeli löytyy myös jostakin muunkielisestä Wikipediasta, helpoin tapa linkitykselle on painaa artikkelisivulta vasemman laidan Kielet-otsikon alta linkkiä ”Lisää linkkejä”. Täytä avautuvaan laatikkoon muunkielisen artikkelin kielikoodi, esimerkiksi en (englanti) tai sv (ruotsi), sekä artikkelin otsikko kyseisellä kielellä. Paina nappia ”Linkitä sivuun”. Kun tämän jälkeen päivität sivun, vasemmassa laidassa Työkalut-otsikon alla pitäisi näkyä linkki ”Wikidata-kohde”.

Mikäli luot artikkelin aiheesta, josta ei ole kirjoitettu artikkelia muunkielisissä Wikipedioissa, Wikidata-kohde on todennäköisesti luotava. Avaa Wikidata ja kokeile ensin kirjoittamalla artikkelin nimi hakukenttään, löytyykö aiheelle Wikidata-kohdetta. Jos kohde löytyy, avaa se. Sivun alalaidassa on otsikko ”Wikipedia”. Paina sen vieressä olevaa edit-painiketta ja lisää artikkelisi luettelon loppuun (kielikoodi fi). Tarkista myös, että ”Statements”-otsikon alla on merkinnät ”instance of: human” (tai suomeksi: ”esiintymä kohteesta: ihminen”) ja ”sex or gender: female” (”sukupuoli: nainen”).

Jos Wikidata-kohdetta ei löydy, sen voi luoda tästä linkistä. Täytä lomakkeen Label-kohtaan artikkelin nimi ja Description-kohtaan lyhyt kuvaus englanniksi (esim. suomalaiselle kuvanveistäjälle kuvaukseksi riittää ”Finnish sculptor”). Jos artikkelin aihe tunnetaan myös muilla nimillä, ne voi lisätä kohtaan ”Aliases”. Paina tämän jälkeen ”Create”. Luomasi Wikidata-kohde avautuu tällöin. Paina otsikon ”Wikipedia” vierestä edit-painiketta ja lisää luomasi artikkeli (kielikoodi fi). Paina tämän jälkeen ”Statements”-otsikon alta painiketta ”add statement”. Kirjoita avautuvan laatikon property-kenttään ”instance of” ja toiseen kenttään ”human” ja klikkaa ”Publish”. Lisää vielä samalla tavalla toinen statement, jossa property-kenttään tulee ”sex or gender” ja viereiseen kenttään henkilön sukupuoli englanniksi. Tämän jälkeen Wikidata-kohde on valmis, ja artikkelisi pitäisi ilmestyä mukaan pistelaskuun muutaman tunnin kuluessa.

Suomeksi nuo taitavat olla "Esiintymä kohteesta: ihminen" Lisää esitys: Sukupuoli. Tarkenne Nainen, kahdesta nainen-vaihtoehdosta jälkimmäinen (käytetään merkityksessä P21).

Päivitetty viimeksi 2. toukokuuta 2019 kello 04.40. Kilpailu on avoinna 1. huhtikuuta 2019 kello 00.00 – 30. huhtikuuta 2019 kello 23.59.

393 artikkelia, 666,01 kB

  1. Ruth Dreifuss U (166.9 p)
    01.04, 09:14: 10.0 p (uusi sivu) + 59.1 p (4730 tavua) + 38.8 p (155 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 49.0 p (9 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 730 bytes, 155 words
  2. Mia Mottley U (57.2 p)
    01.04, 09:25: 10.0 p (uusi sivu) + 21.5 p (1719 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 719 bytes, 39 words
  3. Lorella Stefanelli U (46.8 p)
    01.04, 14:20: 10.0 p (uusi sivu) + 20.4 p (1629 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    01.04, 14:24: 0.5 p (38 tavua)
    Total 1 666 bytes, 44 words
  4. Marika Makaroff (8.1 p)
    01.04, 19:24: 2.5 p (203 tavua) + 4.0 p (16 sanaa)
    01.04, 19:26: 0.6 p (44 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 247 bytes, 20 words
  5. Gloriana Ranocchini U (48.7 p)
    02.04, 09:36: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1531 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    02.04, 09:38: 1.1 p (90 tavua)
    02.04, 09:38: 0.6 p (46 tavua)
    02.04, 10:20: 0.6 p (45 tavua)
    Total 1 539 bytes, 29 words
  6. Anna Santer U (53.1 p)
    02.04, 11:03: 10.0 p (uusi sivu) + 20.4 p (1629 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    02.04, 11:04: 0.1 p (11 tavua)
    02.04, 11:34: 0.3 p (27 tavua)
    Total 1 656 bytes, 49 words
  7. Moa Lundgren U (59.5 p)
    02.04, 11:30: 10.0 p (uusi sivu) + 22.7 p (1819 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    02.04, 11:34: 0.4 p (28 tavua)
    02.04, 11:39: 3.4 p (269 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 116 bytes, 32 words
  8. Lucy Weber (0.2 p)
    02.04, 11:31: 0.2 p (15 tavua)
    Total 15 bytes, 0 words
  9. Elin Ek (15.3 p)
    02.04, 11:33: 0.2 p (12 tavua)
    03.04, 17:01: 10.1 p (809 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 821 bytes, 0 words
  10. Helen Sharman U (39.2 p)
    02.04, 11:53: 10.0 p (uusi sivu) + 7.9 p (628 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    02.04, 11:55: 0.1 p (6 tavua)
    Total 628 bytes, 45 words
  11. Valentina Tereškova (9.4 p)
    02.04, 12:07: 3.9 p (313 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 313 bytes, 2 words
  12. Eva Ganster U (59.4 p)
    02.04, 12:30: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1924 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 12:31: 0.3 p (27 tavua)
    Total 1 951 bytes, 60 words
  13. Tatjana Paller (2.7 p)
    02.04, 12:42: 2.0 p (156 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 156 bytes, 3 words
  14. Kamma Rahbek (0.0 p)
    02.04, 12:47: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  15. Agnes Reisch U (63.3 p)
    02.04, 13:04: 10.0 p (uusi sivu) + 24.7 p (1973 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    02.04, 13:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 2 001 bytes, 33 words
  16. Jennifer Pöltl (0.8 p)
    02.04, 13:09: 0.8 p (63 tavua)
    Total 63 bytes, 0 words
  17. Jenny Nowak (0.6 p)
    02.04, 13:16: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  18. Anna Virtanen (0.0 p)
    02.04, 13:24: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  19. Florence Fuller U (65.8 p)
    02.04, 13:48: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1698 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 13:49: 0.4 p (29 tavua)
    Total 1 727 bytes, 77 words
  20. Marie Womplou (18.2 p)
    02.04, 13:53: 1.1 p (90 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    02.04, 13:54: 0.0 p (3 tavua)
    05.04, 19:07: 1.1 p (86 tavua)
    05.04, 19:08: 2.4 p (188 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    05.04, 19:10: 3.1 p (246 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 613 bytes, 0 words
  21. Mary Carter Reitano U (58.1 p)
    02.04, 14:57: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1873 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    02.04, 14:58: 0.9 p (74 tavua)
    Total 1 947 bytes, 55 words
  22. Marketta Sundman (0.1 p)
    02.04, 15:08: 0.1 p (10 tavua)
    Total 10 bytes, 0 words
  23. Lena Park U (69.8 p)
    02.04, 15:33: 10.0 p (uusi sivu) + 27.5 p (2203 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 203 bytes, 57 words
  24. Daphne Akhurst U (115.3 p)
    02.04, 16:19: 10.0 p (uusi sivu) + 29.2 p (2338 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    02.04, 16:27: 11.8 p (943 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 281 bytes, 105 words
  25. Anke Huber U (69.8 p)
    02.04, 16:56: 10.0 p (uusi sivu) + 24.8 p (1987 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    02.04, 16:57: 0.3 p (26 tavua)
    04.04, 17:04: 2.9 p (232 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 245 bytes, 27 words
  26. Sylvia Lance Harper U (69.6 p)
    02.04, 17:30: 10.0 p (uusi sivu) + 13.3 p (1063 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    02.04, 17:40: 13.1 p (1047 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 110 bytes, 69 words
  27. Ella Haavisto U (50.3 p)
    02.04, 20:11: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1465 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 20:11: 0.4 p (28 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    03.04, 15:24: 2.1 p (171 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 664 bytes, 38 words
  28. Joan Hartigan U (89.3 p)
    03.04, 11:35: 10.0 p (uusi sivu) + 32.5 p (2602 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 602 bytes, 47 words
  29. Kathy Jordan U (75.7 p)
    03.04, 11:54: 10.0 p (uusi sivu) + 32.2 p (2576 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 11:54: 0.2 p (16 tavua)
    Total 2 592 bytes, 49 words
  30. Margaret Smith Court (0.1 p)
    03.04, 11:59: 0.1 p (11 tavua)
    Total 11 bytes, 0 words
  31. Nancye Wynne Bolton U (115.3 p)
    03.04, 13:02: 10.0 p (uusi sivu) + 44.1 p (3524 tavua) + 24.2 p (97 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 524 bytes, 97 words
  32. Raffaella Reggi U (87.1 p)
    03.04, 15:04: 10.0 p (uusi sivu) + 34.6 p (2769 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 769 bytes, 66 words
  33. Martina Trevisan U (91.5 p)
    03.04, 15:44: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2721 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total 2 719 bytes, 30 words
  34. Karin Knapp (5.3 p)
    03.04, 15:48: 0.3 p (24 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 24 bytes, 0 words
  35. Helen Kelesi U (92.1 p)
    03.04, 16:17: 10.0 p (uusi sivu) + 35.9 p (2868 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total 2 868 bytes, 45 words
  36. Helen Morrison (8.7 p)
    03.04, 16:20: 3.5 p (279 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 279 bytes, 1 words
  37. Vicki Nelson-Dunbar U (82.4 p)
    03.04, 16:47: 10.0 p (uusi sivu) + 33.4 p (2671 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 671 bytes, 56 words
  38. Laura Tavares (11.6 p)
    03.04, 16:51: 4.2 p (340 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 16:52: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 16:53: 0.4 p (30 tavua)
    Total 154 bytes, 0 words
  39. Liz McDaid U (46.8 p)
    03.04, 17:49: 10.0 p (uusi sivu) + 14.1 p (1130 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    03.04, 17:50: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 186 bytes, 28 words
  40. Veronika Andrusenko (0.1 p)
    03.04, 18:02: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  41. Darija Jurak U (81.8 p)
    03.04, 18:17: 10.0 p (uusi sivu) + 32.8 p (2620 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 620 bytes, 36 words
  42. Julija Jefimova (0.1 p)
    03.04, 18:41: 0.1 p (11 tavua)
    Total 11 bytes, 0 words
  43. Francesca Jones (tennispelaaja) U (54.1 p)
    03.04, 19:06: 10.0 p (uusi sivu) + 21.9 p (1752 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    03.04, 19:16: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 766 bytes, 28 words
  44. Karen Barritza U (75.0 p)
    03.04, 19:44: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2012 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 19:47: 3.6 p (285 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 297 bytes, 41 words
  45. Elisabeth Stubb (0.1 p)
    03.04, 19:49: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  46. Alise Vaidere U (97.3 p)
    03.04, 20:16: 10.0 p (uusi sivu) + 38.1 p (3047 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    Total 3 047 bytes, 37 words
  47. Martina Balogová U (80.1 p)
    03.04, 20:39: 10.0 p (uusi sivu) + 33.1 p (2650 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 650 bytes, 28 words
  48. Lilla Barzó U (67.9 p)
    03.04, 20:57: 10.0 p (uusi sivu) + 27.7 p (2215 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 215 bytes, 37 words
  49. Gertrude Jekyll (0.4 p)
    03.04, 21:03: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 11 bytes, 1 words
  50. Tiia Peltonen U (75.9 p)
    03.04, 21:48: 10.0 p (uusi sivu) + 28.8 p (2307 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    03.04, 21:49: 0.1 p (4 tavua)
    Total 2 311 bytes, 48 words
  51. Margaret Molesworth U (114.5 p)
    04.04, 09:40: 10.0 p (uusi sivu) + 42.5 p (3399 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 399 bytes, 100 words
  52. Esna Boyd U (91.7 p)
    04.04, 10:07: 10.0 p (uusi sivu) + 35.6 p (2852 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 852 bytes, 64 words
  53. Anna Harrison U (61.4 p)
    04.04, 10:36: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1045 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    04.04, 17:09: 6.8 p (546 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    04.04, 17:10: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 573 bytes, 46 words
  54. Susanna Dickinson (0.2 p)
    04.04, 10:45: 0.1 p (6 tavua)
    04.04, 10:46: 0.2 p (12 tavua)
    Total 18 bytes, 0 words
  55. Maija Sirkjärvi (0.1 p)
    04.04, 10:51: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  56. Nancy Lyle U (63.7 p)
    04.04, 11:14: 10.0 p (uusi sivu) + 27.9 p (2235 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 235 bytes, 43 words
  57. Amy Frazier U (59.0 p)
    04.04, 11:45: 10.0 p (uusi sivu) + 24.2 p (1939 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 939 bytes, 35 words
  58. Jan Lehane U (58.8 p)
    04.04, 15:56: 10.0 p (uusi sivu) + 26.1 p (2087 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 087 bytes, 31 words
  59. Kleopatra IV (0.3 p)
    04.04, 18:54: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 bytes, 1 words
  60. Laura Montalvo U (89.6 p)
    04.04, 19:16: 10.0 p (uusi sivu) + 36.1 p (2890 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total 2 890 bytes, 34 words
  61. Sunmi (50.3 p)
    04.04, 21:02: 0.4 p (29 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    04.04, 21:32: 25.7 p (2058 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 087 bytes, 37 words
  62. Gummy (10.9 p)
    04.04, 21:15: 3.6 p (285 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 21:15: 0.1 p (8 tavua)
    Total 293 bytes, 9 words
  63. Hanna Sola (0.1 p)
    04.04, 21:33: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  64. Ashley Jensen U (95.5 p)
    04.04, 22:09: 10.0 p (uusi sivu) + 37.7 p (3017 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 3 016 bytes, 51 words
  65. Emmy Alasalmi U (56.4 p)
    04.04, 22:56: 10.0 p (uusi sivu) + 24.4 p (1953 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 947 bytes, 28 words
  66. Jenni Asserholt U (88.5 p)
    05.04, 11:35: 10.0 p (uusi sivu) + 37.0 p (2963 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 957 bytes, 58 words
  67. Elin Holmlöv U (86.3 p)
    05.04, 12:02: 10.0 p (uusi sivu) + 36.4 p (2908 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 908 bytes, 40 words
  68. Maria Larsson (jääkiekkoilija) U (73.6 p)
    05.04, 13:03: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2268 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    05.04, 13:03: 0.4 p (29 tavua)
    05.04, 14:03: 3.4 p (268 tavua)
    05.04, 14:43: 0.5 p (42 tavua)
    Total 2 607 bytes, 40 words
  69. Ljudmila Beljakova U (119.0 p)
    05.04, 14:30: 10.0 p (uusi sivu) + 46.9 p (3755 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    05.04, 14:31: 4.9 p (388 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    05.04, 14:31: 0.0 p (1 tavu)
    Total 4 144 bytes, 74 words
  70. Emilia Ramboldt U (74.6 p)
    05.04, 15:00: 10.0 p (uusi sivu) + 34.6 p (2765 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 765 bytes, 40 words
  71. Angelina Gontšarenko U (100.3 p)
    05.04, 16:48: 10.0 p (uusi sivu) + 45.0 p (3599 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    06.04, 12:31: 0.0 p (1 tavu)
    Total 3 600 bytes, 53 words
  72. Anne Birgitta Pessi (0.1 p)
    05.04, 17:03: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  73. Marija Onolbajeva U (68.2 p)
    05.04, 17:33: 10.0 p (uusi sivu) + 30.7 p (2457 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 457 bytes, 30 words
  74. Fanny Bullock Workman (0.3 p)
    05.04, 17:45: 0.0 p (2 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 bytes, 1 words
  75. Tiffany Trump (3.4 p)
    05.04, 17:46: 0.2 p (14 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    05.04, 17:48: 0.8 p (60 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 74 bytes, 6 words
  76. Jekaterina Smolentseva U (88.6 p)
    05.04, 18:11: 10.0 p (uusi sivu) + 34.8 p (2781 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    05.04, 18:12: 6.1 p (488 tavua)
    Total 3 269 bytes, 47 words
  77. Franciska Sundholm (0.1 p)
    05.04, 19:19: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  78. Tessa Bonhomme U (86.3 p)
    05.04, 21:58: 10.0 p (uusi sivu) + 34.9 p (2788 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 788 bytes, 66 words
  79. Frida Abrahamsson (0.4 p)
    05.04, 22:58: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  80. Claudette Werleigh (0.1 p)
    06.04, 10:14: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  81. Cassie Campbell U (179.0 p)
    06.04, 10:43: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5639 tavua > maks) + 34.0 p (136 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 65.0 p (11 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    06.04, 10:44: 0.0 p (136 tavua)
    06.04, 14:49: 0.0 p (1 tavu)
    Total 5 776 bytes, 136 words
  82. Stephanie Anderson U (91.6 p)
    06.04, 13:04: 10.0 p (uusi sivu) + 43.9 p (3511 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 511 bytes, 47 words
  83. Megan Bozek U (75.7 p)
    06.04, 13:56: 10.0 p (uusi sivu) + 26.3 p (2101 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    06.04, 14:54: 11.4 p (908 tavua)
    06.04, 14:58: 0.6 p (46 tavua)
    Total 3 055 bytes, 30 words
  84. Caitlin Cahow U (124.4 p)
    06.04, 15:28: 10.0 p (uusi sivu) + 55.1 p (4409 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 41.0 p (8 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 4 408 bytes, 52 words
  85. Nina Agdal U (69.1 p)
    06.04, 15:57: 10.0 p (uusi sivu) + 24.8 p (1986 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 986 bytes, 33 words
  86. Romane Dieu (17.2 p)
    06.04, 16:22: 12.2 p (978 tavua)
    06.04, 16:22: 0.0 p (1 tavu) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 979 bytes, 0 words
  87. Carling Bassett-Seguso U (117.4 p)
    06.04, 17:36: 10.0 p (uusi sivu) + 42.9 p (3431 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 37.0 p (7 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 431 bytes, 90 words
  88. Katri Saarikivi (0.2 p)
    06.04, 18:40: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  89. Carin Strömberg (1.5 p)
    06.04, 18:44: 1.5 p (121 tavua)
    Total 121 bytes, 0 words
  90. Chinwe Okoro U (58.3 p)
    06.04, 19:12: 10.0 p (uusi sivu) + 22.9 p (1829 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    06.04, 22:33: 2.7 p (215 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 044 bytes, 27 words
  91. Linnéa Ågren U (60.8 p)
    06.04, 23:10: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1924 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 924 bytes, 23 words
  92. Katja Kipping (0.1 p)
    06.04, 23:43: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  93. Lisa Ek U (56.2 p)
    07.04, 11:56: 10.0 p (uusi sivu) + 20.5 p (1639 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 639 bytes, 23 words
  94. Sandra Adolfsson U (55.5 p)
    07.04, 18:27: 10.0 p (uusi sivu) + 23.2 p (1855 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    07.04, 18:27: 0.0 p (3 tavua)
    Total 1 858 bytes, 25 words
  95. Erica Ericsson U (64.6 p)
    07.04, 18:51: 10.0 p (uusi sivu) + 28.1 p (2245 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 245 bytes, 26 words
  96. Anna Ahlstrand U (79.1 p)
    07.04, 19:10: 10.0 p (uusi sivu) + 31.9 p (2550 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 550 bytes, 41 words
  97. Hermine Schröder (0.0 p)
    07.04, 19:13: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  98. Tove Almqvist U (65.5 p)
    07.04, 19:28: 10.0 p (uusi sivu) + 27.5 p (2201 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 201 bytes, 44 words
  99. Emelie Andersson U (92.2 p)
    07.04, 19:58: 10.0 p (uusi sivu) + 38.0 p (3038 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 037 bytes, 53 words
  100. Jonna Andersson U (94.6 p)
    07.04, 20:27: 10.0 p (uusi sivu) + 38.1 p (3046 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 046 bytes, 42 words
  101. Petra Andersson U (80.4 p)
    07.04, 20:53: 10.0 p (uusi sivu) + 30.4 p (2435 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 435 bytes, 40 words
  102. Anna Anvegård U (81.8 p)
    08.04, 10:29: 10.0 p (uusi sivu) + 32.3 p (2586 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 586 bytes, 46 words
  103. Marija Banušić U (76.0 p)
    08.04, 10:53: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2357 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 357 bytes, 42 words
  104. Linda Hallin U (82.3 p)
    08.04, 11:26: 10.0 p (uusi sivu) + 27.3 p (2183 tavua) + 23.0 p (92 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    08.04, 11:27: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 184 bytes, 29 words
  105. Hanna Marklund U (117.3 p)
    08.04, 12:28: 10.0 p (uusi sivu) + 42.1 p (3364 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 364 bytes, 101 words
  106. Maria Bergkvist U (66.0 p)
    08.04, 13:17: 10.0 p (uusi sivu) + 28.0 p (2238 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    08.04, 13:18: 0.0 p (3 tavua)
    Total 2 241 bytes, 32 words
  107. Marika Bergman-Lundin U (51.6 p)
    08.04, 13:59: 10.0 p (uusi sivu) + 23.3 p (1867 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 867 bytes, 29 words
  108. Nathalie Björn U (72.8 p)
    08.04, 15:08: 10.0 p (uusi sivu) + 32.8 p (2623 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 623 bytes, 36 words
  109. Stina Blackstenius U (66.9 p)
    08.04, 15:41: 10.0 p (uusi sivu) + 30.1 p (2407 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    08.04, 15:42: 0.6 p (50 tavua)
    18.04, 22:33: 0.7 p (58 tavua)
    Total 2 515 bytes, 34 words
  110. Hanne Ojanperä U (58.8 p)
    08.04, 16:01: 10.0 p (uusi sivu) + 25.8 p (2061 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 061 bytes, 28 words
  111. Rebecka Blomqvist U (39.7 p)
    08.04, 16:29: 10.0 p (uusi sivu) + 9.5 p (763 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    08.04, 16:31: 9.1 p (729 tavua)
    Total 1 492 bytes, 24 words
  112. Hilda Carlén U (64.6 p)
    08.04, 17:51: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2068 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    18.04, 22:33: 0.7 p (59 tavua)
    Total 2 127 bytes, 32 words
  113. Filippa Curmark U (58.1 p)
    08.04, 18:23: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2068 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 068 bytes, 21 words
  114. Lina Hurtig U (66.9 p)
    09.04, 11:16: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2272 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 272 bytes, 50 words
  115. Liisa Rantalaiho U (47.1 p)
    09.04, 12:25: 10.0 p (uusi sivu) + 25.6 p (2044 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    09.04, 12:26: 0.4 p (28 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 072 bytes, 25 words
  116. Elin Bragnum U (79.5 p)
    09.04, 13:27: 10.0 p (uusi sivu) + 31.3 p (2502 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 502 bytes, 33 words
  117. Anna Hjälmkvist U (52.3 p)
    09.04, 14:18: 10.0 p (uusi sivu) + 25.1 p (2006 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 006 bytes, 25 words
  118. Michelle De Jongh U (70.3 p)
    09.04, 15:06: 10.0 p (uusi sivu) + 28.3 p (2263 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 263 bytes, 28 words
  119. Lina Domberg U (44.2 p)
    09.04, 15:53: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1479 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 479 bytes, 23 words
  120. Amanda Edgren U (44.1 p)
    09.04, 16:14: 10.0 p (uusi sivu) + 6.8 p (547 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    09.04, 16:29: 14.0 p (1120 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    09.04, 16:31: 0.1 p (4 tavua)
    Total 1 671 bytes, 29 words
  121. Jennifer Egelryd U (68.6 p)
    09.04, 22:07: 10.0 p (uusi sivu) + 29.1 p (2329 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 329 bytes, 34 words
  122. Marie Ewrelius (19.9 p)
    09.04, 22:11: 9.5 p (756 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    09.04, 22:13: 4.0 p (319 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 073 bytes, 6 words
  123. Magdalena Eriksson U (82.1 p)
    09.04, 22:31: 10.0 p (uusi sivu) + 34.8 p (2787 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 787 bytes, 61 words
  124. Janine van Wyk U (143.6 p)
    10.04, 09:45: 10.0 p (uusi sivu) + 52.9 p (4228 tavua) + 29.8 p (119 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 41.0 p (8 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 228 bytes, 119 words
  125. Eva Ekeblad (0.2 p)
    10.04, 09:47: 0.1 p (6 tavua)
    10.04, 09:48: 0.1 p (8 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  126. Jennifer Falk U (69.7 p)
    10.04, 10:38: 10.0 p (uusi sivu) + 29.5 p (2357 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 357 bytes, 21 words
  127. Kristin Bekkevold (17.9 p)
    10.04, 10:52: 6.9 p (555 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 555 bytes, 4 words
  128. Hanna Folkesson U (73.8 p)
    10.04, 11:39: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2719 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    18.04, 22:34: 0.8 p (62 tavua)
    Total 2 781 bytes, 36 words
  129. Irma Helin U (60.4 p)
    10.04, 12:07: 10.0 p (uusi sivu) + 24.7 p (1975 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 975 bytes, 39 words
  130. Malin Ahlberg (0.0 p)
    10.04, 12:58: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  131. Saga Fredriksson U (66.8 p)
    10.04, 13:02: 10.0 p (uusi sivu) + 35.1 p (2807 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 807 bytes, 43 words
  132. Maja Göthberg U (62.9 p)
    10.04, 15:02: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2413 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 413 bytes, 27 words
  133. Mary Britton U (82.1 p)
    10.04, 16:14: 10.0 p (uusi sivu) + 34.9 p (2788 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 788 bytes, 69 words
  134. Elna Nieminen U (49.2 p)
    10.04, 16:36: 10.0 p (uusi sivu) + 14.2 p (1135 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 135 bytes, 32 words
  135. Adelisa Grabus U (38.3 p)
    10.04, 23:40: 10.0 p (uusi sivu) + 18.6 p (1485 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 485 bytes, 19 words
  136. Maria Rooth U (95.1 p)
    11.04, 11:03: 10.0 p (uusi sivu) + 44.1 p (3526 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 526 bytes, 40 words
  137. Ebba Hed U (54.8 p)
    11.04, 13:42: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (2003 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 003 bytes, 19 words
  138. Nettie Stevens (0.0 p)
    11.04, 13:46: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  139. Kristiina Wähälä (0.1 p)
    11.04, 14:01: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  140. Johanna Almgren U (105.8 p)
    11.04, 16:01: 10.0 p (uusi sivu) + 42.2 p (3376 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    11.04, 16:03: 0.1 p (6 tavua)
    Total 3 382 bytes, 54 words
  141. Amanda Ilestedt U (84.2 p)
    11.04, 22:00: 10.0 p (uusi sivu) + 33.7 p (2696 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 696 bytes, 54 words
  142. Coral Atkins U (83.3 p)
    12.04, 10:09: 10.0 p (uusi sivu) + 33.8 p (2703 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 703 bytes, 50 words
  143. Lilli Suburg (5.0 p)
    12.04, 10:21: 2.6 p (205 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    12.04, 10:26: 1.2 p (99 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 304 bytes, 5 words
  144. Ellen Niit (0.1 p)
    12.04, 12:20: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  145. Elin Magnusson U (105.1 p)
    12.04, 13:19: 10.0 p (uusi sivu) + 41.9 p (3351 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    12.04, 13:20: 8.0 p (637 tavua)
    Total 3 987 bytes, 57 words
  146. Ellen Karlsson U (84.5 p)
    12.04, 14:35: 10.0 p (uusi sivu) + 53.7 p (4299 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 4 299 bytes, 23 words
  147. Mimmi Larsson U (115.6 p)
    12.04, 16:56: 10.0 p (uusi sivu) + 48.1 p (3845 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 845 bytes, 82 words
  148. Tarja Pöntinen (0.1 p)
    12.04, 16:58: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  149. Clara Markstedt U (100.3 p)
    12.04, 23:38: 10.0 p (uusi sivu) + 42.0 p (3363 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 363 bytes, 69 words
  150. Linnéa Claeson U (64.5 p)
    13.04, 14:39: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2016 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 016 bytes, 33 words
  151. Ragnhild Aamodt (0.1 p)
    13.04, 17:51: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  152. Katri Raik (0.1 p)
    13.04, 21:57: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  153. Valéria Gyenge U (86.9 p)
    13.04, 22:18: 10.0 p (uusi sivu) + 35.0 p (2798 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    13.04, 22:19: 0.2 p (15 tavua)
    Total 2 813 bytes, 47 words
  154. Madelen Janogy U (49.3 p)
    14.04, 20:42: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1560 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    14.04, 20:43: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 561 bytes, 19 words
  155. Ursula Happe U (78.0 p)
    14.04, 21:42: 10.0 p (uusi sivu) + 35.2 p (2816 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 816 bytes, 31 words
  156. Sara Nordin U (66.7 p)
    14.04, 22:09: 10.0 p (uusi sivu) + 27.4 p (2195 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 195 bytes, 33 words
  157. Lisa Lantz U (57.2 p)
    14.04, 22:31: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2176 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 176 bytes, 20 words
  158. Emma Lundh U (59.1 p)
    14.04, 22:53: 10.0 p (uusi sivu) + 23.6 p (1885 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 885 bytes, 22 words
  159. Catrine Johansson U (82.0 p)
    15.04, 10:16: 10.0 p (uusi sivu) + 33.8 p (2700 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 700 bytes, 33 words
  160. Nana Fujimoto U (86.6 p)
    15.04, 11:43: 10.0 p (uusi sivu) + 38.8 p (3106 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 3 105 bytes, 31 words
  161. Jessie Vetter U (91.6 p)
    15.04, 12:12: 10.0 p (uusi sivu) + 39.9 p (3188 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 188 bytes, 39 words
  162. Elin Landström U (64.7 p)
    15.04, 12:51: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2275 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 275 bytes, 25 words
  163. Emelie Lundberg U (73.0 p)
    15.04, 13:47: 10.0 p (uusi sivu) + 28.7 p (2297 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    15.04, 13:48: 0.5 p (41 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    18.04, 22:36: 0.7 p (59 tavua)
    Total 2 397 bytes, 32 words
  164. Judith Grinham U (111.8 p)
    15.04, 14:47: 10.0 p (uusi sivu) + 51.6 p (4125 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 4 125 bytes, 57 words
  165. Suoma af Hällström (0.1 p)
    15.04, 15:31: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  166. Ann Jansson U (56.6 p)
    15.04, 15:55: 10.0 p (uusi sivu) + 22.9 p (1831 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 831 bytes, 35 words
  167. Lisa Klinga U (87.2 p)
    15.04, 16:33: 10.0 p (uusi sivu) + 37.2 p (2978 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 978 bytes, 20 words
  168. Johanna Rytting Kaneryd U (89.1 p)
    15.04, 17:10: 10.0 p (uusi sivu) + 36.8 p (2947 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 36.0 p (7 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    15.04, 17:11: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 949 bytes, 25 words
  169. Ines Geißler U (74.3 p)
    15.04, 17:55: 10.0 p (uusi sivu) + 31.2 p (2493 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    25.04, 14:30: 0.7 p (53 tavua)
    Total 2 546 bytes, 30 words
  170. Theresa Andrews U (81.2 p)
    15.04, 18:30: 10.0 p (uusi sivu) + 36.2 p (2895 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    15.04, 18:31: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 896 bytes, 40 words
  171. Summer Sanders U (80.1 p)
    15.04, 19:11: 10.0 p (uusi sivu) + 34.6 p (2772 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    25.04, 14:31: 0.7 p (53 tavua)
    Total 2 825 bytes, 39 words
  172. Elmira Alembekova U (72.0 p)
    15.04, 21:55: 10.0 p (uusi sivu) + 25.5 p (2038 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 038 bytes, 46 words
  173. Elvira Herman U (75.8 p)
    15.04, 22:18: 10.0 p (uusi sivu) + 30.8 p (2467 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 467 bytes, 40 words
  174. Ruth Jebet (22.8 p)
    15.04, 22:35: 9.8 p (780 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 780 bytes, 12 words
  175. Sun Tiantian U (69.1 p)
    15.04, 23:02: 10.0 p (uusi sivu) + 28.8 p (2306 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 306 bytes, 37 words
  176. Beata Kollmats U (84.0 p)
    16.04, 10:45: 10.0 p (uusi sivu) + 33.3 p (2661 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 661 bytes, 23 words
  177. Frida Östberg U (152.5 p)
    16.04, 11:33: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4991 tavua > maks) + 22.5 p (90 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 55.0 p (11 lähdettä on lisätty)
    16.04, 11:35: 0.0 p (13 tavua)
    Total 5 004 bytes, 90 words
  178. Ulrika Karlsson U (61.2 p)
    16.04, 12:04: 10.0 p (uusi sivu) + 24.5 p (1956 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    16.04, 12:06: 1.7 p (136 tavua)
    Total 2 092 bytes, 20 words
  179. Cristiana Girelli U (74.6 p)
    16.04, 12:26: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2526 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 526 bytes, 32 words
  180. Lovisa Lennartsson U (82.2 p)
    16.04, 12:55: 10.0 p (uusi sivu) + 33.7 p (2697 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 697 bytes, 34 words
  181. Jelena Čubrilo (0.2 p)
    16.04, 13:01: 0.2 p (13 tavua)
    Total 13 bytes, 0 words
  182. Leena Syrjälä (0.1 p)
    16.04, 13:14: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  183. Malin Levenstad U (79.4 p)
    16.04, 14:06: 10.0 p (uusi sivu) + 34.1 p (2731 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 731 bytes, 41 words
  184. Emma Lennartsson U (55.0 p)
    16.04, 21:58: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (2000 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 000 bytes, 20 words
  185. Darci Lynne Farmer (0.1 p)
    17.04, 10:08: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  186. Ellen Löfqvist U (74.7 p)
    17.04, 10:51: 10.0 p (uusi sivu) + 34.7 p (2776 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 776 bytes, 40 words
  187. Nilla Fischer (0.3 p)
    17.04, 12:59: 0.3 p (23 tavua)
    Total 23 bytes, 0 words
  188. Katrin Rutschow-Stomporowski U (119.9 p)
    17.04, 13:36: 10.0 p (uusi sivu) + 34.6 p (2767 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    17.04, 13:43: 12.0 p (962 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 3 729 bytes, 73 words
  189. Viorica Susanu U (89.9 p)
    17.04, 14:28: 10.0 p (uusi sivu) + 34.4 p (2752 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 752 bytes, 50 words
  190. Veronica Cochela U (65.5 p)
    17.04, 15:12: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2017 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 017 bytes, 41 words
  191. Marianne Pettersen U (58.0 p)
    17.04, 15:35: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1764 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 1 764 bytes, 24 words
  192. Hege Riise (16.8 p)
    17.04, 15:38: 6.3 p (505 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 505 bytes, 2 words
  193. Ragnhild Gulbrandsen U (51.7 p)
    17.04, 15:47: 10.0 p (uusi sivu) + 19.2 p (1537 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 537 bytes, 26 words
  194. Lulu Ranne (0.1 p)
    17.04, 15:50: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  195. Monica Knudsen U (50.0 p)
    17.04, 16:02: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1481 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 481 bytes, 26 words
  196. Anita Rapp U (51.6 p)
    17.04, 16:24: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1518 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    17.04, 16:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 1 545 bytes, 25 words
  197. Silje Jørgensen U (64.7 p)
    17.04, 17:11: 10.0 p (uusi sivu) + 24.9 p (1994 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 1 994 bytes, 39 words
  198. Jennah Vainio (0.6 p)
    17.04, 17:39: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  199. OG Ulla-Maija (0.1 p)
    17.04, 17:40: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  200. Olga Kameneva (0.1 p)
    17.04, 18:00: 0.1 p (11 tavua)
    Total 11 bytes, 0 words
  201. Unni Lehn U (61.7 p)
    17.04, 18:58: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1592 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 1 592 bytes, 27 words
  202. Emma Wertsén U (61.7 p)
    17.04, 20:38: 10.0 p (uusi sivu) + 19.4 p (1553 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 1 553 bytes, 29 words
  203. Julia Müller U (55.4 p)
    17.04, 21:06: 10.0 p (uusi sivu) + 18.9 p (1508 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 508 bytes, 22 words
  204. Sarah Thomas (maahockeypelaaja) U (82.5 p)
    17.04, 22:21: 10.0 p (uusi sivu) + 30.8 p (2462 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 462 bytes, 47 words
  205. Joyce Beatty U (68.1 p)
    17.04, 22:58: 10.0 p (uusi sivu) + 28.1 p (2247 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 247 bytes, 40 words
  206. Debbie Lesko U (67.8 p)
    17.04, 23:34: 10.0 p (uusi sivu) + 30.0 p (2400 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 400 bytes, 31 words
  207. Linda Sánchez (39.2 p)
    18.04, 10:26: 13.9 p (1113 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 113 bytes, 17 words
  208. Elli Aaltonen (0.1 p)
    18.04, 10:33: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  209. Saara Aalto (7.6 p)
    18.04, 10:40: 2.6 p (207 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 207 bytes, 0 words
  210. Anna Eshoo (0.1 p)
    18.04, 10:49: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  211. Martha Roby U (102.9 p)
    18.04, 11:09: 10.0 p (uusi sivu) + 40.2 p (3214 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total 3 214 bytes, 51 words
  212. Leena Jokiniemi (0.1 p)
    18.04, 11:28: 0.1 p (10 tavua)
    Total 10 bytes, 0 words
  213. Terri Sewell U (77.8 p)
    18.04, 12:26: 10.0 p (uusi sivu) + 33.1 p (2646 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 646 bytes, 35 words
  214. Tuula Väätäinen (0.0 p)
    18.04, 12:37: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  215. Lisa Renlund U (63.0 p)
    18.04, 13:18: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2117 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 117 bytes, 26 words
  216. Beate Koch U (73.1 p)
    18.04, 15:26: 10.0 p (uusi sivu) + 35.1 p (2810 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 810 bytes, 44 words
  217. Romy Müller U (76.3 p)
    18.04, 15:57: 10.0 p (uusi sivu) + 32.1 p (2565 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 565 bytes, 37 words
  218. Brit Sandaune U (64.1 p)
    18.04, 16:36: 10.0 p (uusi sivu) + 22.6 p (1808 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    18.04, 16:37: 0.0 p (2 tavua)
    Total 1 810 bytes, 26 words
  219. Dagny Mellgren U (69.6 p)
    18.04, 19:01: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2108 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 2 108 bytes, 33 words
  220. Julia Spetsmark U (104.5 p)
    18.04, 22:32: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2723 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 36.0 p (7 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 723 bytes, 78 words
  221. Linda Sembrant (0.7 p)
    18.04, 22:36: 0.7 p (59 tavua)
    Total 59 bytes, 0 words
  222. Ingeborg Hovland U (50.8 p)
    19.04, 15:08: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1563 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 563 bytes, 25 words
  223. Bente Kvitland U (51.5 p)
    19.04, 15:21: 10.0 p (uusi sivu) + 15.5 p (1242 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    19.04, 17:05: 5.4 p (435 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 677 bytes, 22 words
  224. Gøril Kringen U (82.0 p)
    19.04, 17:32: 10.0 p (uusi sivu) + 27.3 p (2183 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 183 bytes, 39 words
  225. Margunn Haugenes U (90.5 p)
    19.04, 18:01: 10.0 p (uusi sivu) + 37.0 p (2963 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 963 bytes, 50 words
  226. Julie Foudy U (150.7 p)
    19.04, 18:51: 10.0 p (uusi sivu) + 56.4 p (4515 tavua) + 40.0 p (160 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19.04, 18:53: 1.3 p (104 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 602 bytes, 160 words
  227. Tuula Pere (0.5 p)
    19.04, 18:55: 0.2 p (19 tavua)
    21.04, 13:31: 0.2 p (19 tavua)
    Total 38 bytes, 0 words
  228. Nana Tanimura U (45.4 p)
    19.04, 19:26: 10.0 p (uusi sivu) + 19.6 p (1568 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 568 bytes, 43 words
  229. Sakura Oda (18.3 p)
    19.04, 19:34: 7.3 p (581 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 581 bytes, 4 words
  230. Anni Aitto (0.1 p)
    19.04, 19:39: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  231. Julie Hayek U (63.1 p)
    19.04, 20:12: 10.0 p (uusi sivu) + 19.6 p (1571 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 571 bytes, 50 words
  232. Gabriela Isler U (70.7 p)
    19.04, 20:46: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2073 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 073 bytes, 39 words
  233. Angela Hucles U (203.0 p)
    19.04, 23:05: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6140 tavua > maks) + 70.0 p (280 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 43.0 p (8 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 140 bytes, 280 words
  234. Carla Overbeck U (167.8 p)
    21.04, 12:42: 10.0 p (uusi sivu) + 58.5 p (4680 tavua) + 56.2 p (225 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 4 680 bytes, 225 words
  235. Tiffeny Milbrett U (212.8 p)
    21.04, 14:58: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6381 tavua > maks) + 86.8 p (347 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    21.04, 15:01: 0.0 p (917 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 7 298 bytes, 351 words
  236. Tisha Venturini U (70.3 p)
    21.04, 15:23: 10.0 p (uusi sivu) + 27.4 p (2188 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 188 bytes, 28 words
  237. Sif Atladóttir U (82.8 p)
    21.04, 16:00: 10.0 p (uusi sivu) + 38.8 p (3100 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 100 bytes, 72 words
  238. Hólmfrídur Magnúsdóttir U (58.7 p)
    21.04, 17:57: 10.0 p (uusi sivu) + 25.5 p (2036 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 036 bytes, 33 words
  239. Anna Orlova (0.1 p)
    21.04, 18:19: 0.1 p (11 tavua)
    Total 11 bytes, 0 words
  240. Hrafnhildur Hauksdóttir U (56.5 p)
    21.04, 18:38: 10.0 p (uusi sivu) + 10.9 p (868 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    21.04, 18:56: 16.2 p (1296 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 164 bytes, 18 words
  241. Caroline Seger (15.9 p)
    21.04, 19:54: 5.6 p (449 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 449 bytes, 1 words
  242. Hedvig Lindahl U (66.4 p)
    22.04, 14:07: 10.0 p (uusi sivu) + 27.7 p (2212 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 212 bytes, 35 words
  243. Gunnhildur Yrsa Jónsdóttir U (69.6 p)
    22.04, 21:13: 10.0 p (uusi sivu) + 28.9 p (2311 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 311 bytes, 39 words
  244. Anne Aallonen (0.1 p)
    22.04, 21:15: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  245. Nicole Barnhart U (79.5 p)
    22.04, 21:32: 10.0 p (uusi sivu) + 32.8 p (2622 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 622 bytes, 43 words
  246. Ysis Sonkeng U (61.3 p)
    22.04, 22:20: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1712 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    22.04, 22:20: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 741 bytes, 38 words
  247. Lisa Moazzeni U (65.1 p)
    23.04, 08:50: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2069 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 069 bytes, 33 words
  248. Pernilla Winberg U (122.3 p)
    23.04, 09:37: 10.0 p (uusi sivu) + 41.3 p (3302 tavua) + 29.0 p (116 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23.04, 09:37: 0.0 p (1 tavu)
    Total 3 299 bytes, 55 words
  249. Danijela Rundqvist U (97.5 p)
    23.04, 10:05: 10.0 p (uusi sivu) + 40.5 p (3237 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 237 bytes, 64 words
  250. Anaïs Nin (0.1 p)
    23.04, 10:45: 0.1 p (11 tavua)
    Total 11 bytes, 0 words
  251. Marjorie Cameron U (84.8 p)
    23.04, 10:54: 10.0 p (uusi sivu) + 33.8 p (2707 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 707 bytes, 84 words
  252. Kumi Yokoyama (0.1 p)
    23.04, 10:57: 0.1 p (10 tavua)
    Total 10 bytes, 0 words
  253. Emma Wengberg U (72.6 p)
    23.04, 11:26: 10.0 p (uusi sivu) + 10.4 p (828 tavua) + 22.0 p (88 sanaa)
    23.04, 11:29: 1.3 p (105 tavua)
    23.04, 11:31: 4.2 p (340 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 11:34: 9.4 p (752 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 025 bytes, 89 words
  254. Ronja Aronsson (0.6 p)
    23.04, 13:35: 0.4 p (30 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 30 bytes, 1 words
  255. Pia Cramling U (96.6 p)
    23.04, 14:16: 10.0 p (uusi sivu) + 32.3 p (2586 tavua) + 27.0 p (108 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23.04, 14:17: 0.1 p (9 tavua)
    23.04, 14:17: 0.1 p (11 tavua)
    Total 2 606 bytes, 108 words
  256. Selma Aliruppa (0.3 p)
    23.04, 14:20: 0.3 p (24 tavua)
    Total 24 bytes, 0 words
  257. Nazanin Vaseghpanah U (55.5 p)
    23.04, 14:45: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1340 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 340 bytes, 55 words
  258. Marina Pettersson-Engström U (70.5 p)
    23.04, 15:50: 10.0 p (uusi sivu) + 28.7 p (2297 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 297 bytes, 43 words
  259. Amanda Nildén U (62.3 p)
    23.04, 16:49: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2122 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 122 bytes, 35 words
  260. Edith Hannam U (77.2 p)
    23.04, 17:30: 10.0 p (uusi sivu) + 22.8 p (1824 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 17:33: 0.6 p (48 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    23.04, 17:33: 0.5 p (41 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 1 913 bytes, 49 words
  261. Susanne Moberg U (59.8 p)
    23.04, 19:51: 10.0 p (uusi sivu) + 18.2 p (1460 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 460 bytes, 42 words
  262. Hanna Pettersson U (60.8 p)
    23.04, 20:06: 10.0 p (uusi sivu) + 10.1 p (804 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    23.04, 20:18: 14.3 p (1143 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 947 bytes, 26 words
  263. Helena Åberg U (66.5 p)
    23.04, 20:49: 10.0 p (uusi sivu) + 24.0 p (1916 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 916 bytes, 46 words
  264. Sandra Hansson U (61.8 p)
    23.04, 21:13: 10.0 p (uusi sivu) + 24.5 p (1961 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    23.04, 21:13: 0.0 p (2 tavua)
    Total 1 963 bytes, 29 words
  265. Luuka Jones U (90.4 p)
    23.04, 21:53: 10.0 p (uusi sivu) + 34.6 p (2769 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 769 bytes, 59 words
  266. Johanna Hagström U (80.0 p)
    24.04, 12:02: 10.0 p (uusi sivu) + 32.5 p (2602 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 602 bytes, 50 words
  267. Aleksandra Ivošev U (105.9 p)
    24.04, 14:54: 10.0 p (uusi sivu) + 42.0 p (3357 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    24.04, 14:56: 0.2 p (14 tavua)
    Total 3 336 bytes, 55 words
  268. Dagmar Salén U (54.3 p)
    24.04, 16:21: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1463 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 463 bytes, 64 words
  269. Märtha Adlerstråhle U (71.2 p)
    24.04, 16:58: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1874 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 874 bytes, 47 words
  270. Sofie Castenschiold U (69.3 p)
    24.04, 17:39: 10.0 p (uusi sivu) + 33.5 p (2682 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 682 bytes, 43 words
  271. Heidi Andersson U (40.4 p)
    24.04, 22:56: 10.0 p (uusi sivu) + 10.4 p (833 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 833 bytes, 40 words
  272. Jennifer Ågren (0.0 p)
    24.04, 22:57: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  273. Haruka Tachimoto U (34.1 p)
    24.04, 23:34: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1045 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 045 bytes, 24 words
  274. Dorothy Holman U (63.4 p)
    25.04, 11:30: 10.0 p (uusi sivu) + 15.7 p (1258 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    25.04, 11:33: 6.6 p (531 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    25.04, 11:34: 0.1 p (6 tavua)
    Total 1 795 bytes, 64 words
  275. Winifred McNair U (70.8 p)
    25.04, 11:50: 10.0 p (uusi sivu) + 27.3 p (2184 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 184 bytes, 54 words
  276. Geraldine Beamish U (64.4 p)
    25.04, 12:01: 10.0 p (uusi sivu) + 22.9 p (1829 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 789 bytes, 46 words
  277. Julie Vlasto U (58.4 p)
    25.04, 12:08: 10.0 p (uusi sivu) + 5.4 p (431 tavua) + 8.0 p (32 sanaa)
    25.04, 12:12: 14.6 p (1164 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 595 bytes, 34 words
  278. Gigi Fernández U (76.5 p)
    25.04, 12:41: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2121 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 121 bytes, 96 words
  279. Miriam Oremans U (71.1 p)
    25.04, 12:57: 10.0 p (uusi sivu) + 16.6 p (1329 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    25.04, 13:01: 12.5 p (996 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 2 325 bytes, 68 words
  280. Kristie Boogert U (49.3 p)
    25.04, 13:08: 10.0 p (uusi sivu) + 4.4 p (354 tavua) + 6.5 p (26 sanaa)
    25.04, 13:12: 12.2 p (972 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 326 bytes, 31 words
  281. Viorica Viscopoleanu (18.7 p)
    25.04, 13:24: 6.3 p (503 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    25.04, 13:28: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 532 bytes, 4 words
  282. Li Ting U (51.7 p)
    25.04, 13:47: 10.0 p (uusi sivu) + 22.2 p (1772 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 772 bytes, 34 words
  283. Misty Hyman U (85.1 p)
    25.04, 14:28: 10.0 p (uusi sivu) + 37.6 p (3006 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 3 004 bytes, 70 words
  284. Carla Rebecchi U (114.1 p)
    25.04, 15:49: 10.0 p (uusi sivu) + 46.4 p (3708 tavua) + 21.8 p (87 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 708 bytes, 87 words
  285. Angela Alupei U (33.3 p)
    25.04, 16:47: 10.0 p (uusi sivu) + 13.3 p (1065 tavua) + 10.0 p (40 sanaa)
    Total 1 065 bytes, 40 words
  286. Florence Delay (0.1 p)
    25.04, 16:50: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  287. Maaike Head U (63.0 p)
    25.04, 17:14: 10.0 p (uusi sivu) + 21.8 p (1744 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    25.04, 17:39: 0.9 p (74 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 818 bytes, 37 words
  288. Helga Sailo (0.0 p)
    25.04, 17:14: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  289. Chana Orloff (0.5 p)
    25.04, 17:48: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  290. Johanna Basford (8.8 p)
    25.04, 17:56: 2.6 p (207 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 207 bytes, 5 words
  291. Lisa Izquierdo U (49.0 p)
    25.04, 18:30: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1797 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 797 bytes, 26 words
  292. Danielle Slaton U (90.4 p)
    25.04, 19:25: 10.0 p (uusi sivu) + 32.7 p (2614 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 614 bytes, 79 words
  293. Maria das Neves (0.2 p)
    25.04, 20:05: 0.2 p (1 sana)
    Total −5 bytes, 1 words
  294. Marija Abakumova (0.5 p)
    25.04, 20:08: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 19 bytes, 1 words
  295. Anicka van Emden U (72.8 p)
    25.04, 20:40: 10.0 p (uusi sivu) + 30.9 p (2468 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 468 bytes, 48 words
  296. LaTasha Colander (33.5 p)
    25.04, 20:53: 10.1 p (810 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    25.04, 21:00: 1.1 p (89 tavua) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 899 bytes, 25 words
  297. Ilse Paulis U (94.5 p)
    25.04, 23:10: 10.0 p (uusi sivu) + 35.7 p (2857 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 857 bytes, 51 words
  298. Mayra Aguiar U (178.5 p)
    26.04, 10:07: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5878 tavua > maks) + 49.5 p (198 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 49.0 p (9 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 876 bytes, 198 words
  299. Kanae Yamabe U (74.5 p)
    26.04, 11:33: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2118 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 118 bytes, 48 words
  300. Hsu Shu-ching U (60.5 p)
    26.04, 12:49: 10.0 p (uusi sivu) + 17.8 p (1422 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    26.04, 14:09: 4.2 p (338 tavua)
    26.04, 14:10: 0.5 p (37 tavua)
    Total 1 797 bytes, 52 words
  301. Georgeta Damian U (99.9 p)
    26.04, 14:56: 10.0 p (uusi sivu) + 47.4 p (3793 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    26.04, 14:56: 0.0 p (1 tavu)
    Total 3 794 bytes, 62 words
  302. Lupita Jones U (85.0 p)
    26.04, 16:04: 10.0 p (uusi sivu) + 37.0 p (2963 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 963 bytes, 52 words
  303. Chelsi Smith U (79.2 p)
    26.04, 16:32: 10.0 p (uusi sivu) + 34.4 p (2755 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 755 bytes, 75 words
  304. Olivia Culpo U (60.0 p)
    26.04, 16:43: 10.0 p (uusi sivu) + 17.0 p (1362 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 362 bytes, 44 words
  305. Debbie Flood U (77.6 p)
    26.04, 18:39: 10.0 p (uusi sivu) + 30.6 p (2446 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 446 bytes, 60 words
  306. Georgina Evers-Swindell (0.3 p)
    26.04, 19:13: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    Total 0 bytes, 1 words
  307. Caroline Evers-Swindell (0.2 p)
    26.04, 19:13: 0.2 p (1 sana)
    Total 0 bytes, 1 words
  308. Milja Saari (1.1 p)
    26.04, 19:33: 0.7 p (57 tavua)
    26.04, 23:06: 0.4 p (35 tavua)
    Total 92 bytes, 0 words
  309. Deborah Gravenstijn U (94.9 p)
    26.04, 20:28: 10.0 p (uusi sivu) + 33.9 p (2710 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    26.04, 20:29: 0.9 p (75 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 20:29: 0.1 p (6 tavua)
    Total 2 791 bytes, 88 words
  310. Zahra Kazemi (6.9 p)
    26.04, 20:50: 1.9 p (149 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 149 bytes, 0 words
  311. Säde Kankare (0.1 p)
    26.04, 20:51: 0.1 p (10 tavua)
    Total 10 bytes, 0 words
  312. Shi Tingmao U (64.2 p)
    26.04, 21:30: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1344 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    26.04, 21:30: 2.1 p (172 tavua)
    Total 1 516 bytes, 57 words
  313. Iris Mittenaere U (67.6 p)
    26.04, 23:23: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1528 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 15.0 p (5 kuvaa > maks) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27.04, 11:30: 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 368 bytes, 34 words
  314. Sylvia Hitchcock U (134.4 p)
    27.04, 07:51: 10.0 p (uusi sivu) + 43.5 p (3478 tavua) + 41.2 p (165 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (5 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 08:04: 0.5 p (36 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 3 514 bytes, 170 words
  315. Carol Morris U (65.3 p)
    27.04, 08:21: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1526 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 526 bytes, 73 words
  316. Shawn Weatherly U (76.3 p)
    27.04, 08:57: 10.0 p (uusi sivu) + 30.3 p (2422 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 421 bytes, 56 words
  317. Fernande Bochatay U (47.3 p)
    27.04, 18:56: 10.0 p (uusi sivu) + 2.1 p (172 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    27.04, 19:06: 13.6 p (1091 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 263 bytes, 34 words
  318. Jessica Keenan Wynn (1.1 p)
    27.04, 19:07: 0.8 p (64 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 64 bytes, 1 words
  319. Jennie Nilsson (15.6 p)
    27.04, 19:23: 10.2 p (814 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 19:24: 0.5 p (36 tavua)
    Total 850 bytes, 0 words
  320. Amanda Lind (6.3 p)
    27.04, 19:26: 1.3 p (104 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 104 bytes, 0 words
  321. Åsa Lindhagen (6.0 p)
    27.04, 19:27: 1.0 p (79 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 79 bytes, 0 words
  322. Anna Ekström (6.8 p)
    27.04, 19:28: 1.7 p (132 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 19:29: 0.2 p (12 tavua)
    Total 144 bytes, 0 words
  323. Ana Derșidan-Ene-Pascu U (60.6 p)
    27.04, 19:52: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1525 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 525 bytes, 42 words
  324. Ann Elen Skjelbreid (3.5 p)
    27.04, 20:27: 3.5 p (277 tavua)
    Total 277 bytes, 0 words
  325. Valentina Tserbe-Nessina U (73.2 p)
    27.04, 20:40: 10.0 p (uusi sivu) + 27.7 p (2215 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 206 bytes, 62 words
  326. Leeni Tiirakari (0.0 p)
    27.04, 20:58: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  327. Svenja Schulze (5.8 p)
    28.04, 10:43: 0.8 p (60 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 60 bytes, 0 words
  328. Annika Strandhäll (5.8 p)
    28.04, 10:44: 0.8 p (67 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 67 bytes, 0 words
  329. Matilda Ernkrans (6.0 p)
    28.04, 10:45: 1.0 p (76 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 76 bytes, 0 words
  330. Lena Hallengren (6.3 p)
    28.04, 10:46: 1.3 p (103 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 103 bytes, 0 words
  331. Demi-Leigh Nel-Peters U (73.0 p)
    28.04, 11:00: 10.0 p (uusi sivu) + 23.5 p (1880 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 880 bytes, 50 words
  332. Sarlotta Narjus (1.2 p)
    28.04, 11:12: 1.0 p (78 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 78 bytes, 1 words
  333. Angela Visser U (63.0 p)
    28.04, 11:42: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1700 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 700 bytes, 39 words
  334. Dilhani Lekamge U (70.5 p)
    28.04, 13:35: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1464 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    28.04, 13:36: 6.0 p (480 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 944 bytes, 53 words
  335. Erika Stefani (5.6 p)
    28.04, 14:15: 0.6 p (51 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 51 bytes, 0 words
  336. Agda Blom (0.5 p)
    28.04, 14:16: 0.5 p (41 tavua)
    Total 31 bytes, 0 words
  337. Giulia Grillo (6.1 p)
    28.04, 14:31: 1.1 p (91 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 91 bytes, 0 words
  338. Dayanara Torres U (146.1 p)
    28.04, 16:18: 10.0 p (uusi sivu) + 44.6 p (3568 tavua) + 44.5 p (178 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 568 bytes, 178 words
  339. Rihanna (0.2 p)
    28.04, 16:22: 0.2 p (15 tavua)
    Total 15 bytes, 0 words
  340. Sara Jean Underwood (0.2 p)
    28.04, 16:24: 0.2 p (12 tavua)
    Total 12 bytes, 0 words
  341. Mira Uronen U (60.0 p)
    28.04, 16:58: 10.0 p (uusi sivu) + 24.5 p (1961 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 961 bytes, 38 words
  342. Franziska Giffey (7.2 p)
    28.04, 17:20: 2.1 p (172 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 171 bytes, 0 words
  343. Elisabetta Trenta (5.8 p)
    28.04, 17:22: 0.8 p (61 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 61 bytes, 0 words
  344. Ri Sol-ju U (80.2 p)
    28.04, 19:26: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2013 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 013 bytes, 64 words
  345. Denise Quiñones U (165.8 p)
    28.04, 22:38: 10.0 p (uusi sivu) + 49.5 p (3960 tavua) + 48.5 p (194 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 45.0 p (8 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28.04, 22:41: 2.8 p (220 tavua)
    29.04, 10:11: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 184 bytes, 194 words
  346. Natalia Toreeva (0.2 p)
    28.04, 22:42: 0.2 p (19 tavua)
    Total 19 bytes, 0 words
  347. Mady Delvaux-Stehres (0.3 p)
    28.04, 22:44: 0.0 p (3 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    28.04, 22:45: 0.0 p (1 tavu)
    Total 4 bytes, 1 words
  348. Mima Ito U (76.7 p)
    29.04, 11:18: 10.0 p (uusi sivu) + 31.4 p (2514 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 514 bytes, 57 words
  349. Kelly Massey U (60.2 p)
    29.04, 11:55: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1517 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 517 bytes, 57 words
  350. Matilda Seppälä (0.1 p)
    29.04, 11:57: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  351. Anyika Onuora U (198.8 p)
    29.04, 13:28: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5122 tavua > maks) + 56.8 p (227 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 47.0 p (8 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    29.04, 13:31: 0.0 p (1 tavu)
    Total 5 123 bytes, 227 words
  352. Barbara Acklin U (122.8 p)
    29.04, 14:32: 10.0 p (uusi sivu) + 45.0 p (3603 tavua) + 28.8 p (115 sanaa) + 34.0 p (6 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 603 bytes, 115 words
  353. Allegra Acosta U (47.9 p)
    29.04, 15:05: 10.0 p (uusi sivu) + 12.7 p (1014 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 014 bytes, 37 words
  354. Jessica Michibata (12.4 p)
    29.04, 15:55: 0.3 p (27 tavua)
    29.04, 16:00: 4.8 p (384 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 411 bytes, 9 words
  355. Ljudmila Ševtsova (17.2 p)
    29.04, 16:16: 5.2 p (413 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 411 bytes, 8 words
  356. Ai Fukuhara U (73.3 p)
    29.04, 17:08: 10.0 p (uusi sivu) + 34.5 p (2761 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 761 bytes, 35 words
  357. Kasumi Ishikawa U (58.8 p)
    29.04, 17:55: 10.0 p (uusi sivu) + 12.6 p (1009 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 17:58: 8.1 p (650 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    29.04, 17:59: 0.6 p (46 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 1 705 bytes, 42 words
  358. Agbani Darego (19.9 p)
    29.04, 18:43: 7.1 p (568 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 568 bytes, 11 words
  359. Barbara Lezzi (7.1 p)
    29.04, 21:02: 2.1 p (165 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 165 bytes, 0 words
  360. Giulia Bongiorno (7.8 p)
    29.04, 21:03: 2.9 p (228 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 228 bytes, 0 words
  361. Karin Krokfors (2.8 p)
    29.04, 22:06: 1.2 p (95 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29.04, 22:08: 1.4 p (109 tavua)
    Total 204 bytes, 1 words
  362. Natalie Darwitz U (86.1 p)
    29.04, 23:08: 10.0 p (uusi sivu) + 39.3 p (3145 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 145 bytes, 59 words
  363. Katriina Haikala (0.1 p)
    29.04, 23:22: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  364. Lorraine Downes U (58.3 p)
    29.04, 23:46: 10.0 p (uusi sivu) + 26.8 p (2144 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 144 bytes, 42 words
  365. Alexandrine Petronella Francina Tinne (0.3 p)
    29.04, 23:49: 0.0 p (2 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 bytes, 1 words
  366. Hélène Conway-Mouret (0.2 p)
    30.04, 10:22: 0.2 p (1 sana)
    Total 0 bytes, 1 words
  367. Emma Santamäki U (75.0 p)
    30.04, 10:45: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2419 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 419 bytes, 35 words
  368. Ruth Watson (0.4 p)
    30.04, 10:55: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  369. Emily Skaja (0.4 p)
    30.04, 10:58: 0.0 p (1 tavu)
    30.04, 10:58: 0.4 p (33 tavua)
    Total 34 bytes, 0 words
  370. Kirsti von Boehm (0.1 p)
    30.04, 11:02: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  371. Bodil Svendsen (0.1 p)
    30.04, 11:17: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  372. Karen Hoff U (61.4 p)
    30.04, 11:23: 10.0 p (uusi sivu) + 24.4 p (1950 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 950 bytes, 44 words
  373. Helen Aitchison U (60.5 p)
    30.04, 12:09: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1559 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 559 bytes, 52 words
  374. Lisa Chesson U (58.9 p)
    30.04, 12:37: 10.0 p (uusi sivu) + 24.2 p (1932 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 932 bytes, 31 words
  375. Hazel Hotchkiss Wightman U (160.9 p)
    30.04, 13:54: 10.0 p (uusi sivu) + 56.4 p (4510 tavua) + 47.5 p (190 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 510 bytes, 190 words
  376. Sigrid Fick (0.0 p)
    30.04, 14:10: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  377. Jelena Nikitina U (55.8 p)
    30.04, 14:43: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1501 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 501 bytes, 44 words
  378. Ann Linde (7.1 p)
    30.04, 15:06: 1.8 p (145 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 15:06: 0.3 p (26 tavua)
    Total 171 bytes, 0 words
  379. Barbara Niemczyk U (42.5 p)
    30.04, 15:32: 10.0 p (uusi sivu) + 12.5 p (1001 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 001 bytes, 40 words
  380. Chen Hongyi U (46.5 p)
    30.04, 15:54: 10.0 p (uusi sivu) + 13.2 p (1056 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 056 bytes, 33 words
  381. Janette Scott (58.9 p)
    30.04, 16:39: 50.3 p (4022 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 16:40: 0.4 p (28 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 4 050 bytes, 13 words
  382. Silken Laumann U (49.6 p)
    30.04, 17:07: 10.0 p (uusi sivu) + 15.4 p (1232 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 232 bytes, 49 words
  383. Daniele Laumann U (47.7 p)
    30.04, 17:24: 10.0 p (uusi sivu) + 14.5 p (1157 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 133 bytes, 43 words
  384. Hayley Scamurra U (83.7 p)
    30.04, 18:30: 10.0 p (uusi sivu) + 35.7 p (2853 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 853 bytes, 64 words
  385. Catharine Pendrel U (80.8 p)
    30.04, 20:46: 10.0 p (uusi sivu) + 27.4 p (2188 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 188 bytes, 74 words
  386. Kathrin Schmidt (3.0 p)
    30.04, 20:49: 1.1 p (86 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    30.04, 20:54: 1.2 p (99 tavua)
    30.04, 20:55: 0.4 p (32 tavua)
    Total 217 bytes, 1 words
  387. Tanja Frank U (60.9 p)
    30.04, 21:59: 10.0 p (uusi sivu) + 21.1 p (1691 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 691 bytes, 35 words
  388. Lucy Davis (esteratsastaja) U (64.5 p)
    30.04, 22:36: 10.0 p (uusi sivu) + 23.2 p (1860 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 860 bytes, 41 words
  389. Sandra Auffarth U (59.9 p)
    30.04, 23:01: 10.0 p (uusi sivu) + 20.8 p (1664 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 23:02: 0.1 p (5 tavua)
    Total 1 669 bytes, 44 words
  390. Margaret C. Snyder (2.9 p)
    30.04, 23:10: 2.6 p (208 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 208 bytes, 1 words
  391. Laura Graves U (50.2 p)
    30.04, 23:20: 10.0 p (uusi sivu) + 17.2 p (1380 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 380 bytes, 28 words
  392. Pénélope Leprevost U (45.7 p)
    30.04, 23:28: 10.0 p (uusi sivu) + 15.5 p (1238 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 238 bytes, 33 words
  393. Elizabeth Madden U (56.5 p)
    30.04, 23:39: 10.0 p (uusi sivu) + 22.8 p (1823 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 823 bytes, 43 words

278 artikkelia, 516,85 kB

  1. Wieke Dijkstra (28.6 p)
    01.04, 09:24: 15.1 p (1206 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 206 bytes, 10 words
  2. Yūki Nagasato (0.7 p)
    01.04, 22:48: 0.2 p (19 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 19 bytes, 2 words
  3. Riikka Sallinen (23.9 p)
    01.04, 23:00: 1.3 p (101 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    15.04, 00:15: 8.8 p (708 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 657 bytes, 15 words
  4. Han Ying U (147.8 p)
    01.04, 23:57: 10.0 p (uusi sivu) + 54.6 p (4367 tavua) + 29.2 p (117 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 44.0 p (7 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 367 bytes, 117 words
  5. Shan Xiaona U (141.6 p)
    02.04, 00:17: 10.0 p (uusi sivu) + 54.6 p (4368 tavua) + 30.0 p (120 sanaa) + 42.0 p (7 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 368 bytes, 120 words
  6. Petrissa Solja U (142.3 p)
    02.04, 00:48: 10.0 p (uusi sivu) + 53.3 p (4265 tavua) + 31.5 p (126 sanaa) + 36.0 p (6 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    03.04, 10:27: 0.4 p (30 tavua)
    29.04, 11:00: 3.4 p (270 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    Total 4 565 bytes, 137 words
  7. Kristin Lang U (159.5 p)
    03.04, 10:24: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5176 tavua > maks) + 38.5 p (154 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 41.0 p (7 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 176 bytes, 154 words
  8. Sabine Winter U (121.5 p)
    03.04, 10:59: 10.0 p (uusi sivu) + 47.0 p (3760 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 36.0 p (6 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 760 bytes, 94 words
  9. Wu Jiaduo U (136.5 p)
    03.04, 11:40: 10.0 p (uusi sivu) + 51.2 p (4098 tavua) + 33.2 p (133 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (5 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 098 bytes, 133 words
  10. Zhenqi Barthel U (83.7 p)
    04.04, 00:56: 10.0 p (uusi sivu) + 33.2 p (2658 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 658 bytes, 74 words
  11. Guo Yue U (236.0 p)
    04.04, 11:31: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8380 tavua > maks) + 60.0 p (240 sanaa) + 91.0 p (14 lähdettä on lisätty, 21 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 8 380 bytes, 240 words
  12. Zhang Yining (80.5 p)
    04.04, 12:12: 25.5 p (2041 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 22.0 p (3 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    04.04, 12:58: 15.8 p (1262 tavua)
    Total 3 303 bytes, 69 words
  13. Li Ju (98.6 p)
    04.04, 12:49: 41.4 p (3311 tavua) + 27.2 p (109 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 311 bytes, 109 words
  14. Amy Frazier (18.7 p)
    04.04, 13:17: 7.0 p (557 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 3.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 557 bytes, 35 words
  15. Sarah Bouhaddi (9.7 p)
    04.04, 13:53: 4.4 p (355 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 355 bytes, 1 words
  16. Niu Jianfeng U (107.4 p)
    05.04, 07:20: 10.0 p (uusi sivu) + 39.9 p (3191 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 191 bytes, 102 words
  17. Lee Eun-sil U (101.3 p)
    05.04, 07:51: 10.0 p (uusi sivu) + 40.5 p (3237 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    05.04, 08:03: 0.1 p (7 tavua)
    Total 3 244 bytes, 99 words
  18. Seok Eun-mi U (107.2 p)
    05.04, 08:02: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3279 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 279 bytes, 101 words
  19. Kim Kyung-ah U (123.8 p)
    06.04, 00:08: 10.0 p (uusi sivu) + 47.8 p (3825 tavua) + 32.0 p (128 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 825 bytes, 128 words
  20. Park Mi-young U (93.3 p)
    06.04, 00:18: 10.0 p (uusi sivu) + 38.9 p (3108 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 108 bytes, 94 words
  21. Salla Koskela (24.4 p)
    07.04, 11:42: 9.9 p (792 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 792 bytes, 18 words
  22. Dang Ye-seo U (77.6 p)
    07.04, 14:12: 10.0 p (uusi sivu) + 30.3 p (2426 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 426 bytes, 65 words
  23. Seok Ha-jung U (62.5 p)
    07.04, 14:34: 10.0 p (uusi sivu) + 22.3 p (1787 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    07.04, 14:35: 0.4 p (29 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 769 bytes, 35 words
  24. Yang Ha-eun U (95.4 p)
    07.04, 15:16: 10.0 p (uusi sivu) + 37.2 p (2973 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 973 bytes, 89 words
  25. Claudia Testoni U (59.1 p)
    07.04, 18:35: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1589 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 589 bytes, 53 words
  26. Irmgard Praetz U (48.8 p)
    07.04, 18:47: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1346 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 345 bytes, 24 words
  27. Hermine Schröder U (49.9 p)
    07.04, 18:54: 10.0 p (uusi sivu) + 17.4 p (1394 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 394 bytes, 26 words
  28. Petra Vlhová (10.8 p)
    08.04, 13:25: 10.3 p (823 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 823 bytes, 2 words
  29. Federica Brignone (12.6 p)
    08.04, 13:37: 12.1 p (971 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 971 bytes, 2 words
  30. Ilka Štuhec (11.6 p)
    08.04, 13:47: 11.1 p (888 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 888 bytes, 2 words
  31. Wendy Holdener (6.1 p)
    08.04, 14:29: 5.1 p (409 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 409 bytes, 4 words
  32. Nicole Schmidhofer (5.4 p)
    09.04, 09:42: 4.9 p (394 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 394 bytes, 2 words
  33. Sofia Goggia (9.7 p)
    09.04, 09:50: 8.7 p (692 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 692 bytes, 4 words
  34. Tessa Worley (16.3 p)
    09.04, 10:03: 15.3 p (1225 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 1 225 bytes, 4 words
  35. Ramona Siebenhofer (4.4 p)
    09.04, 10:09: 3.9 p (310 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 310 bytes, 2 words
  36. Tina Weirather (12.1 p)
    09.04, 10:27: 11.6 p (926 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 926 bytes, 2 words
  37. Karoliina Kujala (89.7 p)
    09.04, 15:53: 9.6 p (766 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    24.04, 23:09: 21.4 p (1711 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 2 477 bytes, 55 words
  38. Elina Kujala (100.6 p)
    09.04, 15:57: 3.0 p (237 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 22:53: 38.2 p (3054 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 41.0 p (8 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 291 bytes, 50 words
  39. Emilia Soini U (85.7 p)
    09.04, 16:31: 10.0 p (uusi sivu) + 25.1 p (2011 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    09.04, 16:33: 0.6 p (47 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 2 058 bytes, 40 words
  40. Liu Hongyu (14.3 p)
    10.04, 15:35: 4.8 p (384 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 384 bytes, 14 words
  41. Wang Yan (18.2 p)
    10.04, 15:40: 6.2 p (494 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 494 bytes, 8 words
  42. Li Xuerui (31.1 p)
    12.04, 09:55: 15.4 p (1230 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 230 bytes, 3 words
  43. Carolina Marín (61.1 p)
    12.04, 10:14: 21.6 p (1726 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty)
    Total 1 726 bytes, 18 words
  44. Lydia Wideman-Lehtonen (35.3 p)
    14.04, 11:00: 10.8 p (864 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 864 bytes, 38 words
  45. Lilly King U (162.0 p)
    14.04, 13:27: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5300 tavua > maks) + 40.0 p (160 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 42.0 p (6 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 300 bytes, 160 words
  46. Eveliina Suonpää (20.4 p)
    14.04, 23:58: 8.8 p (708 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 708 bytes, 6 words
  47. Isa Rahunen (20.0 p)
    15.04, 00:00: 8.7 p (696 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 696 bytes, 5 words
  48. Rosa Lindstedt (20.3 p)
    15.04, 00:02: 8.8 p (702 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 702 bytes, 6 words
  49. Jenni Hiirikoski (35.4 p)
    15.04, 00:04: 9.2 p (740 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    16.04, 11:52: 4.9 p (389 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 129 bytes, 17 words
  50. Ella Viitasuo (21.0 p)
    15.04, 00:07: 9.8 p (781 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 781 bytes, 5 words
  51. Venla Hovi (21.5 p)
    15.04, 00:09: 9.3 p (741 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 741 bytes, 9 words
  52. Linda Välimäki (21.5 p)
    15.04, 00:10: 9.2 p (740 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 740 bytes, 9 words
  53. Annina Rajahuhta (21.4 p)
    15.04, 00:12: 9.2 p (734 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 734 bytes, 9 words
  54. Minnamari Tuominen (20.7 p)
    15.04, 00:18: 8.5 p (678 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 678 bytes, 9 words
  55. Petra Nieminen (19.9 p)
    15.04, 00:20: 8.7 p (695 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 695 bytes, 5 words
  56. Emma Nuutinen (21.5 p)
    15.04, 00:23: 9.2 p (740 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 740 bytes, 9 words
  57. Sanni Hakala (21.5 p)
    15.04, 00:25: 9.3 p (741 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 741 bytes, 9 words
  58. Noora Tulus (21.5 p)
    15.04, 00:27: 9.2 p (740 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 740 bytes, 9 words
  59. Michelle Karvinen (31.8 p)
    15.04, 00:30: 9.3 p (741 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    16.04, 12:00: 4.0 p (319 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 060 bytes, 14 words
  60. Noora Räty (32.5 p)
    15.04, 00:32: 9.3 p (741 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    16.04, 11:55: 4.2 p (338 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 079 bytes, 16 words
  61. Tanja Niskanen (21.5 p)
    15.04, 00:34: 9.2 p (740 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 740 bytes, 9 words
  62. Susanna Tapani (21.5 p)
    15.04, 00:36: 9.3 p (741 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 741 bytes, 9 words
  63. Ronja Savolainen (21.5 p)
    15.04, 00:39: 9.3 p (741 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 741 bytes, 9 words
  64. Lee Stecklein (24.2 p)
    15.04, 09:52: 11.9 p (955 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 955 bytes, 1 words
  65. Cayla Barnes (33.1 p)
    15.04, 09:57: 10.7 p (858 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    16.04, 11:57: 4.1 p (329 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 187 bytes, 9 words
  66. Megan Keller (23.6 p)
    15.04, 10:00: 11.4 p (909 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 909 bytes, 1 words
  67. Emily Pfalzer (24.9 p)
    15.04, 10:03: 11.7 p (933 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 933 bytes, 1 words
  68. Megan Bozek (21.1 p)
    15.04, 10:08: 10.9 p (868 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 868 bytes, 1 words
  69. Kelly Pannek (20.5 p)
    15.04, 10:10: 8.8 p (703 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 703 bytes, 3 words
  70. Brianna Decker (38.3 p)
    15.04, 10:17: 18.0 p (1441 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 441 bytes, 1 words
  71. Hannah Brandt (25.0 p)
    15.04, 10:24: 11.7 p (937 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 937 bytes, 1 words
  72. Hilary Knight (43.3 p)
    15.04, 10:55: 18.0 p (1437 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16.04, 11:58: 3.4 p (270 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 707 bytes, 12 words
  73. Kacey Bellamy (31.3 p)
    15.04, 11:36: 16.6 p (1327 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 327 bytes, 7 words
  74. Dani Cameranesi (23.5 p)
    15.04, 11:41: 10.0 p (800 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 800 bytes, 10 words
  75. Kendall Coyne Schofield (41.4 p)
    15.04, 11:48: 14.6 p (1166 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16.04, 11:54: 4.5 p (363 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 529 bytes, 13 words
  76. Amanda Kessel (19.8 p)
    15.04, 12:04: 8.8 p (702 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 702 bytes, 4 words
  77. Alex Rigsby (24.3 p)
    15.04, 12:14: 10.3 p (824 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 824 bytes, 4 words
  78. Maddie Rooney (20.8 p)
    15.04, 12:18: 9.1 p (724 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 724 bytes, 3 words
  79. Shannon Szabados (19.5 p)
    15.04, 23:50: 1.1 p (85 tavua)
    16.04, 08:58: 6.5 p (516 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 601 bytes, 4 words
  80. Jocelyne Larocque (24.9 p)
    15.04, 23:51: 1.2 p (92 tavua)
    16.04, 09:02: 8.5 p (683 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 765 bytes, 5 words
  81. Brigette Lacquette (18.9 p)
    15.04, 23:52: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:03: 6.9 p (552 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 634 bytes, 4 words
  82. Rebecca Johnston (25.1 p)
    15.04, 23:52: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:06: 8.6 p (690 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 772 bytes, 6 words
  83. Laura Stacey (21.8 p)
    15.04, 23:53: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:09: 7.6 p (604 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 686 bytes, 5 words
  84. Laura Fortino (23.8 p)
    15.04, 23:53: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:13: 8.3 p (664 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 746 bytes, 6 words
  85. Jillian Saulnier (28.0 p)
    15.04, 23:54: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:15: 9.2 p (737 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 819 bytes, 7 words
  86. Renata Fast (21.9 p)
    15.04, 23:55: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:17: 7.9 p (629 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 711 bytes, 4 words
  87. Mélodie Daoust (28.4 p)
    15.04, 23:56: 2.1 p (165 tavua)
    16.04, 09:20: 9.8 p (785 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 950 bytes, 10 words
  88. Brianne Jenner (25.1 p)
    15.04, 23:57: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:23: 8.6 p (690 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 772 bytes, 6 words
  89. Sarah Nurse (21.0 p)
    15.04, 23:58: 2.1 p (165 tavua)
    16.04, 09:40: 7.7 p (613 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 778 bytes, 5 words
  90. Natalie Spooner (25.1 p)
    15.04, 23:59: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:44: 8.6 p (690 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 772 bytes, 6 words
  91. Emily Clark (29.1 p)
    15.04, 23:59: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:48: 9.6 p (765 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 847 bytes, 10 words
  92. Marie-Philip Poulin (25.2 p)
    16.04, 00:00: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:50: 8.7 p (693 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 775 bytes, 6 words
  93. Geneviève Lacasse (19.7 p)
    16.04, 00:01: 1.1 p (84 tavua)
    16.04, 09:53: 7.4 p (592 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 676 bytes, 5 words
  94. Blayre Turnbull (25.5 p)
    16.04, 00:02: 1.0 p (82 tavua)
    16.04, 09:55: 8.7 p (695 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 777 bytes, 7 words
  95. Erin Ambrose U (84.0 p)
    16.04, 10:16: 10.0 p (uusi sivu) + 33.3 p (2662 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 662 bytes, 91 words
  96. Jaime Bourbonnais U (68.6 p)
    16.04, 10:47: 10.0 p (uusi sivu) + 24.5 p (1960 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16.04, 11:00: 1.4 p (111 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 071 bytes, 59 words
  97. Micah Zandee-Hart U (65.8 p)
    16.04, 10:57: 10.0 p (uusi sivu) + 25.8 p (2064 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 064 bytes, 52 words
  98. Loren Gabel U (61.7 p)
    16.04, 11:13: 10.0 p (uusi sivu) + 22.5 p (1797 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 797 bytes, 53 words
  99. Ann-Sophie Bettez U (84.2 p)
    16.04, 11:46: 10.0 p (uusi sivu) + 31.0 p (2480 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 480 bytes, 81 words
  100. Jamie Rattray U (92.8 p)
    16.04, 19:51: 10.0 p (uusi sivu) + 34.8 p (2782 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 782 bytes, 100 words
  101. Eliisa Hiltunen (41.2 p)
    16.04, 20:13: 14.0 p (1120 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 1 120 bytes, 29 words
  102. Jenni Blomberg U (62.6 p)
    16.04, 20:30: 10.0 p (uusi sivu) + 19.4 p (1551 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 551 bytes, 49 words
  103. Riikka Hakala U (48.1 p)
    16.04, 20:40: 10.0 p (uusi sivu) + 14.1 p (1130 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 130 bytes, 32 words
  104. Marjo Hirvonen U (94.8 p)
    16.04, 21:06: 10.0 p (uusi sivu) + 20.9 p (1668 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    16.04, 21:11: 7.1 p (570 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    16.04, 21:20: 3.1 p (249 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 487 bytes, 71 words
  105. Jonna Jokinen U (63.3 p)
    16.04, 21:52: 10.0 p (uusi sivu) + 20.1 p (1607 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 607 bytes, 49 words
  106. Roosa Lundén U (135.2 p)
    16.04, 22:25: 10.0 p (uusi sivu) + 44.2 p (3533 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 62.0 p (12 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 533 bytes, 76 words
  107. Reija Lundén (131.6 p)
    16.04, 22:28: 3.4 p (273 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 10:16: 37.4 p (2995 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 72.0 p (13 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 268 bytes, 55 words
  108. Heidi Manninen U (89.2 p)
    16.04, 22:57: 10.0 p (uusi sivu) + 28.5 p (2276 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 276 bytes, 75 words
  109. Leena Jokiniemi U (283.5 p)
    18.04, 11:19: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8172 tavua > maks) + 68.5 p (274 sanaa) + 130.0 p (20 lähdettä on lisätty, 30 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 8 172 bytes, 274 words
  110. Patricia Luoto U (43.9 p)
    18.04, 12:48: 10.0 p (uusi sivu) + 14.4 p (1154 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 154 bytes, 34 words
  111. Piritta Maja (112.8 p)
    18.04, 13:31: 40.3 p (3225 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 52.0 p (9 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 225 bytes, 82 words
  112. Anke Huber (18.7 p)
    18.04, 20:21: 6.7 p (535 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 535 bytes, 44 words
  113. Mari Nurmilo U (210.5 p)
    19.04, 11:13: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5138 tavua > maks) + 51.5 p (206 sanaa) + 74.0 p (14 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 5 138 bytes, 206 words
  114. Sanna Pasanen (51.7 p)
    19.04, 11:39: 15.4 p (1233 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 233 bytes, 37 words
  115. Elice Piksilä U (81.8 p)
    19.04, 12:01: 10.0 p (uusi sivu) + 24.0 p (1921 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 921 bytes, 71 words
  116. Laura Glauser (13.9 p)
    19.04, 16:36: 6.1 p (484 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 16:41: 0.7 p (57 tavua)
    19.04, 16:45: 0.7 p (52 tavua)
    Total 593 bytes, 6 words
  117. Camille Ayglon-Saurina (13.6 p)
    19.04, 16:38: 6.0 p (477 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 16:42: 0.7 p (57 tavua)
    19.04, 16:45: 0.7 p (52 tavua)
    Total 586 bytes, 5 words
  118. Allison Pineau (13.6 p)
    19.04, 16:41: 6.7 p (534 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 16:46: 0.7 p (52 tavua)
    Total 586 bytes, 5 words
  119. Astride N’Gouan (14.0 p)
    19.04, 16:44: 7.7 p (618 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 618 bytes, 5 words
  120. Grâce Zaadi (15.0 p)
    19.04, 16:48: 7.8 p (623 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 623 bytes, 5 words
  121. Amandine Leynaud (13.6 p)
    19.04, 16:49: 7.3 p (587 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 587 bytes, 5 words
  122. Manon Houette (13.6 p)
    19.04, 16:51: 7.3 p (586 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 586 bytes, 5 words
  123. Siraba Dembélé (14.7 p)
    19.04, 16:54: 7.7 p (614 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 614 bytes, 8 words
  124. Laura Flippes (13.6 p)
    19.04, 16:55: 7.3 p (586 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 586 bytes, 5 words
  125. Orlane Kanor (14.0 p)
    19.04, 16:57: 7.7 p (619 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 619 bytes, 5 words
  126. Béatrice Edwige (13.6 p)
    19.04, 16:58: 7.3 p (586 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 586 bytes, 5 words
  127. Estelle Nze Minko (13.6 p)
    19.04, 17:00: 7.3 p (586 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 586 bytes, 5 words
  128. Gnonsiane Niombla (13.6 p)
    19.04, 17:01: 7.3 p (586 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 586 bytes, 5 words
  129. Alexandra Lacrabère (13.6 p)
    19.04, 17:04: 7.3 p (586 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 586 bytes, 5 words
  130. Kalidiatou Niakaté (11.9 p)
    19.04, 17:07: 5.6 p (449 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 449 bytes, 5 words
  131. Pauline Coatanea U (52.3 p)
    19.04, 22:49: 10.0 p (uusi sivu) + 17.9 p (1428 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    19.04, 22:51: 0.5 p (37 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 465 bytes, 32 words
  132. Pauletta Foppa U (44.1 p)
    19.04, 22:55: 10.0 p (uusi sivu) + 17.4 p (1390 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 390 bytes, 23 words
  133. Angela Malestein U (154.2 p)
    20.04, 11:37: 10.0 p (uusi sivu) + 59.9 p (4793 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 67.0 p (11 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 793 bytes, 69 words
  134. Laura van der Heijden U (162.2 p)
    20.04, 11:52: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4960 tavua > maks) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 67.0 p (11 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 960 bytes, 81 words
  135. Lois Abbingh U (161.0 p)
    20.04, 12:01: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4878 tavua > maks) + 19.0 p (76 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 67.0 p (11 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 878 bytes, 76 words
  136. Nycke Groot U (158.2 p)
    20.04, 12:12: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4907 tavua > maks) + 21.2 p (85 sanaa) + 67.0 p (11 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 907 bytes, 85 words
  137. Kelly Dulfer U (159.2 p)
    20.04, 12:24: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4820 tavua > maks) + 17.2 p (69 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 67.0 p (11 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 820 bytes, 69 words
  138. Tess Wester U (159.8 p)
    20.04, 13:07: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4834 tavua > maks) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 67.0 p (11 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 834 bytes, 71 words
  139. Estavana Polman U (169.2 p)
    20.04, 13:26: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5290 tavua > maks) + 21.2 p (85 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 73.0 p (12 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 5 290 bytes, 85 words
  140. Martine Smeets U (132.7 p)
    20.04, 13:36: 10.0 p (uusi sivu) + 51.4 p (4115 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 55.0 p (9 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 115 bytes, 65 words
  141. Jasmina Janković U (127.6 p)
    20.04, 13:57: 10.0 p (uusi sivu) + 47.1 p (3769 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 769 bytes, 90 words
  142. Sanne van Olphen U (119.3 p)
    20.04, 14:12: 10.0 p (uusi sivu) + 43.8 p (3507 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 507 bytes, 70 words
  143. Danick Snelder U (133.7 p)
    20.04, 14:20: 10.0 p (uusi sivu) + 51.9 p (4152 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 55.0 p (9 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 152 bytes, 67 words
  144. Yvette Broch U (138.9 p)
    20.04, 14:31: 10.0 p (uusi sivu) + 52.6 p (4210 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 55.0 p (9 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 210 bytes, 65 words
  145. Michelle Goos U (110.7 p)
    20.04, 14:40: 10.0 p (uusi sivu) + 42.4 p (3395 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 43.0 p (7 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 395 bytes, 61 words
  146. Jessy Kramer U (157.7 p)
    20.04, 15:00: 10.0 p (uusi sivu) + 59.0 p (4719 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 66.0 p (11 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 719 bytes, 71 words
  147. Debbie Bont U (156.0 p)
    20.04, 15:14: 10.0 p (uusi sivu) + 58.2 p (4660 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 66.0 p (11 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 660 bytes, 67 words
  148. Lynn Knippenborg U (152.6 p)
    20.04, 15:24: 10.0 p (uusi sivu) + 58.8 p (4705 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 66.0 p (11 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    20.04, 15:25: 0.0 p (1 tavu)
    Total 4 706 bytes, 69 words
  149. Maura Visser U (98.3 p)
    20.04, 15:59: 10.0 p (uusi sivu) + 35.0 p (2803 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 803 bytes, 65 words
  150. Delaila Amega U (80.8 p)
    20.04, 16:08: 10.0 p (uusi sivu) + 28.5 p (2282 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 282 bytes, 49 words
  151. Merel Freriks U (72.5 p)
    20.04, 19:20: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2020 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 020 bytes, 53 words
  152. Charris Rozemalen U (113.9 p)
    20.04, 19:33: 10.0 p (uusi sivu) + 42.7 p (3413 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 42.0 p (7 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 413 bytes, 77 words
  153. Inger Smits U (85.5 p)
    20.04, 19:52: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2380 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 380 bytes, 63 words
  154. Dione Housheer U (79.8 p)
    20.04, 20:00: 10.0 p (uusi sivu) + 28.3 p (2264 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 264 bytes, 46 words
  155. Rinka Duijndam U (80.4 p)
    20.04, 20:07: 10.0 p (uusi sivu) + 28.6 p (2290 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 290 bytes, 47 words
  156. Pearl van der Wissel U (87.7 p)
    20.04, 20:26: 10.0 p (uusi sivu) + 31.5 p (2518 tavua) + 21.2 p (85 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 518 bytes, 85 words
  157. Marieke van der Wal U (87.7 p)
    20.04, 21:35: 10.0 p (uusi sivu) + 31.9 p (2552 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 552 bytes, 83 words
  158. Myrthe Schoenaker U (57.3 p)
    20.04, 21:47: 10.0 p (uusi sivu) + 18.0 p (1441 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 441 bytes, 45 words
  159. Larissa Nusser U (56.9 p)
    20.04, 21:53: 10.0 p (uusi sivu) + 17.7 p (1412 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 412 bytes, 45 words
  160. Kelly Vollebregt U (57.7 p)
    20.04, 21:59: 10.0 p (uusi sivu) + 17.9 p (1433 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 433 bytes, 47 words
  161. Tina Charles U (162.4 p)
    21.04, 09:31: 10.0 p (uusi sivu) + 55.1 p (4411 tavua) + 30.2 p (121 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 57.0 p (8 lähdettä on lisätty, 17 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 411 bytes, 121 words
  162. Breanna Stewart U (171.3 p)
    21.04, 10:14: 10.0 p (uusi sivu) + 56.8 p (4546 tavua) + 36.5 p (146 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 58.0 p (7 lähdettä on lisätty, 23 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 546 bytes, 146 words
  163. Layshia Clarendon U (90.3 p)
    21.04, 10:42: 10.0 p (uusi sivu) + 32.0 p (2563 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 563 bytes, 77 words
  164. Morgan Tuck U (99.2 p)
    21.04, 11:13: 10.0 p (uusi sivu) + 33.0 p (2636 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 636 bytes, 77 words
  165. A'ja Wilson U (110.6 p)
    21.04, 11:37: 10.0 p (uusi sivu) + 35.8 p (2864 tavua) + 26.8 p (107 sanaa) + 33.0 p (4 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 864 bytes, 107 words
  166. Kelsey Plum U (110.8 p)
    21.04, 12:01: 10.0 p (uusi sivu) + 37.0 p (2963 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 34.0 p (4 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 963 bytes, 99 words
  167. Nneka Ogwumike U (139.0 p)
    21.04, 12:41: 10.0 p (uusi sivu) + 45.5 p (3638 tavua) + 35.5 p (142 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 38.0 p (5 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 638 bytes, 142 words
  168. Jewell Loyd U (123.1 p)
    21.04, 13:09: 10.0 p (uusi sivu) + 38.6 p (3085 tavua) + 30.5 p (122 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 34.0 p (4 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 085 bytes, 122 words
  169. Briana Scurry (17.7 p)
    21.04, 19:03: 8.4 p (674 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 674 bytes, 17 words
  170. Nike Lorenz U (76.2 p)
    21.04, 20:08: 10.0 p (uusi sivu) + 26.2 p (2099 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 17.0 p (2 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 20:20: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    21.04, 20:36: 0.1 p (6 tavua)
    Total 2 113 bytes, 91 words
  171. Selin Oruz U (73.5 p)
    21.04, 20:19: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2116 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 20:35: 0.1 p (6 tavua)
    Total 2 122 bytes, 76 words
  172. Anne Schröder U (95.2 p)
    21.04, 20:32: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2530 tavua) + 30.5 p (122 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 20:33: 0.1 p (6 tavua)
    Total 2 536 bytes, 122 words
  173. Charlotte Stapenhorst U (73.3 p)
    21.04, 21:17: 10.0 p (uusi sivu) + 26.8 p (2143 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 17.0 p (2 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 143 bytes, 78 words
  174. Janne Müller-Wieland U (120.0 p)
    21.04, 21:41: 10.0 p (uusi sivu) + 41.2 p (3300 tavua) + 38.5 p (154 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 22:42: 0.2 p (17 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 317 bytes, 154 words
  175. Jana Teschke U (102.5 p)
    21.04, 22:04: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2719 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 719 bytes, 134 words
  176. Birgit Hahn (18.0 p)
    21.04, 22:12: 8.0 p (640 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 640 bytes, 16 words
  177. Lisa Hahn (17.6 p)
    21.04, 22:19: 8.1 p (647 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 647 bytes, 14 words
  178. Franzisca Hauke U (100.4 p)
    21.04, 22:33: 10.0 p (uusi sivu) + 32.9 p (2634 tavua) + 32.5 p (130 sanaa) + 20.0 p (2 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 634 bytes, 130 words
  179. Cécile Pieper U (91.0 p)
    21.04, 22:53: 10.0 p (uusi sivu) + 30.3 p (2421 tavua) + 27.8 p (111 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 421 bytes, 111 words
  180. Minna Sten (18.6 p)
    21.04, 23:29: 7.3 p (584 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 583 bytes, 5 words
  181. Daniela Wallen U (117.3 p)
    22.04, 10:24: 10.0 p (uusi sivu) + 41.8 p (3342 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 47.0 p (7 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 342 bytes, 74 words
  182. Linda-Lotta Lehtoranta U (180.4 p)
    22.04, 11:16: 10.0 p (uusi sivu) + 47.7 p (3819 tavua) + 50.2 p (201 sanaa) + 36.0 p (4 lähdettä on lisätty, 16 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    22.04, 11:53: 9.7 p (775 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 4 590 bytes, 224 words
  183. Laura Lehtoranta U (159.4 p)
    22.04, 12:48: 10.0 p (uusi sivu) + 54.1 p (4329 tavua) + 52.2 p (209 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 4 329 bytes, 209 words
  184. Noora Järvikangas U (102.9 p)
    22.04, 14:54: 10.0 p (uusi sivu) + 32.6 p (2612 tavua) + 27.2 p (109 sanaa) + 28.0 p (3 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 612 bytes, 109 words
  185. Roosa Kosonen U (87.8 p)
    22.04, 23:42: 10.0 p (uusi sivu) + 26.6 p (2126 tavua) + 33.2 p (133 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 126 bytes, 133 words
  186. Petra Noponen U (90.8 p)
    23.04, 00:17: 10.0 p (uusi sivu) + 29.6 p (2365 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 365 bytes, 105 words
  187. Anni Jämsä U (115.8 p)
    23.04, 00:50: 10.0 p (uusi sivu) + 39.4 p (3148 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 148 bytes, 134 words
  188. Iina Keski-Saari (37.9 p)
    23.04, 11:08: 13.4 p (1069 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 069 bytes, 74 words
  189. Silja Viita U (75.8 p)
    23.04, 11:41: 10.0 p (uusi sivu) + 26.5 p (2123 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 123 bytes, 81 words
  190. Awak Kuier (13.7 p)
    23.04, 11:53: 5.9 p (472 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 472 bytes, 11 words
  191. Janette Aarnio U (76.2 p)
    23.04, 12:11: 10.0 p (uusi sivu) + 25.9 p (2075 tavua) + 21.2 p (85 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 075 bytes, 85 words
  192. Jelena Rešetko (35.5 p)
    23.04, 12:54: 13.6 p (1084 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 084 bytes, 68 words
  193. Lotta Aaltonen U (130.8 p)
    23.04, 13:43: 10.0 p (uusi sivu) + 44.0 p (3520 tavua) + 38.8 p (155 sanaa) + 33.0 p (4 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 520 bytes, 155 words
  194. Salla Karhu (17.6 p)
    23.04, 13:56: 4.6 p (366 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 20:24: 3.1 p (246 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 612 bytes, 0 words
  195. Silja Eskelinen U (99.8 p)
    23.04, 22:17: 10.0 p (uusi sivu) + 31.8 p (2541 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 22:18: 0.1 p (8 tavua)
    23.04, 23:01: 0.4 p (31 tavua)
    24.04, 10:48: 4.5 p (362 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 10:59: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 944 bytes, 84 words
  196. Laura Hietamäki U (84.0 p)
    23.04, 22:32: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (1996 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 10:50: 4.1 p (326 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 322 bytes, 72 words
  197. Mirja Hietamäki U (55.8 p)
    23.04, 22:37: 10.0 p (uusi sivu) + 16.5 p (1323 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 323 bytes, 53 words
  198. Tiltu Siltanen U (97.1 p)
    23.04, 22:57: 10.0 p (uusi sivu) + 32.7 p (2617 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 10:52: 3.0 p (242 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 13:40: 0.1 p (8 tavua)
    Total 2 860 bytes, 81 words
  199. Jaana Lirkki U (92.2 p)
    23.04, 23:22: 10.0 p (uusi sivu) + 27.9 p (2233 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 10:54: 4.5 p (363 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 596 bytes, 91 words
  200. Heidi Lirkki U (76.8 p)
    23.04, 23:32: 10.0 p (uusi sivu) + 20.2 p (1617 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 10:56: 4.6 p (370 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 987 bytes, 84 words
  201. Anu Raatevaara U (55.8 p)
    23.04, 23:50: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1345 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 345 bytes, 52 words
  202. Nea Suominen U (55.5 p)
    24.04, 00:05: 10.0 p (uusi sivu) + 18.0 p (1437 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 437 bytes, 46 words
  203. Laura Manninen (salibandyn pelaaja) U (91.8 p)
    24.04, 00:25: 10.0 p (uusi sivu) + 30.1 p (2405 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    24.04, 10:58: 4.5 p (360 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 765 bytes, 73 words
  204. Sanni Nieminen U (103.8 p)
    24.04, 00:44: 10.0 p (uusi sivu) + 33.9 p (2712 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    24.04, 11:01: 4.4 p (352 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 064 bytes, 90 words
  205. Inka Lampinen (16.5 p)
    24.04, 10:43: 6.0 p (483 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 483 bytes, 18 words
  206. Kristiina Järvinen U (81.3 p)
    24.04, 11:18: 10.0 p (uusi sivu) + 28.3 p (2262 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 262 bytes, 68 words
  207. Julia Turunen U (53.9 p)
    24.04, 11:30: 10.0 p (uusi sivu) + 16.9 p (1348 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 348 bytes, 44 words
  208. Ella Sundström U (72.6 p)
    24.04, 11:51: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1925 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 925 bytes, 70 words
  209. Fanny Holmberg U (78.4 p)
    24.04, 12:26: 10.0 p (uusi sivu) + 27.7 p (2212 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 212 bytes, 59 words
  210. Linda Törnqvist U (54.5 p)
    24.04, 12:32: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1462 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 462 bytes, 41 words
  211. Ella Holmberg U (65.5 p)
    24.04, 12:57: 10.0 p (uusi sivu) + 22.2 p (1778 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 778 bytes, 49 words
  212. Krista Nieminen U (85.1 p)
    24.04, 13:15: 10.0 p (uusi sivu) + 29.9 p (2388 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    24.04, 13:39: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 389 bytes, 73 words
  213. Arla Salo U (66.4 p)
    24.04, 13:37: 10.0 p (uusi sivu) + 23.2 p (1854 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 13:39: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 855 bytes, 49 words
  214. Senni Hietanen U (101.1 p)
    24.04, 20:41: 10.0 p (uusi sivu) + 36.3 p (2905 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 905 bytes, 91 words
  215. Mia Vallenius U (72.7 p)
    24.04, 21:07: 10.0 p (uusi sivu) + 24.0 p (1919 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 919 bytes, 71 words
  216. Tuulia Aho (salibandyn pelaaja) U (57.0 p)
    24.04, 21:22: 10.0 p (uusi sivu) + 17.8 p (1424 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 424 bytes, 53 words
  217. Johanna Homi U (59.7 p)
    24.04, 21:34: 10.0 p (uusi sivu) + 18.4 p (1473 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 473 bytes, 61 words
  218. Roosa Salmela U (56.8 p)
    24.04, 21:40: 10.0 p (uusi sivu) + 17.5 p (1400 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 400 bytes, 53 words
  219. Ellinoora Huotari U (61.2 p)
    24.04, 21:48: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1519 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 519 bytes, 61 words
  220. Noora Laakso U (51.9 p)
    24.04, 21:54: 10.0 p (uusi sivu) + 16.2 p (1292 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 292 bytes, 39 words
  221. Diana Klavan U (83.4 p)
    24.04, 22:11: 10.0 p (uusi sivu) + 27.6 p (2209 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 209 bytes, 63 words
  222. Katrin Kivirand U (81.3 p)
    24.04, 22:20: 10.0 p (uusi sivu) + 27.0 p (2163 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 163 bytes, 57 words
  223. Mia Karjalainen U (125.0 p)
    24.04, 23:54: 10.0 p (uusi sivu) + 50.2 p (4017 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 42.0 p (8 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 017 bytes, 91 words
  224. Kristiina Kauppila U (110.8 p)
    25.04, 00:21: 10.0 p (uusi sivu) + 42.5 p (3402 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 36.0 p (7 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 402 bytes, 89 words
  225. Hanna Sipiläinen U (84.5 p)
    25.04, 00:35: 10.0 p (uusi sivu) + 31.8 p (2540 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 540 bytes, 67 words
  226. Haruka Tachimoto (0.6 p)
    25.04, 00:42: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  227. Minna Kallio (salibandyn pelaaja) U (84.0 p)
    25.04, 09:48: 10.0 p (uusi sivu) + 31.3 p (2502 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 502 bytes, 63 words
  228. Mira Wickman (92.2 p)
    25.04, 10:14: 37.2 p (2973 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 40.0 p (7 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 973 bytes, 60 words
  229. Eliisa Alanko (76.1 p)
    25.04, 10:27: 26.6 p (2128 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 41.0 p (8 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 128 bytes, 34 words
  230. Ella Alanko (62.0 p)
    25.04, 11:08: 21.8 p (1740 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 740 bytes, 33 words
  231. Emmi Lindh U (44.8 p)
    26.04, 00:25: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1145 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 145 bytes, 38 words
  232. Emma Itänen U (53.6 p)
    26.04, 00:32: 10.0 p (uusi sivu) + 17.6 p (1409 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 409 bytes, 60 words
  233. Elina Hautojärvi U (40.5 p)
    26.04, 00:42: 10.0 p (uusi sivu) + 12.2 p (980 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 980 bytes, 29 words
  234. Anna Lindahl U (71.1 p)
    26.04, 23:33: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1845 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 1 750 bytes, 32 words
  235. Tove Salokivi U (69.9 p)
    26.04, 23:40: 10.0 p (uusi sivu) + 21.9 p (1752 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 1 752 bytes, 32 words
  236. Linda Cainberg U (110.1 p)
    27.04, 00:09: 10.0 p (uusi sivu) + 32.7 p (2617 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 44.0 p (8 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    27.04, 00:12: 3.4 p (272 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 889 bytes, 60 words
  237. Kirsi Ala-Lipasti U (65.1 p)
    28.04, 10:44: 10.0 p (uusi sivu) + 20.7 p (1654 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 10:58: 0.2 p (15 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 669 bytes, 73 words
  238. Susanna Kylä-Kause U (63.5 p)
    28.04, 10:55: 10.0 p (uusi sivu) + 19.7 p (1572 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 11:10: 0.4 p (30 tavua)
    Total 1 602 bytes, 70 words
  239. Mirka Rintamäki U (60.9 p)
    28.04, 11:22: 10.0 p (uusi sivu) + 20.4 p (1632 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 632 bytes, 78 words
  240. Leena Majaranta (0.8 p)
    28.04, 20:14: 0.3 p (21 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 21 bytes, 2 words
  241. Liu Shiwen (4.6 p)
    29.04, 10:16: 2.6 p (210 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total 210 bytes, 8 words
  242. Ding Ning (2.4 p)
    29.04, 10:33: 2.4 p (191 tavua)
    Total 191 bytes, 0 words
  243. Kathlén Ax U (91.8 p)
    29.04, 11:15: 10.0 p (uusi sivu) + 32.1 p (2564 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    Total 2 564 bytes, 39 words
  244. Inka Jäntti U (74.7 p)
    29.04, 11:37: 10.0 p (uusi sivu) + 20.7 p (1656 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    29.04, 11:45: 5.0 p (402 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 058 bytes, 52 words
  245. Sara Jäntti U (74.6 p)
    29.04, 11:45: 10.0 p (uusi sivu) + 25.6 p (2051 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 051 bytes, 52 words
  246. Anna Lindholm U (63.5 p)
    29.04, 11:58: 10.0 p (uusi sivu) + 19.8 p (1581 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 1 581 bytes, 35 words
  247. Matilda Peitsaro U (34.5 p)
    29.04, 12:14: 10.0 p (uusi sivu) + 9.5 p (757 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 757 bytes, 20 words
  248. Sonja Koskinen U (101.0 p)
    29.04, 12:36: 10.0 p (uusi sivu) + 33.0 p (2639 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 45.0 p (8 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 639 bytes, 52 words
  249. Karolina Nylund U (58.0 p)
    29.04, 14:34: 10.0 p (uusi sivu) + 17.0 p (1361 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 361 bytes, 20 words
  250. Riitta-Liisa Roponen (9.7 p)
    29.04, 15:10: 2.9 p (235 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 235 bytes, 7 words
  251. Lieke Martens (0.8 p)
    30.04, 09:53: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 23 bytes, 2 words
  252. Stefanie van der Gragt (14.9 p)
    30.04, 10:05: 6.4 p (515 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 515 bytes, 14 words
  253. Vivianne Miedema (12.9 p)
    30.04, 10:18: 4.9 p (389 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 389 bytes, 12 words
  254. Senni Sallinen (2.1 p)
    30.04, 11:41: 2.1 p (171 tavua)
    Total 171 bytes, 0 words
  255. Henna Suominen U (55.1 p)
    30.04, 11:49: 10.0 p (uusi sivu) + 16.9 p (1349 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 349 bytes, 61 words
  256. Niina Keppo U (35.9 p)
    30.04, 12:07: 10.0 p (uusi sivu) + 10.2 p (812 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 812 bytes, 43 words
  257. Emma Kiviniemi U (36.0 p)
    30.04, 12:17: 10.0 p (uusi sivu) + 10.3 p (821 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 821 bytes, 43 words
  258. Emmi Laine U (37.2 p)
    30.04, 12:26: 10.0 p (uusi sivu) + 11.2 p (898 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 898 bytes, 44 words
  259. Iina Lehtinen U (40.3 p)
    30.04, 12:43: 10.0 p (uusi sivu) + 12.1 p (965 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 965 bytes, 53 words
  260. Neea Mikkola U (47.5 p)
    30.04, 12:50: 10.0 p (uusi sivu) + 11.1 p (888 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 13:05: 3.4 p (273 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 161 bytes, 52 words
  261. Kaisaleena Rautakorpi U (37.2 p)
    30.04, 12:57: 10.0 p (uusi sivu) + 11.2 p (897 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 897 bytes, 44 words
  262. Sanni Syrjälä U (61.1 p)
    30.04, 13:22: 10.0 p (uusi sivu) + 20.1 p (1610 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 610 bytes, 64 words
  263. Silja Syrjälä (18.1 p)
    30.04, 13:26: 4.8 p (380 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 13:28: 2.8 p (225 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 605 bytes, 2 words
  264. Eveliina Toppari U (78.7 p)
    30.04, 13:54: 10.0 p (uusi sivu) + 24.2 p (1936 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 936 bytes, 50 words
  265. Emmi Viitala (31.3 p)
    30.04, 14:30: 11.3 p (903 tavua) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 903 bytes, 0 words
  266. Virpi Hukka (1.4 p)
    30.04, 14:48: 0.4 p (28 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 28 bytes, 4 words
  267. Siri Eskola U (55.9 p)
    30.04, 14:56: 10.0 p (uusi sivu) + 18.4 p (1471 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 471 bytes, 50 words
  268. Camilla Kirsilä U (58.1 p)
    30.04, 15:07: 10.0 p (uusi sivu) + 17.6 p (1409 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 409 bytes, 58 words
  269. Lotta Vahvelainen U (63.6 p)
    30.04, 18:52: 10.0 p (uusi sivu) + 19.6 p (1568 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 568 bytes, 76 words
  270. Oona Vahvelainen U (63.6 p)
    30.04, 18:54: 10.0 p (uusi sivu) + 19.6 p (1570 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 570 bytes, 76 words
  271. Ella Korpela (0.0 p)
    30.04, 19:24: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  272. Mari Mantsinen U (62.9 p)
    30.04, 19:32: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1528 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 528 bytes, 67 words
  273. Eeva Mäki-Maukola U (61.6 p)
    30.04, 19:43: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1506 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 506 bytes, 63 words
  274. Emma Sallinen U (56.9 p)
    30.04, 20:00: 10.0 p (uusi sivu) + 17.4 p (1388 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 388 bytes, 54 words
  275. Saana Sumén U (61.5 p)
    30.04, 20:12: 10.0 p (uusi sivu) + 18.2 p (1456 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 456 bytes, 65 words
  276. Laura Toikkanen U (59.9 p)
    30.04, 20:32: 10.0 p (uusi sivu) + 18.4 p (1473 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 473 bytes, 62 words
  277. Marjukka Urpelainen (7.1 p)
    30.04, 20:37: 2.1 p (167 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 167 bytes, 0 words
  278. Iina Valkeejärvi (33.3 p)
    30.04, 20:48: 10.6 p (844 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 844 bytes, 23 words

123 artikkelia, 490,20 kB

  1. Kristina Lindström U (105.2 p)
    01.04, 01:15: 10.0 p (uusi sivu) + 46.0 p (3678 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 33.0 p (5 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 678 bytes, 65 words
  2. Anna-Maria Åström U (183.2 p)
    01.04, 14:31: 10.0 p (uusi sivu) + 57.2 p (4573 tavua) + 50.5 p (202 sanaa) + 32.0 p (3 lähdettä on lisätty, 17 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    01.04, 14:45: 2.8 p (748 tavua > maks) + 2.2 p (9 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    01.04, 14:53: 0.0 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    01.04, 23:47: 0.0 p (95 tavua)
    Total 5 439 bytes, 213 words
  3. Anja Kervanto Nevanlinna U (150.0 p)
    01.04, 18:20: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7310 tavua > maks) + 35.0 p (140 sanaa) + 40.0 p (6 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 7 310 bytes, 140 words
  4. Åsa Ringbom U (192.5 p)
    01.04, 20:52: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5251 tavua > maks) + 45.8 p (183 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    01.04, 20:52: 0.0 p (2 tavua)
    01.04, 21:06: 0.0 p (347 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    01.04, 23:07: 0.0 p (637 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    01.04, 23:36: 0.0 p (1012 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 7 249 bytes, 250 words
  5. Lena Sisula-Tulokas U (147.0 p)
    02.04, 00:05: 10.0 p (uusi sivu) + 36.3 p (2907 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    02.04, 00:15: 9.0 p (717 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    02.04, 00:24: 2.3 p (185 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    02.04, 00:26: 0.2 p (20 tavua)
    02.04, 00:56: 10.9 p (870 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    02.04, 00:57: 0.1 p (4 tavua)
    02.04, 01:30: 1.2 p (2050 tavua > maks) + 0.2 p (1 sana)
    Total 6 574 bytes, 148 words
  6. Franciska Sundholm U (164.8 p)
    02.04, 01:57: 10.0 p (uusi sivu) + 47.7 p (3813 tavua) + 38.5 p (154 sanaa) + 23.0 p (3 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    02.04, 21:43: 9.8 p (785 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    02.04, 22:38: 2.5 p (631 tavua > maks) + 5.2 p (21 sanaa) + 11.0 p (Yksi lähde on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 5 227 bytes, 195 words
  7. Liisa Steinby U (153.5 p)
    02.04, 04:54: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6354 tavua > maks) + 19.8 p (79 sanaa) + 38.0 p (6 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    02.04, 04:58: 0.0 p (3 tavua)
    02.04, 05:23: 0.0 p (662 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 7 014 bytes, 145 words
  8. Marketta Sundman U (156.5 p)
    02.04, 14:44: 10.0 p (uusi sivu) + 51.6 p (4124 tavua) + 38.0 p (152 sanaa) + 23.0 p (3 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    02.04, 15:18: 0.0 p (1 tavu)
    02.04, 21:27: 8.4 p (1599 tavua > maks) + 6.8 p (27 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    03.04, 01:37: 0.0 p (50 tavua)
    03.04, 01:41: 0.0 p (34 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    03.04, 02:00: 0.0 p (162 tavua)
    Total 5 950 bytes, 182 words
  9. Pia Olsson U (120.6 p)
    02.04, 23:18: 10.0 p (uusi sivu) + 45.3 p (3625 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 22.0 p (3 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    02.04, 23:19: 0.0 p (2 tavua)
    02.04, 23:35: 5.0 p (397 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 4 024 bytes, 109 words
  10. Anna-Elina Lehesjoki U (119.1 p)
    03.04, 00:24: 10.0 p (uusi sivu) + 48.2 p (3857 tavua) + 27.0 p (108 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    03.04, 01:57: 2.4 p (190 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 4 047 bytes, 110 words
  11. Gunilla Widén U (99.0 p)
    03.04, 01:24: 10.0 p (uusi sivu) + 45.5 p (3639 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 639 bytes, 66 words
  12. Sonja Ängeslevä (0.4 p)
    03.04, 03:10: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 14 bytes, 1 words
  13. Laura Alakukku (78.0 p)
    04.04, 02:35: 27.8 p (2227 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    04.04, 02:36: 0.6 p (47 tavua)
    04.04, 02:40: 0.1 p (7 tavua)
    Total 2 281 bytes, 114 words
  14. Pauline Stenberg U (196.8 p)
    04.04, 04:36: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7009 tavua > maks) + 63.8 p (255 sanaa) + 48.0 p (7 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 7 004 bytes, 254 words
  15. Susanne Wiedmer U (132.4 p)
    04.04, 05:26: 10.0 p (uusi sivu) + 56.5 p (4516 tavua) + 33.0 p (132 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 516 bytes, 132 words
  16. Cecilia Sahlgren U (183.0 p)
    04.04, 17:38: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5233 tavua > maks) + 73.0 p (292 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 260 bytes, 51 words
  17. Anne Birgitta Pessi U (152.0 p)
    04.04, 23:03: 10.0 p (uusi sivu) + 46.2 p (3694 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    04.04, 23:31: 13.8 p (1161 tavua > maks) + 7.0 p (28 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    05.04, 15:34: 0.0 p (392 tavua) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 5 246 bytes, 124 words
  18. Berenike II (48.3 p)
    05.04, 17:03: 14.3 p (1141 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 141 bytes, 80 words
  19. Leontion (filosofi) (20.4 p)
    05.04, 17:18: 5.7 p (452 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 452 bytes, 23 words
  20. Vieno Piironen U (183.2 p)
    06.04, 11:32: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6463 tavua > maks) + 59.2 p (237 sanaa) + 39.0 p (5 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 463 bytes, 237 words
  21. Marja-Leena Piitulainen U (143.5 p)
    06.04, 12:29: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4880 tavua > maks) + 43.5 p (174 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    06.04, 12:48: 0.0 p (737 tavua) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 5 617 bytes, 173 words
  22. Annamari Ranki U (184.8 p)
    06.04, 17:25: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6492 tavua > maks) + 66.8 p (267 sanaa) + 33.0 p (4 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 329 bytes, 267 words
  23. Elina Suomela-Härmä (47.1 p)
    06.04, 18:22: 23.3 p (1867 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    06.04, 18:29: 0.3 p (22 tavua)
    Total 1 889 bytes, 14 words
  24. Raija-Leena Punamäki U (131.1 p)
    06.04, 19:10: 10.0 p (uusi sivu) + 51.1 p (4089 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 40.0 p (6 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 089 bytes, 100 words
  25. Tuula Sakaranaho U (117.4 p)
    06.04, 19:40: 10.0 p (uusi sivu) + 48.2 p (3859 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    06.04, 19:46: 4.1 p (331 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 190 bytes, 96 words
  26. Tuula Salo U (140.8 p)
    06.04, 20:47: 10.0 p (uusi sivu) + 47.1 p (3764 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    06.04, 21:03: 3.5 p (279 tavua)
    06.04, 21:32: 9.5 p (1827 tavua > maks) + 5.5 p (22 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    08.04, 01:36: 2.0 p (8 sanaa)
    Total 5 751 bytes, 128 words
  27. Kirsi Tirri U (204.2 p)
    06.04, 23:05: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5928 tavua > maks) + 67.2 p (269 sanaa) + 44.0 p (6 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    07.04, 00:06: 0.0 p (207 tavua)
    08.04, 01:30: 0.0 p (148 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 6 283 bytes, 244 words
  28. Hely Tuorila U (114.6 p)
    07.04, 00:25: 10.0 p (uusi sivu) + 44.1 p (3529 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 38.0 p (6 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    07.04, 00:30: 4.1 p (328 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    07.04, 00:33: 2.6 p (210 tavua)
    07.04, 21:36: 0.0 p (1 tavu)
    Total 4 056 bytes, 63 words
  29. Marja Vauras U (68.8 p)
    07.04, 01:26: 10.0 p (uusi sivu) + 28.4 p (2270 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    07.04, 01:28: 1.9 p (153 tavua)
    Total 2 423 bytes, 38 words
  30. Eija Kalso (15.9 p)
    07.04, 14:22: 6.4 p (510 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 510 bytes, 14 words
  31. Outi Savolainen U (127.5 p)
    07.04, 19:03: 10.0 p (uusi sivu) + 48.3 p (3866 tavua) + 37.5 p (150 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    07.04, 19:07: 2.7 p (213 tavua)
    Total 4 079 bytes, 150 words
  32. Kaarina Sivonen (150.8 p)
    07.04, 19:55: 35.8 p (2865 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    07.04, 19:57: 0.1 p (5 tavua)
    07.04, 22:15: 4.0 p (317 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    07.04, 22:40: 11.3 p (905 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    08.04, 01:53: 8.9 p (1192 tavua > maks) + 2.8 p (11 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 5 278 bytes, 159 words
  33. Marja-Riitta Taskinen U (186.8 p)
    07.04, 23:31: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5480 tavua > maks) + 45.5 p (182 sanaa) + 37.0 p (5 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    07.04, 23:34: 0.0 p (83 tavua)
    07.04, 23:58: 0.0 p (592 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    08.04, 00:05: 0.0 p (166 tavua)
    08.04, 00:09: 0.0 p (43 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 6 354 bytes, 206 words
  34. Kleopatra I (28.4 p)
    08.04, 22:26: 8.8 p (707 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    08.04, 22:27: 0.1 p (10 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    08.04, 22:52: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 736 bytes, 41 words
  35. Hilkka Soininen U (205.8 p)
    10.04, 15:20: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7195 tavua > maks) + 50.8 p (203 sanaa) + 42.0 p (6 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    10.04, 15:23: 0.0 p (59 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    10.04, 15:42: 0.0 p (1389 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10.04, 15:43: 0.0 p (17 tavua)
    Total 8 660 bytes, 255 words
  36. Laura Stark U (163.8 p)
    10.04, 17:09: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5166 tavua > maks) + 39.2 p (157 sanaa) + 33.0 p (4 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    10.04, 17:18: 0.0 p (493 tavua) + 9.0 p (36 sanaa)
    10.04, 17:37: 0.0 p (584 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 6 243 bytes, 199 words
  37. Sanna-Kaisa Tanskanen U (143.5 p)
    10.04, 18:17: 10.0 p (uusi sivu) + 40.4 p (3235 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10.04, 18:27: 8.0 p (640 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    10.04, 18:46: 11.6 p (1074 tavua > maks) + 9.5 p (38 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10.04, 19:01: 0.0 p (820 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    10.04, 19:12: 0.0 p (664 tavua) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 6 267 bytes, 154 words
  38. Kristiina Wähälä U (143.8 p)
    10.04, 20:30: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4901 tavua > maks) + 39.8 p (159 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 901 bytes, 159 words
  39. Sara Negri (99.3 p)
    10.04, 21:39: 26.6 p (2130 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 29.0 p (3 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    10.04, 21:56: 11.5 p (917 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    10.04, 22:11: 1.2 p (94 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    10.04, 22:13: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 144 bytes, 96 words
  40. Eija Ventola U (195.2 p)
    10.04, 23:37: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6492 tavua > maks) + 72.8 p (291 sanaa) + 34.0 p (4 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    10.04, 23:45: 0.0 p (132 tavua)
    11.04, 00:12: 0.0 p (2404 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    11.04, 00:14: 0.0 p (113 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    16.04, 03:45: 0.0 p (1 tavu)
    Total 9 142 bytes, 301 words
  41. Anna Mauranen (1.8 p)
    11.04, 00:16: 1.3 p (106 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 106 bytes, 2 words
  42. Minna Palmroth U (181.5 p)
    11.04, 01:59: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6332 tavua > maks) + 49.5 p (198 sanaa) + 57.0 p (8 lähdettä on lisätty, 17 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    11.04, 02:12: 0.0 p (178 tavua)
    11.04, 13:07: 0.0 p (134 tavua)
    Total 6 643 bytes, 198 words
  43. Outi Martikainen (42.7 p)
    11.04, 19:11: 16.7 p (1339 tavua) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 339 bytes, 0 words
  44. Jaana Bäck U (155.5 p)
    11.04, 21:23: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5096 tavua > maks) + 42.5 p (170 sanaa) + 38.0 p (5 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 096 bytes, 170 words
  45. Marja Mutanen U (151.5 p)
    11.04, 22:06: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6147 tavua > maks) + 37.5 p (150 sanaa) + 39.0 p (5 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 135 bytes, 150 words
  46. Johanna Vilkki U (138.8 p)
    13.04, 02:03: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5438 tavua > maks) + 24.8 p (99 sanaa) + 44.0 p (7 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 5 429 bytes, 99 words
  47. Johanna Buchert U (191.2 p)
    13.04, 03:47: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6433 tavua > maks) + 51.2 p (205 sanaa) + 55.0 p (8 lähdettä on lisätty, 15 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 433 bytes, 205 words
  48. Folorunsho Alakija U (93.5 p)
    14.04, 22:45: 10.0 p (uusi sivu) + 35.3 p (2823 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 823 bytes, 93 words
  49. Amina Mohammed U (61.0 p)
    14.04, 23:59: 10.0 p (uusi sivu) + 18.9 p (1508 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    15.04, 00:00: 0.3 p (22 tavua)
    15.04, 13:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 1 558 bytes, 34 words
  50. Kati Tervo-Niemelä U (158.5 p)
    15.04, 20:07: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5943 tavua > maks) + 45.5 p (182 sanaa) + 38.0 p (5 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 943 bytes, 182 words
  51. Lea Laitinen U (179.2 p)
    15.04, 22:13: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7979 tavua > maks) + 50.0 p (200 sanaa) + 44.0 p (6 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16.04, 02:09: 0.0 p (787 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    16.04, 03:59: 0.0 p (4 tavua)
    Total 8 766 bytes, 201 words
  52. Marjatta Palander U (163.2 p)
    15.04, 23:56: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4871 tavua > maks) + 36.5 p (146 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    16.04, 00:01: 0.0 p (73 tavua)
    16.04, 00:10: 0.0 p (147 tavua)
    16.04, 00:37: 0.0 p (710 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 13.0 p (Yksi lähde on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16.04, 00:47: 0.0 p (124 tavua)
    16.04, 00:53: 0.0 p (368 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    16.04, 00:55: 0.0 p (16 tavua)
    16.04, 01:04: 0.0 p (9 tavua)
    16.04, 01:41: 0.0 p (788 tavua)
    16.04, 01:46: 0.0 p (178 tavua)
    Total 7 085 bytes, 165 words
  53. Irma Taavitsainen U (91.2 p)
    16.04, 03:01: 10.0 p (uusi sivu) + 37.7 p (3015 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 015 bytes, 66 words
  54. Leena Syrjälä U (99.2 p)
    16.04, 12:57: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3282 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 13:09: 3.4 p (275 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 3 557 bytes, 79 words
  55. Outi Merisalo (56.1 p)
    16.04, 13:49: 4.9 p (391 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    16.04, 13:50: 0.0 p (1 tavu)
    16.04, 21:05: 0.4 p (28 tavua)
    16.04, 21:22: 12.7 p (1012 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 23.0 p (3 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 432 bytes, 37 words
  56. Sirpa Leppänen U (118.1 p)
    16.04, 23:16: 10.0 p (uusi sivu) + 53.8 p (4306 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 35.0 p (5 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 12:33: 0.0 p (1 tavu)
    Total 4 307 bytes, 77 words
  57. Tuula Linna U (218.8 p)
    17.04, 01:29: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7755 tavua > maks) + 57.8 p (231 sanaa) + 63.0 p (8 lähdettä on lisätty, 23 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    17.04, 01:33: 0.0 p (95 tavua)
    17.04, 01:47: 0.0 p (1018 tavua) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    17.04, 01:53: 0.0 p (4 tavua)
    Total 8 872 bytes, 231 words
  58. Päivi Peltomäki U (144.2 p)
    17.04, 03:55: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5578 tavua > maks) + 29.2 p (117 sanaa) + 40.0 p (6 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17.04, 11:03: 0.0 p (1 tavu)
    Total 5 579 bytes, 117 words
  59. Mirjam Kalland (30.0 p)
    17.04, 04:24: 13.0 p (1041 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    17.04, 04:31: 3.4 p (275 tavua)
    Total 1 316 bytes, 14 words
  60. Elisabet Ahlberg U (118.1 p)
    17.04, 15:35: 10.0 p (uusi sivu) + 48.0 p (3843 tavua) + 26.0 p (104 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17.04, 15:53: 0.1 p (4 tavua)
    Total 3 847 bytes, 104 words
  61. Ulla Connor U (106.8 p)
    17.04, 20:10: 10.0 p (uusi sivu) + 52.3 p (4187 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    17.04, 20:20: 0.0 p (3 tavua)
    17.04, 20:29: 0.9 p (71 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 4 261 bytes, 94 words
  62. Solveig Wikström U (99.5 p)
    17.04, 21:20: 10.0 p (uusi sivu) + 39.1 p (3130 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    17.04, 21:27: 5.4 p (434 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 564 bytes, 72 words
  63. Harriet Wallberg U (84.3 p)
    17.04, 23:16: 10.0 p (uusi sivu) + 33.6 p (2687 tavua) + 21.8 p (87 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 687 bytes, 87 words
  64. Annika Waenerberg U (150.8 p)
    18.04, 01:54: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6408 tavua > maks) + 37.8 p (151 sanaa) + 38.0 p (5 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 408 bytes, 151 words
  65. Nonna Mordjukova (6.0 p)
    18.04, 02:42: 1.0 p (81 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 81 bytes, 0 words
  66. Annikki Mäkelä U (175.8 p)
    18.04, 16:09: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6511 tavua > maks) + 48.8 p (195 sanaa) + 52.0 p (7 lähdettä on lisätty, 17 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 511 bytes, 195 words
  67. Pirjo Peltonen-Sainio U (171.0 p)
    18.04, 17:45: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6860 tavua > maks) + 31.0 p (124 sanaa) + 65.0 p (10 lähdettä on lisätty, 15 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18.04, 18:22: 0.0 p (13 tavua)
    Total 6 873 bytes, 124 words
  68. Terttu Nevalainen (106.6 p)
    18.04, 19:41: 35.3 p (2823 tavua) + 25.5 p (102 sanaa) + 36.0 p (5 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18.04, 19:46: 1.4 p (108 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 931 bytes, 112 words
  69. Sangita Kulathinal (123.1 p)
    18.04, 20:23: 1.2 p (92 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    18.04, 22:09: 47.1 p (3766 tavua) + 42.2 p (169 sanaa) + 27.0 p (3 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18.04, 22:09: 0.0 p (1 tavu)
    18.04, 22:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 3 887 bytes, 170 words
  70. Marjaana Niemi U (71.5 p)
    18.04, 23:44: 10.0 p (uusi sivu) + 39.0 p (3117 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 117 bytes, 38 words
  71. Lizelle Bisschoff U (118.9 p)
    19.04, 23:22: 10.0 p (uusi sivu) + 54.4 p (4349 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    20.04, 00:06: 1.8 p (146 tavua)
    20.04, 00:08: 1.7 p (139 tavua)
    Total 4 634 bytes, 56 words
  72. Liisa Halonen (näyttelijä) (18.1 p)
    21.04, 19:09: 6.3 p (507 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 507 bytes, 3 words
  73. Ana María Romero de Campero U (67.2 p)
    21.04, 20:32: 10.0 p (uusi sivu) + 23.0 p (1837 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 20:33: 0.2 p (12 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    21.04, 20:47: 0.3 p (22 tavua)
    22.04, 00:08: 0.5 p (43 tavua)
    Total 1 901 bytes, 45 words
  74. Verónica Macamo (8.0 p)
    21.04, 20:41: 2.4 p (192 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    21.04, 20:46: 0.4 p (28 tavua)
    21.04, 20:48: 0.3 p (22 tavua)
    Total 242 bytes, 0 words
  75. Ivonne Passada U (99.9 p)
    21.04, 21:31: 10.0 p (uusi sivu) + 33.6 p (2687 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 21:37: 0.4 p (29 tavua)
    21.04, 21:52: 0.2 p (15 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 731 bytes, 131 words
  76. Miroslava Němcová U (103.7 p)
    21.04, 22:25: 10.0 p (uusi sivu) + 31.6 p (2530 tavua) + 36.2 p (145 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 22:27: 0.2 p (17 tavua)
    21.04, 22:31: 2.1 p (165 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 709 bytes, 147 words
  77. Hannelore Kraft U (76.7 p)
    21.04, 23:23: 10.0 p (uusi sivu) + 28.7 p (2292 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 23:31: 0.2 p (20 tavua)
    Total 2 312 bytes, 59 words
  78. Solvita Āboltiņa U (55.4 p)
    21.04, 23:43: 10.0 p (uusi sivu) + 18.9 p (1511 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 511 bytes, 34 words
  79. Maria da Assunção Esteves U (53.8 p)
    21.04, 23:58: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1507 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 507 bytes, 32 words
  80. Frances D’Souza U (99.7 p)
    22.04, 01:13: 10.0 p (uusi sivu) + 33.2 p (2653 tavua) + 24.5 p (98 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 653 bytes, 98 words
  81. Ankie Broekers-Knol U (73.3 p)
    22.04, 09:15: 10.0 p (uusi sivu) + 25.1 p (2007 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 007 bytes, 77 words
  82. Unnur Brá Konráðsdóttir U (66.6 p)
    22.04, 09:48: 10.0 p (uusi sivu) + 21.8 p (1745 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 711 bytes, 61 words
  83. Ullica Segerstråle U (107.0 p)
    22.04, 16:04: 10.0 p (uusi sivu) + 50.7 p (4058 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 058 bytes, 77 words
  84. Hanna Salomäki U (70.8 p)
    22.04, 16:11: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (1999 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    22.04, 16:23: 0.8 p (63 tavua)
    Total 2 062 bytes, 64 words
  85. Kaija Saranto U (140.0 p)
    22.04, 17:38: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4890 tavua > maks) + 29.2 p (117 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 19:19: 0.0 p (3 tavua)
    22.04, 19:28: 0.0 p (200 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
    Total 5 090 bytes, 136 words
  86. Anne Kouvonen U (155.0 p)
    22.04, 19:02: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5059 tavua > maks) + 35.0 p (140 sanaa) + 34.0 p (5 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 19:25: 0.0 p (663 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 19:27: 0.0 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    22.04, 19:27: 0.0 p (17 tavua)
    22.04, 19:30: 0.0 p (5 tavua)
    22.04, 20:20: 0.0 p (66 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total 5 813 bytes, 158 words
  87. Piia Jallinoja U (149.2 p)
    22.04, 20:13: 10.0 p (uusi sivu) + 54.1 p (4328 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    22.04, 21:13: 5.9 p (968 tavua > maks) + 8.0 p (32 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 21:16: 0.0 p (117 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 21:17: 0.0 p (4 tavua)
    22.04, 21:18: 0.0 p (40 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 5 457 bytes, 117 words
  88. Minna Huotilainen (12.3 p)
    22.04, 22:09: 10.2 p (820 tavua)
    22.04, 22:12: 2.1 p (164 tavua)
    Total 984 bytes, 0 words
  89. Kirsi Virrantaus U (148.8 p)
    23.04, 00:28: 10.0 p (uusi sivu) + 54.0 p (4319 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23.04, 00:31: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    23.04, 00:54: 5.9 p (767 tavua > maks) + 6.0 p (24 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    23.04, 01:09: 0.0 p (309 tavua)
    Total 5 404 bytes, 159 words
  90. Katariina Salmela-Aro (0.8 p)
    23.04, 02:52: 0.8 p (62 tavua)
    Total 62 bytes, 0 words
  91. Anna-Maija Poikkeus (0.4 p)
    23.04, 02:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  92. Sanna Järvelä (0.4 p)
    23.04, 03:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  93. Maija Tenkanen (59.1 p)
    23.04, 04:03: 26.1 p (2091 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 17.0 p (2 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 091 bytes, 64 words
  94. Tuija Rantalainen (14.0 p)
    24.04, 02:41: 7.2 p (576 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 03:28: 0.8 p (67 tavua)
    Total 643 bytes, 0 words
  95. Marjo Yliperttula U (179.8 p)
    24.04, 17:15: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5325 tavua > maks) + 51.8 p (207 sanaa) + 32.0 p (4 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    24.04, 17:16: 0.0 p (55 tavua) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    24.04, 20:52: 0.0 p (400 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 5 780 bytes, 219 words
  96. Virpi Mäkinen U (148.0 p)
    24.04, 19:00: 10.0 p (uusi sivu) + 57.5 p (4599 tavua) + 45.5 p (182 sanaa) + 30.0 p (4 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 599 bytes, 182 words
  97. Heli Peltola U (119.6 p)
    24.04, 19:30: 10.0 p (uusi sivu) + 31.7 p (2532 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    24.04, 21:43: 18.2 p (1458 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24.04, 21:45: 0.2 p (16 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 4 006 bytes, 134 words
  98. Sanna Syri U (160.0 p)
    25.04, 00:03: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6119 tavua > maks) + 40.0 p (160 sanaa) + 45.0 p (7 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 087 bytes, 160 words
  99. Marketta Sipi U (137.0 p)
    25.04, 00:33: 10.0 p (uusi sivu) + 45.2 p (3614 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 23.0 p (3 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    25.04, 00:54: 3.9 p (309 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    25.04, 01:15: 7.7 p (613 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 01:18: 1.1 p (86 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 4 618 bytes, 113 words
  100. Hele Savin U (159.2 p)
    25.04, 02:35: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6463 tavua > maks) + 32.2 p (129 sanaa) + 52.0 p (8 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 452 bytes, 128 words
  101. Liisa Haarla U (141.0 p)
    25.04, 23:26: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5306 tavua > maks) + 29.0 p (116 sanaa) + 34.0 p (5 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 23:31: 0.0 p (99 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 5 405 bytes, 124 words
  102. Sirkka-Liisa Jämsä-Jounela U (185.0 p)
    26.04, 11:48: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6466 tavua > maks) + 46.2 p (185 sanaa) + 56.0 p (8 lähdettä on lisätty, 16 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    26.04, 12:09: 0.0 p (1 tavu)
    26.04, 12:32: 0.0 p (101 tavua)
    26.04, 17:44: 0.0 p (179 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 6 637 bytes, 192 words
  103. Outi Krause (65.8 p)
    26.04, 17:57: 31.5 p (2516 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    26.04, 18:02: 0.4 p (28 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 544 bytes, 52 words
  104. Johanna Björkroth (132.8 p)
    27.04, 00:27: 60.0 p (4827 tavua > maks) + 30.8 p (123 sanaa) + 37.0 p (5 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 654 bytes, 123 words
  105. Heli Jantunen U (147.2 p)
    27.04, 01:56: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5386 tavua > maks) + 27.0 p (108 sanaa) + 45.0 p (7 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 02:42: 0.0 p (385 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 5 771 bytes, 109 words
  106. Debra Nails U (75.8 p)
    27.04, 02:55: 10.0 p (uusi sivu) + 19.5 p (1556 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    27.04, 03:15: 13.3 p (1066 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    28.04, 21:06: 0.3 p (23 tavua)
    Total 2 645 bytes, 51 words
  107. Barbara Czarniawska U (136.0 p)
    27.04, 13:11: 10.0 p (uusi sivu) + 20.6 p (1649 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    28.04, 00:35: 36.4 p (2908 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 490 bytes, 160 words
  108. Helena Lehečková U (79.3 p)
    28.04, 01:58: 10.0 p (uusi sivu) + 36.8 p (2943 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 875 bytes, 30 words
  109. Lena Claesson-Welsh U (159.5 p)
    29.04, 13:37: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5764 tavua > maks) + 43.5 p (174 sanaa) + 41.0 p (6 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 764 bytes, 174 words
  110. Christiane Marchello-Nizia U (81.4 p)
    29.04, 16:04: 10.0 p (uusi sivu) + 36.9 p (2948 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    29.04, 16:15: 4.3 p (345 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 293 bytes, 45 words
  111. Marja Jäättelä U (96.9 p)
    29.04, 16:30: 10.0 p (uusi sivu) + 40.6 p (3246 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    29.04, 16:36: 1.1 p (88 tavua)
    29.04, 20:06: 4.5 p (360 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    29.04, 20:06: 0.0 p (1 tavu)
    Total 3 695 bytes, 63 words
  112. Ursula Schwab U (179.2 p)
    29.04, 18:42: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6942 tavua > maks) + 44.2 p (177 sanaa) + 60.0 p (9 lähdettä on lisätty, 15 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 942 bytes, 177 words
  113. Mervi Paulasto-Kröckel U (98.8 p)
    29.04, 21:04: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3281 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 281 bytes, 83 words
  114. Elizabeth Crone U (76.5 p)
    29.04, 22:03: 10.0 p (uusi sivu) + 35.0 p (2796 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 683 bytes, 63 words
  115. Maarit Jänterä-Jareborg (18.3 p)
    29.04, 22:53: 7.3 p (584 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 584 bytes, 8 words
  116. Hilkka Kenttämaa U (83.5 p)
    29.04, 23:59: 10.0 p (uusi sivu) + 29.2 p (2340 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 00:28: 7.6 p (606 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 00:29: 1.2 p (95 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total 2 859 bytes, 78 words
  117. Merja Kytö U (118.0 p)
    30.04, 01:41: 10.0 p (uusi sivu) + 54.1 p (4330 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 01:49: 1.1 p (86 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    Total 4 416 bytes, 87 words
  118. Leena Löfstedt U (150.5 p)
    30.04, 03:44: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5079 tavua > maks) + 44.5 p (178 sanaa) + 25.0 p (3 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 03:49: 0.0 p (25 tavua)
    30.04, 04:25: 0.0 p (367 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 04:28: 0.0 p (22 tavua)
    Total 5 493 bytes, 176 words
  119. Pirkko Oittinen U (114.1 p)
    30.04, 05:38: 10.0 p (uusi sivu) + 38.0 p (3043 tavua) + 30.0 p (120 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 05:43: 3.6 p (287 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    Total 3 330 bytes, 134 words
  120. Marjatta Okko (20.8 p)
    30.04, 12:28: 9.2 p (732 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 12:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 759 bytes, 21 words
  121. Sinikka Koskiala U (144.3 p)
    30.04, 22:36: 10.0 p (uusi sivu) + 44.0 p (3519 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 23:06: 6.5 p (518 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 23:16: 7.6 p (608 tavua) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 645 bytes, 141 words
  122. Anneli Pauli (32.0 p)
    30.04, 23:40: 15.0 p (1196 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 23:41: 0.3 p (27 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 223 bytes, 7 words
  123. Tuija Vihavainen U (74.2 p)
    30.04, 23:52: 10.0 p (uusi sivu) + 30.7 p (2452 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 452 bytes, 78 words

36 artikkelia, 164,57 kB

  1. Alice Guy-Blaché U (308.0 p)
    01.04, 19:46: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7811 tavua > maks) + 154.0 p (616 sanaa) + 39.0 p (5 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    01.04, 19:49: 0.0 p (1046 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 8 857 bytes, 616 words
  2. Alanis Morissette (129.3 p)
    02.04, 20:18: 22.1 p (1771 tavua) + 36.2 p (145 sanaa) + 5.0 p (5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    02.04, 20:37: 17.4 p (1396 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 167 bytes, 259 words
  3. Marina de Tavira U (150.1 p)
    02.04, 22:33: 10.0 p (uusi sivu) + 35.4 p (2833 tavua) + 47.2 p (189 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    02.04, 22:44: 15.5 p (1236 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 4 069 bytes, 209 words
  4. Vonda N. McIntyre (8.4 p)
    02.04, 22:49: 3.4 p (270 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 270 bytes, 0 words
  5. Gabriela Pichler U (143.2 p)
    03.04, 17:06: 10.0 p (uusi sivu) + 35.8 p (2865 tavua) + 42.0 p (168 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    03.04, 17:12: 20.2 p (1613 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 478 bytes, 197 words
  6. Greta Thunberg (33.1 p)
    03.04, 19:35: 13.8 p (1107 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 107 bytes, 37 words
  7. Lori Lightfoot U (235.0 p)
    04.04, 19:16: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5810 tavua > maks) + 95.5 p (382 sanaa) + 34.0 p (5 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    04.04, 19:27: 0.0 p (1868 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 7 678 bytes, 444 words
  8. Eva Crane U (342.5 p)
    04.04, 22:27: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5428 tavua > maks) + 111.2 p (445 sanaa) + 52.0 p (9 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    04.04, 22:35: 0.0 p (1606 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    04.04, 22:58: 0.0 p (2591 tavua) + 41.8 p (167 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total 9 625 bytes, 618 words
  9. Issa Rae U (232.0 p)
    05.04, 18:48: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5119 tavua > maks) + 106.5 p (426 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    05.04, 18:55: 0.0 p (1320 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    05.04, 18:57: 0.0 p (298 tavua) + 8.2 p (33 sanaa)
    Total 6 737 bytes, 472 words
  10. Amal Clooney U (205.5 p)
    05.04, 23:43: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5109 tavua > maks) + 83.8 p (335 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    05.04, 23:49: 0.0 p (1117 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    Total 6 226 bytes, 338 words
  11. Jekaterina Smolentseva (0.1 p)
    05.04, 23:52: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  12. Ljudmila Beljakova (0.2 p)
    05.04, 23:54: 0.2 p (1 sana)
    Total −8 bytes, 1 words
  13. Angelina Gontšarenko (0.1 p)
    05.04, 23:56: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  14. Jasmila Žbanić U (159.4 p)
    06.04, 21:24: 10.0 p (uusi sivu) + 41.4 p (3308 tavua) + 56.8 p (227 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    06.04, 21:31: 13.9 p (1108 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 416 bytes, 229 words
  15. Marianne Thyssen U (187.5 p)
    07.04, 12:20: 10.0 p (uusi sivu) + 47.6 p (3808 tavua) + 56.8 p (227 sanaa) + 29.0 p (5 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    07.04, 12:32: 12.4 p (1893 tavua > maks) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    07.04, 12:56: 0.0 p (22 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 5 723 bytes, 274 words
  16. Amy Winehouse (0.0 p)
    07.04, 22:46: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  17. Vicky Ntetema U (209.2 p)
    08.04, 20:58: 10.0 p (uusi sivu) + 55.1 p (4407 tavua) + 78.0 p (312 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    08.04, 21:04: 4.9 p (1183 tavua > maks) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 5 588 bytes, 357 words
  18. Signe Brander (31.3 p)
    10.04, 19:11: 12.9 p (1035 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    22.04, 22:56: 0.1 p (7 tavua)
    Total 1 029 bytes, 33 words
  19. Gertrude Mongella U (212.2 p)
    09.04, 21:06: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5436 tavua > maks) + 84.0 p (336 sanaa) + 37.0 p (6 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    09.04, 21:10: 0.0 p (1239 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    09.04, 21:11: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 6 676 bytes, 337 words
  20. Kristalina Georgieva U (261.5 p)
    11.04, 22:49: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7162 tavua > maks) + 112.0 p (448 sanaa) + 47.0 p (7 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    11.04, 23:02: 0.0 p (2277 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    11.04, 23:02: 0.0 p (1 tavu)
    Total 9 440 bytes, 498 words
  21. Carmen Yulín Cruz U (239.0 p)
    13.04, 16:39: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6222 tavua > maks) + 104.8 p (419 sanaa) + 35.0 p (5 lähdettä on lisätty, 10 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    13.04, 16:45: 0.0 p (1508 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 7 730 bytes, 456 words
  22. Grace Slick (2.9 p)
    16.04, 18:36: 1.1 p (88 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    Total 88 bytes, 7 words
  23. Naomi Alderman U (182.0 p)
    16.04, 20:57: 10.0 p (uusi sivu) + 56.1 p (4489 tavua) + 76.5 p (306 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16.04, 21:03: 3.9 p (1047 tavua > maks) + 0.5 p (2 sanaa)
    16.04, 21:05: 0.0 p (2 tavua)
    Total 5 522 bytes, 308 words
  24. Mirjana Marković U (195.0 p)
    17.04, 19:35: 10.0 p (uusi sivu) + 56.3 p (4501 tavua) + 76.5 p (306 sanaa) + 22.0 p (3 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    17.04, 19:41: 3.7 p (1373 tavua > maks) + 11.5 p (46 sanaa)
    Total 5 874 bytes, 352 words
  25. Kim Thúy U (166.7 p)
    18.04, 20:34: 10.0 p (uusi sivu) + 39.3 p (3147 tavua) + 57.8 p (231 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    18.04, 20:45: 18.1 p (1449 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 596 bytes, 265 words
  26. Inger Andersen U (192.5 p)
    19.04, 11:56: 10.0 p (uusi sivu) + 59.1 p (4730 tavua) + 60.5 p (242 sanaa) + 34.0 p (6 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    19.04, 12:20: 0.9 p (2538 tavua > maks) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 7 268 bytes, 274 words
  27. Natalia Kanem U (181.2 p)
    19.04, 13:59: 10.0 p (uusi sivu) + 40.5 p (3241 tavua) + 42.2 p (169 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19.04, 14:18: 19.5 p (2220 tavua > maks) + 18.0 p (72 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 5 461 bytes, 241 words
  28. Lyra McKee U (199.8 p)
    19.04, 20:34: 10.0 p (uusi sivu) + 52.6 p (4211 tavua) + 62.2 p (249 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    19.04, 20:39: 7.4 p (1140 tavua > maks) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    19.04, 21:25: 0.0 p (804 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 6 154 bytes, 323 words
  29. Sirikan Charoensiri U (183.0 p)
    21.04, 15:11: 10.0 p (uusi sivu) + 50.6 p (4049 tavua) + 59.2 p (237 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    21.04, 15:16: 9.4 p (1355 tavua > maks) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 5 404 bytes, 276 words
  30. Jane Austen (0.6 p)
    22.04, 11:21: 0.6 p (49 tavua)
    Total 49 bytes, 0 words
  31. Rachel Cusk U (280.8 p)
    22.04, 16:14: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6289 tavua > maks) + 115.5 p (462 sanaa) + 43.0 p (6 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    22.04, 16:21: 0.0 p (1364 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total 7 627 bytes, 511 words
  32. Violeta Bulc U (149.0 p)
    22.04, 22:16: 10.0 p (uusi sivu) + 44.0 p (3516 tavua) + 50.0 p (200 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    22.04, 22:21: 12.5 p (1003 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 518 bytes, 202 words
  33. Marguerite Abouet U (154.2 p)
    25.04, 19:51: 10.0 p (uusi sivu) + 43.3 p (3462 tavua) + 48.5 p (194 sanaa) + 29.0 p (5 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 19:58: 12.9 p (1035 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 497 bytes, 196 words
  34. L’Malouma Said U (104.0 p)
    27.04, 12:44: 10.0 p (uusi sivu) + 27.9 p (2232 tavua) + 32.2 p (129 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 12:47: 11.4 p (908 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 3 140 bytes, 131 words
  35. Camilla Hollanti U (177.8 p)
    27.04, 15:10: 10.0 p (uusi sivu) + 57.1 p (4569 tavua) + 55.5 p (222 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    27.04, 15:19: 2.9 p (1304 tavua > maks) + 7.2 p (29 sanaa)
    Total 5 873 bytes, 251 words
  36. Xədicə İsmayılova U (203.5 p)
    30.04, 19:53: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5059 tavua > maks) + 91.5 p (366 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 19:59: 0.0 p (626 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 5 685 bytes, 366 words

89 artikkelia, 141,13 kB

  1. Charlotte Mary Yonge U (128.4 p)
    03.04, 19:26: 10.0 p (uusi sivu) + 48.4 p (3874 tavua) + 32.8 p (131 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    03.04, 19:39: 0.2 p (20 tavua)
    Total 3 894 bytes, 131 words
  2. Elisabeth Stubb U (67.3 p)
    03.04, 19:47: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2110 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    03.04, 19:55: 0.4 p (34 tavua)
    Total 2 144 bytes, 42 words
  3. Nette Tuominen U (53.7 p)
    03.04, 20:00: 10.0 p (uusi sivu) + 18.4 p (1470 tavua) + 14.2 p (57 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 20:01: 0.1 p (8 tavua)
    Total 1 478 bytes, 57 words
  4. Silvia Hosseini U (66.0 p)
    03.04, 20:14: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1698 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 20:15: 0.1 p (4 tavua)
    Total 1 702 bytes, 55 words
  5. Maija Sirkjärvi U (81.2 p)
    03.04, 22:25: 10.0 p (uusi sivu) + 22.9 p (1828 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    03.04, 22:28: 10.4 p (828 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 2 656 bytes, 72 words
  6. Thekla von Gumpert U (121.2 p)
    04.04, 16:28: 10.0 p (uusi sivu) + 46.9 p (3751 tavua) + 47.2 p (189 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    04.04, 16:32: 0.0 p (2 tavua)
    04.04, 16:33: 0.0 p (2 tavua)
    Total 3 755 bytes, 189 words
  7. Terhi Heinilä U (64.7 p)
    06.04, 13:53: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1715 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 715 bytes, 65 words
  8. Anna-Stina Nykänen U (49.6 p)
    06.04, 14:58: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1147 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 147 bytes, 41 words
  9. Meri Genetz (39.2 p)
    06.04, 19:01: 5.9 p (475 tavua) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Revision 18056093: The word count difference might be wrong, because the word count increase (89) is larger than the byte increase (0). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 06.04, 19:01: 22.2 p (89 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    06.04, 19:02: 0.0 p (1 tavu)
    Total 476 bytes, 23 words
  10. Leena Lehtolainen (3.1 p)
    06.04, 22:50: 0.9 p (71 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Total 71 bytes, 9 words
  11. Anna Sailamaa U (88.5 p)
    07.04, 12:02: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2384 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    07.04, 13:47: 0.7 p (56 tavua)
    Total 2 440 bytes, 100 words
  12. Taina Kopra U (85.6 p)
    07.04, 14:31: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1931 tavua) + 20.5 p (82 sanaa) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 931 bytes, 82 words
  13. Marjatta Oja U (91.9 p)
    07.04, 18:12: 10.0 p (uusi sivu) + 26.6 p (2128 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Revision 18058241: The word count difference might be wrong, because the word count increase (25) is larger than the byte increase (21). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 07.04, 18:15: 0.3 p (21 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 148 bytes, 92 words
  14. Kristiina Tuura U (148.2 p)
    09.04, 18:05: 10.0 p (uusi sivu) + 55.7 p (4455 tavua) + 31.5 p (126 sanaa) + 46.0 p (9 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 455 bytes, 126 words
  15. Alma (laulaja) (13.2 p)
    09.04, 18:42: 5.5 p (439 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 439 bytes, 11 words
  16. Tuula Salo (15.7 p)
    09.04, 18:52: 6.5 p (518 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 518 bytes, 17 words
  17. Pauliina Hietaniemi U (74.8 p)
    10.04, 18:27: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1767 tavua) + 21.8 p (87 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 767 bytes, 87 words
  18. Kirsi-Kaisa Sinisalo (11.1 p)
    10.04, 18:50: 4.3 p (346 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 346 bytes, 7 words
  19. Harriet Abrahamsson U (78.7 p)
    11.04, 17:32: 10.0 p (uusi sivu) + 28.7 p (2298 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 2 298 bytes, 80 words
  20. Kirsti Relander U (112.6 p)
    11.04, 17:45: 10.0 p (uusi sivu) + 33.6 p (2684 tavua) + 48.0 p (192 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 684 bytes, 192 words
  21. Vroni König-Salmi (66.6 p)
    11.04, 18:23: 20.4 p (1629 tavua) + 35.2 p (141 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 629 bytes, 141 words
  22. Edla Kojonen U (142.3 p)
    11.04, 20:51: 10.0 p (uusi sivu) + 40.0 p (3201 tavua) + 63.2 p (253 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 201 bytes, 253 words
  23. Anelma Vuorio (1.3 p)
    11.04, 20:57: 0.6 p (45 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 45 bytes, 3 words
  24. Elli Björkstén (120.3 p)
    12.04, 16:03: 35.8 p (2865 tavua) + 56.5 p (226 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    12.04, 16:05: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 866 bytes, 226 words
  25. Edith Bergholm U (157.4 p)
    12.04, 16:13: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2176 tavua) + 45.2 p (181 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12.04, 16:17: 1.2 p (93 tavua) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Revision 18071055: The word count difference might be wrong, because the word count increase (160) is larger than the byte increase (-5). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 12.04, 16:21: 40.0 p (160 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    12.04, 16:22: 0.3 p (26 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 290 bytes, 185 words
  26. Alexandra Ahnger (13.8 p)
    12.04, 16:37: 3.3 p (267 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 267 bytes, 18 words
  27. Hanna Castrén U (81.8 p)
    12.04, 18:49: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1847 tavua) + 27.8 p (111 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 847 bytes, 111 words
  28. Maria Colliander (7.0 p)
    12.04, 19:34: 1.8 p (143 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 143 bytes, 1 words
  29. Naema Helsingius U (85.9 p)
    14.04, 16:30: 10.0 p (uusi sivu) + 32.3 p (2586 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    14.04, 16:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 2 535 bytes, 101 words
  30. Suoma af Hällström U (192.7 p)
    15.04, 14:57: 10.0 p (uusi sivu) + 54.7 p (4375 tavua) + 80.5 p (322 sanaa) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    15.04, 20:00: 0.1 p (5 tavua)
    15.04, 20:11: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    15.04, 22:22: 3.1 p (250 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 4 627 bytes, 322 words
  31. Herta Idman U (68.5 p)
    16.04, 18:31: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1483 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    16.04, 18:41: 1.0 p (79 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 18:42: 0.1 p (8 tavua)
    16.04, 18:43: 0.3 p (27 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 597 bytes, 82 words
  32. Tyyne Haarla (34.6 p)
    16.04, 20:22: 8.1 p (646 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 646 bytes, 58 words
  33. Aina Kaila (32.2 p)
    17.04, 17:13: 11.7 p (938 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 938 bytes, 38 words
  34. Tilta Killinen U (110.3 p)
    17.04, 17:16: 10.0 p (uusi sivu) + 34.5 p (2761 tavua) + 28.5 p (114 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17.04, 17:35: 0.3 p (25 tavua)
    Total 2 786 bytes, 114 words
  35. Maria Kahelin U (108.1 p)
    17.04, 17:18: 10.0 p (uusi sivu) + 32.6 p (2605 tavua) + 38.5 p (154 sanaa) + 22.0 p (3 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 599 bytes, 154 words
  36. Helmi Karjalainen U (159.7 p)
    17.04, 17:20: 10.0 p (uusi sivu) + 45.7 p (3654 tavua) + 73.0 p (292 sanaa) + 16.0 p (2 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 654 bytes, 292 words
  37. Tellervo Laurila (8.3 p)
    17.04, 17:23: 2.3 p (184 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 184 bytes, 4 words
  38. Aini Lagus U (79.8 p)
    18.04, 17:39: 10.0 p (uusi sivu) + 29.6 p (2366 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 366 bytes, 93 words
  39. Anna Kurimo (30.1 p)
    18.04, 17:54: 8.1 p (650 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 650 bytes, 56 words
  40. Ester Peltonen (31.3 p)
    18.04, 18:14: 8.3 p (664 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 664 bytes, 68 words
  41. Lilly Londen (31.0 p)
    18.04, 18:30: 3.6 p (289 tavua)
    18.04, 18:36: 2.0 p (157 tavua)
    18.04, 18:37: 0.0 p (2 tavua)
    18.04, 18:47: 7.1 p (570 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    18.04, 19:02: 0.2 p (18 tavua)
    Total 1 036 bytes, 48 words
  42. Elisabeth Lounasmaa (24.0 p)
    20.04, 12:34: 6.2 p (493 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 12.0 p (Yksi lähde on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    20.04, 12:36: 0.2 p (19 tavua)
    20.04, 12:38: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 523 bytes, 22 words
  43. Helena Luoma U (98.3 p)
    20.04, 14:04: 10.0 p (uusi sivu) + 25.1 p (2011 tavua) + 34.0 p (136 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    20.04, 14:08: 2.9 p (232 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 243 bytes, 137 words
  44. Mimmi Lähteenoja (20.2 p)
    20.04, 18:24: 5.4 p (434 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 434 bytes, 35 words
  45. Tilda Löthman-Koponen (31.0 p)
    20.04, 18:45: 7.4 p (588 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    20.04, 18:47: 0.9 p (69 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Total 657 bytes, 47 words
  46. Maiju Pöyhönen U (80.3 p)
    20.04, 21:02: 10.0 p (uusi sivu) + 35.6 p (2846 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 846 bytes, 83 words
  47. Bertha Relander U (72.5 p)
    21.04, 17:06: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1529 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    21.04, 17:08: 0.0 p (1 tavu)
    21.04, 18:01: 2.8 p (227 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 756 bytes, 90 words
  48. Selma Rainio (7.6 p)
    21.04, 18:12: 7.1 p (568 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 568 bytes, 2 words
  49. Anne Nuorgam (31.0 p)
    22.04, 13:39: 11.5 p (918 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 918 bytes, 38 words
  50. Katariina Salmela-Aro U (94.5 p)
    22.04, 14:20: 10.0 p (uusi sivu) + 50.5 p (4043 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 020 bytes, 87 words
  51. Anna-Maija Poikkeus U (101.1 p)
    22.04, 15:10: 10.0 p (uusi sivu) + 47.4 p (3790 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 3 790 bytes, 95 words
  52. Marta A. Renvall U (79.2 p)
    22.04, 19:01: 10.0 p (uusi sivu) + 26.9 p (2153 tavua) + 25.2 p (101 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 19:01: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 154 bytes, 101 words
  53. Hanna Saikku U (121.1 p)
    23.04, 19:21: 10.0 p (uusi sivu) + 33.6 p (2684 tavua) + 45.2 p (181 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23.04, 19:21: 0.2 p (20 tavua)
    Total 2 704 bytes, 181 words
  54. Anne Lister U (160.9 p)
    24.04, 17:33: 10.0 p (uusi sivu) + 43.6 p (3491 tavua) + 60.2 p (241 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 491 bytes, 241 words
  55. Dominique Bona (0.5 p)
    24.04, 19:00: 0.5 p (2 sanaa)
    Total −8 bytes, 2 words
  56. Susanna Pasolini (0.5 p)
    24.04, 19:04: 0.2 p (16 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 16 bytes, 1 words
  57. Kate Ziegler (0.2 p)
    24.04, 19:13: 0.2 p (15 tavua)
    Total 15 bytes, 0 words
  58. Pierrette Boutin (0.8 p)
    24.04, 19:18: 0.3 p (22 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 22 bytes, 2 words
  59. Nadja Benaissa (0.2 p)
    24.04, 19:25: 0.2 p (20 tavua)
    Total 20 bytes, 0 words
  60. Song Qingling (1.2 p)
    24.04, 19:38: 0.5 p (36 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 36 bytes, 3 words
  61. Helga Sailo U (74.8 p)
    25.04, 16:29: 10.0 p (uusi sivu) + 17.8 p (1425 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 425 bytes, 80 words
  62. Kirsti Kauppi (1.0 p)
    25.04, 16:59: 1.0 p (76 tavua)
    Total 76 bytes, 0 words
  63. Sofia Sjöstedt U (73.2 p)
    26.04, 17:30: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1699 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 699 bytes, 80 words
  64. Fanny Sundström (poliitikko) (11.2 p)
    26.04, 19:00: 3.0 p (236 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 236 bytes, 13 words
  65. Fanny Sundström (koulunjohtaja) U (75.2 p)
    26.04, 18:49: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (1999 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 999 bytes, 89 words
  66. Nora Pöyhönen (21.3 p)
    26.04, 19:15: 5.6 p (446 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 446 bytes, 23 words
  67. Fanny Syrjänne U (52.7 p)
    27.04, 14:06: 10.0 p (uusi sivu) + 14.0 p (1118 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 118 bytes, 67 words
  68. Ain’Elisabet Pennanen (15.7 p)
    27.04, 17:30: 3.9 p (313 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 313 bytes, 15 words
  69. Aline Pipping (22.1 p)
    27.04, 17:44: 5.3 p (427 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    27.04, 17:51: 0.1 p (5 tavua)
    Total 432 bytes, 23 words
  70. Olga Poppius (11.7 p)
    27.04, 17:56: 2.4 p (194 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 194 bytes, 13 words
  71. Fanny Söderström U (77.5 p)
    28.04, 16:56: 10.0 p (uusi sivu) + 20.5 p (1637 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 636 bytes, 100 words
  72. Olga Tavaststjerna U (64.3 p)
    28.04, 17:00: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1519 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    28.04, 17:02: 0.0 p (2 tavua)
    Total 1 513 bytes, 89 words
  73. Aino Alli (36.4 p)
    28.04, 17:45: 5.3 p (421 tavua) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Revision 18114701: The word count difference might be wrong, because the word count increase (59) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 28.04, 17:46: 0.0 p (1 tavu) + 14.8 p (59 sanaa)
    28.04, 17:46: 0.3 p (27 tavua)
    Total 449 bytes, 8 words
  74. Selma Anttila (1.1 p)
    28.04, 17:52: 1.1 p (88 tavua)
    Total 88 bytes, 0 words
  75. Hanna Asp (13.4 p)
    28.04, 18:03: 3.4 p (270 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 270 bytes, 20 words
  76. Sigrid Elmblad U (173.0 p)
    29.04, 17:30: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5735 tavua > maks) + 67.8 p (271 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    29.04, 17:39: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    29.04, 17:43: 0.0 p (40 tavua)
    Total 5 776 bytes, 272 words
  77. Louise Stjernström (19.9 p)
    29.04, 18:34: 6.1 p (488 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 488 bytes, 15 words
  78. Gallie Åkerhielm U (148.8 p)
    30.04, 13:35: 10.0 p (uusi sivu) + 50.3 p (4023 tavua) + 63.5 p (254 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 4 023 bytes, 254 words
  79. Maija Westerlund (0.3 p)
    30.04, 13:39: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  80. Ulrica Carolina Widström U (131.0 p)
    30.04, 14:04: 10.0 p (uusi sivu) + 39.2 p (3135 tavua) + 58.8 p (235 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 14:05: 0.1 p (6 tavua)
    Total 3 141 bytes, 235 words
  81. Kaarola Avellan (7.5 p)
    30.04, 14:22: 2.0 p (159 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 159 bytes, 2 words
  82. Mia Backman (6.4 p)
    30.04, 14:28: 1.1 p (89 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 89 bytes, 1 words
  83. Mimmi Bergh (1.8 p)
    30.04, 14:44: 1.3 p (105 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 105 bytes, 2 words
  84. Katri Bergholm (8.3 p)
    30.04, 14:52: 0.7 p (53 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 14:54: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 67 bytes, 2 words
  85. Matilda Boehm (7.8 p)
    30.04, 15:13: 1.6 p (126 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 126 bytes, 5 words
  86. Anna Bohnhof U (133.2 p)
    30.04, 18:40: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5285 tavua > maks) + 35.2 p (141 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 285 bytes, 141 words
  87. Wilhelmina Stålberg U (161.5 p)
    30.04, 20:14: 10.0 p (uusi sivu) + 49.6 p (3964 tavua) + 57.0 p (228 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 20:18: 0.2 p (12 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Revision 18120104: The word count difference might be wrong, because the word count increase (18) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 30.04, 20:18: 0.0 p (1 tavu) + 4.5 p (18 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 977 bytes, 247 words
  88. Hanna Granström (0.1 p)
    30.04, 21:15: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  89. Hedvig Charlotta Nordenflycht U (195.5 p)
    30.04, 23:39: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5144 tavua > maks) + 87.5 p (350 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 5 144 bytes, 350 words

96 artikkelia, 124,78 kB

  1. Gertrude Jekyll U (82.6 p)
    03.04, 20:31: 10.0 p (uusi sivu) + 11.2 p (892 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 20:42: 10.5 p (838 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    03.04, 20:44: 0.1 p (4 tavua)
    03.04, 22:02: 1.2 p (94 tavua)
    Total 1 828 bytes, 107 words
  2. Anna Atkins U (67.2 p)
    03.04, 22:11: 10.0 p (uusi sivu) + 12.8 p (1026 tavua) + 18.0 p (72 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 22:13: 0.5 p (41 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    03.04, 22:19: 3.7 p (294 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    03.04, 22:47: 0.7 p (59 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 1 411 bytes, 88 words
  3. Kleopatra IV U (52.4 p)
    03.04, 23:00: 10.0 p (uusi sivu) + 12.8 p (1020 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 19:29: 3.4 p (272 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    Total 1 292 bytes, 85 words
  4. Tiffany Trump U (40.7 p)
    04.04, 19:42: 10.0 p (uusi sivu) + 7.7 p (618 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 19:44: 2.5 p (196 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 814 bytes, 42 words
  5. Maria Mitchell U (55.6 p)
    04.04, 21:10: 10.0 p (uusi sivu) + 11.3 p (902 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    04.04, 21:14: 4.0 p (323 tavua) + 6.0 p (24 sanaa)
    Total 1 225 bytes, 61 words
  6. Fanny Bullock Workman U (49.5 p)
    04.04, 21:33: 10.0 p (uusi sivu) + 6.6 p (526 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 21:47: 1.2 p (92 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    04.04, 23:36: 7.1 p (566 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 184 bytes, 39 words
  7. Rosalía Arteaga U (54.7 p)
    05.04, 21:24: 10.0 p (uusi sivu) + 13.4 p (1074 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    05.04, 21:25: 0.8 p (63 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 137 bytes, 74 words
  8. Savka Dabčević-Kučar U (40.1 p)
    05.04, 22:04: 10.0 p (uusi sivu) + 9.0 p (722 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    05.04, 22:07: 0.5 p (40 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    05.04, 22:10: 1.9 p (150 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 912 bytes, 35 words
  9. Claudette Werleigh U (60.6 p)
    06.04, 06:43: 10.0 p (uusi sivu) + 8.9 p (715 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    06.04, 07:38: 6.1 p (487 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    06.04, 22:36: 10.5 p (839 tavua)
    06.04, 22:47: 0.1 p (8 tavua)
    Total 2 049 bytes, 60 words
  10. Katja Kipping U (64.2 p)
    06.04, 23:01: 10.0 p (uusi sivu) + 7.6 p (604 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    07.04, 06:53: 12.4 p (992 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 557 bytes, 73 words
  11. Matilde (12.2 p)
    07.04, 07:07: 11.4 p (913 tavua)
    07.04, 07:11: 0.8 p (63 tavua)
    Total 976 bytes, 0 words
  12. Matilda Skotlantilainen (0.1 p)
    07.04, 07:07: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  13. Najat Vallaud-Belkacem U (49.8 p)
    07.04, 07:41: 10.0 p (uusi sivu) + 9.7 p (776 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    07.04, 07:48: 8.3 p (662 tavua)
    07.04, 07:49: 1.3 p (102 tavua)
    Total 1 540 bytes, 37 words
  14. Terhi Heinilä (0.0 p)
    07.04, 15:27: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  15. Sandra Faber U (43.6 p)
    07.04, 15:48: 10.0 p (uusi sivu) + 4.9 p (388 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    07.04, 15:52: 2.9 p (228 tavua) + 6.2 p (25 sanaa)
    07.04, 16:04: 4.1 p (327 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    07.04, 16:05: 0.0 p (2 tavua)
    Total 945 bytes, 47 words
  16. Elena Cornaro Piscopia U (60.2 p)
    07.04, 16:40: 10.0 p (uusi sivu) + 8.7 p (696 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    07.04, 16:43: 0.6 p (45 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    07.04, 17:02: 6.2 p (493 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 234 bytes, 95 words
  17. Marie Stopes U (63.6 p)
    07.04, 17:12: 10.0 p (uusi sivu) + 12.0 p (957 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    07.04, 17:21: 6.9 p (549 tavua) + 7.8 p (31 sanaa)
    07.04, 17:23: 1.3 p (105 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 611 bytes, 74 words
  18. Mária Telkes Arefereas U (70.0 p)
    07.04, 21:55: 10.0 p (uusi sivu) + 5.8 p (467 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    07.04, 22:44: 6.8 p (545 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    07.04, 22:48: 6.3 p (507 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 519 bytes, 100 words
  19. Soraya Sáenz de Santamaría U (105.0 p)
    08.04, 18:43: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1367 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    08.04, 18:54: 10.4 p (828 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    08.04, 18:55: 0.2 p (13 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    08.04, 21:10: 1.4 p (108 tavua)
    08.04, 22:30: 8.0 p (641 tavua)
    Total 2 957 bytes, 110 words
  20. Saskia Sassen U (59.9 p)
    10.04, 00:15: 10.0 p (uusi sivu) + 12.0 p (957 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    10.04, 00:33: 0.1 p (4 tavua)
    10.04, 08:26: 4.9 p (390 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    10.04, 08:26: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 352 bytes, 52 words
  21. Eva Ekeblad U (79.9 p)
    10.04, 08:39: 10.0 p (uusi sivu) + 11.7 p (939 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    11.04, 18:13: 7.6 p (608 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    11.04, 18:16: 0.5 p (41 tavua)
    Total 1 588 bytes, 120 words
  22. Gayatri Chakravorty Spivak U (56.7 p)
    11.04, 17:58: 10.0 p (uusi sivu) + 16.4 p (1315 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    11.04, 17:59: 0.1 p (4 tavua)
    11.04, 18:32: 0.7 p (57 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 376 bytes, 74 words
  23. Samantha Power U (58.3 p)
    11.04, 19:33: 10.0 p (uusi sivu) + 7.0 p (557 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    11.04, 22:42: 9.5 p (757 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    11.04, 23:20: 2.6 p (211 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 524 bytes, 53 words
  24. Akiko Yosano U (55.1 p)
    11.04, 23:29: 10.0 p (uusi sivu) + 10.0 p (797 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    11.04, 23:53: 3.6 p (289 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 086 bytes, 62 words
  25. Isabelle de Charrière U (52.1 p)
    12.04, 19:24: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1044 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    12.04, 19:39: 1.6 p (126 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 170 bytes, 70 words
  26. Edna St. Vincent Millay U (78.2 p)
    12.04, 19:48: 10.0 p (uusi sivu) + 12.9 p (1032 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    12.04, 19:49: 0.1 p (8 tavua)
    12.04, 19:51: 0.7 p (55 tavua)
    13.04, 07:19: 0.8 p (66 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    13.04, 07:35: 6.4 p (514 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    13.04, 08:27: 0.0 p (3 tavua)
    Total 1 678 bytes, 105 words
  27. Zinaida Hippius U (54.1 p)
    14.04, 00:05: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1146 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    14.04, 00:10: 2.4 p (191 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    14.04, 00:10: 0.4 p (33 tavua)
    Total 1 370 bytes, 68 words
  28. Hina Rabbani Khar U (42.0 p)
    16.04, 07:42: 10.0 p (uusi sivu) + 10.0 p (796 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 796 bytes, 48 words
  29. Inka Hopsu U (47.2 p)
    16.04, 07:58: 10.0 p (uusi sivu) + 15.4 p (1235 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 235 bytes, 47 words
  30. Tiina Elo U (45.1 p)
    16.04, 14:28: 10.0 p (uusi sivu) + 16.4 p (1308 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 308 bytes, 35 words
  31. Mirka Soinikoski U (48.0 p)
    17.04, 00:18: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (862 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    17.04, 00:18: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    17.04, 07:15: 7.0 p (560 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 423 bytes, 41 words
  32. Noora Koponen U (48.5 p)
    18.04, 20:07: 10.0 p (uusi sivu) + 17.5 p (1401 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 401 bytes, 44 words
  33. Paula Werning U (45.6 p)
    18.04, 20:39: 10.0 p (uusi sivu) + 13.4 p (1068 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 23:55: 4.2 p (340 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 408 bytes, 32 words
  34. Niina Malm U (51.5 p)
    18.04, 20:42: 10.0 p (uusi sivu) + 11.7 p (932 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 23:48: 8.1 p (645 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 577 bytes, 27 words
  35. Piritta Rantanen U (35.2 p)
    18.04, 20:44: 10.0 p (uusi sivu) + 12.7 p (1017 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 017 bytes, 30 words
  36. Mari Rantanen (1.2 p)
    18.04, 23:23: 1.2 p (96 tavua)
    Total 96 bytes, 0 words
  37. Mari Rantanen (poliitikko) U (45.8 p)
    18.04, 23:28: 10.0 p (uusi sivu) + 11.0 p (882 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 23:29: 0.6 p (49 tavua)
    18.04, 23:37: 4.7 p (374 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 305 bytes, 38 words
  38. Manal al-Sharif U (63.3 p)
    19.04, 07:40: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1048 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    19.04, 07:41: 0.1 p (4 tavua)
    19.04, 07:46: 4.7 p (374 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 426 bytes, 62 words
  39. Sylvia Earle U (82.5 p)
    19.04, 08:44: 10.0 p (uusi sivu) + 7.8 p (624 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 08:49: 5.2 p (415 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 21:18: 7.8 p (624 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 663 bytes, 119 words
  40. Milka Planinc (42.1 p)
    19.04, 21:41: 6.2 p (495 tavua)
    19.04, 21:53: 11.5 p (917 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 412 bytes, 94 words
  41. Luísa Diogo (22.1 p)
    19.04, 21:59: 5.0 p (401 tavua)
    19.04, 22:56: 6.1 p (489 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 890 bytes, 24 words
  42. Saara Kuugongelwa (35.2 p)
    19.04, 22:04: 5.4 p (433 tavua)
    19.04, 22:07: 5.1 p (407 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 22:47: 6.0 p (477 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 317 bytes, 32 words
  43. Michèle Pierre-Louis (5.4 p)
    19.04, 23:00: 5.4 p (434 tavua)
    Total 434 bytes, 0 words
  44. Maria de Lourdes Pintasilgo (12.1 p)
    19.04, 23:04: 5.1 p (407 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 407 bytes, 8 words
  45. Jenny Shipley (7.9 p)
    19.04, 23:06: 2.6 p (210 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 210 bytes, 1 words
  46. Kamla Persad-Bissessar (44.4 p)
    19.04, 23:20: 3.3 p (267 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    20.04, 07:18: 9.6 p (771 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 11:35: 7.4 p (593 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 631 bytes, 56 words
  47. Tove Bull (11.6 p)
    20.04, 07:08: 3.6 p (288 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 288 bytes, 8 words
  48. Micheline Calmy-Rey (10.3 p)
    20.04, 08:01: 3.5 p (281 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 281 bytes, 7 words
  49. Mary Robinson (12.5 p)
    20.04, 09:01: 1.1 p (84 tavua)
    20.04, 09:06: 5.0 p (397 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 481 bytes, 22 words
  50. Ida Pfeiffer U (126.0 p)
    20.04, 16:26: 10.0 p (uusi sivu) + 7.9 p (630 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 16:27: 0.6 p (44 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 17:04: 1.1 p (91 tavua)
    22.04, 08:07: 16.1 p (1288 tavua) + 26.0 p (104 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 08:09: 0.8 p (61 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    22.04, 08:14: 7.1 p (567 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    22.04, 08:58: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 683 bytes, 202 words
  51. Eileen Chang U (60.5 p)
    20.04, 17:21: 10.0 p (uusi sivu) + 10.4 p (830 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 17:23: 0.5 p (42 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 17:32: 6.9 p (549 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 421 bytes, 71 words
  52. Maj Sjöwall U (66.6 p)
    20.04, 20:53: 10.0 p (uusi sivu) + 5.5 p (441 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 20:54: 0.5 p (40 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 20:58: 3.0 p (243 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    20.04, 21:01: 1.3 p (107 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    21.04, 11:34: 7.2 p (580 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 410 bytes, 88 words
  53. Hertha Ayrton U (58.6 p)
    20.04, 21:16: 10.0 p (uusi sivu) + 9.4 p (749 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 21:30: 1.8 p (146 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 21:35: 5.5 p (437 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 330 bytes, 67 words
  54. Fabiola Gianotti U (48.3 p)
    20.04, 21:50: 10.0 p (uusi sivu) + 6.9 p (552 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 21:54: 0.6 p (50 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    21.04, 11:42: 6.5 p (522 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 124 bytes, 37 words
  55. Marillyn Hewson U (80.8 p)
    20.04, 21:58: 10.0 p (uusi sivu) + 7.5 p (602 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 22:01: 4.4 p (349 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 07:16: 13.4 p (1075 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    21.04, 07:17: 0.0 p (3 tavua)
    21.04, 07:23: 1.4 p (114 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 142 bytes, 76 words
  56. Ginni Rometty U (49.8 p)
    21.04, 07:26: 10.0 p (uusi sivu) + 9.7 p (779 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    21.04, 07:27: 1.6 p (130 tavua)
    21.04, 07:27: 0.8 p (67 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    21.04, 07:37: 1.8 p (147 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    Total 1 123 bytes, 43 words
  57. Angela Ahrendts U (60.5 p)
    21.04, 09:03: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1366 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    21.04, 10:45: 1.4 p (110 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
    Total 1 476 bytes, 88 words
  58. Maria Dąbrowska U (50.8 p)
    21.04, 12:18: 10.0 p (uusi sivu) + 7.4 p (595 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    21.04, 12:25: 4.1 p (325 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 20:26: 1.7 p (132 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    21.04, 20:47: 0.4 p (35 tavua)
    Total 1 087 bytes, 45 words
  59. Marianne Moore U (62.6 p)
    21.04, 20:47: 10.0 p (uusi sivu) + 9.3 p (741 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 20:51: 0.8 p (65 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    21.04, 22:08: 4.1 p (327 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 20:41: 3.2 p (255 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    Total 1 388 bytes, 81 words
  60. Marjorie Boulton U (75.3 p)
    22.04, 09:07: 10.0 p (uusi sivu) + 12.3 p (987 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    22.04, 09:12: 7.4 p (594 tavua) + 15.8 p (63 sanaa)
    22.04, 09:13: 0.6 p (44 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 625 bytes, 100 words
  61. Milena Jesenská U (132.5 p)
    22.04, 09:43: 10.0 p (uusi sivu) + 8.2 p (656 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 09:47: 3.6 p (290 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 10:12: 0.4 p (31 tavua)
    22.04, 10:27: 15.6 p (1247 tavua) + 33.5 p (134 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 10:31: 1.5 p (123 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    22.04, 10:40: 7.5 p (596 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 2 943 bytes, 215 words
  62. Andrea Dworkin U (87.2 p)
    22.04, 10:53: 10.0 p (uusi sivu) + 15.5 p (1238 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 10:56: 2.4 p (192 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 11:25: 9.1 p (725 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 11:28: 2.3 p (184 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 17:41: 0.5 p (41 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 2 379 bytes, 102 words
  63. Dubravka Ugrešić U (70.3 p)
    22.04, 11:45: 10.0 p (uusi sivu) + 14.1 p (1130 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    22.04, 11:59: 6.5 p (522 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 12:00: 0.6 p (49 tavua)
    Total 1 701 bytes, 52 words
  64. Marie d’Agoult U (82.6 p)
    23.04, 10:41: 10.0 p (uusi sivu) + 12.3 p (981 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 13:12: 1.7 p (134 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    23.04, 13:36: 6.9 p (554 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 669 bytes, 119 words
  65. Isabel Coixet U (55.1 p)
    23.04, 22:51: 10.0 p (uusi sivu) + 10.5 p (837 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    23.04, 22:57: 2.1 p (168 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 22:59: 1.0 p (82 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 087 bytes, 62 words
  66. Katie Bouman U (78.6 p)
    23.04, 23:26: 10.0 p (uusi sivu) + 10.0 p (796 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 23:27: 1.1 p (88 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    24.04, 07:08: 4.6 p (371 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 07:09: 0.1 p (10 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    24.04, 07:32: 11.0 p (882 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 147 bytes, 83 words
  67. Ricarda Huch U (61.5 p)
    24.04, 23:16: 10.0 p (uusi sivu) + 16.6 p (1325 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    24.04, 23:20: 0.5 p (40 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    24.04, 23:24: 0.4 p (32 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 396 bytes, 92 words
  68. Emilia Pardo Bazán U (59.4 p)
    25.04, 22:38: 10.0 p (uusi sivu) + 6.6 p (524 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    25.04, 23:14: 5.0 p (397 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    25.04, 23:18: 3.4 p (270 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    29.04, 07:19: 3.5 p (282 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 473 bytes, 64 words
  69. Sirindhorn U (63.8 p)
    25.04, 23:29: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (861 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    26.04, 07:42: 6.5 p (521 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 382 bytes, 62 words
  70. Meg Whitman U (102.3 p)
    26.04, 07:55: 10.0 p (uusi sivu) + 27.4 p (2190 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    26.04, 07:57: 0.2 p (17 tavua)
    26.04, 07:59: 2.7 p (218 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 07:00: 3.5 p (281 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Total 2 706 bytes, 93 words
  71. Ban Zhao U (52.2 p)
    27.04, 08:00: 10.0 p (uusi sivu) + 7.4 p (589 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:00: 0.2 p (14 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    27.04, 08:06: 5.7 p (454 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:08: 1.3 p (103 tavua)
    27.04, 08:08: 0.2 p (18 tavua)
    Total 1 178 bytes, 50 words
  72. Ágnes Heller U (48.8 p)
    27.04, 08:14: 10.0 p (uusi sivu) + 7.3 p (585 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:16: 0.8 p (63 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 16:19: 5.2 p (416 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 064 bytes, 42 words
  73. Birutė Galdikas U (55.9 p)
    27.04, 16:26: 10.0 p (uusi sivu) + 8.1 p (646 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 16:34: 5.8 p (466 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    27.04, 16:34: 0.0 p (1 tavu)
    27.04, 17:40: 2.2 p (178 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 291 bytes, 75 words
  74. Alice Weidel U (67.0 p)
    27.04, 19:20: 10.0 p (uusi sivu) + 11.5 p (916 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27.04, 19:24: 5.3 p (422 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    27.04, 19:28: 4.1 p (325 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 663 bytes, 61 words
  75. Nise da Silveira U (64.7 p)
    27.04, 19:40: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1142 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27.04, 21:20: 7.7 p (615 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 757 bytes, 87 words
  76. Annemarie Schimmel U (50.8 p)
    27.04, 20:30: 10.0 p (uusi sivu) + 7.5 p (603 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 20:35: 6.7 p (538 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 141 bytes, 66 words
  77. Lillian Moller Gilbreth U (48.4 p)
    27.04, 21:32: 10.0 p (uusi sivu) + 13.0 p (1040 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 21:34: 0.7 p (55 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 094 bytes, 59 words
  78. Mary Wigman U (76.4 p)
    27.04, 22:49: 10.0 p (uusi sivu) + 7.2 p (572 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 22:52: 2.5 p (201 tavua) + 5.5 p (22 sanaa)
    27.04, 23:21: 1.8 p (146 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    27.04, 23:27: 0.8 p (64 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    28.04, 00:10: 8.2 p (653 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 636 bytes, 104 words
  79. Marie-Louise von Franz U (56.6 p)
    28.04, 08:11: 10.0 p (uusi sivu) + 8.2 p (659 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 08:34: 6.8 p (542 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 09:26: 2.3 p (185 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 386 bytes, 93 words
  80. Ngozi Okonjo-Iweala U (80.0 p)
    28.04, 09:33: 10.0 p (uusi sivu) + 6.5 p (517 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 09:37: 5.7 p (454 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 09:49: 2.1 p (164 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 10:34: 10.3 p (825 tavua)
    28.04, 10:41: 4.8 p (382 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 342 bytes, 78 words
  81. Isabella Bird U (98.2 p)
    28.04, 12:18: 10.0 p (uusi sivu) + 10.9 p (869 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 12:19: 0.4 p (33 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 20:36: 11.6 p (928 tavua) + 23.0 p (92 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28.04, 21:02: 1.1 p (90 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    28.04, 21:08: 4.9 p (392 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 312 bytes, 149 words
  82. Ayelet Shaked U (61.7 p)
    29.04, 18:26: 10.0 p (uusi sivu) + 14.4 p (1154 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    29.04, 18:42: 0.4 p (33 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 18:48: 3.4 p (272 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 459 bytes, 34 words
  83. Adrienne Clarkson U (46.9 p)
    29.04, 18:55: 10.0 p (uusi sivu) + 10.9 p (875 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 18:57: 0.1 p (11 tavua)
    29.04, 19:03: 4.3 p (345 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 231 bytes, 45 words
  84. Michaëlle Jean (4.2 p)
    29.04, 19:01: 4.2 p (334 tavua)
    Total 334 bytes, 0 words
  85. Kathleen Lonsdale U (92.2 p)
    29.04, 19:17: 10.0 p (uusi sivu) + 15.6 p (1245 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    29.04, 19:19: 1.1 p (90 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 19:33: 8.1 p (644 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 979 bytes, 126 words
  86. Esperanza Spalding U (34.1 p)
    29.04, 19:26: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (568 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 568 bytes, 28 words
  87. Agnes Robertson Arber U (28.4 p)
    29.04, 19:39: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (571 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 571 bytes, 25 words
  88. Annie Fischer U (62.6 p)
    29.04, 22:23: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (568 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 22:25: 0.6 p (49 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29.04, 22:54: 8.9 p (710 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 327 bytes, 104 words
  89. Alejandra Pizarnik U (49.6 p)
    29.04, 23:03: 10.0 p (uusi sivu) + 11.8 p (942 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 23:04: 0.8 p (65 tavua)
    Total 1 007 bytes, 68 words
  90. Roberta Bondar U (35.4 p)
    30.04, 08:38: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (564 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 08:41: 0.8 p (66 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 08:43: 0.5 p (42 tavua)
    Total 672 bytes, 28 words
  91. Rebecca Solnit U (78.9 p)
    30.04, 18:49: 10.0 p (uusi sivu) + 25.4 p (2032 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 032 bytes, 90 words
  92. Ariane Mnouchkine U (36.5 p)
    30.04, 23:14: 10.0 p (uusi sivu) + 6.4 p (510 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 23:37: 0.9 p (71 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 23:54: 2.2 p (178 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 759 bytes, 28 words
  93. Aslı Erdoğan U (38.8 p)
    30.04, 23:22: 10.0 p (uusi sivu) + 10.2 p (820 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 820 bytes, 34 words
  94. Tamara Bunke U (37.5 p)
    30.04, 23:28: 10.0 p (uusi sivu) + 8.7 p (699 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 23:52: 1.2 p (99 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 797 bytes, 30 words
  95. Marilyn Waring U (44.7 p)
    30.04, 23:35: 10.0 p (uusi sivu) + 6.4 p (508 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 23:41: 3.4 p (271 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 779 bytes, 36 words
  96. Katrin Göring-Eckardt U (28.0 p)
    30.04, 23:46: 10.0 p (uusi sivu) + 5.4 p (429 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 23:50: 1.4 p (114 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    Total 543 bytes, 25 words

36 artikkelia, 74,23 kB

  1. Virginia Oldoini (13.3 p)
    01.04, 18:58: 2.5 p (202 tavua) + 6.0 p (24 sanaa)
    01.04, 19:01: 1.5 p (122 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    Total 324 bytes, 37 words
  2. Elisa Rachel (205.6 p)
    02.04, 19:48: 0.1 p (8 tavua)
    02.04, 19:49: 0.1 p (6 tavua)
    02.04, 19:51: 1.0 p (80 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    02.04, 20:00: 4.6 p (366 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 20:11: 5.0 p (396 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    03.04, 19:30: 1.2 p (99 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    03.04, 19:31: 1.4 p (108 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    03.04, 19:35: 3.3 p (262 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    04.04, 19:02: 1.3 p (105 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    04.04, 19:02: 0.0 p (1 tavu)
    04.04, 19:03: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    04.04, 19:06: 1.2 p (93 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    04.04, 19:13: 2.8 p (223 tavua) + 6.2 p (25 sanaa)
    04.04, 19:14: 0.8 p (61 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    04.04, 19:22: 5.2 p (417 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    04.04, 19:25: 3.2 p (255 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    04.04, 22:09: 0.0 p (1 tavu)
    04.04, 22:10: 0.7 p (52 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    05.04, 20:56: 1.1 p (86 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    05.04, 20:59: 0.9 p (71 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    05.04, 21:00: 0.2 p (12 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    05.04, 21:02: 3.6 p (290 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    06.04, 20:54: 0.5 p (43 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    06.04, 20:56: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    06.04, 21:01: 3.4 p (270 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    06.04, 21:05: 1.5 p (118 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    07.04, 20:09: 0.6 p (51 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    07.04, 20:17: 5.5 p (439 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    07.04, 20:23: 3.7 p (293 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 19:34: 0.6 p (51 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    08.04, 19:39: 1.4 p (113 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 19:40: 0.0 p (1 tavu)
    10.04, 17:59: 0.0 p (1 tavu)
    Total 4 384 bytes, 403 words
  3. Nada Šakić U (84.6 p)
    11.04, 20:09: 10.0 p (uusi sivu) + 9.2 p (732 tavua) + 11.8 p (47 sanaa)
    11.04, 20:09: 0.1 p (4 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    11.04, 20:17: 4.9 p (388 tavua) + 9.2 p (37 sanaa)
    11.04, 20:17: 0.0 p (1 tavu)
    11.04, 20:22: 0.0 p (2 tavua)
    11.04, 20:30: 1.5 p (122 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    11.04, 20:31: 0.6 p (48 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    11.04, 20:43: 7.8 p (623 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    11.04, 20:43: 0.1 p (8 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    11.04, 20:53: 2.7 p (215 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    12.04, 15:21: 0.1 p (4 tavua)
    Total 2 019 bytes, 130 words
  4. Daria Vassiljanska U (44.0 p)
    11.04, 21:05: 10.0 p (uusi sivu) + 4.8 p (385 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    11.04, 21:10: 2.0 p (156 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    11.04, 21:10: 0.3 p (26 tavua)
    11.04, 21:11: 0.4 p (35 tavua)
    11.04, 21:16: 4.2 p (333 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    11.04, 21:18: 1.3 p (102 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 037 bytes, 64 words
  5. Mylèna Atanassova U (55.8 p)
    12.04, 20:39: 10.0 p (uusi sivu) + 11.7 p (935 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    12.04, 20:39: 0.0 p (2 tavua)
    12.04, 20:42: 3.4 p (270 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 207 bytes, 83 words
  6. Cecilia Cuțescu-Storck U (30.9 p)
    12.04, 20:56: 10.0 p (uusi sivu) + 4.6 p (369 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    12.04, 20:58: 1.5 p (117 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    12.04, 21:00: 1.4 p (108 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    12.04, 21:03: 1.6 p (131 tavua)
    12.04, 22:32: 0.0 p (2 tavua)
    13.04, 14:23: 0.3 p (22 tavua)
    Total 749 bytes, 26 words
  7. Elena Korosteleva U (40.9 p)
    13.04, 14:37: 10.0 p (uusi sivu) + 7.7 p (612 tavua) + 10.5 p (42 sanaa)
    13.04, 14:42: 2.6 p (205 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    13.04, 14:45: 1.5 p (123 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    13.04, 14:59: 0.1 p (11 tavua)
    Total 951 bytes, 56 words
  8. Maria Theresa van Thielen U (33.8 p)
    13.04, 14:57: 10.0 p (uusi sivu) + 6.7 p (535 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    13.04, 15:00: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    13.04, 19:43: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 538 bytes, 27 words
  9. Evelina Coelho U (45.0 p)
    13.04, 20:00: 10.0 p (uusi sivu) + 10.4 p (835 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    13.04, 20:04: 2.8 p (225 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 060 bytes, 67 words
  10. Sylvia Bongo Ondimba U (94.9 p)
    14.04, 19:12: 10.0 p (uusi sivu) + 17.6 p (1407 tavua) + 29.2 p (117 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    14.04, 19:13: 0.0 p (2 tavua)
    14.04, 19:20: 5.8 p (466 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    14.04, 20:36: 0.5 p (37 tavua)
    14.04, 20:37: 0.0 p (2 tavua)
    Total 1 914 bytes, 143 words
  11. Tina Morpurgo U (70.0 p)
    14.04, 19:35: 10.0 p (uusi sivu) + 5.1 p (410 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    14.04, 19:36: 0.0 p (2 tavua)
    14.04, 19:43: 4.7 p (375 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    14.04, 19:53: 3.2 p (256 tavua) + 5.8 p (23 sanaa)
    14.04, 19:57: 5.1 p (404 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    14.04, 19:59: 0.7 p (56 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 503 bytes, 104 words
  12. Lilith Love U (94.2 p)
    15.04, 19:32: 10.0 p (uusi sivu) + 6.4 p (508 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    15.04, 19:35: 0.9 p (74 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    15.04, 19:47: 10.6 p (847 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    15.04, 19:53: 4.8 p (383 tavua) + 8.8 p (35 sanaa)
    Total 1 812 bytes, 166 words
  13. Maria van Oosterwijck U (200.6 p)
    15.04, 20:13: 10.0 p (uusi sivu) + 9.6 p (769 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    15.04, 20:16: 1.5 p (116 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    15.04, 20:23: 6.3 p (503 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 19:49: 4.6 p (371 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    16.04, 19:56: 5.3 p (426 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 19:57: 0.1 p (7 tavua)
    16.04, 20:02: 2.6 p (205 tavua) + 6.2 p (25 sanaa)
    16.04, 20:08: 3.6 p (288 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16.04, 20:18: 6.1 p (484 tavua) + 13.8 p (55 sanaa)
    16.04, 20:23: 7.1 p (565 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    16.04, 20:26: 2.4 p (190 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 3 923 bytes, 306 words
  14. Lessie Sachs U (112.5 p)
    16.04, 20:34: 10.0 p (uusi sivu) + 5.8 p (467 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    16.04, 20:36: 0.4 p (28 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    16.04, 20:36: 0.0 p (1 tavu)
    16.04, 20:41: 4.8 p (381 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 20:48: 6.3 p (502 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    17.04, 15:33: 1.0 p (81 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    17.04, 15:38: 4.4 p (348 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17.04, 15:41: 4.3 p (344 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    17.04, 15:45: 3.4 p (268 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 420 bytes, 146 words
  15. Marie Henrieta Chotek U (244.0 p)
    18.04, 16:21: 10.0 p (uusi sivu) + 7.7 p (619 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    18.04, 16:45: 8.2 p (658 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    18.04, 19:05: 4.5 p (356 tavua) + 10.5 p (42 sanaa)
    18.04, 19:08: 3.1 p (247 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 19:10: 1.1 p (89 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    18.04, 19:37: 6.2 p (497 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    18.04, 19:37: 0.1 p (7 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 19:40: 1.2 p (95 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    18.04, 22:39: 0.2 p (1 sana)
    18.04, 22:43: 3.1 p (244 tavua) + 5.8 p (23 sanaa)
    18.04, 22:46: 1.1 p (91 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    18.04, 22:55: 6.3 p (506 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 23:02: 7.4 p (589 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 13:17: 0.5 p (42 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    19.04, 13:21: 5.0 p (398 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 13:23: 1.2 p (100 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    19.04, 22:53: 3.0 p (243 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 4 687 bytes, 412 words
  16. Cornelia Cnoop U (47.2 p)
    19.04, 23:09: 10.0 p (uusi sivu) + 6.6 p (529 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    19.04, 23:10: 0.0 p (2 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    19.04, 23:14: 3.1 p (249 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 780 bytes, 50 words
  17. Hindi Zahra (83.4 p)
    20.04, 13:31: 0.9 p (74 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    20.04, 13:38: 5.8 p (461 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 13:41: 1.7 p (135 tavua) + 4.2 p (17 sanaa)
    20.04, 13:46: 3.7 p (292 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 13:48: 0.7 p (54 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    20.04, 13:49: 1.2 p (96 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 22:24: 2.6 p (206 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    20.04, 22:27: 2.7 p (212 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 09:20: 0.6 p (45 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    21.04, 09:23: 1.0 p (79 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    Total 1 652 bytes, 150 words
  18. Rabia Djelti U (101.7 p)
    21.04, 09:40: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (565 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    21.04, 09:40: 0.0 p (1 tavu)
    21.04, 09:43: 2.6 p (210 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 20:44: 0.5 p (38 tavua)
    21.04, 20:56: 2.6 p (204 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 20:57: 0.5 p (37 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    21.04, 20:58: 0.2 p (14 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    21.04, 21:00: 0.7 p (53 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    21.04, 21:02: 1.7 p (136 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    21.04, 21:03: 0.1 p (8 tavua)
    21.04, 21:06: 4.1 p (326 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 21:09: 2.2 p (179 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 10:23: 0.3 p (27 tavua)
    Total 1 798 bytes, 137 words
  19. Lotte Ulbricht U (177.4 p)
    22.04, 10:31: 10.0 p (uusi sivu) + 9.1 p (728 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    22.04, 16:34: 5.8 p (466 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 16:43: 4.8 p (384 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 16:44: 0.0 p (1 tavu)
    22.04, 16:50: 5.7 p (453 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 16:50: 0.0 p (1 tavu)
    22.04, 16:54: 4.3 p (347 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 16:59: 5.3 p (425 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    22.04, 17:10: 9.9 p (789 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 3 594 bytes, 290 words
  20. Paloma Navares U (42.4 p)
    22.04, 19:08: 10.0 p (uusi sivu) + 6.1 p (490 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    22.04, 19:11: 1.1 p (85 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    22.04, 19:14: 1.5 p (120 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 695 bytes, 55 words
  21. Carmen Jiménez Serrano U (87.4 p)
    22.04, 20:20: 10.0 p (uusi sivu) + 3.7 p (294 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    22.04, 20:22: 0.5 p (43 tavua)
    22.04, 20:23: 1.6 p (131 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    22.04, 20:26: 2.6 p (205 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 19:09: 5.7 p (455 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 19:16: 7.3 p (583 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 711 bytes, 124 words
  22. Vida Lahey U (154.4 p)
    23.04, 19:25: 10.0 p (uusi sivu) + 4.5 p (359 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    23.04, 19:26: 0.3 p (27 tavua)
    23.04, 19:35: 5.6 p (451 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 19:40: 5.8 p (465 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 19:44: 5.5 p (438 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23.04, 19:46: 1.5 p (116 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    23.04, 21:41: 1.0 p (78 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    23.04, 21:48: 5.8 p (464 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 21:48: 0.0 p (1 tavu)
    23.04, 21:56: 7.0 p (562 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    23.04, 21:57: 1.6 p (130 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 091 bytes, 271 words
  23. Chana Orloff U (234.3 p)
    23.04, 22:17: 10.0 p (uusi sivu) + 4.8 p (385 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Revision 18102416: The word count difference might be wrong, because the word count increase (12) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 23.04, 22:17: 0.0 p (1 tavu) + 3.0 p (12 sanaa)
    23.04, 22:17: 0.0 p (1 tavu)
    23.04, 22:18: 0.4 p (29 tavua)
    23.04, 22:24: 4.5 p (357 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 22:26: 1.1 p (87 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    24.04, 19:48: 4.1 p (327 tavua) + 7.2 p (29 sanaa)
    24.04, 19:49: 0.1 p (6 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 19:55: 5.1 p (407 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24.04, 20:00: 3.4 p (273 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    24.04, 20:02: 2.0 p (158 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 20:10: 6.0 p (478 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    24.04, 20:18: 6.7 p (533 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 20:23: 4.2 p (335 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 20:27: 7.5 p (602 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    24.04, 20:35: 6.5 p (523 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 4 501 bytes, 391 words
  24. Claudine Picardet U (229.8 p)
    25.04, 17:46: 10.0 p (uusi sivu) + 6.2 p (492 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    25.04, 18:19: 1.0 p (77 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    25.04, 20:56: 7.3 p (587 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 23:56: 7.9 p (635 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 00:03: 6.5 p (522 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    27.04, 13:58: 4.9 p (390 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 14:04: 5.2 p (415 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    27.04, 14:06: 1.6 p (127 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    27.04, 14:10: 5.2 p (412 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 14:16: 5.0 p (396 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 11:50: 1.6 p (129 tavua)
    Revision 18113670: The word count difference might be wrong, because the word count increase (16) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 28.04, 11:52: 0.0 p (1 tavu) + 4.0 p (16 sanaa)
    28.04, 11:56: 2.5 p (196 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    28.04, 11:58: 1.3 p (102 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 12:02: 3.1 p (247 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    28.04, 12:03: 0.9 p (103 tavua > maks) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 4 829 bytes, 359 words
  25. Aminata Traoré U (74.5 p)
    25.04, 18:16: 10.0 p (uusi sivu) + 10.4 p (832 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    25.04, 18:16: 0.0 p (1 tavu)
    25.04, 18:26: 3.3 p (266 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    25.04, 19:47: 2.0 p (159 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    25.04, 19:52: 3.0 p (243 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 501 bytes, 103 words
  26. Elena Guro U (156.0 p)
    26.04, 19:43: 10.0 p (uusi sivu) + 6.2 p (498 tavua) + 6.5 p (26 sanaa)
    26.04, 19:46: 1.6 p (124 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 19:52: 4.7 p (376 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 19:59: 8.3 p (663 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    26.04, 20:00: 0.8 p (63 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 20:14: 12.8 p (1026 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    26.04, 20:17: 3.4 p (269 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 3 018 bytes, 233 words
  27. Broncia Koller-Pinell U (127.9 p)
    26.04, 20:27: 10.0 p (uusi sivu) + 6.1 p (491 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 20:36: 5.2 p (418 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 20:41: 5.9 p (470 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    26.04, 20:51: 9.1 p (731 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 20:53: 1.9 p (151 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    26.04, 20:56: 5.7 p (453 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 10.0 p (5 kuvaa > maks)
    Total 2 714 bytes, 196 words
  28. Giola Gandini U (62.2 p)
    27.04, 13:49: 10.0 p (uusi sivu) + 10.6 p (851 tavua) + 19.8 p (79 sanaa)
    27.04, 13:51: 6.3 p (504 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 15.0 p (7 kuvaa > maks)
    Total 1 353 bytes, 81 words
  29. Monique de Roux U (36.7 p)
    28.04, 18:34: 10.0 p (uusi sivu) + 4.5 p (356 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 18:37: 0.7 p (55 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    28.04, 18:41: 3.4 p (268 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    Total 679 bytes, 53 words
  30. Kathleen Garman U (149.3 p)
    28.04, 18:57: 10.0 p (uusi sivu) + 8.3 p (665 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 19:05: 4.6 p (367 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 19:10: 4.1 p (329 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28.04, 20:51: 5.9 p (469 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 21:00: 7.1 p (571 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28.04, 21:05: 4.8 p (382 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 21:10: 1.3 p (101 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 884 bytes, 253 words
  31. Natalia Toreeva U (27.1 p)
    28.04, 22:02: 10.0 p (uusi sivu) + 5.8 p (466 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 20:04: 0.3 p (25 tavua)
    Total 491 bytes, 24 words
  32. Gwendolen Mary John U (158.3 p)
    29.04, 19:22: 10.0 p (uusi sivu) + 4.3 p (343 tavua) + 4.0 p (16 sanaa)
    29.04, 19:26: 2.9 p (230 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 19:31: 2.6 p (206 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 19:41: 10.2 p (814 tavua) + 19.5 p (78 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    29.04, 19:46: 5.9 p (470 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 19:49: 1.8 p (142 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 19:55: 7.0 p (557 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    29.04, 22:27: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 763 bytes, 235 words
  33. Alexandrine Petronella Francina Tinne U (201.7 p)
    29.04, 22:21: 10.0 p (uusi sivu) + 7.9 p (633 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 22:21: 0.0 p (1 tavu)
    29.04, 22:25: 4.4 p (349 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 18:00: 8.5 p (682 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 18:11: 6.8 p (547 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 18:25: 10.3 p (825 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 18:28: 2.3 p (186 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    30.04, 18:40: 7.3 p (587 tavua) + 15.8 p (63 sanaa)
    30.04, 18:43: 3.4 p (274 tavua) + 7.2 p (29 sanaa)
    30.04, 18:46: 3.4 p (274 tavua) + 7.5 p (30 sanaa)
    Total 4 358 bytes, 389 words
  34. Rose Lindsay U (82.7 p)
    30.04, 19:01: 10.0 p (uusi sivu) + 6.6 p (527 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 19:02: 0.1 p (8 tavua)
    30.04, 19:04: 1.1 p (86 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 19:12: 5.9 p (470 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 19:16: 4.1 p (327 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 418 bytes, 117 words
  35. Bella Rosenfeld U (45.8 p)
    30.04, 19:34: 10.0 p (uusi sivu) + 6.7 p (533 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 19:41: 5.4 p (434 tavua) + 11.5 p (46 sanaa)
    Total 846 bytes, 67 words
  36. Victorine-Louise Meurent U (47.6 p)
    30.04, 20:15: 10.0 p (uusi sivu) + 8.6 p (688 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 20:17: 0.0 p (3 tavua)
    30.04, 20:19: 1.2 p (100 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    30.04, 20:27: 2.7 p (214 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 20:28: 0.3 p (22 tavua)
    Total 1 027 bytes, 59 words

88 artikkelia, 122,75 kB

  1. Maria Saveljeva (0.4 p)
    01.04, 19:19: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  2. Tatjana Mannima (0.3 p)
    01.04, 19:21: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  3. Maria Nordström (0.6 p)
    01.04, 19:24: 0.3 p (26 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 26 bytes, 1 words
  4. Lucy Weber U (37.0 p)
    02.04, 11:25: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (567 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 11:28: 9.4 p (750 tavua)
    Total 1 317 bytes, 22 words
  5. Tatjana Paller U (37.3 p)
    02.04, 11:57: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1045 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 045 bytes, 17 words
  6. Jennifer Pöltl U (42.1 p)
    02.04, 13:05: 10.0 p (uusi sivu) + 14.9 p (1189 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 189 bytes, 29 words
  7. Marie Womplou U (32.0 p)
    02.04, 13:27: 10.0 p (uusi sivu) + 12.3 p (984 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 984 bytes, 19 words
  8. Leena Majaranta (13.6 p)
    02.04, 17:25: 13.3 p (1067 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 067 bytes, 1 words
  9. Annie Cannon (0.4 p)
    02.04, 17:40: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  10. Irene Molloy U (36.3 p)
    03.04, 14:42: 10.0 p (uusi sivu) + 15.5 p (1242 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    05.04, 14:25: 0.3 p (23 tavua)
    Total 1 265 bytes, 22 words
  11. Evelina Samuelsson U (45.7 p)
    03.04, 15:22: 10.0 p (uusi sivu) + 16.5 p (1319 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 319 bytes, 17 words
  12. Laura Tavares U (40.5 p)
    03.04, 16:34: 10.0 p (uusi sivu) + 20.2 p (1620 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 620 bytes, 21 words
  13. Veronika Andrusenko U (43.8 p)
    03.04, 18:01: 10.0 p (uusi sivu) + 17.0 p (1361 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 361 bytes, 27 words
  14. Hanna Sola U (41.2 p)
    04.04, 21:26: 10.0 p (uusi sivu) + 20.7 p (1658 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 658 bytes, 22 words
  15. Olivia Magno U (38.4 p)
    04.04, 22:00: 10.0 p (uusi sivu) + 14.2 p (1133 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 133 bytes, 17 words
  16. Anna Jantar (8.3 p)
    04.04, 22:11: 2.5 p (203 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 203 bytes, 3 words
  17. Laura Catena U (79.3 p)
    04.04, 22:45: 10.0 p (uusi sivu) + 31.0 p (2480 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    04.04, 22:58: 0.0 p (3 tavua)
    04.04, 23:02: 0.2 p (16 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    24.04, 17:42: 0.0 p (3 tavua)
    Total 2 502 bytes, 72 words
  18. Ella Haavisto (0.4 p)
    04.04, 23:21: 0.4 p (31 tavua)
    Total 31 bytes, 0 words
  19. Nathalie Persson U (61.9 p)
    05.04, 11:53: 10.0 p (uusi sivu) + 23.9 p (1908 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 908 bytes, 32 words
  20. Ebba Wieder U (37.3 p)
    05.04, 12:04: 10.0 p (uusi sivu) + 13.3 p (1061 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 061 bytes, 16 words
  21. Agnes Kaposi U (59.5 p)
    05.04, 12:36: 10.0 p (uusi sivu) + 24.0 p (1923 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 923 bytes, 62 words
  22. Maria Larsson (jääkiekkoilija) (1.2 p)
    05.04, 13:16: 1.2 p (100 tavua)
    Total 100 bytes, 0 words
  23. Linnéa Åberg U (36.7 p)
    05.04, 15:38: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1050 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    05.04, 16:14: 0.8 p (64 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total 1 114 bytes, 27 words
  24. Frida Abrahamsson U (48.2 p)
    05.04, 22:56: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1518 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 518 bytes, 17 words
  25. Sejde Abrahamsson U (41.6 p)
    06.04, 17:36: 10.0 p (uusi sivu) + 16.8 p (1347 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 347 bytes, 19 words
  26. Carin Strömberg U (58.4 p)
    06.04, 18:17: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1712 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 712 bytes, 28 words
  27. Olivia Manning U (185.0 p)
    08.04, 11:31: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5313 tavua > maks) + 62.0 p (248 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    08.04, 11:34: 0.0 p (12 tavua)
    08.04, 11:34: 0.0 p (1 tavu)
    08.04, 12:27: 0.0 p (27 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 14:19: 0.0 p (1 tavu)
    Total 5 354 bytes, 248 words
  28. Hanne Ojanperä (0.5 p)
    08.04, 16:07: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  29. Malin Ahlberg U (63.1 p)
    10.04, 12:56: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1871 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 871 bytes, 19 words
  30. Malin Allberg U (39.1 p)
    12.04, 12:15: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1366 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 366 bytes, 28 words
  31. Erica Ericsson (0.3 p)
    15.04, 10:35: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  32. Madelen Janogy (0.5 p)
    15.04, 11:01: 0.5 p (43 tavua)
    Total 43 bytes, 0 words
  33. Cajsa Andersson U (50.8 p)
    15.04, 11:10: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1683 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 683 bytes, 27 words
  34. Camilla Andersson U (36.7 p)
    15.04, 12:03: 10.0 p (uusi sivu) + 15.7 p (1254 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 254 bytes, 24 words
  35. Sandra Alter U (44.2 p)
    15.04, 14:38: 10.0 p (uusi sivu) + 17.5 p (1400 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 400 bytes, 19 words
  36. Johanna Andersson U (66.0 p)
    15.04, 16:46: 10.0 p (uusi sivu) + 24.8 p (1980 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 26.0 p (4 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 980 bytes, 21 words
  37. Sandra Andersson U (61.4 p)
    15.04, 17:36: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1849 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 21.0 p (3 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 849 bytes, 29 words
  38. Emma Asp U (55.9 p)
    15.04, 21:58: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1698 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    15.04, 22:00: 0.1 p (11 tavua)
    Total 1 709 bytes, 18 words
  39. Elmira Alembekova (0.0 p)
    15.04, 22:07: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  40. Clara Alm U (90.8 p)
    16.04, 10:06: 10.0 p (uusi sivu) + 34.9 p (2788 tavua) + 6.0 p (24 sanaa) + 40.0 p (8 lähdettä on lisätty)
    Total 2 788 bytes, 24 words
  41. Anneli Andelén U (74.6 p)
    16.04, 11:07: 10.0 p (uusi sivu) + 29.3 p (2345 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 345 bytes, 61 words
  42. Biljana Bradić U (52.7 p)
    16.04, 12:28: 10.0 p (uusi sivu) + 22.2 p (1774 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 774 bytes, 26 words
  43. Jelena Čubrilo U (81.5 p)
    16.04, 12:57: 10.0 p (uusi sivu) + 30.8 p (2464 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 464 bytes, 35 words
  44. Ulrika Karlsson (0.0 p)
    16.04, 12:59: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  45. Malin Andersson U (71.2 p)
    17.04, 12:07: 10.0 p (uusi sivu) + 30.9 p (2473 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 408 bytes, 69 words
  46. Terttu Suni (0.7 p)
    17.04, 12:36: 0.2 p (19 tavua)
    17.04, 12:39: 0.5 p (37 tavua)
    Total −693 bytes, 0 words
  47. Sofia Anker-Kofoed U (107.6 p)
    17.04, 13:24: 10.0 p (uusi sivu) + 40.9 p (3269 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 51.0 p (8 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 3 269 bytes, 23 words
  48. Maria Aronsson U (46.8 p)
    17.04, 15:11: 10.0 p (uusi sivu) + 20.8 p (1665 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 665 bytes, 36 words
  49. Maja Lunde (1.1 p)
    17.04, 15:34: 0.6 p (47 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 47 bytes, 2 words
  50. Ronja Aronsson U (96.3 p)
    17.04, 16:09: 10.0 p (uusi sivu) + 36.9 p (2948 tavua) + 19.0 p (76 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    17.04, 16:10: 0.2 p (20 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 968 bytes, 77 words
  51. Monica Knudsen (0.3 p)
    17.04, 16:17: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  52. Maja Åström U (54.2 p)
    17.04, 16:44: 10.0 p (uusi sivu) + 22.7 p (1815 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 14.0 p (2 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 815 bytes, 30 words
  53. Sarah Thomas (maahockeypelaaja) (0.2 p)
    18.04, 09:21: 0.2 p (20 tavua)
    Total 20 bytes, 0 words
  54. Riitta Vanhatalo (0.1 p)
    19.04, 13:17: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  55. Cherprang Areekul (0.3 p)
    19.04, 17:18: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 4 bytes, 1 words
  56. Maria Dąbrowska (1.1 p)
    21.04, 13:02: 0.8 p (67 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 67 bytes, 1 words
  57. Tisha Venturini (0.6 p)
    21.04, 15:43: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  58. Clara Klabunde U (50.2 p)
    21.04, 17:37: 10.0 p (uusi sivu) + 23.5 p (1876 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 876 bytes, 27 words
  59. Clara Barton U (66.6 p)
    23.04, 09:44: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1370 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    23.04, 09:46: 1.1 p (91 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    23.04, 09:49: 0.1 p (4 tavua)
    Total 1 465 bytes, 53 words
  60. Martha Plimpton U (82.0 p)
    23.04, 10:22: 10.0 p (uusi sivu) + 33.3 p (2661 tavua) + 21.8 p (87 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 661 bytes, 87 words
  61. Stephanie Rawlings-Blake U (73.3 p)
    23.04, 11:36: 10.0 p (uusi sivu) + 29.4 p (2351 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    24.04, 10:46: 0.0 p (3 tavua)
    28.04, 18:19: 0.2 p (12 tavua)
    Total 2 366 bytes, 55 words
  62. Stephanie J. Block (0.2 p)
    23.04, 11:42: 0.2 p (20 tavua)
    Total 20 bytes, 0 words
  63. Stephanie Beatriz U (72.1 p)
    23.04, 16:22: 10.0 p (uusi sivu) + 33.4 p (2670 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    23.04, 16:24: 1.7 p (139 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 2 809 bytes, 28 words
  64. Jennifer Quinn U (43.3 p)
    23.04, 16:45: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1526 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 526 bytes, 33 words
  65. Jennifer Winget U (215.2 p)
    23.04, 17:29: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (10345 tavua > maks) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 133.0 p (26 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 10 345 bytes, 29 words
  66. Laura Quevedo U (159.8 p)
    24.04, 13:25: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5430 tavua > maks) + 34.8 p (139 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 430 bytes, 139 words
  67. Ella Mai U (92.1 p)
    24.04, 13:57: 10.0 p (uusi sivu) + 30.6 p (2447 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 31.0 p (6 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 447 bytes, 62 words
  68. Märtha Adlerstråhle (0.3 p)
    24.04, 17:09: 0.3 p (25 tavua)
    Total 25 bytes, 0 words
  69. Martha Quinn U (73.7 p)
    25.04, 13:23: 10.0 p (uusi sivu) + 30.0 p (2397 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    25.04, 13:27: 1.5 p (116 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 513 bytes, 69 words
  70. Laura Quilter U (51.2 p)
    25.04, 14:36: 10.0 p (uusi sivu) + 16.7 p (1338 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 338 bytes, 38 words
  71. Cathryn Damon (0.1 p)
    25.04, 18:18: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  72. Mary Q. Steele U (112.4 p)
    25.04, 22:43: 10.0 p (uusi sivu) + 40.5 p (3242 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 29.0 p (4 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 22:44: 0.2 p (20 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    25.04, 22:45: 0.4 p (30 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    25.04, 22:46: 0.2 p (18 tavua)
    Total 3 310 bytes, 108 words
  73. Joséphine-Charlotte (Belgia ja Luxembourg) (0.4 p)
    25.04, 23:04: 0.2 p (15 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 15 bytes, 1 words
  74. Laura Johnson U (70.6 p)
    26.04, 11:45: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2177 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    26.04, 11:47: 1.6 p (128 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 305 bytes, 47 words
  75. Kanae Yamabe (0.5 p)
    26.04, 11:55: 0.5 p (37 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  76. Caroline Quentin U (156.8 p)
    26.04, 15:35: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6296 tavua > maks) + 25.8 p (103 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 51.0 p (10 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 296 bytes, 103 words
  77. Nise da Silveira (0.8 p)
    27.04, 20:05: 0.5 p (43 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 20:05: 0.1 p (5 tavua)
    Total 48 bytes, 1 words
  78. Emily Quarton U (52.4 p)
    27.04, 21:06: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1849 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 849 bytes, 33 words
  79. Laura Regan U (82.6 p)
    28.04, 13:49: 10.0 p (uusi sivu) + 45.1 p (3610 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 3 610 bytes, 50 words
  80. Katja Vainionpää (0.7 p)
    28.04, 17:57: 0.7 p (57 tavua)
    Total 57 bytes, 0 words
  81. Diana Quijano U (50.1 p)
    28.04, 18:16: 10.0 p (uusi sivu) + 14.3 p (1146 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 146 bytes, 39 words
  82. Katja Sirkiä (0.1 p)
    29.04, 17:12: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  83. Henna Helander (0.7 p)
    29.04, 22:55: 0.7 p (56 tavua)
    Total 56 bytes, 0 words
  84. Ericka Bareigts (0.4 p)
    30.04, 07:45: 0.3 p (27 tavua)
    30.04, 07:49: 0.0 p (1 tavu)
    Total 28 bytes, 0 words
  85. Cécile Brunschvicg (0.8 p)
    30.04, 07:56: 0.5 p (42 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 42 bytes, 1 words
  86. Hélène Lipietz (0.3 p)
    30.04, 07:57: 0.1 p (7 tavua)
    30.04, 08:00: 0.2 p (20 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  87. Emily Skaja U (48.3 p)
    30.04, 10:53: 10.0 p (uusi sivu) + 21.6 p (1724 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    30.04, 10:56: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 725 bytes, 27 words
  88. Maja Göthberg (8.6 p)
    30.04, 23:26: 0.7 p (57 tavua)
    30.04, 23:27: 2.9 p (228 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 285 bytes, 0 words

29 artikkelia, 87,00 kB

  1. Laura Betti U (136.7 p)
    22.04, 15:25: 10.0 p (uusi sivu) + 30.5 p (2436 tavua) + 57.8 p (231 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    23.04, 05:40: 2.6 p (206 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    23.04, 05:42: 0.1 p (6 tavua)
    23.04, 06:42: 4.8 p (386 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 3 027 bytes, 235 words
  2. Susanna Pasolini U (79.1 p)
    23.04, 07:30: 10.0 p (uusi sivu) + 19.3 p (1542 tavua) + 34.2 p (137 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    23.04, 07:33: 0.6 p (44 tavua)
    Total 1 586 bytes, 137 words
  3. Naina Jeltsina U (171.5 p)
    24.04, 13:20: 10.0 p (uusi sivu) + 48.7 p (3898 tavua) + 47.8 p (191 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 55.0 p (11 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 898 bytes, 191 words
  4. Yvonne de Gaulle U (121.0 p)
    24.04, 14:31: 10.0 p (uusi sivu) + 37.9 p (3030 tavua) + 43.0 p (172 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24.04, 14:38: 0.1 p (5 tavua)
    24.04, 14:39: 0.0 p (1 tavu)
    Total 3 036 bytes, 172 words
  5. Dominique Bona U (149.8 p)
    24.04, 18:42: 10.0 p (uusi sivu) + 55.3 p (4424 tavua) + 39.5 p (158 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24.04, 18:42: 0.0 p (2 tavua)
    Total 4 426 bytes, 158 words
  6. Florence Delay U (170.0 p)
    25.04, 16:36: 10.0 p (uusi sivu) + 5.5 p (440 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    25.04, 16:55: 5.1 p (411 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    25.04, 17:10: 3.8 p (301 tavua) + 8.8 p (35 sanaa)
    25.04, 17:33: 6.4 p (514 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 17:34: 0.2 p (12 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    25.04, 17:45: 3.7 p (292 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    25.04, 18:32: 7.7 p (618 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    25.04, 18:40: 4.3 p (341 tavua) + 9.0 p (36 sanaa)
    25.04, 18:54: 23.4 p (2741 tavua > maks) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total 5 670 bytes, 260 words
  7. Joséphine-Charlotte (Belgia ja Luxembourg) U (131.9 p)
    25.04, 23:02: 10.0 p (uusi sivu) + 14.0 p (1116 tavua) + 15.8 p (63 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    25.04, 23:17: 2.3 p (185 tavua) + 4.0 p (16 sanaa)
    25.04, 23:31: 8.3 p (666 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 23:43: 5.5 p (440 tavua) + 10.2 p (41 sanaa)
    28.04, 15:16: 12.6 p (1004 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 401 bytes, 217 words
  8. Danièle Sallenave U (129.0 p)
    26.04, 07:23: 10.0 p (uusi sivu) + 7.9 p (632 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa)
    26.04, 07:25: 0.2 p (20 tavua)
    26.04, 07:43: 11.9 p (955 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    26.04, 07:53: 3.4 p (269 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    26.04, 07:54: 0.1 p (11 tavua)
    26.04, 08:12: 29.6 p (2371 tavua) + 11.0 p (44 sanaa)
    Total 4 258 bytes, 183 words
  9. Barbara Cassin U (161.4 p)
    26.04, 08:30: 10.0 p (uusi sivu) + 12.3 p (985 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 08:34: 1.0 p (79 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 08:37: 0.9 p (69 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 08:38: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    26.04, 17:05: 12.2 p (976 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    26.04, 17:12: 9.7 p (776 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    26.04, 17:30: 12.5 p (1000 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 890 bytes, 210 words
  10. Bernadette Chirac U (191.3 p)
    26.04, 21:16: 10.0 p (uusi sivu) + 9.7 p (777 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 21:28: 5.0 p (399 tavua) + 10.8 p (43 sanaa)
    26.04, 21:36: 0.0 p (2 tavua)
    27.04, 07:26: 1.4 p (112 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 07:48: 1.4 p (111 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 07:54: 6.6 p (529 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:01: 3.3 p (262 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    27.04, 08:17: 2.3 p (182 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
    27.04, 08:26: 2.8 p (224 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    27.04, 08:26: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 08:40: 6.2 p (499 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:42: 1.2 p (94 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:49: 3.7 p (295 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:54: 11.7 p (933 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 4 420 bytes, 284 words
  11. Valérie Trierweiler U (207.1 p)
    27.04, 09:06: 10.0 p (uusi sivu) + 8.1 p (648 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 09:09: 1.6 p (128 tavua) + 4.0 p (16 sanaa)
    27.04, 09:24: 8.7 p (695 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27.04, 12:20: 10.0 p (800 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 12:21: 0.0 p (2 tavua)
    27.04, 12:39: 13.0 p (1042 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 13:47: 5.4 p (429 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    27.04, 13:53: 3.5 p (283 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 14:11: 4.5 p (362 tavua) + 30.0 p (6 lähdettä on lisätty)
    Total 4 384 bytes, 229 words
  12. Céleste Albaret U (154.8 p)
    27.04, 14:27: 10.0 p (uusi sivu) + 7.2 p (574 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 14:34: 0.9 p (73 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    27.04, 14:36: 0.0 p (1 tavu)
    27.04, 14:36: 0.0 p (2 tavua)
    27.04, 14:37: 0.2 p (12 tavua)
    27.04, 14:38: 0.1 p (9 tavua)
    27.04, 14:44: 0.4 p (32 tavua)
    27.04, 15:09: 12.6 p (1004 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 15:50: 0.7 p (55 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 15:57: 6.3 p (507 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 15:59: 1.6 p (131 tavua)
    27.04, 16:47: 5.0 p (403 tavua) + 9.8 p (39 sanaa)
    27.04, 16:57: 1.8 p (145 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 17:03: 0.3 p (24 tavua)
    27.04, 17:35: 6.2 p (495 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    27.04, 17:38: 2.4 p (194 tavua) + 5.5 p (22 sanaa)
    Total 3 635 bytes, 256 words
  13. Élisabeth Guigou U (149.0 p)
    27.04, 18:13: 10.0 p (uusi sivu) + 6.1 p (491 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 18:20: 5.3 p (421 tavua) + 12.0 p (48 sanaa)
    27.04, 18:21: 0.3 p (22 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 18:32: 3.8 p (305 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    27.04, 19:01: 5.0 p (397 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 19:05: 2.1 p (172 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    27.04, 19:07: 0.2 p (15 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 19:10: 0.4 p (28 tavua)
    27.04, 19:28: 6.6 p (527 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    27.04, 19:41: 8.7 p (697 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    27.04, 19:44: 8.7 p (697 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 19:57: 3.5 p (277 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    30.04, 07:53: 0.4 p (30 tavua)
    Total 4 079 bytes, 212 words
  14. Cécile Brunschvicg U (194.5 p)
    27.04, 22:07: 10.0 p (uusi sivu) + 7.5 p (600 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    27.04, 22:14: 0.2 p (14 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    27.04, 22:16: 0.4 p (34 tavua)
    27.04, 22:25: 7.1 p (571 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27.04, 22:32: 4.4 p (355 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    27.04, 22:41: 7.4 p (591 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 07:15: 6.9 p (551 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28.04, 07:16: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    28.04, 07:27: 8.5 p (682 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    28.04, 07:40: 6.4 p (512 tavua) + 13.5 p (54 sanaa)
    28.04, 07:46: 11.1 p (1061 tavua > maks) + 0.2 p (1 sana)
    30.04, 07:54: 0.0 p (30 tavua)
    Total 4 987 bytes, 316 words
  15. Irène Joliot-Curie (8.2 p)
    28.04, 07:33: 2.5 p (196 tavua) + 5.8 p (23 sanaa)
    Total 196 bytes, 23 words
  16. Suzanne Lacore U (161.0 p)
    28.04, 07:57: 10.0 p (uusi sivu) + 7.7 p (612 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 08:01: 0.2 p (13 tavua)
    28.04, 08:07: 1.3 p (106 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    28.04, 08:13: 1.7 p (136 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 08:18: 4.8 p (382 tavua) + 9.0 p (36 sanaa)
    28.04, 10:06: 6.3 p (504 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28.04, 10:10: 2.4 p (195 tavua) + 4.2 p (17 sanaa)
    28.04, 10:18: 5.9 p (473 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 10:29: 9.9 p (791 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28.04, 10:32: 7.5 p (597 tavua)
    30.04, 07:53: 0.4 p (30 tavua)
    Total 3 801 bytes, 229 words
  17. Tarja Lappalainen U (42.7 p)
    28.04, 17:37: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1677 tavua) + 11.8 p (47 sanaa)
    Total 1 660 bytes, 47 words
  18. Mady Delvaux-Stehres U (133.6 p)
    28.04, 20:27: 10.0 p (uusi sivu) + 7.3 p (581 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 20:49: 10.7 p (855 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 21:07: 19.1 p (1528 tavua) + 28.2 p (113 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    28.04, 21:21: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 965 bytes, 206 words
  19. Colette Flesch U (117.6 p)
    28.04, 21:46: 10.0 p (uusi sivu) + 10.0 p (800 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    28.04, 21:57: 4.5 p (356 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 22:08: 9.2 p (739 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28.04, 22:20: 7.7 p (616 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 511 bytes, 165 words
  20. Nina Hruštšova U (184.8 p)
    29.04, 11:47: 10.0 p (uusi sivu) + 11.4 p (914 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 12:00: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29.04, 12:12: 4.4 p (351 tavua) + 10.2 p (41 sanaa)
    29.04, 12:17: 0.8 p (60 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    29.04, 12:31: 1.3 p (107 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    29.04, 12:47: 7.5 p (598 tavua) + 15.5 p (62 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    29.04, 12:51: 0.4 p (30 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    29.04, 13:00: 3.6 p (287 tavua) + 8.0 p (32 sanaa)
    29.04, 13:07: 3.3 p (266 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    29.04, 13:13: 3.8 p (300 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 13:20: 4.5 p (363 tavua) + 9.5 p (38 sanaa)
    29.04, 13:28: 8.2 p (658 tavua) + 19.8 p (79 sanaa)
    29.04, 13:32: 3.0 p (243 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 4 181 bytes, 350 words
  21. Delphine Batho U (197.1 p)
    29.04, 20:37: 10.0 p (uusi sivu) + 5.7 p (458 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 21:01: 6.9 p (552 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 21:07: 7.7 p (614 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    29.04, 21:16: 0.4 p (34 tavua)
    29.04, 21:30: 6.8 p (542 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 21:56: 6.7 p (534 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    29.04, 21:57: 0.3 p (25 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    29.04, 22:02: 1.7 p (132 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29.04, 22:04: 0.2 p (16 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    29.04, 22:13: 4.4 p (350 tavua) + 9.0 p (36 sanaa)
    29.04, 22:22: 1.2 p (92 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    29.04, 22:24: 5.7 p (452 tavua) + 11.5 p (46 sanaa)
    29.04, 22:26: 0.4 p (28 tavua)
    29.04, 22:38: 7.1 p (569 tavua) + 14.5 p (58 sanaa)
    30.04, 07:54: 0.4 p (30 tavua)
    Total 4 378 bytes, 361 words
  22. Mazarine Pingeot U (73.4 p)
    29.04, 21:42: 10.0 p (uusi sivu) + 6.8 p (542 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    29.04, 21:46: 0.6 p (45 tavua)
    29.04, 22:43: 1.9 p (154 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    29.04, 22:45: 11.0 p (883 tavua)
    30.04, 08:50: 8.3 p (663 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    30.04, 08:52: 0.3 p (26 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    30.04, 08:52: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 314 bytes, 78 words
  23. Hélène Conway-Mouret U (34.5 p)
    30.04, 05:17: 10.0 p (uusi sivu) + 9.5 p (761 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 05:20: 0.1 p (6 tavua)
    30.04, 07:56: 0.4 p (30 tavua)
    Total 797 bytes, 38 words
  24. Sylvia Pinel U (28.7 p)
    30.04, 05:28: 10.0 p (uusi sivu) + 7.5 p (602 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 05:31: 0.0 p (1 tavu)
    30.04, 07:55: 0.4 p (30 tavua)
    Total 633 bytes, 23 words
  25. Nicole Bricq U (28.4 p)
    30.04, 05:38: 10.0 p (uusi sivu) + 7.2 p (578 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 07:55: 0.4 p (30 tavua)
    Total 608 bytes, 23 words
  26. Hélène Lipietz U (30.2 p)
    30.04, 05:50: 10.0 p (uusi sivu) + 14.1 p (1127 tavua) + 5.8 p (23 sanaa)
    30.04, 05:53: 0.0 p (1 tavu)
    30.04, 07:56: 0.4 p (30 tavua)
    Total 1 158 bytes, 23 words
  27. Yasmina Benguiguigui U (41.3 p)
    30.04, 06:50: 10.0 p (uusi sivu) + 11.1 p (889 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 07:56: 0.4 p (30 tavua)
    30.04, 07:57: 0.1 p (4 tavua)
    Total 923 bytes, 20 words
  28. Ericka Bareigts U (84.4 p)
    30.04, 07:21: 10.0 p (uusi sivu) + 7.8 p (621 tavua) + 7.2 p (29 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 07:22: 0.6 p (51 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    30.04, 07:28: 1.2 p (95 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    30.04, 07:45: 6.4 p (509 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 07:47: 1.3 p (103 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    30.04, 07:58: 0.4 p (30 tavua)
    30.04, 08:15: 5.7 p (459 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 13:52: 0.0 p (1 tavu)
    30.04, 13:53: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 870 bytes, 144 words
  29. Yvette Roudy U (192.6 p)
    30.04, 14:34: 10.0 p (uusi sivu) + 14.7 p (1176 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 14:45: 1.0 p (82 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    30.04, 14:51: 3.2 p (254 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    30.04, 14:54: 0.2 p (20 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    30.04, 15:13: 10.7 p (857 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 15:18: 4.1 p (329 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    30.04, 15:19: 0.1 p (8 tavua)
    30.04, 15:25: 3.7 p (295 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    30.04, 15:31: 0.1 p (4 tavua)
    30.04, 15:43: 10.9 p (870 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 15:51: 5.2 p (413 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    30.04, 15:54: 0.2 p (16 tavua)
    30.04, 16:00: 4.3 p (346 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 4 311 bytes, 277 words

45 artikkelia, 138,98 kB

  1. Elisa Rachel (27.3 p)
    05.04, 22:09: 19.3 p (1542 tavua) + 8.0 p (8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 541 bytes, 0 words
  2. Paris Jackson (0.7 p)
    03.04, 20:32: 0.7 p (55 tavua)
    Total 55 bytes, 0 words
  3. Melanie Klein (122.0 p)
    06.04, 15:49: 53.5 p (4280 tavua) + 45.5 p (182 sanaa) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 280 bytes, 182 words
  4. Natasha Lyonne (11.5 p)
    06.04, 16:29: 11.3 p (901 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 901 bytes, 1 words
  5. Emily Dickinson (34.6 p)
    06.04, 22:38: 24.9 p (1990 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 990 bytes, 3 words
  6. Käte Bosse-Griffiths (24.0 p)
    09.04, 16:47: 12.0 p (958 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 958 bytes, 8 words
  7. Julia Cameron (156.5 p)
    11.04, 12:49: 60.0 p (5990 tavua > maks) + 45.5 p (182 sanaa) + 46.0 p (7 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 990 bytes, 182 words
  8. Iris Chang (243.8 p)
    11.04, 19:42: 60.0 p (10084 tavua > maks) + 121.8 p (487 sanaa) + 47.0 p (6 lähdettä on lisätty, 17 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 9 943 bytes, 487 words
  9. Emilie Autumn (19.1 p)
    12.04, 05:48: 19.1 p (1528 tavua)
    Total 1 528 bytes, 0 words
  10. Kirsten Bakis (22.2 p)
    12.04, 06:24: 14.7 p (1178 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 178 bytes, 6 words
  11. Tracy Chevalier (103.8 p)
    12.04, 08:42: 60.0 p (4870 tavua > maks) + 20.8 p (83 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 18.0 p (2 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 4 870 bytes, 83 words
  12. Anne Applebaum (212.0 p)
    12.04, 23:58: 60.0 p (9062 tavua > maks) + 62.0 p (248 sanaa) + 75.0 p (10 lähdettä on lisätty, 25 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 9 062 bytes, 248 words
  13. Jane Thynne U (148.2 p)
    13.04, 11:51: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5312 tavua > maks) + 37.2 p (149 sanaa) + 36.0 p (5 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 312 bytes, 149 words
  14. Pamela Des Barres (12.5 p)
    13.04, 16:48: 12.5 p (996 tavua)
    Total 996 bytes, 0 words
  15. Betty Eadie (121.6 p)
    13.04, 19:20: 49.6 p (3967 tavua) + 46.0 p (184 sanaa) + 21.0 p (2 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 967 bytes, 184 words
  16. Alaa Salah U (107.4 p)
    14.04, 00:51: 10.0 p (uusi sivu) + 46.3 p (3706 tavua) + 32.8 p (131 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    14.04, 02:52: 0.4 p (29 tavua)
    Total 3 735 bytes, 131 words
  17. Maja Lunde U (173.2 p)
    15.04, 04:49: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5601 tavua > maks) + 59.2 p (237 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 24.0 p (3 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 5 601 bytes, 237 words
  18. Sarah Hale (63.0 p)
    16.04, 06:08: 36.2 p (2900 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 17.0 p (2 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 900 bytes, 39 words
  19. Janet Evanovich (138.8 p)
    17.04, 01:18: 60.0 p (5407 tavua > maks) + 34.8 p (139 sanaa) + 39.0 p (5 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 407 bytes, 139 words
  20. Kat Falls (110.0 p)
    17.04, 05:31: 60.0 p (4950 tavua > maks) + 16.8 p (67 sanaa) + 33.0 p (5 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    17.04, 06:58: 0.0 p (91 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 5 041 bytes, 68 words
  21. Carrie Fisher (8.8 p)
    18.04, 03:35: 3.9 p (308 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 308 bytes, 0 words
  22. Tiina Elovaara (4.4 p)
    19.04, 03:16: 4.4 p (352 tavua)
    Total 352 bytes, 0 words
  23. Roosa Söderholm U (164.5 p)
    19.04, 09:22: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5522 tavua > maks) + 45.5 p (182 sanaa) + 44.0 p (7 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 522 bytes, 182 words
  24. Jane Colden (11.8 p)
    19.04, 15:37: 11.8 p (944 tavua)
    Total 944 bytes, 0 words
  25. Kaija Juurikkala (42.1 p)
    20.04, 04:44: 35.1 p (2811 tavua) + 7.0 p (7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 811 bytes, 0 words
  26. Laura Hyppönen (32.5 p)
    20.04, 05:51: 23.5 p (1880 tavua) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 880 bytes, 0 words
  27. Maarit Lalli (26.6 p)
    20.04, 06:27: 20.6 p (1646 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 646 bytes, 4 words
  28. Eija-Elina Bergholm (47.4 p)
    20.04, 07:34: 34.9 p (2792 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 792 bytes, 2 words
  29. Päivi Hartzell (32.7 p)
    20.04, 12:24: 23.7 p (1899 tavua) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 899 bytes, 0 words
  30. Hannaleena Hauru (5.4 p)
    20.04, 12:51: 5.4 p (428 tavua)
    Total 428 bytes, 0 words
  31. Margaret Burbidge (275.2 p)
    20.04, 22:30: 60.0 p (12039 tavua > maks) + 104.2 p (417 sanaa) + 96.0 p (13 lähdettä on lisätty, 31 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 12 039 bytes, 417 words
  32. Glory Leppänen (48.5 p)
    21.04, 05:39: 35.8 p (2863 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 11.0 p (Yksi lähde on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 863 bytes, 7 words
  33. Alma Pihl (17.7 p)
    21.04, 22:34: 17.7 p (1418 tavua)
    Total 1 418 bytes, 0 words
  34. Pia Tikka (44.8 p)
    22.04, 18:06: 29.0 p (2320 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 320 bytes, 15 words
  35. Anu Kuivalainen (37.5 p)
    22.04, 19:53: 22.0 p (1757 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 757 bytes, 2 words
  36. Riitta Rautoma (22.1 p)
    22.04, 22:06: 16.6 p (1329 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 329 bytes, 2 words
  37. Marja-Liisa Löyttyjärvi (36.1 p)
    23.04, 05:10: 25.9 p (2068 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 068 bytes, 1 words
  38. Tiia Forsström (44.2 p)
    23.04, 06:56: 37.2 p (2975 tavua) + 7.0 p (7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 975 bytes, 0 words
  39. Mary Wollstonecraft (3.7 p)
    27.04, 05:58: 3.7 p (295 tavua)
    Total 295 bytes, 0 words
  40. Catharine Lumby (6.2 p)
    28.04, 02:42: 1.2 p (94 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 94 bytes, 0 words
  41. Edith Pargeter U (288.0 p)
    28.04, 16:47: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (10117 tavua > maks) + 145.0 p (580 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 28.0 p (2 lähdettä on lisätty, 18 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total 10 117 bytes, 580 words
  42. Rauha Mäkilä (16.2 p)
    28.04, 17:44: 9.7 p (779 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 779 bytes, 2 words
  43. Katariina Lillqvist (26.9 p)
    28.04, 22:53: 26.6 p (2129 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 129 bytes, 1 words
  44. Sandra Bernhard (58.3 p)
    29.04, 00:17: 33.5 p (2683 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 20.0 p (3 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 683 bytes, 19 words
  45. Shirley Jackson (46.0 p)
    29.04, 02:59: 28.5 p (2276 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (Yksi lähde on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 276 bytes, 10 words

51 artikkelia, 97,59 kB

  1. Larissa Loyva (0.6 p)
    08.04, 22:44: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  2. Ellisif Wessel U (225.8 p)
    11.04, 06:11: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5988 tavua > maks) + 102.8 p (411 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    11.04, 06:15: 0.0 p (12 tavua)
    Total 6 000 bytes, 411 words
  3. Sofia Hjulgrén (100.4 p)
    11.04, 19:29: 11.9 p (948 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    12.04, 04:18: 9.2 p (738 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12.04, 04:40: 6.0 p (477 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    12.04, 04:42: 0.1 p (6 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    12.04, 05:13: 4.8 p (386 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 555 bytes, 166 words
  4. Johanna Vehkoo (16.0 p)
    12.04, 18:23: 2.9 p (233 tavua) + 7.0 p (28 sanaa)
    13.04, 16:18: 3.6 p (291 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    13.04, 16:19: 0.4 p (35 tavua)
    Total 559 bytes, 36 words
  5. Toini Mäkelä (69.8 p)
    12.04, 23:41: 11.2 p (900 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    13.04, 00:27: 11.0 p (877 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 4.0 p (4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    13.04, 00:32: 0.4 p (30 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 807 bytes, 149 words
  6. Aino Pesonen U (186.2 p)
    13.04, 04:30: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5374 tavua > maks) + 50.2 p (201 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 46.0 p (9 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 5 374 bytes, 201 words
  7. Anni Pesonen U (58.3 p)
    14.04, 16:28: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (2001 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    15.04, 04:00: 0.5 p (40 tavua)
    Total 2 041 bytes, 31 words
  8. Titta Keinänen (0.4 p)
    14.04, 16:48: 0.2 p (13 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 13 bytes, 1 words
  9. Fanny Sydänmaa U (285.0 p)
    15.04, 03:48: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9565 tavua > maks) + 110.0 p (440 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 85.0 p (16 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 9 557 bytes, 439 words
  10. Elli Parkkari U (183.2 p)
    16.04, 02:13: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5174 tavua > maks) + 80.2 p (321 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16.04, 05:49: 0.0 p (4 tavua)
    Total 5 171 bytes, 320 words
  11. Bella Forsgrén U (138.4 p)
    16.04, 05:43: 10.0 p (uusi sivu) + 55.6 p (4449 tavua) + 29.8 p (119 sanaa) + 38.0 p (7 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 436 bytes, 119 words
  12. Kaisu Vuoristo (29.8 p)
    16.04, 06:36: 10.3 p (822 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 822 bytes, 38 words
  13. Candace Owens (55.8 p)
    16.04, 17:09: 23.5 p (1883 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 1 883 bytes, 49 words
  14. Suvi Auvinen (5.0 p)
    17.04, 02:29: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total −2 182 bytes, 0 words
  15. Eva Louise Tigerstedt U (103.8 p)
    17.04, 03:45: 10.0 p (uusi sivu) + 32.3 p (2581 tavua) + 35.0 p (140 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    17.04, 16:04: 0.6 p (46 tavua)
    Total 2 627 bytes, 140 words
  16. Eva Tigerstedt (1.4 p)
    17.04, 03:48: 1.4 p (109 tavua)
    Total 109 bytes, 0 words
  17. Maja Genetz (0.6 p)
    17.04, 16:02: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  18. Tellervo Hakkarainen (0.6 p)
    17.04, 16:02: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  19. Suoma af Hällström (0.6 p)
    17.04, 16:02: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  20. Fanni Luukkonen (0.6 p)
    17.04, 16:03: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  21. Ruth Munck (0.6 p)
    17.04, 16:03: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  22. Taru Stenvall (0.6 p)
    17.04, 16:04: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  23. Hilja Riipinen (0.8 p)
    17.04, 16:06: 0.8 p (63 tavua)
    Total 63 bytes, 0 words
  24. Heidi Viljanen U (68.5 p)
    17.04, 18:17: 10.0 p (uusi sivu) + 27.1 p (2164 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    19.04, 03:36: 0.5 p (36 tavua)
    Total 2 200 bytes, 64 words
  25. Eeva Kalli U (100.0 p)
    17.04, 19:03: 10.0 p (uusi sivu) + 39.2 p (3139 tavua) + 25.8 p (103 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 139 bytes, 103 words
  26. Kristiina Salonen (30.8 p)
    17.04, 19:17: 15.8 p (1265 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 265 bytes, 40 words
  27. Mimmi Kanervo (8.1 p)
    18.04, 00:57: 7.1 p (570 tavua)
    19.04, 01:40: 0.3 p (21 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 591 bytes, 3 words
  28. Gentjana Rochi (39.2 p)
    19.04, 04:22: 16.5 p (1318 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 318 bytes, 31 words
  29. Hanna Wass U (63.5 p)
    19.04, 15:38: 10.0 p (uusi sivu) + 34.2 p (2736 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 736 bytes, 37 words
  30. Hilda Herrala (8.2 p)
    19.04, 17:54: 8.2 p (656 tavua)
    Total 656 bytes, 0 words
  31. Hanna Malm (8.1 p)
    19.04, 17:56: 1.1 p (88 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 88 bytes, 8 words
  32. Sandra Bergqvist U (69.8 p)
    19.04, 18:26: 10.0 p (uusi sivu) + 27.4 p (2194 tavua) + 21.0 p (84 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    19.04, 18:27: 0.4 p (33 tavua)
    Total 2 185 bytes, 83 words
  33. Hanna Kohonen (7.2 p)
    20.04, 04:06: 7.2 p (572 tavua)
    Total 572 bytes, 0 words
  34. Aulikki Oksanen (6.2 p)
    23.04, 02:12: 1.2 p (92 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 92 bytes, 0 words
  35. Mollu Heino (8.1 p)
    23.04, 02:18: 1.1 p (91 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 91 bytes, 8 words
  36. Annina Åman U (70.6 p)
    26.04, 15:51: 10.0 p (uusi sivu) + 30.9 p (2472 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    28.04, 15:30: 0.9 p (75 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 547 bytes, 55 words
  37. Siiri Välimaa (17.9 p)
    26.04, 16:11: 9.4 p (754 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 754 bytes, 14 words
  38. Eveliina Parikka U (62.8 p)
    26.04, 18:57: 10.0 p (uusi sivu) + 34.0 p (2721 tavua) + 12.8 p (51 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 721 bytes, 51 words
  39. Nina Weckström (jalkapalloilija) U (62.0 p)
    26.04, 22:30: 10.0 p (uusi sivu) + 29.9 p (2392 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    26.04, 22:52: 0.1 p (6 tavua)
    Total 2 398 bytes, 48 words
  40. Nina Weckström (1.3 p)
    26.04, 22:33: 1.3 p (106 tavua)
    Total 106 bytes, 0 words
  41. Lilian Widjeskog U (45.2 p)
    26.04, 23:16: 10.0 p (uusi sivu) + 20.9 p (1673 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 673 bytes, 37 words
  42. Anette Sjölind U (61.5 p)
    27.04, 00:17: 10.0 p (uusi sivu) + 25.2 p (2019 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 019 bytes, 65 words
  43. Heidi Matinlassi U (68.3 p)
    28.04, 01:34: 10.0 p (uusi sivu) + 34.3 p (2746 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 746 bytes, 52 words
  44. Marja-Leena Luomanperä U (52.7 p)
    28.04, 01:59: 10.0 p (uusi sivu) + 22.7 p (1815 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 815 bytes, 40 words
  45. Hanna Laine U (55.4 p)
    28.04, 02:29: 10.0 p (uusi sivu) + 25.6 p (2045 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    28.04, 14:35: 0.6 p (45 tavua)
    Total 2 090 bytes, 37 words
  46. Regina Hollmén U (98.2 p)
    28.04, 15:19: 10.0 p (uusi sivu) + 43.2 p (3456 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 3 456 bytes, 80 words
  47. Rosa Luxemburg (10.4 p)
    28.04, 15:47: 10.4 p (834 tavua)
    Total 834 bytes, 0 words
  48. Mirel Wagner (12.3 p)
    28.04, 18:17: 5.8 p (461 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 461 bytes, 6 words
  49. Estella Ketola U (258.5 p)
    29.04, 04:27: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7774 tavua > maks) + 115.5 p (462 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 48.0 p (8 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 7 750 bytes, 462 words
  50. Fanny Kuitunen U (280.2 p)
    30.04, 05:23: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8034 tavua > maks) + 106.2 p (425 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 84.0 p (16 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 8 034 bytes, 425 words
  51. Ulla Aatsinki U (52.8 p)
    30.04, 15:06: 10.0 p (uusi sivu) + 27.3 p (2181 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 181 bytes, 22 words

16 artikkelia, 83,02 kB

  1. Karolina Kowalkiewicz (27.2 p)
    01.04, 00:30: 4.7 p (376 tavua) + 10.0 p (40 sanaa)
    01.04, 00:33: 1.3 p (103 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    12.04, 19:20: 3.2 p (257 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 736 bytes, 52 words
  2. Holly Holm (0.8 p)
    08.04, 23:26: 0.8 p (66 tavua)
    Total 66 bytes, 0 words
  3. Amanda Nunes (302.0 p)
    10.04, 20:36: 8.0 p (636 tavua) + 17.2 p (69 sanaa)
    10.04, 20:48: 3.8 p (307 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    12.04, 10:45: 20.9 p (1673 tavua) + 31.2 p (125 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    12.04, 10:51: 5.8 p (465 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    12.04, 13:26: 21.5 p (4947 tavua > maks) + 113.2 p (453 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    12.04, 13:28: 0.0 p (132 tavua) + 4.0 p (16 sanaa)
    12.04, 13:39: 0.0 p (41 tavua)
    Total 8 201 bytes, 688 words
  4. Cris Cyborg (114.1 p)
    12.04, 13:38: 0.5 p (42 tavua)
    12.04, 13:59: 21.9 p (1751 tavua) + 49.0 p (196 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    12.04, 14:04: 1.4 p (114 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    12.04, 14:05: 0.2 p (19 tavua)
    12.04, 14:12: 9.0 p (721 tavua) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 647 bytes, 204 words
  5. Germaine de Randamie U (370.5 p)
    12.04, 16:58: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (11883 tavua > maks) + 207.5 p (830 sanaa) + 53.0 p (9 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    12.04, 17:23: 0.0 p (2 tavua)
    Total 11 885 bytes, 830 words
  6. Miesha Tate (0.6 p)
    12.04, 18:49: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  7. Ronda Rousey (0.6 p)
    12.04, 18:57: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  8. Michelle Waterson (29.9 p)
    12.04, 19:18: 10.1 p (808 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 808 bytes, 59 words
  9. Bec Rawlings U (227.5 p)
    12.04, 21:15: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6404 tavua > maks) + 114.5 p (458 sanaa) + 28.0 p (4 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 404 bytes, 458 words
  10. Sarah Kaufman U (322.5 p)
    13.04, 03:08: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7152 tavua > maks) + 137.8 p (551 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    13.04, 03:09: 0.0 p (73 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    13.04, 13:09: 0.0 p (1981 tavua) + 39.8 p (159 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    13.04, 13:09: 0.0 p (28 tavua)
    13.04, 13:19: 0.0 p (38 tavua)
    Total 9 272 bytes, 710 words
  11. Lauren Murphy (0.5 p)
    13.04, 13:19: 0.5 p (39 tavua)
    Total 39 bytes, 0 words
  12. Valérie Létourneau U (314.0 p)
    13.04, 16:22: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9426 tavua > maks) + 155.0 p (620 sanaa) + 49.0 p (9 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    13.04, 16:33: 0.0 p (4 tavua)
    Total 9 430 bytes, 620 words
  13. Alexis Davis U (340.5 p)
    13.04, 19:32: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9786 tavua > maks) + 185.5 p (742 sanaa) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    Total 9 786 bytes, 742 words
  14. Liz Carmouche U (291.5 p)
    14.04, 23:34: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8488 tavua > maks) + 131.5 p (526 sanaa) + 50.0 p (10 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    14.04, 23:34: 0.0 p (4 tavua)
    14.04, 23:35: 0.0 p (4 tavua)
    Total 8 496 bytes, 526 words
  15. Rose Namajunas U (350.5 p)
    16.04, 21:43: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (11443 tavua > maks) + 150.5 p (602 sanaa) + 90.0 p (18 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    16.04, 22:08: 0.0 p (10 tavua)
    17.04, 14:23: 0.0 p (2 tavua)
    Total 11 455 bytes, 602 words
  16. Carolina Ravassa U (155.2 p)
    19.04, 14:39: 10.0 p (uusi sivu) + 46.2 p (3700 tavua) + 62.0 p (248 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 3 700 bytes, 248 words

50 artikkelia, 55,56 kB

  1. Inbee Park (0.0 p)
    20.04, 18:14: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  2. Lydia Ko (0.0 p)
    20.04, 18:15: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  3. Féng Shān Shān (1.4 p)
    20.04, 18:16: 0.4 p (30 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 30 bytes, 4 words
  4. Ko Jin-young U (42.1 p)
    20.04, 19:35: 10.0 p (uusi sivu) + 11.6 p (928 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 928 bytes, 42 words
  5. Park Sung-hyun U (41.0 p)
    20.04, 19:44: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (863 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 863 bytes, 41 words
  6. Štěpánka Hilgertová U (61.2 p)
    20.04, 19:59: 10.0 p (uusi sivu) + 19.7 p (1575 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 575 bytes, 66 words
  7. Evgenia Estes U (58.1 p)
    20.04, 20:14: 10.0 p (uusi sivu) + 20.8 p (1666 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 666 bytes, 69 words
  8. Seiko Hashimoto U (70.0 p)
    20.04, 22:30: 10.0 p (uusi sivu) + 22.8 p (1820 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 820 bytes, 81 words
  9. Anna Rita Del Piano U (39.1 p)
    20.04, 23:07: 10.0 p (uusi sivu) + 9.6 p (768 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 768 bytes, 38 words
  10. Alison Williamson U (51.3 p)
    20.04, 23:50: 10.0 p (uusi sivu) + 14.5 p (1157 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    20.04, 23:51: 3.6 p (287 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 444 bytes, 33 words
  11. Anna Orlova U (44.6 p)
    21.04, 00:08: 10.0 p (uusi sivu) + 14.6 p (1166 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 166 bytes, 40 words
  12. Anne Abernathy U (77.1 p)
    21.04, 22:43: 10.0 p (uusi sivu) + 24.7 p (1976 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    21.04, 22:45: 0.2 p (13 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 989 bytes, 69 words
  13. Gerda Weissensteiner U (97.0 p)
    22.04, 10:40: 10.0 p (uusi sivu) + 34.2 p (2737 tavua) + 27.8 p (111 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 737 bytes, 111 words
  14. Nonka Matova U (67.8 p)
    22.04, 16:07: 10.0 p (uusi sivu) + 21.4 p (1712 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    22.04, 16:09: 0.0 p (1 tavu)
    22.04, 16:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 1 741 bytes, 64 words
  15. Tinne Vilhelmson-Silfvén U (60.7 p)
    22.04, 16:24: 10.0 p (uusi sivu) + 19.2 p (1532 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 532 bytes, 66 words
  16. Miho Fukumoto U (93.8 p)
    22.04, 16:42: 10.0 p (uusi sivu) + 39.1 p (3124 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 3 124 bytes, 99 words
  17. Kumi Yokoyama U (53.0 p)
    22.04, 18:32: 10.0 p (uusi sivu) + 15.0 p (1202 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 202 bytes, 52 words
  18. Sakiko Ikeda U (42.3 p)
    28.04, 10:59: 10.0 p (uusi sivu) + 12.3 p (985 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 11:01: 0.1 p (6 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    28.04, 11:06: 1.4 p (112 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    Total 1 103 bytes, 54 words
  19. Ayaka Yamashita U (35.9 p)
    28.04, 11:07: 10.0 p (uusi sivu) + 11.1 p (889 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 889 bytes, 39 words
  20. Chika Hirao U (44.2 p)
    28.04, 11:11: 10.0 p (uusi sivu) + 14.5 p (1157 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 157 bytes, 59 words
  21. Emi Nakajima U (49.8 p)
    28.04, 11:17: 10.0 p (uusi sivu) + 14.7 p (1178 tavua) + 14.8 p (59 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 11:17: 0.1 p (9 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 187 bytes, 60 words
  22. Nana Ichise U (44.8 p)
    28.04, 11:22: 10.0 p (uusi sivu) + 14.5 p (1163 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 163 bytes, 61 words
  23. Hikari Takagi U (51.8 p)
    28.04, 13:30: 10.0 p (uusi sivu) + 15.8 p (1267 tavua) + 16.0 p (64 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 267 bytes, 64 words
  24. Mina Tanaka U (48.3 p)
    28.04, 13:34: 10.0 p (uusi sivu) + 16.0 p (1278 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 13:35: 0.0 p (3 tavua)
    Total 1 281 bytes, 69 words
  25. Risa Shimizu U (44.2 p)
    28.04, 13:38: 10.0 p (uusi sivu) + 12.8 p (1020 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 020 bytes, 46 words
  26. Shiori Miyake U (41.3 p)
    28.04, 13:43: 10.0 p (uusi sivu) + 12.8 p (1025 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 025 bytes, 54 words
  27. Hikaru Naomoto U (49.3 p)
    28.04, 13:47: 10.0 p (uusi sivu) + 17.1 p (1365 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 364 bytes, 69 words
  28. Yui Hasegawa U (48.4 p)
    28.04, 13:54: 10.0 p (uusi sivu) + 16.1 p (1288 tavua) + 17.2 p (69 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 288 bytes, 69 words
  29. Moeno Sakaguchi U (49.3 p)
    28.04, 13:59: 10.0 p (uusi sivu) + 15.8 p (1261 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 261 bytes, 54 words
  30. Rin Sumida U (44.8 p)
    28.04, 14:02: 10.0 p (uusi sivu) + 14.5 p (1160 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 160 bytes, 61 words
  31. Rika Masuya U (48.3 p)
    28.04, 14:05: 10.0 p (uusi sivu) + 13.8 p (1105 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 105 bytes, 58 words
  32. Sarlotta Narjus (6.4 p)
    28.04, 16:17: 6.4 p (512 tavua)
    Total 512 bytes, 0 words
  33. Lexi Thompson U (42.0 p)
    28.04, 16:27: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (862 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 862 bytes, 45 words
  34. Ariya Jutanugarn U (53.4 p)
    28.04, 16:33: 10.0 p (uusi sivu) + 11.3 p (904 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 16:38: 4.7 p (372 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 276 bytes, 50 words
  35. Moriya Jutanugarn U (46.4 p)
    28.04, 16:38: 10.0 p (uusi sivu) + 13.7 p (1095 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 095 bytes, 31 words
  36. Minjee Lee U (43.9 p)
    28.04, 16:43: 10.0 p (uusi sivu) + 10.9 p (873 tavua) + 8.0 p (32 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 873 bytes, 32 words
  37. Nasa Hataoka U (28.4 p)
    28.04, 16:46: 10.0 p (uusi sivu) + 7.1 p (571 tavua) + 6.2 p (25 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 571 bytes, 25 words
  38. Carlota Ciganda U (35.7 p)
    28.04, 16:50: 10.0 p (uusi sivu) + 8.9 p (715 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 715 bytes, 27 words
  39. So Yeon Ryu U (40.5 p)
    28.04, 16:54: 10.0 p (uusi sivu) + 9.8 p (784 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 16:55: 0.2 p (20 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 804 bytes, 42 words
  40. Nelly Korda U (29.4 p)
    28.04, 18:09: 10.0 p (uusi sivu) + 7.7 p (616 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 608 bytes, 26 words
  41. Jessica Korda U (36.2 p)
    28.04, 18:12: 10.0 p (uusi sivu) + 8.9 p (713 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 18:14: 0.3 p (25 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 738 bytes, 28 words
  42. Brooke Henderson U (41.9 p)
    28.04, 18:18: 10.0 p (uusi sivu) + 10.7 p (853 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 853 bytes, 45 words
  43. Danielle Kang U (41.3 p)
    28.04, 18:20: 10.0 p (uusi sivu) + 10.6 p (846 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 846 bytes, 43 words
  44. Georgia Hall U (37.4 p)
    28.04, 18:24: 10.0 p (uusi sivu) + 9.2 p (733 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 733 bytes, 33 words
  45. Charley Hull U (35.5 p)
    28.04, 18:26: 10.0 p (uusi sivu) + 8.8 p (701 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 701 bytes, 27 words
  46. Jana Šemjakina U (67.6 p)
    29.04, 16:25: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1589 tavua) + 22.8 p (91 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 589 bytes, 91 words
  47. Olga Szabó-Orbán U (44.8 p)
    30.04, 09:08: 10.0 p (uusi sivu) + 13.3 p (1062 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 062 bytes, 46 words
  48. Ecaterina Stahl-Iencic U (43.2 p)
    30.04, 09:13: 10.0 p (uusi sivu) + 12.7 p (1017 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 017 bytes, 42 words
  49. Ileana Gyulai-Drîmbă-Jenei U (40.0 p)
    30.04, 09:18: 10.0 p (uusi sivu) + 11.8 p (940 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 940 bytes, 33 words
  50. Reka Zsofia Lazăr-Szabo U (39.8 p)
    30.04, 09:23: 10.0 p (uusi sivu) + 11.3 p (903 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 903 bytes, 34 words

1671 artikkelia, 88,52 kB

Pisteisiin laskettu mukaan 123,5 pistettä muokkauksista koltansaamenkieliseen Wikipediaan, ks. osio Huomioita.

  1. Petra Laiti U (91.5 p)
    03.04, 20:07: 10.0 p (uusi sivu) + 19.7 p (1575 tavua) + 12.5 p (50 sanaa)
    03.04, 20:08: 0.4 p (32 tavua)
    03.04, 22:53: 1.1 p (91 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    03.04, 22:55: 2.9 p (233 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    03.04, 22:55: 0.1 p (4 tavua)
    03.04, 22:57: 0.1 p (9 tavua)
    03.04, 23:04: 1.2 p (100 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    04.04, 19:04: 0.4 p (34 tavua)
    30.04, 21:54: 0.2 p (18 tavua)
    30.04, 22:23: 8.0 p (641 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 706 bytes, 67 words
  2. Outi Pieski (0.1 p)
    03.04, 22:55: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  3. Sunmi U (104.4 p)
    06.04, 04:12: 10.0 p (uusi sivu) + 16.1 p (1290 tavua) + 24.2 p (97 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    06.04, 04:12: 0.0 p (2 tavua)
    06.04, 04:18: 1.8 p (141 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    06.04, 04:18: 0.1 p (4 tavua)
    06.04, 04:20: 0.2 p (13 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    06.04, 14:59: 0.3 p (24 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    06.04, 15:50: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    06.04, 16:43: 2.5 p (202 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    07.04, 07:58: 9.2 p (732 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 409 bytes, 169 words
  4. Agatha Christie U (272.2 p)
    08.04, 03:17: 10.0 p (uusi sivu) + 26.8 p (2144 tavua) + 35.8 p (143 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    08.04, 03:18: 0.5 p (38 tavua)
    08.04, 03:23: 0.4 p (34 tavua)
    08.04, 03:24: 0.5 p (42 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    08.04, 03:24: 0.0 p (1 tavu)
    08.04, 03:25: 0.4 p (31 tavua)
    08.04, 14:29: 3.6 p (288 tavua) + 10.0 p (4 kuvaa > maks)
    08.04, 15:18: 12.8 p (1021 tavua) + 22.0 p (88 sanaa) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    08.04, 15:21: 0.0 p (4 kuvaa)
    08.04, 15:22: 0.3 p (25 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    08.04, 15:27: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    08.04, 19:18: 0.1 p (6 tavua)
    08.04, 19:47: 4.6 p (371 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 20:15: 3.4 p (273 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 21:27: 6.5 p (1205 tavua > maks) + 34.5 p (138 sanaa)
    08.04, 21:27: 0.0 p (1 tavu) + 0.0 p (1 kuva)
    08.04, 21:28: 0.0 p (4 tavua)
    09.04, 03:01: 0.0 p (1469 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 0.0 p (5 kuvaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    09.04, 03:06: 0.0 p (32 tavua) + 0.0 p (1 kuva)
    09.04, 09:45: 0.0 p (31 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 6 999 bytes, 527 words
  5. Chinwe Okoro U (50.6 p)
    08.04, 03:47: 10.0 p (uusi sivu) + 16.9 p (1349 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 03:48: 0.3 p (21 tavua)
    Total 1 333 bytes, 30 words
  6. Sam Smith U (174.0 p)
    13.04, 22:18: 10.0 p (uusi sivu) + 10.7 p (858 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    13.04, 22:18: 0.3 p (25 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    13.04, 22:19: 0.0 p (1 tavu)
    14.04, 03:59: 7.4 p (590 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    14.04, 04:00: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    30.04, 10:48: 0.0 p (3 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    30.04, 20:40: 32.8 p (2623 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 36.0 p (7 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 20:41: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 20:45: 8.7 p (941 tavua > maks) + 1.2 p (5 sanaa)
    30.04, 21:28: 0.0 p (162 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 21:29: 0.0 p (6 tavua)
    Total 4 986 bytes, 164 words
  7. Trine Skei Grande (0.5 p)
    13.04, 22:38: 0.5 p (37 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  8. Vera Vitali U (53.3 p)
    15.04, 10:24: 10.0 p (uusi sivu) + 14.6 p (1167 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 22:34: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 223 bytes, 68 words
  9. Katja Gauriloff (0.0 p)
    16.04, 05:00: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  10. Evelyn Rasmussen Osazuwa U (22.4 p)
    16.04, 05:26: 10.0 p (uusi sivu) + 7.9 p (633 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    Total 633 bytes, 18 words
  11. Grace Apiafi U (23.9 p)
    16.04, 05:51: 10.0 p (uusi sivu) + 6.0 p (476 tavua) + 8.0 p (32 sanaa)
    Total 476 bytes, 32 words
  12. Inger Karoline Gaup (12.1 p)
    20.04, 04:50: 4.4 p (351 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 351 bytes, 11 words
  13. Anna Morottaja (7.9 p)
    22.04, 03:55: 2.9 p (231 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 03:55: 0.0 p (1 tavu)
    Total 232 bytes, 0 words
  14. Anna Lumikivi U (88.0 p)
    22.04, 16:40: 10.0 p (uusi sivu) + 34.7 p (2777 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 777 bytes, 65 words
  15. Outi Pieski (0.1 p)
    03.04, 22:58: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  16. Poldy Bird U (188.0 p)
    04.04, 09:10: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5303 tavua > maks) + 67.0 p (268 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    04.04, 09:14: 0.0 p (172 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    04.04, 09:16: 0.0 p (1 tavu) + 5.0 p (1 kuva)
    04.04, 09:20: 0.0 p (121 tavua)
    04.04, 09:23: 0.0 p (51 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    04.04, 09:24: 0.0 p (30 tavua)
    23.04, 04:26: 0.0 p (29 tavua)
    Total 5 511 bytes, 271 words
  17. Ruth Dreifuss (0.4 p)
    08.04, 03:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  18. Chinwe Okoro (0.3 p)
    08.04, 03:38: 0.3 p (22 tavua)
    Total 22 bytes, 0 words
  19. Charlotte Mary Yonge (0.4 p)
    08.04, 16:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  20. Gertrude Jekyll (0.4 p)
    08.04, 16:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  21. Alice (Hessenin suurherttuatar) (0.4 p)
    08.04, 16:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  22. Elisabet (Romanian kuningatar) (0.4 p)
    08.04, 16:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  23. Hélène Tham (0.4 p)
    08.04, 16:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  24. Lydia Koidula (0.4 p)
    08.04, 16:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  25. Maria Clotilde (0.4 p)
    08.04, 16:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  26. Nadežda Suslova (0.4 p)
    08.04, 16:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  27. Emily Warren Roebling (0.4 p)
    08.04, 16:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  28. Katarina Kieri (0.4 p)
    08.04, 16:45: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  29. Sara Bergmark Elfgren (0.4 p)
    08.04, 16:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  30. Maria Gripe (0.4 p)
    08.04, 16:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  31. Margit Sandemo (0.4 p)
    08.04, 16:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  32. P. L. Travers (0.4 p)
    08.04, 16:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  33. Siri Pettersen (0.4 p)
    08.04, 16:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  34. Isabel Allende (0.4 p)
    08.04, 16:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 25 bytes, 0 words
  35. Lene Kaaberbøl (0.4 p)
    08.04, 16:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  36. Sienna Mercer (0.4 p)
    08.04, 16:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  37. Jo Walton (0.4 p)
    08.04, 16:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  38. Gillian Anderson (0.4 p)
    08.04, 16:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  39. Kristin Cashore (0.3 p)
    08.04, 16:55: 0.3 p (22 tavua)
    Total 22 bytes, 0 words
  40. P. C. Cast (0.4 p)
    08.04, 16:56: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  41. Pamela Dean (0.4 p)
    08.04, 16:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  42. Diane Duane (0.4 p)
    08.04, 16:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  43. Diana Gabaldon (0.4 p)
    08.04, 16:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  44. Charlaine Harris (0.4 p)
    08.04, 16:58: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  45. Erica Jong (0.4 p)
    08.04, 16:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  46. Margaret Weis (0.4 p)
    08.04, 16:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  47. Catherynne M. Valente (0.4 p)
    08.04, 17:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  48. Cate Tiernan (0.4 p)
    08.04, 17:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  49. Veronica Roth (0.4 p)
    08.04, 17:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  50. Nora Roberts (0.4 p)
    08.04, 17:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  51. Anne Rice (0.4 p)
    08.04, 17:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  52. Dian Curtis Regan (0.4 p)
    08.04, 17:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  53. C. L. Moore (0.7 p)
    08.04, 17:03: 0.7 p (55 tavua)
    Total 55 bytes, 0 words
  54. Ellen Kushner (0.4 p)
    08.04, 17:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  55. Grace Coddington (0.4 p)
    08.04, 17:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  56. Mari Strachan (0.4 p)
    08.04, 17:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  57. Ann Griffiths (0.4 p)
    08.04, 17:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  58. Greta Kaisa Renström (0.8 p)
    08.04, 17:08: 0.8 p (66 tavua)
    Total 66 bytes, 0 words
  59. Luise von Mecklenburg-Strelitz (0.4 p)
    08.04, 17:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  60. Jekaterina Daškova (0.4 p)
    08.04, 17:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  61. Eva Falck (0.4 p)
    08.04, 17:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  62. Margaret Fuller (0.4 p)
    08.04, 17:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  63. Elizabeth Gaskell (0.4 p)
    08.04, 17:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  64. Thekla von Gumpert (0.4 p)
    08.04, 17:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  65. Louise-Geneviève de La Hye (0.4 p)
    08.04, 17:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  66. Eva Vilhelmina Mannerheim (0.4 p)
    08.04, 17:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  67. Marie Tussaud (0.4 p)
    08.04, 17:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  68. Emmy Achté (0.4 p)
    08.04, 17:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  69. Heljä Angervo (0.4 p)
    08.04, 17:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  70. Maarit Aura (0.4 p)
    08.04, 17:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  71. Göta Blomberg (0.4 p)
    08.04, 17:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  72. Mally Burjam-Borga (0.4 p)
    08.04, 17:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  73. Jenny Carlstedt (0.4 p)
    08.04, 17:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  74. Essi Luttinen (0.4 p)
    08.04, 17:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  75. Virpi Moskari (0.4 p)
    08.04, 17:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  76. Monica Groop (0.4 p)
    08.04, 17:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  77. Réka Szilvay (0.4 p)
    08.04, 17:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  78. Kaija Saarikettu (0.4 p)
    08.04, 17:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  79. Ritva Auvinen (0.4 p)
    08.04, 17:18: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  80. Tanith Lee (0.4 p)
    08.04, 17:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  81. Liz Williams (0.4 p)
    08.04, 17:20: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  82. Justina Robson (0.4 p)
    08.04, 17:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  83. Debi Gliori (0.4 p)
    08.04, 17:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  84. P. R. Morrison (0.4 p)
    08.04, 17:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  85. Carol Ann Duffy (0.4 p)
    08.04, 17:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  86. April McMahon (0.4 p)
    08.04, 17:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  87. Jung Chang (0.4 p)
    08.04, 17:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  88. Mary Somerville (0.4 p)
    08.04, 17:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  89. Joan Tate (0.4 p)
    08.04, 17:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  90. Sun Axelsson (0.3 p)
    08.04, 17:26: 0.3 p (23 tavua)
    Total 23 bytes, 0 words
  91. Klara Johanson (0.4 p)
    08.04, 17:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  92. Amanda Nerman (0.4 p)
    08.04, 17:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  93. Aurora von Qvanten (0.4 p)
    08.04, 17:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  94. Anna Ölander (0.4 p)
    08.04, 17:27: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  95. Dorothea Grünzweig (0.4 p)
    08.04, 17:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  96. Angela Plöger (0.4 p)
    08.04, 17:28: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  97. Edith Grossman (0.4 p)
    08.04, 17:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  98. Liesl Yamaguchi (0.4 p)
    08.04, 17:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  99. Lindita Arapi (0.4 p)
    08.04, 17:29: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  100. Maimu Berg (0.4 p)
    08.04, 17:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  101. Bùi Viêt Hoa (0.4 p)
    08.04, 17:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  102. Irja Grönholm (0.4 p)
    08.04, 17:30: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  103. Maarja Kangro (0.4 p)
    08.04, 17:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  104. Stina Katchadourian (0.4 p)
    08.04, 17:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  105. María Martzoúkou (0.4 p)
    08.04, 17:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  106. Diana Webster (0.4 p)
    08.04, 17:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  107. Svetlana Probirskaja (0.4 p)
    08.04, 17:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  108. Elo Viiding (0.4 p)
    08.04, 17:33: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  109. Frida Uhl (0.3 p)
    08.04, 17:33: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  110. Leelo Tungal (0.4 p)
    08.04, 17:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  111. Laura Marx (0.4 p)
    08.04, 17:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  112. Minni Nurme (0.4 p)
    08.04, 17:34: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  113. Delfina Sessa (0.4 p)
    08.04, 17:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  114. Marie-Thérèse Paquin (0.4 p)
    08.04, 17:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  115. Karolina Pavlova (0.4 p)
    08.04, 17:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  116. Eliza Orzeszkowa (0.4 p)
    08.04, 17:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  117. Kristiina Drews (0.4 p)
    08.04, 18:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  118. Kyllikki Härkäpää (0.4 p)
    08.04, 18:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  119. Sinikka Kallio (0.4 p)
    08.04, 18:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  120. Anu Partanen (0.4 p)
    08.04, 18:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  121. Liisa Ryömä (0.4 p)
    08.04, 18:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  122. Anna-Maija Viitanen (0.4 p)
    08.04, 18:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  123. Marjaana Tulosmaa (0.4 p)
    08.04, 18:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  124. Lempi Ahla (0.4 p)
    08.04, 18:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  125. Augusta Viktoria (0.4 p)
    08.04, 18:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  126. Maria Baškirtseva (0.4 p)
    08.04, 18:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  127. Kata Dalström (0.4 p)
    08.04, 18:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  128. Bertha Witting (0.4 p)
    08.04, 18:42: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  129. Beatrice Webb (0.4 p)
    08.04, 18:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  130. Caroline Finkel (0.4 p)
    08.04, 18:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  131. Antonia Fraser (0.4 p)
    08.04, 18:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  132. Anne Treisman (0.4 p)
    08.04, 18:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  133. Mary F. Lyon (0.4 p)
    08.04, 18:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  134. Sarah Waters (0.4 p)
    08.04, 18:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  135. Ruth Prawer Jhabvala (0.4 p)
    08.04, 18:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  136. Eleanor Catton (0.4 p)
    08.04, 18:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  137. Iris Murdoch (0.4 p)
    08.04, 18:48: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  138. Hilary Mantel (0.4 p)
    08.04, 18:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  139. Anna Burns (0.4 p)
    08.04, 18:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  140. Anita Brookner (0.4 p)
    08.04, 18:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  141. Keri Hulme (0.7 p)
    08.04, 18:50: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  142. Janet Frame (0.4 p)
    08.04, 18:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  143. Riitta Jalonen (0.4 p)
    08.04, 18:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  144. Katherine Mansfield (0.4 p)
    08.04, 18:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  145. Dora Carrington (0.4 p)
    08.04, 18:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  146. Lydia Lopokova (0.4 p)
    08.04, 18:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  147. Vita Sackville-West (0.4 p)
    08.04, 18:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  148. Tamara Karsavina (0.4 p)
    08.04, 18:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  149. Mathilde Krzesinska (0.4 p)
    08.04, 18:53: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  150. Bronislava Nižinska (0.4 p)
    08.04, 18:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  151. Anna Pavlova (balettitanssija) (0.4 p)
    08.04, 18:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  152. Olga Lepešinskaja (0.4 p)
    08.04, 18:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  153. Jekaterina Maksimova (0.4 p)
    08.04, 18:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  154. Viola Malmi (0.4 p)
    08.04, 18:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  155. Nina Vyroubova (0.4 p)
    08.04, 18:55: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  156. Anastasija Volotškova (0.4 p)
    08.04, 18:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  157. Vera Volkova (0.4 p)
    08.04, 18:56: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  158. Agrippina Vaganova (0.4 p)
    08.04, 18:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  159. Ida Rubinstein (0.4 p)
    08.04, 18:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  160. Nina Sorokina (0.4 p)
    08.04, 18:57: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  161. Olga Spessivtseva (0.4 p)
    08.04, 18:57: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  162. Galina Ulanova (0.4 p)
    08.04, 18:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  163. Carlotta Grisi (0.4 p)
    08.04, 18:58: 0.4 p (31 tavua)
    Total 31 bytes, 0 words
  164. Pierina Legnani (0.4 p)
    08.04, 18:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  165. Dinna Bjørn (0.4 p)
    08.04, 18:59: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  166. Madeleine Onne (0.4 p)
    08.04, 18:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  167. Birgit Cullberg (0.4 p)
    08.04, 18:59: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  168. Anneli Alhanko (0.4 p)
    08.04, 19:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  169. Ayla Kell (0.7 p)
    08.04, 19:00: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  170. Rosella Hightower (0.4 p)
    08.04, 19:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  171. Amanda Schull (0.4 p)
    08.04, 19:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  172. Maria Tallchief (0.4 p)
    08.04, 19:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  173. Karen Kain (0.4 p)
    08.04, 19:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  174. Betty Farrally (0.4 p)
    08.04, 19:03: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  175. Anik Bissonnette (0.4 p)
    08.04, 19:03: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  176. Celia Franca (0.4 p)
    08.04, 19:03: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  177. Vanessa Harwood (0.4 p)
    08.04, 19:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  178. Margot Fonteyn (0.6 p)
    08.04, 19:04: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 04:30: 0.2 p (20 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  179. Adeline Genée (0.4 p)
    08.04, 19:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  180. Alicia Markova (0.4 p)
    08.04, 19:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  181. Ninette de Valois (0.4 p)
    08.04, 19:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  182. Marie Rambert (0.4 p)
    08.04, 19:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  183. Marie Camargo (0.4 p)
    08.04, 19:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  184. Zizi Jeanmaire (0.4 p)
    08.04, 19:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  185. Colette Marchand (0.4 p)
    08.04, 19:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  186. Marie Sallé (0.4 p)
    08.04, 19:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  187. Violette Verdy (0.4 p)
    08.04, 19:08: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  188. Kirsi Aromaa (0.4 p)
    08.04, 19:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  189. Maj-Lis Rajala (0.4 p)
    08.04, 19:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  190. Jenni Laiti (0.4 p)
    08.04, 19:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  191. Seija Ranttila (0.4 p)
    08.04, 19:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  192. Alanis Morissette (0.4 p)
    08.04, 21:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  193. Laura Hubert (0.4 p)
    08.04, 21:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  194. Marjo (laulaja) (0.4 p)
    08.04, 21:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  195. Sook-Yin Lee (0.4 p)
    08.04, 21:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  196. Yoko Ono (0.4 p)
    08.04, 21:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  197. Karen Young (kanadalainen laulaja) (0.4 p)
    08.04, 21:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  198. Nazanin Afshin-Jam (0.3 p)
    08.04, 21:39: 0.3 p (22 tavua)
    Total 22 bytes, 0 words
  199. Alessia Cara (0.7 p)
    08.04, 21:39: 0.7 p (57 tavua)
    Total 57 bytes, 0 words
  200. Hélène Baillargeon (0.4 p)
    08.04, 21:40: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  201. Ruth B (0.4 p)
    08.04, 21:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  202. Salome Bey (0.4 p)
    08.04, 21:40: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  203. Katie Rox (0.4 p)
    08.04, 21:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  204. Cindy Breakspeare (0.4 p)
    08.04, 21:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  205. Céline Dion (0.4 p)
    08.04, 21:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  206. Lauren Dixon (0.4 p)
    08.04, 21:42: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  207. Katerine Duska (0.4 p)
    08.04, 21:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  208. Nelly Furtado (0.4 p)
    08.04, 21:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  209. Emmy Heim (0.4 p)
    08.04, 21:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  210. Melissa O’Neil (0.4 p)
    08.04, 21:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  211. Anne Murray (0.4 p)
    08.04, 21:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  212. Vanessa Lengies (0.4 p)
    08.04, 21:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  213. K. D. Lang (0.4 p)
    08.04, 21:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  214. Loreena McKennitt (0.4 p)
    08.04, 21:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  215. Bonnie Dobson (0.4 p)
    08.04, 21:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  216. Larissa Loyva (0.4 p)
    08.04, 21:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  217. Marcela Bovio (0.4 p)
    08.04, 21:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  218. Anna Sailamaa (0.4 p)
    08.04, 22:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  219. Irma Christenson U (46.9 p)
    09.04, 03:15: 10.0 p (uusi sivu) + 22.3 p (1785 tavua) + 14.2 p (57 sanaa)
    16.04, 05:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 1 791 bytes, 55 words
  220. Sam Smith (115.5 p)
    13.04, 19:00: 0.4 p (28 tavua)
    17.04, 04:20: 8.1 p (647 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    17.04, 04:31: 0.0 p (1 tavu)
    17.04, 13:49: 23.0 p (1837 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    19.04, 03:07: 12.3 p (984 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    30.04, 20:29: 0.1 p (6 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    30.04, 20:41: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 21:35: 0.2 p (16 tavua)
    30.04, 21:36: 0.2 p (16 tavua)
    30.04, 21:37: 0.0 p (2 tavua)
    Total 3 327 bytes, 97 words
  221. Adele (0.4 p)
    13.04, 19:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  222. Natasha Bedingfield (0.4 p)
    13.04, 19:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  223. Danielle Brisebois (0.4 p)
    13.04, 19:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  224. Kelly Clarkson (0.4 p)
    13.04, 19:02: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  225. Kylie Minogue (0.4 p)
    13.04, 19:03: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  226. Dannii Minogue (0.4 p)
    13.04, 19:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  227. Sia (0.4 p)
    13.04, 19:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  228. Kate Alexa (0.4 p)
    13.04, 19:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  229. Iggy Azalea (0.4 p)
    13.04, 19:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  230. Havana Brown (0.4 p)
    13.04, 19:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  231. Toni Collette (0.3 p)
    13.04, 19:05: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  232. Ricki-Lee Coulter (0.4 p)
    13.04, 19:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  233. Kate DeAraugo (0.4 p)
    13.04, 19:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  234. Indiana Evans (0.4 p)
    13.04, 19:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  235. Delta Goodrem (0.4 p)
    13.04, 19:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  236. Grace (laulaja) (2.1 p)
    13.04, 19:08: 0.4 p (28 tavua)
    13.04, 19:09: 0.7 p (58 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 86 bytes, 4 words
  237. Samantha Jade (2.1 p)
    13.04, 19:10: 0.3 p (27 tavua)
    13.04, 19:10: 0.8 p (60 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 87 bytes, 4 words
  238. Ariel Kaplan (0.4 p)
    13.04, 19:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  239. Mirusia Louwerse (0.4 p)
    13.04, 19:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  240. Jessica Mauboy (0.4 p)
    13.04, 19:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  241. Kate Miller-Heidke (0.4 p)
    13.04, 19:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  242. Dami Im (0.4 p)
    13.04, 19:12: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  243. Maia Mitchell (0.4 p)
    13.04, 19:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  244. Sophie Monk (0.3 p)
    13.04, 19:13: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  245. Orianthi (0.4 p)
    13.04, 19:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  246. Ella Hooper (0.4 p)
    13.04, 19:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  247. Holly Valance (0.4 p)
    13.04, 19:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  248. Mary Hansen (0.3 p)
    13.04, 19:15: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  249. Michelle Tumes (0.7 p)
    13.04, 19:15: 0.7 p (58 tavua)
    Total 58 bytes, 0 words
  250. Melissa Tkautz (0.4 p)
    13.04, 19:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  251. Amy Shark (0.4 p)
    13.04, 19:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  252. Heli Simpson (0.4 p)
    13.04, 19:17: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  253. Meri Toppelius (0.4 p)
    13.04, 19:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  254. Alice Pike Barney (0.4 p)
    13.04, 19:19: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  255. Mary Cassatt (0.4 p)
    13.04, 19:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  256. Hillary Clinton (0.4 p)
    13.04, 19:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  257. Eva Heikinheimo (0.4 p)
    13.04, 19:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  258. Anna-Kaarina Aalto (0.4 p)
    13.04, 19:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  259. Sirpa Asko-Seljavaara (0.4 p)
    13.04, 19:23: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  260. Heli Astala (0.4 p)
    13.04, 19:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  261. Maria Kaisa Aula (0.4 p)
    13.04, 19:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  262. Fanny Ahlfors (0.4 p)
    13.04, 19:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  263. Rose-Marie Björkenheim (0.4 p)
    13.04, 19:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  264. Ulla Bogdanoff (0.4 p)
    13.04, 19:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  265. Raila Aho (0.4 p)
    13.04, 19:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  266. Elsa Bonsdorff (0.4 p)
    13.04, 19:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  267. Elin Airamo (0.4 p)
    13.04, 19:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  268. Laura Brander-Wallin (0.4 p)
    13.04, 19:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  269. Helena Brander (0.4 p)
    13.04, 19:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  270. Helena Virkki (0.4 p)
    13.04, 19:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  271. Saara Mikkola (0.4 p)
    13.04, 19:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  272. Elin Malin (0.4 p)
    13.04, 19:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  273. Elli Saurio (0.4 p)
    13.04, 19:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  274. Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen (0.4 p)
    13.04, 19:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  275. Kirsti Ala-Harja (0.4 p)
    13.04, 19:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  276. Eveliina Ala-Kulju (0.4 p)
    13.04, 19:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  277. Tarja Cronberg (0.4 p)
    13.04, 19:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  278. Tarja Filatov (0.4 p)
    13.04, 19:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  279. Maija Perho (0.4 p)
    13.04, 19:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  280. Tuula Haatainen (0.4 p)
    13.04, 19:33: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  281. Liisa Hyssälä (0.4 p)
    13.04, 19:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  282. Maija Rask (0.4 p)
    13.04, 19:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  283. Arja Alho (0.4 p)
    13.04, 19:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  284. Ulla-Leena Alppi (0.4 p)
    13.04, 19:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  285. Paula Eenilä (0.4 p)
    13.04, 19:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  286. Ulla Anttila (0.4 p)
    13.04, 19:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  287. Pirjo-Riitta Antvuori (0.4 p)
    13.04, 19:36: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  288. Margit Eskman (0.4 p)
    13.04, 19:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  289. Pirkko Aro (0.4 p)
    13.04, 19:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  290. Riitta-Liisa Arranz (0.4 p)
    13.04, 19:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  291. Anni Flinck (0.4 p)
    13.04, 20:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  292. Merikukka Forsius (0.4 p)
    13.04, 20:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  293. Saara Forsius (0.4 p)
    13.04, 20:35: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  294. Aino Forsten (0.4 p)
    13.04, 20:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  295. Anna Haverinen (0.4 p)
    13.04, 20:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  296. Maija Heino-Vesihiisi (0.4 p)
    13.04, 20:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  297. Vappu Heinonen (0.4 p)
    13.04, 20:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  298. Kerttu Hemmi (0.3 p)
    13.04, 20:40: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  299. Hanna-Leena Hemming (0.4 p)
    13.04, 20:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  300. Anna Haapasalo (0.3 p)
    13.04, 20:41: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  301. Mimmi Haapasalo (0.4 p)
    13.04, 20:42: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  302. Susanna Haapoja (0.4 p)
    13.04, 20:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  303. Hilda Herrala (0.4 p)
    13.04, 20:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  304. Kaisa Hiilelä (0.4 p)
    13.04, 20:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  305. Iiris Hacklin (0.4 p)
    13.04, 20:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  306. Liisa Hilpelä (0.3 p)
    13.04, 20:43: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  307. Sylvi Halinen (0.4 p)
    13.04, 20:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  308. Leea Hiltunen (0.4 p)
    13.04, 20:43: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  309. Rakel Hiltunen (0.4 p)
    13.04, 20:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  310. Inger Hirvelä López (0.4 p)
    13.04, 20:44: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  311. Ilmi Hallsten (0.4 p)
    13.04, 20:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  312. Irma Hamara (0.4 p)
    13.04, 20:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  313. Mandi Hannula (0.4 p)
    13.04, 20:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  314. Hilda Hannunen (0.4 p)
    13.04, 20:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  315. Kirsti Hollming (0.4 p)
    13.04, 20:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  316. Anne Holmlund (0.4 p)
    13.04, 20:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  317. Aune Innala (0.4 p)
    13.04, 20:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  318. Armi Hosia (0.4 p)
    13.04, 20:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  319. Anni Huhtinen (0.7 p)
    13.04, 20:48: 0.7 p (58 tavua)
    Total 58 bytes, 0 words
  320. Rakel Jalas (0.4 p)
    13.04, 20:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  321. Anne Huotari (0.4 p)
    13.04, 20:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  322. Sinikka Hurskainen (0.4 p)
    13.04, 20:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  323. Aila Jokinen (0.4 p)
    13.04, 20:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  324. Alma Jokinen (0.4 p)
    13.04, 20:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  325. Anna-Liisa Jokinen (0.4 p)
    13.04, 20:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  326. Terttu Huttu-Juntunen (0.4 p)
    13.04, 20:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  327. Helvi Hyrynkangas (0.4 p)
    13.04, 20:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  328. Olga Jokisalo (0.3 p)
    13.04, 20:51: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  329. Riitta Jouppila (0.4 p)
    13.04, 20:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  330. Anna-Liisa Hyvönen (0.4 p)
    13.04, 20:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  331. Vuokko Juhola (0.3 p)
    13.04, 20:52: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  332. Elli Juntunen (0.4 p)
    13.04, 20:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  333. Esteri Häikiö (0.4 p)
    13.04, 20:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  334. Maija Häkkinen (0.4 p)
    13.04, 20:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  335. Johanna Jurva (0.4 p)
    13.04, 20:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  336. Ida Hämäläinen (0.4 p)
    13.04, 20:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  337. Mimmi Hämäläinen (0.4 p)
    13.04, 20:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  338. Jenny Upari (0.4 p)
    13.04, 20:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  339. Ulla Juurola (0.4 p)
    13.04, 20:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  340. Tuulikki Hämäläinen (0.4 p)
    13.04, 20:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  341. Laura Härmä (0.4 p)
    13.04, 20:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  342. Ulla Järvilehto (0.4 p)
    13.04, 20:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  343. Riitta Järvisalo (0.4 p)
    13.04, 20:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  344. Tellervo Maria Koivisto (0.4 p)
    13.04, 20:56: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  345. Tuula Ikonen-Graafmans (0.4 p)
    13.04, 20:57: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  346. Pirkko Ikonen (0.4 p)
    13.04, 20:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  347. Marjut Kaarilahti (0.4 p)
    13.04, 20:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  348. Katri Kaarlonen (0.4 p)
    13.04, 20:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  349. Tarja Kautto (0.4 p)
    13.04, 20:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  350. Marja-Leena Kemppainen (0.4 p)
    13.04, 20:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  351. Inkeri Kerola (0.4 p)
    13.04, 20:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  352. Meeri Kalavainen (0.4 p)
    13.04, 20:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  353. Aura Kiiskinen (0.3 p)
    13.04, 21:00: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  354. Alli Kallioniemi (0.4 p)
    13.04, 21:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  355. Orvokki Kangas (0.4 p)
    13.04, 21:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  356. Hanna Karhinen (0.4 p)
    13.04, 21:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  357. Saara Karhu (0.4 p)
    13.04, 21:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  358. Minna Karhunen (0.4 p)
    13.04, 21:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  359. Arja Karhuvaara (0.4 p)
    13.04, 21:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  360. Anneli Kivitie-Koskinen (0.4 p)
    13.04, 21:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  361. Aino Karjalainen (0.4 p)
    13.04, 21:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  362. Seija Karkinen (0.4 p)
    13.04, 21:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  363. Anne Knaapi-Lamminen (0.4 p)
    13.04, 21:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  364. Tanja Karpela (0.4 p)
    13.04, 21:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  365. Hanna Kohonen (0.4 p)
    13.04, 21:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  366. Annikki Koistinen (0.4 p)
    13.04, 21:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  367. Elsa Karppinen (0.4 p)
    13.04, 21:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  368. Marjukka Karttunen (0.4 p)
    13.04, 21:08: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  369. Irma Karvikko (0.4 p)
    13.04, 21:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  370. Ulla Karvo (0.4 p)
    13.04, 21:09: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  371. Tatja Karvonen (0.4 p)
    13.04, 21:09: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  372. Hilma Koivulahti-Lehto (0.4 p)
    13.04, 21:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  373. Anna-Liisa Kasurinen (0.4 p)
    13.04, 21:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  374. Elsi Katainen (0.4 p)
    13.04, 21:10: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  375. Paula Kokkonen (0.4 p)
    13.04, 21:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  376. Katri Komi (0.4 p)
    13.04, 21:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  377. Eeva Kauppi (0.4 p)
    13.04, 21:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  378. Orvokki Kauppila (0.4 p)
    13.04, 21:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  379. Riitta Kauppinen (0.4 p)
    13.04, 21:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  380. Merja Kyllönen (0.4 p)
    13.04, 21:12: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  381. Anu Vehviläinen (0.4 p)
    13.04, 21:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  382. Susanna Huovinen (0.4 p)
    13.04, 21:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  383. Leena Luhtanen (0.4 p)
    13.04, 21:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  384. Suvi Lindén (0.4 p)
    13.04, 21:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  385. Krista Kiuru (0.4 p)
    13.04, 21:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  386. Pia Viitanen (0.4 p)
    13.04, 21:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  387. Suvi-Anne Siimes (0.4 p)
    13.04, 21:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  388. Riitta Korhonen (0.4 p)
    13.04, 21:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  389. Lea Kärhä (0.4 p)
    13.04, 21:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  390. Laila Koskela (0.4 p)
    13.04, 21:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  391. Pirkko Laakkonen (0.4 p)
    13.04, 21:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  392. Erja Lahikainen (0.4 p)
    13.04, 21:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  393. Helvi Koskinen (0.4 p)
    13.04, 21:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  394. Lyyli Koskinen (0.4 p)
    13.04, 21:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  395. Marjaana Koskinen (0.3 p)
    13.04, 21:18: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  396. Marja Lahti (0.4 p)
    13.04, 21:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  397. Irina Krohn (0.4 p)
    13.04, 21:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  398. Katja Krohn (0.4 p)
    13.04, 21:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  399. Sanna Fransman (0.4 p)
    13.04, 21:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  400. Augusta Krook (0.4 p)
    13.04, 21:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  401. Aili Laitinen (0.4 p)
    13.04, 21:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  402. Martta Kurkilahti (0.4 p)
    13.04, 21:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  403. Sirkka Lankinen (0.4 p)
    13.04, 21:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  404. Elli Laurila (0.4 p)
    13.04, 21:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  405. Ritva Laurila (0.4 p)
    13.04, 21:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  406. Siiri Lehmonen (0.3 p)
    13.04, 21:23: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  407. Tuula Linnainmaa (0.3 p)
    13.04, 21:23: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  408. Minna Lintonen (0.4 p)
    13.04, 21:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  409. Leila Lehtinen (0.3 p)
    13.04, 21:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  410. Sandra Lehtinen (0.3 p)
    13.04, 21:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  411. Päivi Lipponen (0.4 p)
    13.04, 21:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  412. Lempi Lehto (0.4 p)
    13.04, 21:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  413. Aino Lehtokoski (0.4 p)
    13.04, 21:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  414. Anna-Kaarina Louvo (0.4 p)
    13.04, 21:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  415. Pirkko Työläjärvi (0.4 p)
    13.04, 21:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  416. Irma Toivanen (0.4 p)
    13.04, 21:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  417. Impi Lukkarinen (0.4 p)
    13.04, 21:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  418. Aino Luostarinen (0.4 p)
    13.04, 21:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  419. Edla Lyytinen (0.4 p)
    13.04, 21:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  420. Olga Leinonen (0.4 p)
    13.04, 21:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  421. Aina Lähteenoja (0.3 p)
    13.04, 21:29: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  422. Sirkka Lekman (0.4 p)
    13.04, 21:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  423. Tilda Löthman-Koponen (0.4 p)
    13.04, 21:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  424. Marja-Liisa Löyttyjärvi (0.4 p)
    13.04, 21:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  425. Kaisla Löyttyjärvi (0.4 p)
    13.04, 21:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  426. Bertta Leppälä (0.4 p)
    13.04, 21:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  427. Aino Malkamäki (0.4 p)
    13.04, 21:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  428. Hanna Markkula-Kivisilta (0.4 p)
    13.04, 21:34: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  429. Maija-Liisa Lindqvist (0.4 p)
    13.04, 21:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  430. Amira Khalifa (0.4 p)
    13.04, 21:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  431. Tea Khalifa (0.4 p)
    13.04, 21:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  432. Elisa Rachel (0.2 p)
    13.04, 21:40: 0.2 p (1 sana)
    Total 0 bytes, 1 words
  433. Anna-Liisa Linkola (0.4 p)
    13.04, 21:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  434. Sinikka Linkomies-Pohjala (0.4 p)
    13.04, 21:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  435. Hellä Meltti (0.4 p)
    13.04, 21:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  436. Maria Melin (0.4 p)
    13.04, 21:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  437. Anna Nevalainen (0.4 p)
    13.04, 21:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  438. Rauha-Maria Mertjärvi (0.3 p)
    13.04, 21:43: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  439. Elsa Metsäranta (0.6 p)
    13.04, 21:44: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  440. Helvi Niskanen (0.4 p)
    13.04, 21:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  441. Eija Nivala (0.4 p)
    13.04, 21:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  442. Eeva-Liisa Moilanen (0.4 p)
    13.04, 21:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  443. Hulda Nordenstreng (0.3 p)
    13.04, 21:45: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  444. Riikka Moilanen (0.4 p)
    13.04, 21:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  445. Helmi Morri (0.4 p)
    13.04, 21:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  446. Tuija Nurmi (0.3 p)
    13.04, 21:46: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  447. Impi Muroma (0.3 p)
    13.04, 21:46: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  448. Kyllikki Muttilainen (0.3 p)
    13.04, 21:46: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  449. Salme Myyryläinen (0.3 p)
    13.04, 21:47: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  450. Tina Mäkelä (0.3 p)
    13.04, 21:47: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  451. Arja Ojala (0.4 p)
    13.04, 21:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  452. Sigrid Oulasmaa (0.3 p)
    13.04, 21:49: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  453. Marita Mäkinen (0.3 p)
    13.04, 21:49: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  454. Lauha Männistö (0.4 p)
    13.04, 21:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  455. Aune Mänttäri (0.3 p)
    13.04, 21:49: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  456. Saara-Maria Paakkinen (0.4 p)
    13.04, 21:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  457. Elisabeth Nauclér (0.3 p)
    13.04, 21:50: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  458. Judit Nederström-Lundén (0.4 p)
    13.04, 21:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  459. Heli Paasio (0.4 p)
    13.04, 21:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  460. Tyyne Paasivuori (0.4 p)
    13.04, 21:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  461. Laina Laine (0.4 p)
    13.04, 21:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  462. Eine Laine (0.4 p)
    13.04, 21:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  463. Aino Pohjanoksa (0.4 p)
    13.04, 21:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  464. Tuija Pohjola (0.4 p)
    13.04, 21:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  465. Hannele Pokka (0.4 p)
    13.04, 21:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  466. Riitta Prusti (0.4 p)
    13.04, 21:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  467. Raili Puhakka (0.4 p)
    13.04, 21:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  468. Virpa Puisto (0.3 p)
    13.04, 21:55: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  469. Eva Pukkio (0.4 p)
    13.04, 21:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  470. Pirkko Peltomo (0.4 p)
    13.04, 21:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  471. Tuula Peltonen (0.4 p)
    13.04, 21:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  472. Ulla Puolanne (0.3 p)
    13.04, 21:56: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  473. Tuija Maaret Pykäläinen (0.4 p)
    13.04, 21:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  474. Sanna Perkiö (0.3 p)
    13.04, 21:57: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  475. Helena Pesola (0.3 p)
    13.04, 21:58: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  476. Tuulikki Petäjäniemi (0.4 p)
    13.04, 21:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  477. Kaisa Raatikainen (0.4 p)
    13.04, 21:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  478. Susanna Rahkonen (0.4 p)
    13.04, 21:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  479. Fiina Pietikäinen (0.4 p)
    13.04, 21:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  480. Margareta Pietikäinen (0.3 p)
    13.04, 21:59: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  481. Maija Rajantie (0.4 p)
    13.04, 22:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  482. Tuula Pihlajamaa (0.4 p)
    13.04, 22:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  483. Leena Rauhala (0.4 p)
    13.04, 22:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  484. Kerttu Saalasti (0.4 p)
    13.04, 22:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  485. Lyydi Saarikivi (0.4 p)
    13.04, 22:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  486. Aino Lohikoski (0.4 p)
    13.04, 22:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  487. Vuokko Rehn (0.6 p)
    13.04, 22:07: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  488. Tellervo Renko (0.3 p)
    13.04, 22:08: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  489. Irma Rihtniemi-Koski (0.4 p)
    13.04, 22:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  490. Riitta Saastamoinen (0.3 p)
    13.04, 22:09: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  491. Eila Rimmi (0.6 p)
    13.04, 22:09: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  492. Aune Salama (0.6 p)
    13.04, 22:10: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  493. Wivi Roslander (0.6 p)
    13.04, 22:10: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  494. Hulda Salmi (0.5 p)
    13.04, 22:11: 0.5 p (43 tavua)
    Total 43 bytes, 0 words
  495. Irma Rosnell (0.3 p)
    13.04, 22:12: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  496. Tyyne Salomaa (0.4 p)
    13.04, 22:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  497. Pirkko Ruohonen-Lerner (0.4 p)
    13.04, 22:13: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  498. Siviä Ruotzi (0.4 p)
    13.04, 22:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  499. Pirjo Rusanen (0.4 p)
    13.04, 22:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  500. Paula Ruutu (0.4 p)
    13.04, 22:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  501. Anni Rytkönen (0.6 p)
    13.04, 22:14: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  502. Mirja Ryynänen (0.4 p)
    13.04, 22:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  503. Aila Paloniemi (0.3 p)
    13.04, 22:15: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  504. Riitta Myller (0.4 p)
    13.04, 22:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  505. Anni Savolainen-Tapaninen (0.4 p)
    13.04, 23:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  506. Lea Savolainen (0.4 p)
    13.04, 23:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  507. Oili Suomi (0.4 p)
    13.04, 23:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  508. Kaarina Suonio (0.4 p)
    13.04, 23:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  509. Elly Sigfrids (0.4 p)
    13.04, 23:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  510. Fredrika Runeberg (0.4 p)
    13.04, 23:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  511. Augusta Lundahl (0.4 p)
    13.04, 23:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  512. Karin Allardt-Ekelund (0.4 p)
    14.04, 00:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  513. Gisela Gästrin (0.4 p)
    14.04, 00:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  514. Sonja Lumme (0.4 p)
    14.04, 00:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  515. Eva Biaudet (0.4 p)
    14.04, 00:04: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  516. Astrid Thors (0.4 p)
    14.04, 00:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  517. Outi Siimes (0.4 p)
    14.04, 00:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  518. Aili Siiskonen (0.4 p)
    14.04, 00:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  519. Lea Sutinen (0.4 p)
    14.04, 00:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  520. Helena Syrjälä-Eskola (0.4 p)
    14.04, 00:09: 0.3 p (27 tavua)
    14.04, 00:10: 0.0 p (2 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  521. Katja Syvärinen (0.3 p)
    14.04, 00:10: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  522. Vappu Säilynoja (0.4 p)
    14.04, 00:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  523. Rosa Sillanpää (0.4 p)
    14.04, 00:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  524. Eeva Särkkä (0.3 p)
    14.04, 00:11: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  525. Säde Tahvanainen (0.4 p)
    14.04, 00:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  526. Anneli Taina (0.3 p)
    14.04, 00:13: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  527. Hanna Tainio (0.3 p)
    14.04, 00:13: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  528. Satu Taiveaho (0.3 p)
    14.04, 00:13: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  529. Aino Takala (0.6 p)
    14.04, 00:14: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  530. Irmeli Takala (0.4 p)
    14.04, 00:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  531. Minna Sirnö (0.3 p)
    14.04, 00:14: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  532. Eva Somersalo (0.4 p)
    14.04, 00:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  533. Tarja Tallqvist (0.4 p)
    14.04, 00:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  534. Olga Terho (0.4 p)
    14.04, 00:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  535. Marjatta Stenius-Kaukonen (0.4 p)
    14.04, 00:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  536. Elli Stenberg (0.3 p)
    14.04, 00:17: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  537. Edit Terästö (0.3 p)
    14.04, 00:17: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  538. Siina Urpilainen (0.4 p)
    14.04, 00:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  539. Eila Tiainen (0.4 p)
    14.04, 00:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  540. Alli Vaittinen-Kuikka (0.4 p)
    14.04, 00:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  541. Anna Toivari (0.6 p)
    14.04, 00:19: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  542. Irma Torvi (0.3 p)
    14.04, 00:19: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  543. Hilma Valjakka (0.6 p)
    14.04, 00:19: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  544. Pirkko Valtonen (0.4 p)
    14.04, 00:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  545. Helena Vartiainen (0.4 p)
    14.04, 00:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  546. Päivi Varpasuo (0.4 p)
    14.04, 00:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  547. Ritva Vastamäki (0.3 p)
    14.04, 00:20: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  548. Irja Tulonen (0.3 p)
    14.04, 00:21: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  549. Helena Vatanen (0.6 p)
    14.04, 00:21: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  550. Marjatta Vehkaoja (0.4 p)
    14.04, 00:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  551. Lempi Tuomi (0.6 p)
    14.04, 00:22: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  552. Tyyne Tuominen (0.3 p)
    14.04, 00:22: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  553. Maija-Liisa Veteläinen (0.4 p)
    14.04, 00:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  554. Pirkko Turpeinen-Saari (0.4 p)
    14.04, 00:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  555. Elviira Vihersalo (0.4 p)
    14.04, 00:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  556. Iida Vihuri (0.3 p)
    14.04, 00:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  557. Eeva Turunen (0.4 p)
    14.04, 00:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  558. Marja-Liisa Tykkyläinen (0.3 p)
    14.04, 00:26: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  559. Marja-Leena Viljamaa (0.4 p)
    14.04, 00:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  560. Hilja Vilkemaa (0.4 p)
    14.04, 00:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  561. Kerttu Törnqvist (0.4 p)
    14.04, 00:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  562. Inkeri Virtanen (0.4 p)
    14.04, 00:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  563. Anu Urpalainen (0.4 p)
    14.04, 00:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  564. Toini Voipio (0.4 p)
    14.04, 00:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  565. Emma Åkerman (0.4 p)
    14.04, 00:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  566. Hilja Väänänen (0.4 p)
    14.04, 00:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  567. Tuula Väätäinen (0.4 p)
    14.04, 00:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  568. Jaana Ylä-Mononen (0.3 p)
    14.04, 00:30: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  569. Anna Ängeslevä (0.6 p)
    14.04, 00:31: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  570. Saimi Ääri (0.4 p)
    14.04, 00:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  571. Kaisu Weckman (0.4 p)
    14.04, 00:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  572. Krista Mikkonen (0.3 p)
    14.04, 00:33: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  573. Silvia Modig (0.3 p)
    14.04, 00:34: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  574. Sari Multala (0.4 p)
    14.04, 00:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  575. Riitta Mäkinen (0.4 p)
    14.04, 00:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  576. Merja Mäkisalo-Ropponen (0.4 p)
    14.04, 00:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  577. Eeva-Johanna Eloranta (0.4 p)
    14.04, 00:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  578. Sari Essayah (0.4 p)
    14.04, 00:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  579. Maarit Feldt-Ranta (0.4 p)
    14.04, 00:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  580. Maria Guzenina (0.4 p)
    14.04, 00:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  581. Johanna Ojala-Niemelä (0.3 p)
    14.04, 00:41: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  582. Sirpa Paatero (0.3 p)
    14.04, 00:41: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  583. Ulla Parviainen (0.4 p)
    14.04, 00:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  584. Jaana Pelkonen (0.6 p)
    14.04, 00:45: 0.1 p (10 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 10 bytes, 2 words
  585. Hannakaisa Heikkinen (0.3 p)
    14.04, 00:46: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  586. Anna-Maja Henriksson (0.4 p)
    14.04, 00:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  587. Sari Raassina (0.6 p)
    14.04, 00:47: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  588. Paula Risikko (0.3 p)
    14.04, 00:48: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  589. Katja Hänninen (0.4 p)
    14.04, 00:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  590. Veera Ruoho (0.3 p)
    14.04, 00:49: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  591. Marisanna Jarva (0.6 p)
    14.04, 00:50: 0.3 p (27 tavua)
    14.04, 00:50: 0.3 p (22 tavua)
    Total 49 bytes, 0 words
  592. Kristiina Salonen (0.4 p)
    14.04, 00:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  593. Saara-Sofia Sirén (0.6 p)
    14.04, 00:51: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  594. Satu Taavitsainen (0.6 p)
    14.04, 00:52: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  595. Anne Kalmari (0.4 p)
    14.04, 00:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  596. Pia Kauma (0.3 p)
    14.04, 00:53: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  597. Katja Taimela (0.4 p)
    14.04, 00:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  598. Lenita Toivakka (0.3 p)
    14.04, 00:54: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  599. Maria Tolppanen (0.4 p)
    14.04, 00:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  600. Hanna Kosonen (0.3 p)
    14.04, 00:58: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  601. Jaana Laitinen-Pesola (0.3 p)
    14.04, 00:59: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  602. Raija Vahasalo (0.4 p)
    14.04, 01:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  603. Veronica Rehn-Kivi (0.6 p)
    14.04, 01:01: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  604. Anne-Mari Virolainen (0.3 p)
    14.04, 01:01: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  605. Hanna-Leena Mattila (0.4 p)
    14.04, 01:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  606. Annika Metsäketo (0.4 p)
    14.04, 15:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  607. Johanna Ala-Siurua (0.4 p)
    14.04, 15:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  608. Niina Backman (0.4 p)
    14.04, 15:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  609. Marja Korhonen (0.4 p)
    14.04, 15:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  610. Heidi Blåfield (0.4 p)
    14.04, 15:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  611. Taru Mäkelä (0.4 p)
    14.04, 15:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  612. Ulrika Bengts (0.4 p)
    14.04, 15:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  613. Eija-Elina Bergholm (0.4 p)
    14.04, 15:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  614. Zaida Bergroth (0.4 p)
    14.04, 15:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  615. Saara Cantell (0.4 p)
    14.04, 15:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  616. Anne Riitta Ciccone (0.4 p)
    14.04, 15:48: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  617. Vivi Friedman (0.3 p)
    14.04, 15:48: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  618. Päivi Hartzell (0.4 p)
    14.04, 15:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  619. Hannaleena Hauru (0.4 p)
    14.04, 15:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  620. Lenka Hellstedt (0.4 p)
    14.04, 15:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  621. Liisa Helminen (0.4 p)
    14.04, 15:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  622. Hanna Hemilä (0.4 p)
    14.04, 15:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  623. Elina Hirvonen (0.4 p)
    14.04, 15:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  624. Pirjo Honkasalo (0.4 p)
    14.04, 15:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  625. Laura Hyppönen (0.4 p)
    14.04, 15:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  626. Mariko Härkönen (0.3 p)
    14.04, 16:00: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  627. Mervi Junkkonen (0.4 p)
    14.04, 16:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  628. Kaija Juurikkala (0.4 p)
    14.04, 16:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  629. Eila Kaarresalo-Kasari (0.4 p)
    14.04, 16:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  630. Mirkka Kallio (0.2 p)
    14.04, 16:02: 0.2 p (16 tavua)
    Total 16 bytes, 0 words
  631. Elena Näsänen (0.4 p)
    14.04, 16:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  632. Tuija-Maija Niskanen (0.4 p)
    14.04, 16:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  633. Sari Lilliestierna (0.4 p)
    14.04, 16:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  634. Ilse Rautio (0.4 p)
    14.04, 16:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  635. Titta Karakorpi (0.4 p)
    14.04, 16:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  636. Inari Niemi (0.4 p)
    14.04, 16:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  637. Auli Mantila (0.4 p)
    14.04, 16:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  638. Mari Mantela (0.4 p)
    14.04, 16:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  639. Kiti Luostarinen (0.4 p)
    14.04, 16:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  640. Heidi Lindén (0.4 p)
    14.04, 16:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  641. Katariina Lillqvist (0.4 p)
    14.04, 16:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  642. Tarja Lapila (0.3 p)
    14.04, 16:08: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  643. Maarit Lalli (0.4 p)
    14.04, 16:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  644. Sina Kujansuu (0.3 p)
    14.04, 16:09: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  645. Anu Kuivalainen (0.4 p)
    14.04, 16:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  646. Marja Pensala (0.4 p)
    14.04, 16:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  647. Marja Pyykkö (0.4 p)
    14.04, 16:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  648. Nadja Pyykkö (0.3 p)
    14.04, 16:14: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  649. Riitta Rautoma (0.4 p)
    14.04, 16:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  650. Katariina Lahti (0.4 p)
    14.04, 16:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  651. Ulla Renko (0.3 p)
    14.04, 16:15: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  652. Maria Ruotsala (0.4 p)
    14.04, 16:15: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  653. Saara Saarela (0.3 p)
    14.04, 16:15: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  654. Meritta Veilleux (0.4 p)
    14.04, 16:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  655. Kristiina Tuura (0.4 p)
    14.04, 16:21: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  656. Maria Björklund (0.3 p)
    14.04, 16:30: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  657. Roosa Toivonen (0.4 p)
    14.04, 16:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  658. Pia Tikka (0.7 p)
    14.04, 16:33: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  659. Miia Tervo (0.4 p)
    14.04, 16:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  660. Terhi Koulumies (0.3 p)
    15.04, 17:59: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  661. Eeva Koivusalo (0.4 p)
    15.04, 18:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  662. Maritta Kuula (0.3 p)
    15.04, 18:01: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  663. Marianne Faithfull (0.4 p)
    15.04, 18:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  664. Twiggy (0.4 p)
    15.04, 18:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  665. Nadia Sawalha (0.3 p)
    15.04, 18:03: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  666. Britt Ekland (0.4 p)
    15.04, 18:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  667. Charlize Theron (0.4 p)
    15.04, 18:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  668. Aileen Wuornos (0.4 p)
    15.04, 18:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  669. Anne Nurmi (0.4 p)
    15.04, 18:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  670. Janna Hurmerinta (0.4 p)
    15.04, 18:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  671. Emma Salokoski (0.4 p)
    15.04, 18:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  672. Johanna Grüssner (0.4 p)
    15.04, 18:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  673. Bianca Morales (0.4 p)
    15.04, 18:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  674. Sanni Orasmaa (0.4 p)
    15.04, 18:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  675. Jenny Robson (0.4 p)
    15.04, 18:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  676. Tessa Virta (0.4 p)
    15.04, 18:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  677. Reija Lang (0.4 p)
    15.04, 18:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  678. Taina Lehto (0.3 p)
    15.04, 18:11: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  679. Saara Soisalo (0.4 p)
    15.04, 18:11: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  680. Pirjo Kämppi (0.6 p)
    15.04, 18:12: 0.4 p (28 tavua)
    15.04, 18:13: 0.2 p (19 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  681. Saima Hyökki (0.4 p)
    15.04, 18:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  682. Kristina Juntunen (0.4 p)
    15.04, 18:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  683. Katja Gauriloff (1.5 p)
    16.04, 04:59: 0.5 p (37 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    16.04, 05:00: 0.5 p (39 tavua)
    Total 76 bytes, 2 words
  684. Ellisif Wessel (0.0 p)
    16.04, 05:39: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  685. Gerda Antti (0.4 p)
    16.04, 05:53: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  686. Nanny Larsén-Todsen (0.4 p)
    16.04, 05:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  687. Helena Munktell (0.4 p)
    16.04, 05:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  688. Valborg Aulin (0.4 p)
    16.04, 05:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  689. Ingeborg von Bronsart (0.4 p)
    16.04, 05:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  690. Aziza Mustafa Zadeh (0.4 p)
    16.04, 05:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  691. Anna Järvinen (0.4 p)
    16.04, 05:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  692. Elfrida Andrée (0.4 p)
    16.04, 05:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  693. Victoria Borisova-Ollas (0.4 p)
    16.04, 05:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  694. Hanna Brooman (0.4 p)
    16.04, 05:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  695. Alice Tegnér (0.4 p)
    16.04, 05:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  696. Marie von Stedingk (0.4 p)
    16.04, 05:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  697. Henriette Löfman (0.4 p)
    16.04, 06:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  698. Anna Maria Roos (0.4 p)
    16.04, 06:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  699. Emmy Köhler (0.4 p)
    16.04, 06:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  700. Agnes Carlsson (0.7 p)
    16.04, 06:02: 0.7 p (58 tavua)
    Total 58 bytes, 0 words
  701. Ankie Bagger (0.3 p)
    16.04, 06:02: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  702. Dafina Zeqiri (0.4 p)
    16.04, 06:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  703. Zarah Leander (0.4 p)
    16.04, 06:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  704. Zara Larsson (0.7 p)
    16.04, 06:06: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  705. Sylvia Vrethammar (0.4 p)
    16.04, 06:06: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  706. Annika Kjærgaard (0.4 p)
    16.04, 06:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  707. Jill Johnson (0.3 p)
    16.04, 06:08: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  708. Amanda Jenssen (0.7 p)
    16.04, 06:08: 0.7 p (57 tavua)
    Total 57 bytes, 0 words
  709. Jennifer Brown (7.6 p)
    16.04, 06:09: 0.7 p (58 tavua)
    16.04, 06:10: 1.6 p (129 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    16.04, 06:10: 0.0 p (1 tavu)
    Total 188 bytes, 1 words
  710. Tove Jaarnek (0.4 p)
    16.04, 06:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  711. Nana Hedin (0.4 p)
    16.04, 06:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  712. Emelie Irewald (0.4 p)
    16.04, 06:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  713. Bianca Wahlgren Ingrosso (0.4 p)
    16.04, 06:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  714. Lill Lindfors (0.6 p)
    16.04, 06:13: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  715. Linda Sundblad (0.6 p)
    16.04, 06:14: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  716. Tove Styrke (0.4 p)
    16.04, 06:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  717. Aleah Stanbridge (0.4 p)
    16.04, 06:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  718. Sofia Källgren (1.0 p)
    16.04, 06:16: 1.0 p (79 tavua)
    Total 79 bytes, 0 words
  719. Siv-Inger (0.4 p)
    16.04, 06:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  720. Sandra Gee (0.6 p)
    16.04, 06:19: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  721. Molly Sandén (0.4 p)
    16.04, 06:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  722. Hannah Graaf (0.4 p)
    16.04, 06:20: 0.4 p (29 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  723. Mimmi Sandén (0.4 p)
    16.04, 06:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  724. Agnetha Fältskog (0.4 p)
    16.04, 06:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  725. Linda Ulvaeus (0.7 p)
    16.04, 06:21: 0.4 p (28 tavua)
    16.04, 06:21: 0.3 p (24 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  726. Amanda Fondell (0.3 p)
    16.04, 06:22: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  727. Leila K (0.4 p)
    16.04, 06:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  728. Jenny Berggren (0.4 p)
    16.04, 06:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  729. Lady Gaga (0.4 p)
    16.04, 06:24: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  730. Fergie (0.3 p)
    16.04, 06:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  731. Britney Spears (0.3 p)
    16.04, 06:25: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  732. Birgit Finnilä (0.4 p)
    16.04, 06:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  733. Lotta Engberg (0.3 p)
    16.04, 06:32: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  734. Martina Edoff (0.4 p)
    16.04, 06:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  735. Karin Dreijer Andersson (0.4 p)
    16.04, 06:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  736. Amy Deasismont (0.4 p)
    16.04, 06:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  737. Kikki Danielsson (0.4 p)
    16.04, 06:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  738. Lena Philipsson (0.4 p)
    16.04, 06:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  739. Sandra Oxenryd (0.4 p)
    16.04, 06:34: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  740. Anna Nordell (0.4 p)
    16.04, 06:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  741. Sickan Castegren (0.4 p)
    16.04, 06:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  742. Miriam Bryant (0.4 p)
    16.04, 06:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  743. Josefin Nilsson (0.4 p)
    16.04, 06:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  744. Sanna Nielsen (0.4 p)
    16.04, 06:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  745. Maria Möller (0.7 p)
    16.04, 06:36: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  746. Lisa Miskovsky (0.4 p)
    16.04, 06:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  747. Tess Mattisson (0.3 p)
    16.04, 06:39: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  748. Veronica Maggio (0.4 p)
    16.04, 06:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  749. Anna Bergendahl (0.4 p)
    16.04, 06:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  750. Linda Bengtzing (0.4 p)
    16.04, 06:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  751. Anna-Lena Löfgren (0.4 p)
    16.04, 06:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  752. Sara Lumholdt (0.4 p)
    16.04, 06:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  753. Nina Lizell (0.4 p)
    16.04, 06:41: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  754. Fanny Sydänmaa (0.0 p)
    16.04, 06:43: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  755. Meg Tilly (0.4 p)
    16.04, 06:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  756. Jennifer Tilly (0.4 p)
    16.04, 06:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  757. Nettie Stevens (0.7 p)
    20.04, 05:23: 0.7 p (59 tavua)
    Total 59 bytes, 0 words
  758. Ana Aslan (0.4 p)
    20.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  759. Marje Joalaid (0.4 p)
    20.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  760. Tove Bull (0.4 p)
    20.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  761. Lorenza Mondada (0.4 p)
    20.04, 05:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  762. Ljudmila Markianova (0.4 p)
    20.04, 05:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  763. Suzanne Romaine (0.4 p)
    20.04, 05:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  764. Frances Karttunen (0.4 p)
    20.04, 05:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  765. Terhi Ainiala (0.4 p)
    20.04, 05:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  766. Inna Koskenniemi (0.4 p)
    20.04, 05:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  767. Kaisa Koskinen (0.4 p)
    20.04, 05:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  768. Raija Bartens (0.3 p)
    20.04, 05:32: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  769. Ritva Laury (0.4 p)
    20.04, 05:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  770. Hanna Lehti-Eklund (0.3 p)
    20.04, 05:33: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  771. Eeva Lindén (0.4 p)
    20.04, 05:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  772. Marja Kivilehto (0.8 p)
    20.04, 05:35: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  773. Sirkka-Liisa Hahmo (0.4 p)
    20.04, 05:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  774. Saara Nevanlinna (0.4 p)
    20.04, 05:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  775. Pirkko Nuolijärvi (0.4 p)
    20.04, 05:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  776. Muusa Savijärvi (0.3 p)
    20.04, 05:41: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  777. Kaisa Häkkinen (0.4 p)
    20.04, 05:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  778. Eeva Kangasmaa-Minn (0.4 p)
    20.04, 05:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  779. Jenni Janakka (1.4 p)
    21.04, 21:30: 0.4 p (28 tavua)
    21.04, 21:32: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total −318 bytes, 0 words
  780. Anna Morottaja (9.4 p)
    22.04, 03:21: 3.4 p (274 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 03:22: 0.0 p (1 tavu)
    Total 275 bytes, 4 words
  781. Naoko Mori (0.4 p)
    22.04, 04:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  782. Shōko Aida (0.4 p)
    22.04, 04:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  783. Yū Aoi (0.4 p)
    22.04, 04:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  784. Asami Abe (0.4 p)
    22.04, 04:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  785. Natsumi Abe (0.4 p)
    22.04, 04:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  786. Airi Suzuki (0.4 p)
    22.04, 04:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  787. Maimi Yajima (0.6 p)
    22.04, 04:04: 0.4 p (28 tavua)
    22.04, 04:05: 0.2 p (19 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  788. Mai Hagiwara (0.6 p)
    22.04, 04:05: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  789. Chisato Okai (0.6 p)
    22.04, 04:06: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  790. Erika Umeda (0.4 p)
    22.04, 04:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  791. Mizuki Fukumura (0.6 p)
    22.04, 04:07: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  792. Miki Fujimoto (0.6 p)
    22.04, 04:07: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  793. Sayaka Ichii (0.6 p)
    22.04, 04:08: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  794. Kaori Iida (0.6 p)
    22.04, 04:08: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  795. Haruna Iikubo (0.6 p)
    22.04, 04:08: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  796. Erina Ikuta (0.6 p)
    22.04, 04:08: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  797. Riho Sayashi (0.6 p)
    22.04, 04:08: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  798. Kanon Suzuki (0.6 p)
    22.04, 04:08: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  799. Ayumi Ishida (0.6 p)
    22.04, 04:09: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  800. Rika Ishikawa (0.6 p)
    22.04, 04:09: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  801. Ai Kago (0.6 p)
    22.04, 04:09: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  802. Eri Kamei (0.4 p)
    22.04, 04:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  803. Reina Tanaka (0.4 p)
    22.04, 04:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  804. Asami Konno (0.4 p)
    22.04, 04:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  805. Ai Takahashi (0.4 p)
    22.04, 04:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  806. Risa Niigaki (0.3 p)
    22.04, 04:11: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  807. Makoto Ogawa (0.4 p)
    22.04, 04:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  808. Mari Yaguchi (0.4 p)
    22.04, 04:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  809. Hitomi Yoshizawa (0.4 p)
    22.04, 04:13: 0.4 p (28 tavua)
    22.04, 04:13: 0.0 p (1 tavu)
    Total 29 bytes, 0 words
  810. Nozomi Tsuji (0.6 p)
    22.04, 04:13: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  811. Haruka Kudō (0.6 p)
    22.04, 04:13: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  812. Kei Yasuda (0.6 p)
    22.04, 04:14: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  813. Masaki Satō (0.6 p)
    22.04, 04:14: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  814. Qian Lin (0.4 p)
    22.04, 04:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  815. Li Chun (0.4 p)
    22.04, 04:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  816. Aika Mitsui (0.6 p)
    22.04, 04:15: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  817. Yūko Nakazawa (0.4 p)
    22.04, 04:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  818. Mika Todd (0.4 p)
    22.04, 04:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  819. Minami Takahashi (0.4 p)
    22.04, 04:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  820. Momoko Tsugunaga (0.6 p)
    22.04, 04:17: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  821. Risako Sugaya (0.6 p)
    22.04, 04:18: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  822. Yoshiko Tanaka (0.6 p)
    22.04, 04:18: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  823. Miki Fujimura (0.4 p)
    22.04, 04:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  824. Aya Matsuura (0.4 p)
    22.04, 04:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  825. Lindsay Armaou (0.4 p)
    22.04, 04:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  826. Omara Portuondo (0.6 p)
    22.04, 04:24: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  827. Jelena Temnikova (0.4 p)
    22.04, 04:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  828. Žanna Friske (0.6 p)
    22.04, 04:27: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  829. Dina Garipova (0.4 p)
    22.04, 04:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  830. Julija Savitševa (0.3 p)
    22.04, 04:28: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  831. Kristina Orbakaite (0.4 p)
    22.04, 04:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  832. Janka Djagileva (0.4 p)
    22.04, 04:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  833. Žanna Bitševskaja (0.4 p)
    22.04, 04:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  834. Joan Baez (0.4 p)
    22.04, 04:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  835. Malvina Reynolds (0.4 p)
    22.04, 04:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  836. Jingo Viitala (0.4 p)
    22.04, 04:30: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  837. Judy Collins (0.4 p)
    22.04, 04:31: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  838. Jewel (laulaja) (0.4 p)
    22.04, 04:32: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  839. June Carter Cash (0.4 p)
    22.04, 04:32: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  840. Carlene Carter (0.4 p)
    22.04, 04:33: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  841. Liz Anderson (0.4 p)
    22.04, 04:33: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  842. Lynn Anderson (0.4 p)
    22.04, 04:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  843. Brandi Carlile (0.4 p)
    22.04, 04:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  844. Reba McEntire (0.4 p)
    22.04, 04:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  845. Christina Aguilera (0.4 p)
    22.04, 04:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  846. Marian Anderson (0.4 p)
    22.04, 04:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  847. Julie Andrews (0.4 p)
    22.04, 04:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  848. Pat Benatar (0.4 p)
    22.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  849. Mary J. Blige (0.4 p)
    22.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  850. Debby Boone (0.4 p)
    22.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  851. Connie Francis (0.4 p)
    22.04, 04:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  852. Kyllikki Solanterä (0.4 p)
    22.04, 04:43: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  853. Liana Kaarina Leskinen (0.4 p)
    22.04, 04:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  854. Katriina Rinne (0.4 p)
    22.04, 04:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  855. Marjatta Rinne (0.4 p)
    22.04, 04:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  856. Eila Rinne (0.4 p)
    22.04, 04:49: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  857. Rose-Marie Precht (0.4 p)
    22.04, 04:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  858. Kaisa Leppänen (0.7 p)
    22.04, 04:51: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  859. Liisa Roine (0.4 p)
    22.04, 04:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  860. Yasmina Reza (0.4 p)
    22.04, 04:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  861. Coline Serreau (0.4 p)
    22.04, 04:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  862. Raakel Lignell (0.4 p)
    22.04, 04:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  863. Hannele Lauri (0.4 p)
    22.04, 04:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  864. Kristiina Elstelä (0.4 p)
    22.04, 04:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  865. Irja Lautia (0.4 p)
    22.04, 04:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  866. Riitta Elstelä (0.4 p)
    22.04, 04:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  867. Tea Ista (0.4 p)
    22.04, 05:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  868. Heidi Köngäs (0.4 p)
    22.04, 05:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  869. Iris-Lilja Lassila (0.4 p)
    22.04, 05:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  870. Tarja-Tuulikki Tarsala (0.4 p)
    22.04, 05:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  871. Katariina Kaitue (0.4 p)
    22.04, 05:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  872. Kreeta Salminen (0.4 p)
    22.04, 05:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  873. Riikka Korppi-Tommola (0.4 p)
    22.04, 05:03: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  874. Carolyn Carlson (0.4 p)
    22.04, 05:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  875. Aino Seppo (0.4 p)
    22.04, 05:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  876. Sakura Oda (0.7 p)
    22.04, 05:07: 0.4 p (30 tavua)
    22.04, 05:08: 0.3 p (25 tavua)
    Total 55 bytes, 0 words
  877. Nana Tanimura (0.6 p)
    22.04, 05:10: 0.6 p (49 tavua)
    Total 49 bytes, 0 words
  878. Haruko Momoi (0.4 p)
    22.04, 05:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  879. Kae Araki (0.4 p)
    22.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  880. Mayumi Iizuka (0.4 p)
    22.04, 05:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  881. Motoko Kumai (0.7 p)
    22.04, 05:13: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  882. Chiaki Morita (0.4 p)
    22.04, 05:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  883. Ryōko Nagata (0.4 p)
    22.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  884. Akiko Nakagawa (0.4 p)
    22.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  885. Nana Mizuki (0.4 p)
    22.04, 05:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  886. Romi Paku (0.4 p)
    22.04, 05:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  887. Satsuki Yukino (0.4 p)
    22.04, 05:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  888. Abby Marment (0.4 p)
    22.04, 05:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  889. Isabelle Adjani (0.4 p)
    22.04, 05:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  890. Camille Claudel (0.4 p)
    22.04, 05:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  891. Barbra Streisand (0.4 p)
    22.04, 05:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  892. Annely Peebo (0.4 p)
    22.04, 05:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  893. Violeta Urmana (0.4 p)
    22.04, 05:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  894. Renata Lamanda (0.4 p)
    22.04, 05:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  895. Hertha Töpper (0.4 p)
    22.04, 05:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  896. Tatiana Troyanos (0.4 p)
    22.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  897. Jennie Tourel (0.4 p)
    22.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  898. Huguette Tourangeau (0.4 p)
    22.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  899. Janis Taylor (0.4 p)
    22.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  900. Conchita Supervia (0.4 p)
    22.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  901. Urszula Kryger (0.4 p)
    22.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  902. Magdalena Kožená (0.4 p)
    22.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  903. Sibongile Khumalo (0.4 p)
    22.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  904. Della Jones (0.4 p)
    22.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  905. Kristine Jepson (0.4 p)
    22.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  906. Dorothy Howard (0.4 p)
    22.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  907. Julia Hamari (0.4 p)
    22.04, 05:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  908. Anna Hagelstam (0.4 p)
    22.04, 05:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  909. Giuditta Grisi (0.4 p)
    22.04, 05:27: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  910. Marietta Gazzaniga (0.4 p)
    22.04, 05:27: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  911. Éva Gauthier (0.4 p)
    22.04, 05:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  912. Sarah Bernhardt (0.4 p)
    22.04, 05:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  913. Emma Albani (0.6 p)
    22.04, 05:28: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  914. Sonia Ganassi (0.4 p)
    22.04, 05:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  915. Linda Finnie (0.6 p)
    22.04, 05:29: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  916. Bernarda Fink (0.4 p)
    22.04, 05:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  917. Maija Skille (0.4 p)
    22.04, 05:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  918. Catherine Robbin (0.4 p)
    22.04, 05:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  919. Jane Coop (0.4 p)
    22.04, 05:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  920. Phyllis Mailing (0.4 p)
    22.04, 05:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  921. Elsa Respighi (0.4 p)
    22.04, 05:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  922. Enya (0.4 p)
    22.04, 05:31: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  923. Margreta Elkins (0.4 p)
    22.04, 05:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  924. Else Paaske (0.4 p)
    22.04, 05:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  925. Elisa Orlandi (0.4 p)
    22.04, 05:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  926. Dawn Upshaw (0.4 p)
    22.04, 05:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  927. Renée Fleming (0.4 p)
    22.04, 05:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  928. Hebe Camargo (0.4 p)
    22.04, 05:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  929. Cédia Brault (0.4 p)
    22.04, 05:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  930. Francisca Näf (0.4 p)
    22.04, 05:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  931. Patricia Morison (0.4 p)
    22.04, 05:36: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  932. Yvonne Minton (0.4 p)
    22.04, 05:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  933. Aina Mannerheim (0.4 p)
    22.04, 05:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  934. Gloria Banditelli (0.4 p)
    22.04, 05:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  935. Heli Lääts (0.3 p)
    22.04, 05:38: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  936. Christa Ludwig (0.4 p)
    22.04, 05:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  937. Jennifer Larmore (0.4 p)
    22.04, 05:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  938. Jennifer Lane (0.4 p)
    22.04, 05:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  939. Jennah Vainio (15.4 p)
    Revision 18099269: The word count difference might be wrong, because the word count increase (60) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 22.04, 20:39: 0.0 p (1 tavu) + 15.0 p (60 sanaa)
    22.04, 20:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 29 bytes, 60 words
  940. Lilli Earl (0.4 p)
    22.04, 20:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  941. Elsa Aarni (0.4 p)
    22.04, 20:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  942. Harriet Abrahamsson (0.4 p)
    22.04, 20:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  943. Ritva Ahonen (0.4 p)
    22.04, 20:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  944. Betty Ahonurho (0.4 p)
    22.04, 20:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  945. Elli Castrén (0.4 p)
    22.04, 20:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  946. Outi Condit (0.4 p)
    22.04, 20:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  947. Wilhelmina Cygnaeus (0.4 p)
    22.04, 20:54: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  948. Wanda Dubiel (0.4 p)
    22.04, 20:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  949. Tuija Ahvonen (0.4 p)
    22.04, 20:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  950. Maaren Aikio (0.4 p)
    22.04, 20:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  951. Anna Easteden (0.4 p)
    22.04, 21:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  952. Ulla Eklund (0.4 p)
    22.04, 21:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  953. Linda Lampenius (0.4 p)
    22.04, 21:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  954. Marja-Sisko Aimonen (0.4 p)
    22.04, 21:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  955. Anni Aitto (0.4 p)
    22.04, 21:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  956. Päivi Akonpelto (0.4 p)
    22.04, 21:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  957. Tiia Elg (0.4 p)
    22.04, 21:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  958. Dolly von Alfthan (0.4 p)
    22.04, 21:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  959. Saara Elina (2.2 p)
    22.04, 21:08: 0.4 p (28 tavua)
    22.04, 21:09: 0.8 p (64 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    22.04, 21:10: 0.1 p (7 tavua)
    Total 99 bytes, 4 words
  960. Rita Elmgren (0.4 p)
    22.04, 21:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  961. Tuula Elomaa (0.7 p)
    22.04, 21:16: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  962. Eeva Eloranta (0.4 p)
    22.04, 21:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  963. Emma Nopanen (0.4 p)
    22.04, 21:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  964. Sointu Angervo (0.4 p)
    22.04, 21:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  965. Diana Anttila (0.4 p)
    22.04, 21:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  966. Edith Erastoff (0.4 p)
    22.04, 21:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  967. Helvi Erjakka (0.4 p)
    22.04, 21:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  968. Ida Appelberg (0.4 p)
    22.04, 21:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  969. Aila Arajuuri (0.4 p)
    22.04, 21:24: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  970. Sofia Arasola (0.4 p)
    22.04, 21:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  971. Eila Arjoma (0.4 p)
    22.04, 21:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  972. Impi Aro (0.7 p)
    22.04, 21:29: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  973. Bertha Lindberg (0.7 p)
    22.04, 21:29: 0.4 p (28 tavua)
    22.04, 21:30: 0.3 p (24 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  974. Maria Aro (0.4 p)
    22.04, 21:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  975. Ritva Aro (0.4 p)
    22.04, 21:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  976. Ronja Arvilommi (0.4 p)
    22.04, 21:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  977. Helvi Aunio (0.7 p)
    22.04, 21:31: 0.4 p (28 tavua)
    22.04, 21:34: 0.3 p (24 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  978. Pinja Flink (0.4 p)
    22.04, 21:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  979. Aimée Beekman (0.4 p)
    23.04, 01:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  980. Ellen Niit (0.4 p)
    23.04, 01:11: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  981. Ene Mihkelson (0.4 p)
    23.04, 01:12: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  982. Viivi Luik (0.4 p)
    23.04, 01:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  983. Kadri Kõusaar (0.4 p)
    23.04, 01:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  984. Imbi Paju (0.4 p)
    23.04, 01:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  985. Ulvi Wirén (0.6 p)
    23.04, 01:15: 0.4 p (29 tavua)
    23.04, 01:15: 0.3 p (22 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  986. Aita Kivi (0.4 p)
    23.04, 01:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  987. Lilli Suburg (0.7 p)
    23.04, 01:16: 0.4 p (30 tavua)
    23.04, 01:16: 0.3 p (22 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  988. Kauksi Ülle (0.4 p)
    23.04, 01:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  989. Kätlin Kaldmaa (0.4 p)
    23.04, 01:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  990. Mari Saat (0.6 p)
    23.04, 01:18: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  991. Kärt Hellerma (0.5 p)
    23.04, 01:19: 0.5 p (39 tavua)
    Total 39 bytes, 0 words
  992. Maarja Pärtna (0.4 p)
    23.04, 01:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  993. Lilli Promet (0.4 p)
    23.04, 01:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  994. Carolina Pihelgas (0.4 p)
    23.04, 01:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  995. Eeva Park (0.4 p)
    23.04, 01:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  996. Elina Born (0.4 p)
    23.04, 01:22: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  997. Eda-Ines Etti (0.4 p)
    23.04, 01:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  998. Mari-Leen (0.4 p)
    23.04, 01:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  999. Jana Kask (0.4 p)
    23.04, 01:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1000. Kerli Kivilaan (1.0 p)
    23.04, 01:23: 0.7 p (59 tavua)
    23.04, 01:23: 0.2 p (19 tavua)
    Total 78 bytes, 0 words
  1001. Maarja Kivi (0.3 p)
    23.04, 01:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1002. Piret Järvis (0.3 p)
    23.04, 01:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1003. Triinu Kivilaan (0.3 p)
    23.04, 01:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1004. Katrin Siska (0.4 p)
    23.04, 01:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1005. Tatjana Mihhailova-Saar (0.6 p)
    23.04, 01:25: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  1006. Marvi Vallaste (1.4 p)
    23.04, 01:26: 1.4 p (111 tavua)
    Total 111 bytes, 0 words
  1007. Sandra Nurmsalu (0.4 p)
    23.04, 01:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1008. Gerli Padar (0.4 p)
    23.04, 01:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1009. Grete Paia (0.4 p)
    23.04, 01:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1010. Birgit Õigemeel (0.4 p)
    23.04, 01:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1011. Laura Põldvere (0.4 p)
    23.04, 01:28: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1012. Evelin Samuel (0.4 p)
    23.04, 01:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1013. Eve Kopli (0.4 p)
    23.04, 01:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1014. Liis Lemsalu (0.4 p)
    23.04, 01:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1015. Kärt Tomingas (0.4 p)
    23.04, 01:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1016. Maia Vahtramäe (0.6 p)
    23.04, 01:31: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  1017. Iiris Vesik (0.4 p)
    23.04, 01:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1018. Liana Kolodinskaja (0.8 p)
    23.04, 01:32: 0.8 p (63 tavua)
    Total 63 bytes, 0 words
  1019. Silvi Vrait (0.4 p)
    23.04, 01:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1020. Kihnu Virve (0.4 p)
    23.04, 01:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1021. Louisa May Alcott (0.4 p)
    23.04, 01:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1022. Harriet Beecher Stowe (0.4 p)
    23.04, 01:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1023. Mildred Benson (0.4 p)
    23.04, 01:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1024. E. L. Konigsburg (0.4 p)
    23.04, 01:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1025. Lois Lowry (0.7 p)
    23.04, 01:35: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  1026. Aksa Korttila (0.4 p)
    23.04, 04:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1027. María Luisa Bombal (0.4 p)
    23.04, 04:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1028. Marcela Serrano (1.1 p)
    23.04, 04:22: 0.4 p (28 tavua)
    23.04, 04:24: 0.5 p (42 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 70 bytes, 1 words
  1029. Juana Manuela Gorriti (0.4 p)
    23.04, 04:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1030. Victoria Ocampo (0.4 p)
    23.04, 04:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1031. Pola Oloixarac (0.4 p)
    23.04, 04:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1032. Clorinda Matto de Turner (0.4 p)
    23.04, 04:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1033. Laura Restrepo (1.2 p)
    23.04, 04:28: 0.7 p (59 tavua)
    23.04, 04:28: 0.4 p (33 tavua)
    Total 92 bytes, 0 words
  1034. Zélia Gattai (0.4 p)
    23.04, 04:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1035. Elisa Lispector (0.4 p)
    23.04, 04:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1036. Clarice Lispector (0.4 p)
    23.04, 04:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1037. Marlene Dietrich (0.4 p)
    23.04, 04:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1038. Flore Hazoumé (0.7 p)
    23.04, 04:33: 0.7 p (59 tavua)
    Total 59 bytes, 0 words
  1039. Manuela Margarido (0.4 p)
    23.04, 04:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1040. Aisha Abd al-Rahman (0.4 p)
    23.04, 04:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1041. Radwa Ashour (0.4 p)
    23.04, 04:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1042. Nawal El Saadawi (0.4 p)
    23.04, 04:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1043. Lauren Beukes (0.4 p)
    23.04, 04:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1044. Bessie Head (0.6 p)
    23.04, 04:36: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  1045. Olive Schreiner (0.4 p)
    23.04, 04:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1046. Fatima Meer (0.4 p)
    23.04, 04:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1047. Antjie Krog (0.4 p)
    23.04, 04:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1048. Ama Ata Aidoo (0.4 p)
    23.04, 04:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1049. Calixthe Beyala (6.2 p)
    23.04, 04:40: 1.2 p (96 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 96 bytes, 0 words
  1050. Marjorie Oludhe Macgoye (0.4 p)
    23.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1051. Aïcha Fofana (0.4 p)
    23.04, 04:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1052. Fatima Mernissi (0.4 p)
    23.04, 05:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1053. Noémia de Sousa (0.4 p)
    23.04, 05:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1054. Chimamanda Ngozi Adichie (0.4 p)
    23.04, 05:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1055. Nura Farah (0.4 p)
    23.04, 05:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1056. Nadifa Mohamed (0.4 p)
    23.04, 05:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1057. Leila Aboulela (0.4 p)
    23.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1058. Jeannette D. Ahonsou (0.4 p)
    23.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1059. NoViolet Bulawayo (0.4 p)
    23.04, 05:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1060. Wanuri Kahiu (2.4 p)
    23.04, 05:15: 1.2 p (92 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 92 bytes, 5 words
  1061. Hannelore Elsner (0.4 p)
    23.04, 22:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1062. Lale Andersen (0.4 p)
    23.04, 22:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1063. Silvia Andersen (0.4 p)
    23.04, 22:11: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1064. Ingrid Andree (0.4 p)
    23.04, 22:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1065. Karoline Herfurth (0.4 p)
    23.04, 22:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1066. Trude Hesterberg (1.2 p)
    23.04, 22:12: 0.4 p (29 tavua)
    23.04, 22:13: 0.8 p (66 tavua)
    Total 95 bytes, 0 words
  1067. Judith Hildebrandt (2.2 p)
    23.04, 22:13: 0.4 p (28 tavua)
    23.04, 22:14: 0.6 p (46 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 74 bytes, 5 words
  1068. Stefanie Japp (0.4 p)
    23.04, 22:15: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1069. Ruth Johansson (0.4 p)
    23.04, 22:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1070. Vanessa Jung (0.4 p)
    23.04, 22:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1071. Muriel Baumeister (0.4 p)
    23.04, 22:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1072. Maria Becker (0.4 p)
    23.04, 22:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1073. Caroline Beil (0.4 p)
    23.04, 22:17: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1074. Sibel Kekilli (0.4 p)
    23.04, 22:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1075. Nastassja Kinski (0.4 p)
    23.04, 22:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1076. Jeanette Biedermann (0.4 p)
    23.04, 22:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1077. Isabel Bongard (0.7 p)
    24.04, 05:00: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1078. Maya Bothe (0.4 p)
    24.04, 05:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1079. Nina Bott (0.4 p)
    24.04, 05:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1080. Barbara Brecht-Schall (0.4 p)
    24.04, 05:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1081. Ivanka Brekalo (0.4 p)
    24.04, 05:01: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1082. Natja Brunckhorst (0.4 p)
    24.04, 05:01: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1083. Hildegard Knef (0.7 p)
    24.04, 05:01: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1084. Marie Theres Kroetz-Relin (1.2 p)
    24.04, 05:02: 1.2 p (94 tavua)
    Total 94 bytes, 0 words
  1085. Juliane Köhler (0.4 p)
    24.04, 05:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1086. Gesine Cukrowski (0.4 p)
    24.04, 05:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1087. Veruschka von Lehndorff (0.7 p)
    24.04, 05:04: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1088. Ines Lutz (0.6 p)
    24.04, 05:05: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  1089. Karin Dor (0.7 p)
    24.04, 05:05: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1090. Anke Engelke (0.4 p)
    24.04, 05:06: 0.4 p (32 tavua)
    Total 32 bytes, 0 words
  1091. Gisela May (0.7 p)
    24.04, 05:06: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1092. Ute Lemper (0.4 p)
    24.04, 05:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1093. Renate Müller (0.4 p)
    24.04, 05:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1094. Mika’ela Fisher (0.4 p)
    24.04, 05:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1095. Ulrike Folkerts (0.4 p)
    24.04, 05:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1096. Inka Friedrich (0.4 p)
    24.04, 05:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1097. Liv Lisa Fries (0.7 p)
    24.04, 05:10: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1098. Astrid M. Fünderich (0.4 p)
    24.04, 05:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1099. Evelyn Opela (0.4 p)
    24.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1100. Henny Porten (0.4 p)
    24.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1101. Brittney Powell (0.4 p)
    24.04, 05:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1102. Nina-Friederike Gnädig (0.4 p)
    24.04, 05:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1103. Caroline Grothgar (0.4 p)
    24.04, 05:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1104. Cornelia Gröschel (0.4 p)
    24.04, 05:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1105. Hedwig Raabe (0.4 p)
    24.04, 05:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1106. Luise Rainer (0.4 p)
    24.04, 05:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1107. Annett Renneberg (0.4 p)
    24.04, 05:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1108. Antje Hagen (0.4 p)
    24.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1109. Nina Hagen (0.4 p)
    24.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1110. Thea von Harbou (0.4 p)
    24.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1111. Corinna Harfouch (0.4 p)
    24.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1112. Henriette Richter-Röhl (0.4 p)
    24.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1113. Paula Riemann (0.4 p)
    24.04, 05:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1114. Saskia Rosendahl (0.4 p)
    24.04, 05:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1115. Elisabeth Röhm (0.4 p)
    24.04, 05:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1116. Ebru Şam (0.4 p)
    24.04, 05:18: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1117. Nicola Tiggeler (2.6 p)
    24.04, 05:18: 0.4 p (28 tavua)
    24.04, 05:19: 1.0 p (78 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 106 bytes, 5 words
  1118. Andrea Sawatzki (0.4 p)
    24.04, 05:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1119. Saskia Vester (0.4 p)
    24.04, 05:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1120. Antje Schmidt (0.4 p)
    24.04, 05:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1121. Sybille Schmitz (0.4 p)
    24.04, 05:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1122. Jasmin Weber (0.4 p)
    24.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1123. Helene Weigel (0.4 p)
    24.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1124. Elke Winkens (0.4 p)
    24.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1125. Katja Woywood (0.3 p)
    24.04, 05:24: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1126. Hanna Schygulla (0.6 p)
    24.04, 05:25: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  1127. Fiona Schwartz (0.4 p)
    24.04, 05:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1128. Marie Seebach (0.4 p)
    24.04, 05:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1129. Wilhelmine Seebach (0.4 p)
    24.04, 05:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1130. Dana Wynter (0.4 p)
    24.04, 05:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1131. Rosel Zech (0.4 p)
    24.04, 05:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1132. Sarah Stork (0.4 p)
    24.04, 05:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1133. Daisy Dee (0.7 p)
    24.04, 05:29: 0.7 p (53 tavua)
    Total 53 bytes, 0 words
  1134. Barbara Dennerlein (0.4 p)
    24.04, 05:31: 0.4 p (34 tavua)
    Total 34 bytes, 0 words
  1135. Dorothee Oberlinger (0.6 p)
    24.04, 05:35: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  1136. Lisa Beznosiuk (0.4 p)
    24.04, 05:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1137. Sharon Bezaly (0.4 p)
    24.04, 05:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1138. Pauliina Fred (0.4 p)
    24.04, 05:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1139. Hanna Kinnunen (huilisti) (0.4 p)
    24.04, 05:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1140. Eeva Kontu (0.4 p)
    24.04, 05:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1141. Eva Tigerstedt (0.4 p)
    24.04, 05:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1142. Lise Daoust (0.4 p)
    24.04, 05:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1143. Suzanne Shulman (0.4 p)
    24.04, 05:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1144. Angela Hewitt (0.4 p)
    24.04, 05:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1145. Barbara Pentland (0.4 p)
    24.04, 05:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1146. Alexina Louie (0.4 p)
    24.04, 05:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1147. Pauline Oliveros (0.4 p)
    24.04, 05:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1148. Ann Wilson (0.4 p)
    24.04, 05:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1149. Monika Mattiesen (0.4 p)
    24.04, 05:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1150. Helena Tulve (0.4 p)
    24.04, 05:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1151. Olivia Ainali (0.7 p)
    24.04, 09:41: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1152. Kati Aspelin (0.4 p)
    24.04, 09:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1153. Varma Lahtinen (0.4 p)
    24.04, 09:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1154. Iida Lampela (0.4 p)
    24.04, 09:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1155. Pia Latomäki (0.4 p)
    24.04, 09:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1156. Irja Lindström (0.7 p)
    24.04, 09:43: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1157. Rakel Linnanheimo (0.4 p)
    24.04, 09:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1158. Ragnhild Peitsalo (0.4 p)
    24.04, 09:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1159. Olga Salo (0.4 p)
    24.04, 09:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1160. Elli Ylimaa (0.4 p)
    24.04, 09:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1161. Laura Birn (0.4 p)
    24.04, 10:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1162. Irina Björklund (0.4 p)
    24.04, 10:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1163. Leena Brusiin (0.4 p)
    24.04, 10:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1164. Dagi Angervo (0.7 p)
    24.04, 10:01: 0.4 p (28 tavua)
    24.04, 10:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 56 bytes, 0 words
  1165. Lauramaija Luoto (0.4 p)
    24.04, 10:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1166. Helly Luv (0.4 p)
    24.04, 10:04: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1167. Nelly Lovén (0.4 p)
    24.04, 10:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1168. Mimmi Lounela (0.4 p)
    24.04, 10:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1169. Eeva Litmanen (0.4 p)
    24.04, 10:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1170. Liisa Halonen (näyttelijä) (0.4 p)
    24.04, 10:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1171. Olga Tainio (0.4 p)
    24.04, 10:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1172. Maire Suvanto (0.4 p)
    24.04, 10:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1173. Kerli Kyllönen (0.4 p)
    24.04, 10:46: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1174. Niina Kurkinen (0.4 p)
    24.04, 10:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1175. Ada Kukkonen (0.4 p)
    24.04, 10:47: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1176. May-Britt Seitava (0.7 p)
    24.04, 10:47: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1177. Elsa Segerberg (0.7 p)
    24.04, 10:48: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1178. Tuulikki Schreck (0.4 p)
    24.04, 10:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1179. Päivi Tapola (0.4 p)
    24.04, 10:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1180. Katri Tapola (0.4 p)
    24.04, 10:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1181. Virpi Talvitie (0.4 p)
    24.04, 10:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1182. Tittamari Marttinen (0.4 p)
    24.04, 10:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1183. Sirkka Sari (0.4 p)
    24.04, 10:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1184. Anneli Sauli (0.4 p)
    24.04, 10:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1185. Rosa Salomaa (0.4 p)
    24.04, 10:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1186. Inari Koponen (0.4 p)
    24.04, 10:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1187. Anja Kola (0.4 p)
    24.04, 10:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1188. Sarah Kivi (0.4 p)
    24.04, 10:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1189. Virve Kauste (0.4 p)
    24.04, 11:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1190. Sirkka Saarnio (0.7 p)
    24.04, 11:01: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1191. Vieno Saaristo (0.4 p)
    24.04, 11:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1192. Mia Saarinen (0.4 p)
    24.04, 11:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1193. Anitra Karto (0.4 p)
    24.04, 11:02: 0.4 p (28 tavua)
    24.04, 11:03: 0.0 p (1 tavu)
    Total 29 bytes, 0 words
  1194. Naimi Kari (0.7 p)
    24.04, 11:03: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1195. Tuula Rosenqvist (0.4 p)
    24.04, 11:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1196. Hilma Rantanen (0.4 p)
    24.04, 11:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1197. Elvira Willman-Eloranta (0.4 p)
    24.04, 11:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1198. Ursula Rainio (0.4 p)
    24.04, 11:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1199. Kaija Rahola (0.4 p)
    24.04, 11:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1200. Jaana Järvinen (0.4 p)
    24.04, 11:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1201. Alice Phoebe Lou (0.8 p)
    24.04, 20:01: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  1202. Lebo Mathosa (0.4 p)
    24.04, 20:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1203. Thandiswa (8.5 p)
    24.04, 20:13: 0.4 p (28 tavua)
    24.04, 20:14: 1.2 p (96 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    24.04, 20:14: 0.0 p (2 tavua)
    24.04, 20:15: 0.9 p (72 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 198 bytes, 4 words
  1204. Yolandi Visser (0.8 p)
    24.04, 20:17: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  1205. Laura Ingraham (0.4 p)
    24.04, 22:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1206. Michelle Lujan Grisham (0.4 p)
    24.04, 22:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1207. Marguerite Perey (0.4 p)
    24.04, 22:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1208. Marie-Anne Pierrette Paulze (0.4 p)
    24.04, 22:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1209. Helen Sharman (1.8 p)
    24.04, 23:01: 1.6 p (126 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 126 bytes, 1 words
  1210. Tu Youyou (0.3 p)
    24.04, 23:03: 0.2 p (19 tavua)
    24.04, 23:03: 0.1 p (4 tavua)
    Total 23 bytes, 0 words
  1211. Astrid Cleve (0.4 p)
    24.04, 23:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1212. Clara Immerwahr (0.4 p)
    24.04, 23:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1213. Ida Noddack (0.4 p)
    24.04, 23:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1214. Agnes Pockels (0.4 p)
    24.04, 23:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1215. Salli Eskola (0.4 p)
    24.04, 23:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1216. Elisabeth Helander (0.4 p)
    24.04, 23:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1217. Karoliina Honkala (0.4 p)
    24.04, 23:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1218. Maarit Karppinen (0.4 p)
    24.04, 23:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1219. Jaana Tuominen (0.6 p)
    24.04, 23:10: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  1220. Eeva-Liisa Poutanen (0.6 p)
    24.04, 23:11: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  1221. Marja-Liisa Riekkola (0.8 p)
    24.04, 23:12: 0.8 p (65 tavua)
    Total 65 bytes, 0 words
  1222. Mária Telkes Arefereas (6.7 p)
    24.04, 23:15: 0.8 p (67 tavua)
    24.04, 23:16: 0.9 p (69 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 136 bytes, 0 words
  1223. Alice Ball (0.4 p)
    24.04, 23:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1224. Susan Solomon (0.4 p)
    24.04, 23:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1225. Ellen Swallow Richards (0.4 p)
    24.04, 23:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1226. Isabella Karle (0.4 p)
    24.04, 23:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1227. Karen Wetterhahn (0.4 p)
    24.04, 23:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1228. Asima Chatterjee (0.6 p)
    24.04, 23:22: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  1229. Julie Foudy (0.4 p)
    25.04, 22:44: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  1230. May Alix (0.3 p)
    25.04, 22:46: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1231. Billie Holiday (0.4 p)
    25.04, 22:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1232. Jane Harvey (1.2 p)
    25.04, 22:48: 1.2 p (93 tavua)
    Total 93 bytes, 0 words
  1233. Kay Starr (0.4 p)
    25.04, 22:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1234. Bessie Smith (0.4 p)
    25.04, 22:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1235. Ma Rainey (0.4 p)
    25.04, 22:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1236. Vi Redd (0.4 p)
    25.04, 22:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1237. Anita O’Day (0.4 p)
    25.04, 22:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1238. Carmen McRae (0.4 p)
    25.04, 22:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1239. Betty Carter (0.4 p)
    25.04, 22:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1240. Pearl Thuston Brown (0.4 p)
    25.04, 22:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1241. Morgana King (0.6 p)
    25.04, 22:53: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  1242. Chaka Khan (0.4 p)
    25.04, 22:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1243. Etta Jones (0.6 p)
    25.04, 22:54: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  1244. Amerie (0.4 p)
    26.04, 02:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1245. Solange Knowles (0.4 p)
    26.04, 02:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1246. Sylvia Robinson (0.4 p)
    26.04, 02:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1247. Patrice Rushen (0.4 p)
    26.04, 02:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1248. Teena Marie (0.4 p)
    26.04, 02:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1249. Janet Jackson (0.4 p)
    26.04, 02:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1250. Ruth Brown (0.4 p)
    26.04, 02:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1251. Donna Summer (0.4 p)
    26.04, 02:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1252. Koko Taylor (0.4 p)
    26.04, 02:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1253. Keri Hilson (0.4 p)
    26.04, 02:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1254. Irma Thomas (0.4 p)
    26.04, 02:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1255. Renée Adorée (0.4 p)
    26.04, 02:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1256. Cheryl Ladd (0.4 p)
    26.04, 02:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1257. Dorothy Lamour (0.4 p)
    26.04, 02:24: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1258. Gracie Allen (0.4 p)
    26.04, 02:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1259. Kirstie Alley (0.4 p)
    26.04, 02:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1260. June Allyson (0.4 p)
    26.04, 02:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1261. Angela Lansbury (0.4 p)
    26.04, 02:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1262. Ann-Margret (0.4 p)
    26.04, 02:26: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1263. Mary Pickford (0.3 p)
    26.04, 02:27: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1264. Queen Latifah (0.4 p)
    26.04, 02:27: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1265. Cloris Leachman (0.4 p)
    26.04, 02:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1266. Jean Arthur (0.4 p)
    26.04, 02:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1267. Mary Astor (0.4 p)
    26.04, 02:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1268. Lila Lee (0.4 p)
    26.04, 02:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1269. Lotte Lehmann (0.4 p)
    26.04, 02:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1270. Janet Leigh (0.4 p)
    26.04, 02:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1271. Vivien Leigh (0.4 p)
    26.04, 02:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1272. Norma Shearer (0.4 p)
    26.04, 02:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1273. Bette Davis (0.4 p)
    26.04, 02:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1274. Katharine Hepburn (0.4 p)
    26.04, 02:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1275. Lucille Ball (0.4 p)
    26.04, 02:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1276. Tallulah Bankhead (0.4 p)
    26.04, 02:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1277. Joan Leslie (0.4 p)
    26.04, 02:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1278. Theda Bara (0.4 p)
    26.04, 02:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1279. Myrna Loy (0.4 p)
    26.04, 02:38: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1280. Ethel Barrymore (0.4 p)
    26.04, 02:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1281. Drew Barrymore (0.4 p)
    26.04, 02:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1282. Angela Bassett (0.4 p)
    26.04, 02:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1283. Julie London (0.4 p)
    26.04, 02:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1284. Jennifer Lopez (0.4 p)
    26.04, 02:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1285. Anne Baxter (0.4 p)
    26.04, 02:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1286. Sophia Loren (0.4 p)
    26.04, 02:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1287. Bessie Love (0.4 p)
    26.04, 02:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1288. Annette Bening (0.4 p)
    26.04, 02:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1289. Ida Lupino (0.4 p)
    26.04, 02:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1290. Diana Lynn (0.4 p)
    26.04, 02:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1291. Loretta Lynn (0.4 p)
    26.04, 02:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1292. Halle Berry (0.4 p)
    26.04, 02:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1293. Constance Binney (0.4 p)
    26.04, 02:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1294. Faire Binney (0.4 p)
    26.04, 02:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1295. Cate Blanchett (0.4 p)
    26.04, 02:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1296. Joan Blondell (0.4 p)
    26.04, 02:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1297. Shirley MacLaine (0.3 p)
    26.04, 02:45: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1298. Betty Blythe (0.7 p)
    26.04, 02:46: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1299. Shirley Booth (0.4 p)
    26.04, 02:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1300. Jayne Mansfield (0.4 p)
    26.04, 02:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1301. Alice Brady (0.4 p)
    26.04, 02:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1302. Mary Martin (0.4 p)
    26.04, 02:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1303. Mary Brian (0.7 p)
    26.04, 02:48: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  1304. Mercedes McCambridge (0.4 p)
    26.04, 02:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1305. Vanessa Brown (0.4 p)
    26.04, 02:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1306. Sandra Bullock (0.4 p)
    26.04, 02:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1307. Billie Burke (0.7 p)
    26.04, 02:50: 0.7 p (56 tavua)
    Total 56 bytes, 0 words
  1308. Audrey Meadows (0.4 p)
    26.04, 02:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1309. Mae Busch (0.4 p)
    26.04, 02:51: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1310. Bette Midler (0.4 p)
    26.04, 02:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1311. Liza Minnelli (0.4 p)
    26.04, 02:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1312. Judy Garland (0.4 p)
    26.04, 02:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1313. Lana Turner (0.4 p)
    26.04, 02:52: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1314. Ava Gardner (0.4 p)
    26.04, 02:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1315. Mary Miles Minter (0.4 p)
    26.04, 02:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1316. Carmen Miranda (0.4 p)
    26.04, 02:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1317. Kitty Carlisle (0.4 p)
    26.04, 02:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1318. Leslie Caron (0.4 p)
    26.04, 02:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1319. Agnes Moorehead (0.4 p)
    26.04, 02:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1320. Nancy Carroll (0.4 p)
    26.04, 02:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1321. Diahann Carroll (0.4 p)
    26.04, 02:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1322. Peggie Castle (0.4 p)
    26.04, 02:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1323. Joan Caulfield (0.4 p)
    26.04, 02:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1324. Cyd Charisse (0.4 p)
    26.04, 02:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1325. Ruth Chatterton (0.4 p)
    26.04, 02:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1326. Virginia Cherrill (0.4 p)
    26.04, 03:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1327. Ina Claire (0.4 p)
    26.04, 03:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1328. Nita Naldi (0.4 p)
    26.04, 03:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1329. Natacha Rambova (0.7 p)
    26.04, 03:02: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 03:03: 0.3 p (25 tavua)
    Total 53 bytes, 0 words
  1330. Patsy Ruth Miller (0.4 p)
    26.04, 03:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1331. Mildred Harris (0.4 p)
    26.04, 03:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1332. Milla Jovovich (0.4 p)
    26.04, 03:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1333. Maude Adams (0.4 p)
    26.04, 03:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1334. Mercedes de Acosta (0.4 p)
    26.04, 03:09: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1335. Isadora Duncan (0.3 p)
    26.04, 03:09: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1336. Adele Astaire (0.4 p)
    26.04, 03:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1337. Pola Negri (0.4 p)
    26.04, 03:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1338. Harriet Nelson (0.4 p)
    26.04, 03:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1339. Claudette Colbert (0.4 p)
    26.04, 03:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1340. Joan Collins (0.4 p)
    26.04, 03:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1341. Anna Q. Nilsson (0.4 p)
    26.04, 03:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1342. Marian Nixon (0.4 p)
    26.04, 03:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1343. Kim Novak (0.7 p)
    26.04, 03:15: 0.7 p (53 tavua)
    Total 53 bytes, 0 words
  1344. Margaret O’Brien (0.4 p)
    26.04, 03:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1345. Maureen O’Hara (0.4 p)
    26.04, 03:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1346. Maureen O’Sullivan (0.4 p)
    26.04, 03:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1347. Edna May Oliver (0.4 p)
    26.04, 03:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1348. Helene Costello (0.4 p)
    26.04, 03:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1349. Joan Crawford (0.4 p)
    26.04, 03:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1350. Helen Parrish (0.4 p)
    26.04, 03:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1351. Sheryl Crow (0.4 p)
    26.04, 03:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1352. Dolly Parton (0.4 p)
    26.04, 03:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1353. Louella Parsons (0.4 p)
    26.04, 03:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1354. Martika (0.4 p)
    26.04, 03:26: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1355. Jamie Lee Curtis (0.4 p)
    26.04, 03:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1356. Susan Peters (0.4 p)
    26.04, 03:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1357. Cass Daley (0.4 p)
    26.04, 03:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1358. Eleanor Powell (0.4 p)
    26.04, 03:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1359. Linda Darnell (0.4 p)
    26.04, 03:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1360. Jane Darwell (0.4 p)
    26.04, 03:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1361. Gail Davis (0.4 p)
    26.04, 03:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1362. Doris Day (0.4 p)
    26.04, 03:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1363. Gloria DeHaven (0.4 p)
    26.04, 03:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1364. Olivia de Havilland (0.4 p)
    26.04, 03:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1365. Joan Fontaine (0.4 p)
    26.04, 03:32: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1366. Gloria Stuart (0.4 p)
    26.04, 03:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1367. Dolores del Río (0.4 p)
    26.04, 03:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1368. Vera Ralston (0.4 p)
    26.04, 03:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1369. Marjorie Rambeau (0.4 p)
    26.04, 03:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1370. Angie Dickinson (0.4 p)
    26.04, 03:35: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1371. Phyllis Diller (0.4 p)
    26.04, 03:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1372. Debbie Reynolds (0.4 p)
    26.04, 03:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1373. Louise Dresser (0.4 p)
    26.04, 03:38: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1374. Marie Dressler (0.4 p)
    26.04, 03:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1375. Joan Rivers (0.4 p)
    26.04, 03:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1376. Patty Duke (0.4 p)
    26.04, 03:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1377. Faye Dunaway (0.4 p)
    26.04, 03:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1378. Mildred Dunnock (0.4 p)
    26.04, 03:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1379. Jane Russell (0.4 p)
    26.04, 03:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1380. Rosalind Russell (0.4 p)
    26.04, 03:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1381. Madge Evans (0.4 p)
    26.04, 03:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1382. Ann Rutherford (0.4 p)
    26.04, 03:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1383. Eva Marie Saint (0.4 p)
    26.04, 03:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1384. Susan Saint James (0.4 p)
    26.04, 03:43: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1385. Jill St. John (0.4 p)
    26.04, 03:43: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1386. Susan Sarandon (0.4 p)
    26.04, 03:44: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 03:44: 0.0 p (1 tavu)
    Total 29 bytes, 0 words
  1387. Alice Faye (0.4 p)
    26.04, 03:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1388. Farrah Fawcett (0.4 p)
    26.04, 03:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1389. Glenda Farrell (0.4 p)
    26.04, 03:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1390. Martha Scott (0.4 p)
    26.04, 03:47: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1391. Michelle Phillips (0.4 p)
    26.04, 04:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1392. Sharon Tate (0.4 p)
    26.04, 04:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1393. Geraldine Fitzgerald (0.4 p)
    26.04, 04:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1394. Kyra Sedgwick (0.4 p)
    26.04, 04:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1395. June Foray (0.4 p)
    26.04, 04:39: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1396. Judith Sheindlin (0.4 p)
    26.04, 04:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1397. Cybill Shepherd (0.4 p)
    26.04, 04:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1398. Ann Sheridan (0.7 p)
    26.04, 04:41: 0.7 p (57 tavua)
    Total 57 bytes, 0 words
  1399. Anne Shirley (0.4 p)
    26.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1400. Lauren Shuler Donner (0.4 p)
    26.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1401. Sylvia Sidney (0.4 p)
    26.04, 04:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1402. Jane Froman (0.4 p)
    26.04, 04:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1403. Ann Sothern (0.4 p)
    26.04, 04:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1404. Eva Gabor (0.4 p)
    26.04, 04:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1405. Zsa Zsa Gábor (0.4 p)
    26.04, 04:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1406. Beverly Garland (1.2 p)
    26.04, 04:46: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 04:46: 0.8 p (65 tavua)
    Total 93 bytes, 0 words
  1407. Peggy Ann Garner (0.4 p)
    26.04, 04:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1408. Janet Gaynor (0.4 p)
    26.04, 04:53: 0.4 p (28 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  1409. Mary Steenburgen (0.4 p)
    26.04, 04:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1410. Jan Sterling (0.4 p)
    26.04, 04:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1411. Connie Stevens (0.7 p)
    26.04, 04:54: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 04:55: 0.3 p (24 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1412. Dorothy Gish (0.4 p)
    26.04, 04:55: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1413. Lillian Gish (0.4 p)
    26.04, 04:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1414. Sharon Gless (0.4 p)
    26.04, 04:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1415. Paulette Goddard (0.4 p)
    26.04, 04:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1416. Whoopi Goldberg (0.4 p)
    26.04, 04:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1417. Sharon Stone (0.4 p)
    26.04, 04:57: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1418. Hilary Swank (0.3 p)
    26.04, 04:59: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1419. Bonita Granville (0.4 p)
    26.04, 05:00: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1420. Amy Grant (0.4 p)
    26.04, 05:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1421. Mitzi Green (0.4 p)
    26.04, 05:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1422. Charlotte Greenwood (0.4 p)
    26.04, 05:01: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1423. Jane Greer (0.4 p)
    26.04, 05:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1424. Corinne Griffith (1.1 p)
    26.04, 05:03: 1.1 p (85 tavua)
    Total 85 bytes, 0 words
  1425. Constance Talmadge (0.4 p)
    26.04, 05:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1426. Norma Talmadge (0.4 p)
    26.04, 05:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1427. Natalie Talmadge (0.4 p)
    26.04, 05:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1428. Jessica Tandy (0.4 p)
    26.04, 05:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1429. Elizabeth Taylor (0.4 p)
    26.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1430. Jean Hagen (0.4 p)
    26.04, 05:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1431. Thelma Todd (0.4 p)
    26.04, 05:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1432. Ann Harding (0.4 p)
    26.04, 05:13: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1433. June Haver (0.4 p)
    26.04, 05:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1434. Claire Trevor (0.4 p)
    26.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1435. Sophie Tucker (0.4 p)
    26.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1436. Tina Turner (0.4 p)
    26.04, 05:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1437. Lurene Tuttle (0.4 p)
    26.04, 05:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1438. Cicely Tyson (0.4 p)
    26.04, 05:17: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1439. Edith Head (0.4 p)
    26.04, 05:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1440. Virginia Valli (0.4 p)
    26.04, 05:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1441. Mamie Van Doren (0.4 p)
    26.04, 05:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1442. Florence Henderson (0.4 p)
    26.04, 05:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1443. Evelyn Venable (0.4 p)
    26.04, 05:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1444. Judy Holliday (0.4 p)
    26.04, 05:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1445. Celeste Holm (0.4 p)
    26.04, 05:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1446. Barbara Walters (0.4 p)
    26.04, 05:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1447. Hedda Hopper (0.7 p)
    26.04, 05:22: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1448. Dionne Warwick (0.4 p)
    26.04, 05:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1449. Josephine Hull (0.4 p)
    26.04, 05:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1450. Holly Hunter (0.4 p)
    26.04, 05:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1451. Kim Hunter (0.4 p)
    26.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1452. Sigourney Weaver (0.4 p)
    26.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1453. Raquel Welch (0.4 p)
    26.04, 05:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1454. Ruth Hussey (0.4 p)
    26.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1455. Anjelica Huston (0.4 p)
    26.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1456. Betty Hutton (0.7 p)
    26.04, 05:24: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 05:24: 0.3 p (24 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1457. Esther Williams (0.4 p)
    26.04, 05:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1458. Jennifer Jones (0.4 p)
    26.04, 05:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1459. Katy Jurado (0.4 p)
    26.04, 05:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1460. Joanne Woodward (0.4 p)
    26.04, 05:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1461. Teresa Wright (0.4 p)
    26.04, 05:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1462. Jane Wyatt (0.4 p)
    26.04, 05:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1463. Jane Wyman (0.4 p)
    26.04, 05:32: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  1464. Nancy Kelly (0.4 p)
    26.04, 05:33: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1465. Madge Kennedy (0.4 p)
    26.04, 05:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1466. Deborah Kerr (0.4 p)
    26.04, 05:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1467. Renée Zellweger (5.6 p)
    26.04, 05:34: 0.4 p (28 tavua)
    26.04, 05:37: 0.2 p (19 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 47 bytes, 0 words
  1468. Dorothy Kirsten (0.4 p)
    26.04, 05:37: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1469. Emmi Nuorgam U (84.7 p)
    26.04, 19:05: 10.0 p (uusi sivu) + 2.6 p (208 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    26.04, 19:39: 1.1 p (84 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    26.04, 19:45: 0.6 p (48 tavua)
    27.04, 18:45: 22.3 p (1781 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    27.04, 18:50: 0.4 p (29 tavua)
    27.04, 18:58: 3.8 p (300 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 19:00: 0.8 p (67 tavua)
    27.04, 19:07: 3.8 p (304 tavua) + 6.8 p (27 sanaa)
    27.04, 19:07: 0.0 p (3 tavua)
    27.04, 23:15: 0.1 p (6 tavua)
    27.04, 23:15: 0.8 p (63 tavua)
    Total 2 893 bytes, 93 words
  1470. Milja Saari (8.8 p)
    27.04, 13:21: 3.8 p (306 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 306 bytes, 0 words
  1471. Pirita Näkkäläjärvi (0.1 p)
    27.04, 19:09: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  1472. Alma (laulaja) (1.6 p)
    27.04, 22:13: 0.6 p (48 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 48 bytes, 4 words
  1473. Christy Anderson (0.4 p)
    27.04, 23:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1474. Alexa Chung (0.4 p)
    27.04, 23:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1475. Rita Ora (0.4 p)
    27.04, 23:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1476. Gwen Stefani (0.4 p)
    27.04, 23:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1477. Michelle Williams (laulaja) (0.4 p)
    27.04, 23:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1478. Pink (0.4 p)
    27.04, 23:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1479. Mariah Carey (0.4 p)
    27.04, 23:27: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1480. Whitney Houston (0.4 p)
    27.04, 23:27: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1481. Tyra Banks (0.4 p)
    27.04, 23:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1482. Anitta (laulaja) (0.4 p)
    27.04, 23:29: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1483. Rihanna (0.4 p)
    27.04, 23:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1484. Charli XCX (0.4 p)
    27.04, 23:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1485. Cardi B (0.4 p)
    27.04, 23:30: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1486. Nikki Williams (0.4 p)
    27.04, 23:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1487. Demi Lovato (0.4 p)
    27.04, 23:31: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1488. Selena Gomez (0.4 p)
    27.04, 23:31: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1489. Lil Suzy (0.4 p)
    27.04, 23:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1490. Toni Basil (0.4 p)
    27.04, 23:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1491. Poppy (laulaja) (0.5 p)
    27.04, 23:33: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  1492. Billie Eilish (0.4 p)
    27.04, 23:33: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1493. Lesley Gore (0.4 p)
    27.04, 23:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1494. Grace Jones (0.4 p)
    27.04, 23:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1495. Rita Marley (0.4 p)
    27.04, 23:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1496. Millie (1.1 p)
    27.04, 23:35: 0.4 p (28 tavua)
    27.04, 23:36: 0.8 p (63 tavua)
    Total 91 bytes, 0 words
  1497. Marion Rung (0.4 p)
    27.04, 23:36: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1498. Diana King (0.4 p)
    27.04, 23:36: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1499. Wye Allanbrook (0.4 p)
    27.04, 23:40: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1500. Marie Tharp (0.4 p)
    27.04, 23:41: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1501. Ann Forstén (0.4 p)
    27.04, 23:43: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1502. Stella McCartney (0.4 p)
    28.04, 06:38: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1503. Linda McCartney (0.9 p)
    28.04, 06:38: 0.4 p (28 tavua)
    28.04, 06:55: 0.5 p (41 tavua)
    Total 69 bytes, 0 words
  1504. Eve Arnold (0.4 p)
    28.04, 06:40: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1505. Vivian Maier (0.4 p)
    28.04, 06:40: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1506. Francesca Woodman (0.3 p)
    28.04, 06:41: 0.3 p (27 tavua)
    Total 27 bytes, 0 words
  1507. Annie Leibovitz (0.4 p)
    28.04, 06:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1508. Alexandra Hedison (0.4 p)
    28.04, 06:42: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1509. Koo Stark (0.7 p)
    28.04, 06:43: 0.4 p (28 tavua)
    28.04, 06:44: 0.3 p (24 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1510. Cindy Sherman (0.4 p)
    28.04, 06:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1511. Tipper Gore (0.4 p)
    28.04, 06:44: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1512. Nan Goldin (0.4 p)
    28.04, 06:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1513. Martha Cooper (0.4 p)
    28.04, 06:45: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1514. Mary Ellen Mark (0.4 p)
    28.04, 06:46: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1515. Lisa Boyle (0.4 p)
    28.04, 06:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1516. Lillian Bassman (0.4 p)
    28.04, 06:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1517. Éva Besnyő (0.4 p)
    28.04, 06:47: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1518. Lilith Love (0.4 p)
    28.04, 06:48: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1519. Anna Atkins (0.4 p)
    28.04, 06:49: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1520. Sirkka-Liisa Konttinen (0.4 p)
    28.04, 06:50: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1521. Corinne Day (0.7 p)
    28.04, 06:50: 0.7 p (55 tavua)
    Total 55 bytes, 0 words
  1522. Scarlett Johansson (0.4 p)
    28.04, 06:50: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1523. Kate Moss (0.4 p)
    28.04, 06:51: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1524. Julia Margaret Cameron (0.4 p)
    28.04, 06:52: 0.4 p (28 tavua)
    28.04, 06:52: 0.0 p (1 tavu)
    Total 29 bytes, 0 words
  1525. Mary McCartney (0.4 p)
    28.04, 06:54: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1526. Heather McCartney (0.6 p)
    28.04, 06:55: 0.6 p (50 tavua)
    Total 50 bytes, 0 words
  1527. Jane Bown (0.4 p)
    28.04, 06:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1528. Elisabet II (0.4 p)
    28.04, 06:56: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1529. Pattie Boyd (0.4 p)
    28.04, 06:58: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1530. Jillian Edelstein (0.4 p)
    28.04, 06:58: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1531. Tina Modotti (0.4 p)
    28.04, 06:59: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1532. Jennifer Dickson (0.4 p)
    28.04, 07:00: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1533. Gisèle Freund (1.2 p)
    28.04, 07:00: 0.4 p (28 tavua)
    28.04, 07:01: 0.8 p (65 tavua)
    Total 93 bytes, 0 words
  1534. Dora Maar (0.4 p)
    28.04, 07:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1535. Camille Lepage (0.4 p)
    28.04, 07:02: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1536. Marie Colvin (0.4 p)
    28.04, 07:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1537. Martha Gellhorn (0.4 p)
    28.04, 07:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1538. Adeline Boutain (0.4 p)
    28.04, 07:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1539. Anja Niedringhaus (0.4 p)
    28.04, 07:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1540. Emmi Fock (0.4 p)
    28.04, 07:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1541. Lieselotte Kattwinkel (0.4 p)
    28.04, 07:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1542. Astrid Kirchherr (0.4 p)
    28.04, 07:06: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1543. Magdalena Kopp (0.4 p)
    28.04, 07:06: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1544. Leni Riefenstahl (0.4 p)
    28.04, 07:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1545. Gerda Taro (0.4 p)
    28.04, 07:07: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1546. Monika Wegler (0.4 p)
    28.04, 07:09: 0.4 p (34 tavua)
    Total 34 bytes, 0 words
  1547. Rebecca Belmore (0.5 p)
    28.04, 07:10: 0.5 p (41 tavua)
    Total 41 bytes, 0 words
  1548. Beth Broderick (0.4 p)
    28.04, 07:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1549. Hilda Abrahamz (0.4 p)
    28.04, 07:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1550. Jaana Aalto (0.4 p)
    28.04, 07:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1551. Marjut Hjelt (0.4 p)
    28.04, 07:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1552. Janet Schmalfeldt (0.3 p)
    28.04, 11:06: 0.3 p (21 tavua)
    Total 21 bytes, 0 words
  1553. Adele Addison (0.4 p)
    28.04, 11:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1554. Virginia Zeani (0.4 p)
    28.04, 11:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1555. Valborg Werbeck-Svärdström (0.4 p)
    28.04, 11:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1556. Maija Kovaļevska (0.4 p)
    28.04, 11:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1557. Emma Kirkby (0.4 p)
    28.04, 11:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1558. Anna Maria Kaufmann (0.5 p)
    28.04, 11:10: 0.5 p (37 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  1559. Yōko Watanabe (0.4 p)
    28.04, 11:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1560. Teresa Wakim (0.4 p)
    28.04, 11:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1561. Sara Jäggi (0.4 p)
    28.04, 11:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1562. Suzanne Juyol (0.4 p)
    28.04, 11:11: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1563. Florence Foster Jenkins (0.4 p)
    28.04, 11:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1564. Gundula Janowitz (0.4 p)
    28.04, 11:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1565. Frances James (0.4 p)
    28.04, 11:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1566. Tiffany Jackson (0.4 p)
    28.04, 11:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1567. Galina Višnevskaja (0.4 p)
    28.04, 11:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1568. Marie van Zandt (0.4 p)
    28.04, 11:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1569. Maria Aleksandrovna Romanova (0.4 p)
    28.04, 11:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1570. Roberta Invernizzi (0.4 p)
    28.04, 11:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1571. Evelyn Tubb (0.4 p)
    28.04, 11:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1572. Eva Turner (0.4 p)
    28.04, 11:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1573. Yoko-Maria Tsukuda (0.4 p)
    28.04, 11:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1574. Siri Thornhill (0.4 p)
    28.04, 11:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1575. Cristina Deutekom (0.4 p)
    28.04, 11:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1576. Vera Rózsa (0.4 p)
    28.04, 11:17: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1577. Hilda Hölzl (0.4 p)
    28.04, 11:18: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1578. Gabriele Hierdeis (0.4 p)
    28.04, 11:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1579. Ruzena Herlinger (0.4 p)
    28.04, 11:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1580. Anja Harteros (0.4 p)
    28.04, 11:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1581. Barbara Hannigan (0.4 p)
    28.04, 11:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1582. Ruth Ann Swenson (0.4 p)
    28.04, 11:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1583. Giuseppina Strepponi (0.4 p)
    28.04, 11:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1584. Lotte Lenya (0.4 p)
    28.04, 11:20: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1585. Hilde Güden (0.4 p)
    28.04, 11:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1586. Reri Grist (0.4 p)
    28.04, 11:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1587. Anna Gottlieb (0.4 p)
    28.04, 11:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1588. Frances Ginsberg (0.4 p)
    28.04, 11:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1589. Rosina Storchio (0.4 p)
    28.04, 11:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1590. Teresa Stich-Randall (0.4 p)
    28.04, 11:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1591. Adelina Stehle (0.4 p)
    28.04, 11:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1592. Simone Simons (0.4 p)
    28.04, 11:24: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1593. Annon Lee Silver (0.4 p)
    28.04, 11:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1594. Irmgard Seefried (0.4 p)
    28.04, 11:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1595. Elisabeth Schwarzkopf (0.4 p)
    28.04, 11:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1596. Mona Seefried (0.7 p)
    28.04, 11:26: 0.7 p (52 tavua)
    Total 52 bytes, 0 words
  1597. Renata Scotto (0.4 p)
    28.04, 11:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1598. Soffi Schønning (0.4 p)
    28.04, 11:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1599. Barbara Schlick (0.4 p)
    28.04, 11:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1600. Sylvia Saurette (0.4 p)
    28.04, 11:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1601. Louise André (0.4 p)
    28.04, 11:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1602. Cinzia Forte (0.4 p)
    28.04, 11:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1603. Joséphine Fodor (0.4 p)
    28.04, 11:28: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1604. Nuccia Focile (0.4 p)
    28.04, 11:29: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1605. Alida Ferrarini (0.4 p)
    28.04, 11:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1606. Carolina Ferni (0.4 p)
    28.04, 11:30: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1607. Giuditta Pasta (0.4 p)
    28.04, 11:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1608. Antonia Fahberg (0.4 p)
    28.04, 11:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1609. Roxolana Roslak (0.4 p)
    28.04, 11:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1610. Joan Rodgers (0.4 p)
    28.04, 11:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1611. Deborah Riedel (0.4 p)
    28.04, 11:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1612. Gloria Richard (0.4 p)
    28.04, 11:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1613. Lucia Evangelista (0.4 p)
    28.04, 11:32: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1614. Jackie Evancho (0.7 p)
    28.04, 11:33: 0.7 p (59 tavua)
    Total 59 bytes, 0 words
  1615. Maria Pellegrini (0.4 p)
    28.04, 11:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1616. Tatjana Pavlovskaja (0.4 p)
    28.04, 11:34: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1617. Kristine Opolais (0.4 p)
    28.04, 11:35: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1618. Jeanne Dusseau (0.4 p)
    28.04, 16:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1619. Clarice Carson (0.4 p)
    28.04, 16:03: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1620. Eileen Law (0.4 p)
    28.04, 16:04: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1621. Lynne Dawson (0.4 p)
    28.04, 16:05: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1622. Walesin prinsessa Diana (0.4 p)
    28.04, 16:06: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1623. Sophie Daneman (0.4 p)
    28.04, 16:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1624. Inga Nielsen (0.4 p)
    28.04, 16:08: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1625. Elina Netšajeva (0.4 p)
    28.04, 16:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1626. Catherine Naglestad (0.4 p)
    28.04, 16:09: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1627. Bertha Crawford (0.4 p)
    28.04, 16:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1628. Nadine Conner (0.4 p)
    28.04, 16:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1629. Isabella Colbran (0.4 p)
    28.04, 16:10: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1630. Gina Cigna (0.4 p)
    28.04, 16:11: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1631. Susan Chilcott (0.4 p)
    28.04, 16:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1632. Anita Cerquetti (0.4 p)
    28.04, 16:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1633. Maria Cebotari (0.4 p)
    28.04, 16:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1634. Giovanna Casolla (0.4 p)
    28.04, 16:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1635. Susan Bullock (0.4 p)
    28.04, 16:13: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1636. Phyllis Bryn-Julson (0.4 p)
    28.04, 16:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1637. Helen Boatwright (0.4 p)
    28.04, 16:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1638. Donna Brown (sopraano) (0.4 p)
    28.04, 16:14: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1639. Edith Mathis (0.4 p)
    28.04, 16:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1640. Roxana Briban (0.4 p)
    28.04, 16:15: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1641. Mary Morrison (0.4 p)
    28.04, 16:16: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1642. Grace Moore (0.4 p)
    28.04, 16:16: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1643. Audrey Mildmay (0.4 p)
    28.04, 16:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1644. Nellie Melba (0.4 p)
    28.04, 16:18: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1645. Monika Mauch (0.4 p)
    28.04, 16:19: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1646. Margaret Mas (0.4 p)
    28.04, 16:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1647. Jacqueline Martel (0.4 p)
    28.04, 16:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1648. Lois Marshall (0.4 p)
    28.04, 16:19: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1649. Renée Maheux (0.4 p)
    28.04, 16:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1650. Sara Macliver (0.4 p)
    28.04, 16:21: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1651. Christine Brenk (0.6 p)
    28.04, 16:22: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  1652. Géori Boué (0.4 p)
    28.04, 16:22: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  1653. Catherine Bott (0.4 p)
    28.04, 16:22: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1654. Barbara Bonney (0.9 p)
    28.04, 16:23: 0.6 p (47 tavua)
    28.04, 16:23: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    Total 48 bytes, 1 words
  1655. Colette Boky (0.4 p)
    28.04, 16:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1656. Irena Bespalovaite (0.4 p)
    28.04, 16:23: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1657. Gemma Bellincioni (0.4 p)
    28.04, 16:24: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1658. Halina Łukomska (0.4 p)
    28.04, 16:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1659. Frances Lucey (0.4 p)
    28.04, 16:25: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1660. Felicity Lott (0.4 p)
    28.04, 16:26: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  1661. Elizabeth Llewellyn (0.4 p)
    28.04, 16:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1662. Julija Ležneva (0.4 p)
    28.04, 16:26: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1663. Georgette Leblanc (0.4 p)
    28.04, 16:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1664. Caro Lamoureux (0.4 p)
    28.04, 16:27: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1665. Joanna Kozłowska (0.4 p)
    28.04, 16:28: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1666. Marni Nixon (0.4 p)
    28.04, 16:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1667. Gertrude Lawrence (0.4 p)
    28.04, 16:29: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1668. Raven-Symoné (0.4 p)
    28.04, 16:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1669. Viveka Anderberg (0.4 p)
    28.04, 16:30: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1670. Norah Amsellem (0.4 p)
    28.04, 16:31: 0.4 p (28 tavua)
    Total 28 bytes, 0 words
  1671. Tiina Sanila-Aikio (11.9 p)
    29.04, 10:22: 4.6 p (368 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    29.04, 10:23: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    29.04, 10:24: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total −148 bytes, 1 words

17 artikkelia, 51,63 kB

  1. Jinh Yu Frey U (227.8 p)
    06.04, 14:50: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7548 tavua > maks) + 80.8 p (323 sanaa) + 62.0 p (10 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 7 548 bytes, 323 words
  2. Megan Wright U (167.5 p)
    06.04, 19:45: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5908 tavua > maks) + 43.5 p (174 sanaa) + 49.0 p (9 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 908 bytes, 174 words
  3. Kaja Kallas (11.8 p)
    07.04, 03:17: 4.0 p (323 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 323 bytes, 11 words
  4. Eveliina Heinäluoma (1.8 p)
    18.04, 18:34: 0.8 p (66 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 33 bytes, 4 words
  5. Minna Reijonen U (162.7 p)
    19.04, 21:41: 10.0 p (uusi sivu) + 50.9 p (4074 tavua) + 36.2 p (145 sanaa) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19.04, 21:43: 0.1 p (4 tavua)
    19.04, 22:26: 3.0 p (238 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    20.04, 00:04: 0.0 p (1 tavu)
    24.04, 21:41: 4.5 p (361 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 4 678 bytes, 157 words
  6. Sanna Antikainen U (142.5 p)
    20.04, 03:46: 10.0 p (uusi sivu) + 48.6 p (3890 tavua) + 47.5 p (190 sanaa) + 31.0 p (5 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24.04, 21:42: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 3 897 bytes, 191 words
  7. Kaisa Juuso U (99.2 p)
    20.04, 11:13: 10.0 p (uusi sivu) + 33.1 p (2646 tavua) + 29.2 p (117 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    20.04, 11:32: 0.4 p (33 tavua)
    24.04, 22:15: 0.2 p (14 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 693 bytes, 118 words
  8. Hanna-Marilla Zidan U (115.5 p)
    20.04, 16:15: 10.0 p (uusi sivu) + 41.5 p (3321 tavua) + 26.5 p (106 sanaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    20.04, 16:16: 0.5 p (38 tavua)
    Total 3 359 bytes, 106 words
  9. Ayanna Pressley U (140.0 p)
    21.04, 02:26: 10.0 p (uusi sivu) + 54.5 p (4359 tavua) + 38.5 p (154 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 27.0 p (5 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 4 359 bytes, 154 words
  10. Candace Owens (0.0 p)
    21.04, 03:41: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  11. Laura Ingraham (0.0 p)
    21.04, 03:43: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  12. Ruut Sjöblom (11.8 p)
    21.04, 14:02: 4.8 p (386 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 386 bytes, 8 words
  13. Michelle Lujan Grisham U (199.2 p)
    21.04, 17:28: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6351 tavua > maks) + 62.2 p (249 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 47.0 p (9 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 351 bytes, 249 words
  14. Lucy McBath U (163.0 p)
    27.04, 17:36: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5284 tavua > maks) + 38.0 p (152 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 5 284 bytes, 152 words
  15. Liz Cheney (0.0 p)
    28.04, 16:05: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  16. Cynthia Lummis U (135.5 p)
    28.04, 19:15: 10.0 p (uusi sivu) + 48.7 p (3899 tavua) + 41.8 p (167 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (4 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 899 bytes, 167 words
  17. Susan Brooks U (110.6 p)
    30.04, 23:57: 10.0 p (uusi sivu) + 36.6 p (2926 tavua) + 36.0 p (144 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 926 bytes, 144 words

34 artikkelia, 56,46 kB

  1. Li Dongmei U (47.4 p)
    01.04, 21:46: 10.0 p (uusi sivu) + 20.9 p (1674 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 19:11: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 730 bytes, 43 words
  2. Li Xin (koripalloilija) U (47.1 p)
    01.04, 21:53: 10.0 p (uusi sivu) + 20.6 p (1651 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 19:14: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 707 bytes, 43 words
  3. Liu Jun (koripalloilija) U (45.1 p)
    01.04, 22:03: 10.0 p (uusi sivu) + 19.6 p (1568 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 19:14: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 624 bytes, 39 words
  4. He Jun U (45.0 p)
    01.04, 22:09: 10.0 p (uusi sivu) + 19.6 p (1565 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 19:12: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 621 bytes, 39 words
  5. Wang Fang (koripalloilija) U (45.3 p)
    01.04, 22:15: 10.0 p (uusi sivu) + 19.9 p (1588 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 19:12: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 644 bytes, 39 words
  6. Zheng Dongmei U (47.5 p)
    01.04, 22:23: 10.0 p (uusi sivu) + 21.1 p (1685 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    02.04, 19:12: 0.7 p (56 tavua)
    Total 1 741 bytes, 43 words
  7. Zheng Xiulin U (41.3 p)
    01.04, 22:47: 10.0 p (uusi sivu) + 17.6 p (1407 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 407 bytes, 35 words
  8. Zheng Haixia (1.4 p)
    02.04, 19:11: 0.7 p (56 tavua)
    02.04, 19:32: 0.7 p (56 tavua)
    Total 112 bytes, 0 words
  9. Liu Qing (koripalloilija) (5.9 p)
    02.04, 19:38: 5.2 p (414 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 414 bytes, 3 words
  10. Joan Harrison (uimari) U (55.1 p)
    13.04, 18:36: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1506 tavua) + 11.2 p (45 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 506 bytes, 45 words
  11. Nia Long (10.1 p)
    13.04, 20:20: 2.8 p (226 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 226 bytes, 9 words
  12. Leila Ahmerova U (50.6 p)
    15.04, 19:50: 10.0 p (uusi sivu) + 21.8 p (1747 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 747 bytes, 35 words
  13. Natalja Buzunova U (50.7 p)
    15.04, 20:04: 10.0 p (uusi sivu) + 22.0 p (1759 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 759 bytes, 35 words
  14. Natalja Bykova U (55.2 p)
    15.04, 20:15: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1873 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 873 bytes, 43 words
  15. Tatjana Švyganova U (52.8 p)
    15.04, 20:24: 10.0 p (uusi sivu) + 23.3 p (1866 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 866 bytes, 38 words
  16. Valentina Zazdravnyh U (51.1 p)
    15.04, 20:33: 10.0 p (uusi sivu) + 22.3 p (1786 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 786 bytes, 35 words
  17. Diane Leather U (68.2 p)
    15.04, 21:22: 10.0 p (uusi sivu) + 25.0 p (2000 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 000 bytes, 73 words
  18. Galina Vjužanina U (38.0 p)
    16.04, 17:47: 10.0 p (uusi sivu) + 15.2 p (1220 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 220 bytes, 31 words
  19. Alina Ham U (37.4 p)
    16.04, 17:54: 10.0 p (uusi sivu) + 14.6 p (1168 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 168 bytes, 31 words
  20. Jelena Gurjeva U (37.8 p)
    16.04, 18:05: 10.0 p (uusi sivu) + 15.0 p (1202 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 202 bytes, 31 words
  21. Tatjana Jembahtova U (38.1 p)
    16.04, 18:32: 10.0 p (uusi sivu) + 15.4 p (1232 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 232 bytes, 31 words
  22. Nadežda Filippova U (53.4 p)
    16.04, 18:43: 10.0 p (uusi sivu) + 23.7 p (1892 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 892 bytes, 39 words
  23. Galina Inžuvatova U (50.9 p)
    16.04, 18:55: 10.0 p (uusi sivu) + 22.1 p (1771 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 771 bytes, 35 words
  24. Nadežda Ovetškina U (52.1 p)
    16.04, 19:15: 10.0 p (uusi sivu) + 22.8 p (1825 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 825 bytes, 37 words
  25. Natella Krasnikova U (52.7 p)
    16.04, 19:26: 10.0 p (uusi sivu) + 23.2 p (1857 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 857 bytes, 38 words
  26. Ljudmila Frolova U (50.7 p)
    16.04, 19:34: 10.0 p (uusi sivu) + 21.9 p (1755 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 755 bytes, 35 words
  27. Lidija Glubokova U (52.6 p)
    16.04, 19:41: 10.0 p (uusi sivu) + 23.1 p (1849 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 849 bytes, 38 words
  28. Nelli Gorbatkova U (59.6 p)
    16.04, 19:56: 10.0 p (uusi sivu) + 24.1 p (1929 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 929 bytes, 42 words
  29. Anne Avellan U (110.7 p)
    17.04, 19:27: 10.0 p (uusi sivu) + 40.0 p (3196 tavua) + 40.8 p (163 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 196 bytes, 163 words
  30. Outi Koski U (127.0 p)
    19.04, 11:23: 10.0 p (uusi sivu) + 47.7 p (3817 tavua) + 49.2 p (197 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 817 bytes, 197 words
  31. Anne-Marie Colchen (26.8 p)
    21.04, 10:36: 14.6 p (1170 tavua) + 8.0 p (32 sanaa)
    21.04, 10:39: 1.2 p (97 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    Total 1 267 bytes, 44 words
  32. Ágnes Keleti (44.2 p)
    21.04, 10:57: 30.2 p (2413 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 405 bytes, 16 words
  33. Margit Schumann U (66.2 p)
    21.04, 11:20: 10.0 p (uusi sivu) + 23.4 p (1872 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 872 bytes, 71 words
  34. Brigitte Ahrenholz U (56.8 p)
    21.04, 11:36: 10.0 p (uusi sivu) + 18.1 p (1446 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 446 bytes, 55 words

36 artikkelia, 38,53 kB

  1. Kamma Rahbek U (160.7 p)
    01.04, 23:59: 10.0 p (uusi sivu) + 37.2 p (2977 tavua) + 66.0 p (264 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    02.04, 00:01: 0.4 p (29 tavua)
    02.04, 00:02: 0.5 p (37 tavua)
    02.04, 00:02: 0.4 p (33 tavua)
    02.04, 00:02: 0.4 p (32 tavua)
    02.04, 00:25: 4.3 p (343 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 10.0 p (2 kuvaa) + 5.0 p (5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    02.04, 00:37: 0.3 p (27 tavua)
    Total 3 478 bytes, 265 words
  2. Maria Ylipää (0.5 p)
    05.04, 07:15: 0.3 p (22 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 22 bytes, 1 words
  3. Lucia Joas (10.2 p)
    05.04, 07:50: 0.4 p (29 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    05.04, 07:57: 4.2 p (336 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    05.04, 08:00: 0.1 p (11 tavua)
    Total 375 bytes, 2 words
  4. Miriam Neureuther (1.0 p)
    06.04, 03:49: 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total −182 bytes, 0 words
  5. Sarah Hyland (0.2 p)
    06.04, 06:34: 0.2 p (1 sana)
    Total −6 bytes, 1 words
  6. Agnes Obel (0.0 p)
    06.04, 11:40: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  7. Jannika B (9.2 p)
    06.04, 11:57: 3.7 p (293 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 293 bytes, 2 words
  8. Anne Ketola (0.5 p)
    06.04, 12:43: 0.5 p (42 tavua)
    Total 42 bytes, 0 words
  9. Tiina Elovaara (0.0 p)
    06.04, 13:28: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  10. Indila (0.0 p)
    06.04, 14:23: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  11. Johanna Vehkoo (3.4 p)
    13.04, 00:55: 1.1 p (89 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    Total 89 bytes, 9 words
  12. Raija Vahasalo (0.3 p)
    13.04, 10:41: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 8 bytes, 1 words
  13. Billie Eilish (0.7 p)
    14.04, 22:58: 0.2 p (12 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total −66 bytes, 0 words
  14. Reetta Kivelä (0.1 p)
    13.04, 10:46: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  15. Kim Kardashian (0.4 p)
    13.04, 14:27: 0.4 p (34 tavua)
    Total 34 bytes, 0 words
  16. Iina Salin (0.3 p)
    14.04, 08:23: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 8 bytes, 1 words
  17. Lily Saxén (0.5 p)
    14.04, 12:00: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  18. Linda Huhtinen (0.2 p)
    14.04, 15:19: 0.2 p (1 sana)
    Total −3 bytes, 1 words
  19. Susanna Eronen (0.3 p)
    15.04, 01:25: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 8 bytes, 1 words
  20. Miapetra Kumpula-Natri (1.1 p)
    18.04, 08:13: 0.8 p (65 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 65 bytes, 1 words
  21. Ida Hulkko U (59.6 p)
    19.04, 13:30: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1478 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    19.04, 14:05: 1.1 p (87 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 2.0 p (2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 565 bytes, 68 words
  22. Liisa Juhantalo U (164.6 p)
    20.04, 00:14: 10.0 p (uusi sivu) + 44.4 p (3553 tavua) + 57.8 p (231 sanaa) + 29.0 p (5 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    20.04, 00:34: 0.1 p (5 tavua)
    20.04, 00:35: 0.0 p (3 tavua)
    21.04, 02:48: 2.6 p (206 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 3 767 bytes, 250 words
  23. Marjukka Kaakkola (0.5 p)
    21.04, 12:53: 0.5 p (43 tavua)
    Total −50 bytes, 0 words
  24. Tilla Kekki U (97.7 p)
    22.04, 17:10: 10.0 p (uusi sivu) + 29.8 p (2382 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    22.04, 21:43: 0.5 p (40 tavua)
    22.04, 21:43: 0.4 p (33 tavua)
    22.04, 21:43: 0.4 p (30 tavua)
    22.04, 22:05: 0.3 p (27 tavua)
    Total 2 512 bytes, 93 words
  25. Auli Korhonen U (101.4 p)
    22.04, 21:42: 10.0 p (uusi sivu) + 24.9 p (1988 tavua) + 33.2 p (133 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    22.04, 21:44: 1.3 p (103 tavua)
    22.04, 21:54: 3.0 p (236 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    22.04, 22:03: 0.4 p (29 tavua)
    Total 2 356 bytes, 136 words
  26. Leena Turpeinen U (138.2 p)
    25.04, 00:05: 10.0 p (uusi sivu) + 42.5 p (3400 tavua) + 39.8 p (159 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 36.0 p (6 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 400 bytes, 159 words
  27. Irma Aaltonen (arkkitehti) U (130.8 p)
    25.04, 23:36: 10.0 p (uusi sivu) + 37.7 p (3018 tavua) + 49.0 p (196 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 23.0 p (3 lähdettä on lisätty, 8 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 23:45: 0.4 p (32 tavua)
    26.04, 05:30: 0.2 p (17 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 3 035 bytes, 198 words
  28. Minja Koskela (3.3 p)
    26.04, 19:33: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    26.04, 19:34: 0.5 p (36 tavua)
    26.04, 23:36: 0.1 p (4 tavua)
    27.04, 13:33: 2.2 p (175 tavua)
    30.04, 23:40: 0.4 p (29 tavua)
    Total 248 bytes, 1 words
  29. Maarit Nissilä U (113.4 p)
    27.04, 12:45: 10.0 p (uusi sivu) + 33.9 p (2713 tavua) + 22.5 p (90 sanaa) + 15.0 p (3 kuvaa) + 32.0 p (6 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 713 bytes, 90 words
  30. Outi Sarjakoski U (64.2 p)
    28.04, 00:27: 10.0 p (uusi sivu) + 8.1 p (649 tavua) + 13.2 p (53 sanaa)
    28.04, 00:36: 9.4 p (753 tavua) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 00:37: 1.2 p (99 tavua)
    28.04, 01:01: 1.2 p (94 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 595 bytes, 52 words
  31. Anja Aho U (152.0 p)
    30.04, 06:13: 10.0 p (uusi sivu) + 45.1 p (3607 tavua) + 55.5 p (222 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 19.0 p (3 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 06:23: 0.8 p (62 tavua)
    30.04, 06:40: 1.3 p (106 tavua)
    30.04, 23:35: 0.3 p (24 tavua)
    Total 3 799 bytes, 222 words
  32. Kaija Kontulainen U (88.1 p)
    30.04, 20:07: 10.0 p (uusi sivu) + 27.2 p (2172 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 20:09: 1.3 p (104 tavua)
    30.04, 23:25: 0.4 p (33 tavua)
    Total 2 309 bytes, 73 words
  33. Sanna Karlsson-Sutisna U (93.2 p)
    30.04, 21:13: 10.0 p (uusi sivu) + 30.4 p (2429 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 21:19: 2.7 p (213 tavua)
    30.04, 23:23: 0.5 p (38 tavua)
    Total 2 680 bytes, 75 words
  34. Ylva Holländer U (91.6 p)
    30.04, 22:18: 10.0 p (uusi sivu) + 24.0 p (1922 tavua) + 17.0 p (68 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 22:24: 4.4 p (353 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 22:25: 1.3 p (103 tavua)
    30.04, 23:18: 0.4 p (31 tavua)
    Total 2 409 bytes, 78 words
  35. Heli Ryhänen U (87.5 p)
    30.04, 23:13: 10.0 p (uusi sivu) + 30.4 p (2435 tavua) + 10.8 p (43 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    30.04, 23:17: 1.3 p (104 tavua)
    Total 2 539 bytes, 43 words
  36. Kirsi Kaulanen (7.2 p)
    30.04, 23:22: 2.2 p (180 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 180 bytes, 0 words

9 artikkelia, 49,08 kB

  1. Margrethe Vestager U (264.2 p)
    13.04, 17:47: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9031 tavua > maks) + 119.8 p (479 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 49.0 p (7 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    13.04, 17:55: 0.0 p (93 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 9 123 bytes, 481 words
  2. Isabella Adinolfi U (55.7 p)
    14.04, 13:49: 10.0 p (uusi sivu) + 21.9 p (1752 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 752 bytes, 75 words
  3. Laura Agea U (66.0 p)
    14.04, 14:10: 10.0 p (uusi sivu) + 23.8 p (1904 tavua) + 22.2 p (89 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 904 bytes, 89 words
  4. Clara Aguilera U (97.7 p)
    14.04, 14:52: 10.0 p (uusi sivu) + 39.2 p (3134 tavua) + 32.5 p (130 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    14.04, 14:54: 0.1 p (5 tavua)
    Total 3 139 bytes, 130 words
  5. Gabriele Zimmer U (122.1 p)
    15.04, 12:06: 10.0 p (uusi sivu) + 44.8 p (3586 tavua) + 44.2 p (177 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 586 bytes, 177 words
  6. Cecilia Wikström U (188.2 p)
    15.04, 19:22: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7177 tavua > maks) + 56.2 p (225 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 42.0 p (8 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 7 177 bytes, 225 words
  7. Věra Jourová U (230.5 p)
    16.04, 20:47: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (7967 tavua > maks) + 86.5 p (346 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 54.0 p (9 lähdettä on lisätty, 9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16.04, 21:52: 0.0 p (28 tavua)
    Total 7 995 bytes, 346 words
  8. Corina Crețu (181.8 p)
    17.04, 20:15: 60.0 p (6368 tavua > maks) + 60.8 p (243 sanaa) + 46.0 p (8 lähdettä on lisätty, 6 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 6 368 bytes, 243 words
  9. Mariya Gabriel U (222.5 p)
    19.04, 19:55: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8039 tavua > maks) + 82.5 p (330 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 50.0 p (9 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 8 039 bytes, 330 words

53 artikkelia, 58,33 kB

  1. Katriina Rinne (10.8 p)
    10.04, 20:33: 10.8 p (867 tavua)
    Total 867 bytes, 0 words
  2. Tiina Rinne (11.6 p)
    10.04, 20:42: 11.6 p (927 tavua)
    Total 927 bytes, 0 words
  3. Anni Aitto (11.2 p)
    10.04, 20:49: 11.2 p (899 tavua)
    Total 899 bytes, 0 words
  4. Marta Orellana U (47.6 p)
    10.04, 21:52: 10.0 p (uusi sivu) + 20.1 p (1609 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 609 bytes, 50 words
  5. Rosa Godoy U (62.9 p)
    10.04, 22:58: 10.0 p (uusi sivu) + 26.2 p (2095 tavua) + 16.8 p (67 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 095 bytes, 67 words
  6. Erin Whitten-Hamlen U (138.0 p)
    12.04, 00:43: 10.0 p (uusi sivu) + 50.2 p (4017 tavua) + 56.8 p (227 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 4 017 bytes, 227 words
  7. Katja Saari (1.4 p)
    12.04, 15:26: 0.4 p (33 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 33 bytes, 4 words
  8. Tarja Pöntinen U (73.8 p)
    12.04, 16:33: 10.0 p (uusi sivu) + 25.6 p (2044 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 2 044 bytes, 93 words
  9. Johanna Nieminen (5.3 p)
    12.04, 17:14: 4.6 p (366 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 366 bytes, 3 words
  10. Kati Ahonen U (106.6 p)
    15.04, 15:38: 10.0 p (uusi sivu) + 44.6 p (3571 tavua) + 36.0 p (144 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 571 bytes, 144 words
  11. Salwa Eid Naser (29.9 p)
    15.04, 18:50: 17.1 p (1365 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    15.04, 19:17: 0.1 p (4 tavua)
    15.04, 23:34: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 392 bytes, 30 words
  12. Liu Dong (25.1 p)
    15.04, 19:16: 14.6 p (1171 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    15.04, 23:21: 0.7 p (55 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 226 bytes, 19 words
  13. Qu Yunxia (27.3 p)
    15.04, 23:17: 17.8 p (1422 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 422 bytes, 18 words
  14. Shelby Houlihan U (100.9 p)
    16.04, 19:07: 10.0 p (uusi sivu) + 40.6 p (3248 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    16.04, 19:23: 5.4 p (429 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 19:44: 1.0 p (76 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 3 753 bytes, 76 words
  15. Mizuki Noguchi (11.0 p)
    16.04, 23:04: 11.0 p (876 tavua)
    Total 876 bytes, 0 words
  16. Florence Griffith-Joyner (14.2 p)
    19.04, 00:03: 13.9 p (1113 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 113 bytes, 1 words
  17. Heike Drechsler (18.2 p)
    19.04, 00:18: 13.2 p (1060 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 060 bytes, 0 words
  18. Calista Flockhart (13.9 p)
    20.04, 02:35: 13.7 p (1094 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 094 bytes, 1 words
  19. Kelli Giddish U (57.2 p)
    20.04, 02:58: 10.0 p (uusi sivu) + 23.9 p (1913 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 913 bytes, 73 words
  20. Tuija Hyyrynen (11.8 p)
    21.04, 03:54: 4.5 p (364 tavua) + 2.2 p (9 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 364 bytes, 9 words
  21. Gail Devers (25.4 p)
    21.04, 17:11: 15.7 p (1255 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 255 bytes, 19 words
  22. Merlene Ottey (21.3 p)
    21.04, 17:33: 4.3 p (344 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 344 bytes, 28 words
  23. Tiffany Porter (16.9 p)
    21.04, 17:40: 7.4 p (594 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 594 bytes, 18 words
  24. Aikateríni Thánou (10.9 p)
    21.04, 17:44: 10.9 p (870 tavua)
    Total 870 bytes, 0 words
  25. Kim Delaney (6.5 p)
    21.04, 20:06: 1.3 p (102 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 102 bytes, 1 words
  26. Jacqueline Obradors U (82.5 p)
    21.04, 20:43: 10.0 p (uusi sivu) + 30.7 p (2456 tavua) + 26.8 p (107 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 456 bytes, 107 words
  27. Eva LaRue (11.6 p)
    21.04, 22:52: 7.6 p (607 tavua) + 4.0 p (16 sanaa)
    Total 607 bytes, 16 words
  28. Melissa Gilbert (31.5 p)
    22.04, 04:33: 15.3 p (1223 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 04:41: 0.2 p (16 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 239 bytes, 20 words
  29. Karen Grassle (23.6 p)
    22.04, 05:05: 17.8 p (1427 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 427 bytes, 3 words
  30. Hannelore Elsner (14.7 p)
    24.04, 01:24: 14.7 p (1176 tavua)
    Total 1 176 bytes, 0 words
  31. Anna-Kaarina Aalto (11.3 p)
    25.04, 21:42: 11.3 p (902 tavua)
    Total 902 bytes, 0 words
  32. Elsi Hetemäki-Olander (12.5 p)
    25.04, 21:57: 12.5 p (998 tavua)
    Total 998 bytes, 0 words
  33. Sinikka Linkomies-Pohjala (12.7 p)
    25.04, 22:09: 12.7 p (1015 tavua)
    Total 1 015 bytes, 0 words
  34. Anna-Liisa Linkola (11.5 p)
    25.04, 22:40: 11.5 p (916 tavua)
    Total 916 bytes, 0 words
  35. Lempi Rothovius (22.5 p)
    26.04, 13:58: 8.0 p (641 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 641 bytes, 38 words
  36. Riitta Väisänen (7.0 p)
    26.04, 15:45: 2.0 p (156 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 156 bytes, 0 words
  37. Teija Sopanen (8.0 p)
    26.04, 15:53: 8.0 p (637 tavua)
    Total 637 bytes, 0 words
  38. Armi Kuusela (1.1 p)
    26.04, 16:00: 1.1 p (88 tavua)
    Total 88 bytes, 0 words
  39. Janina Fry (7.6 p)
    26.04, 16:05: 7.6 p (605 tavua)
    Total 605 bytes, 0 words
  40. Anna-Liisa Tilus (7.2 p)
    26.04, 16:18: 7.2 p (580 tavua)
    Total 580 bytes, 0 words
  41. Vanessa Kurri (7.0 p)
    26.04, 18:46: 7.0 p (558 tavua)
    Total 558 bytes, 0 words
  42. Pirkko Mannola (12.1 p)
    26.04, 18:58: 12.1 p (968 tavua)
    Total 968 bytes, 0 words
  43. S. Epatha Merkerson (6.3 p)
    27.04, 11:53: 3.1 p (247 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    Total 247 bytes, 13 words
  44. Virpi Miettinen (6.3 p)
    27.04, 15:12: 6.3 p (505 tavua)
    Total 505 bytes, 0 words
  45. Kirsi Syrjänen (5.8 p)
    27.04, 15:25: 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 15:26: 0.3 p (24 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total −37 bytes, 0 words
  46. Tarja Smura (6.5 p)
    27.04, 15:29: 6.5 p (517 tavua)
    Total 517 bytes, 0 words
  47. Geena Davis (33.9 p)
    27.04, 15:54: 25.4 p (2030 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 2 030 bytes, 14 words
  48. Tarja Nurmi (25.6 p)
    27.04, 19:22: 7.2 p (578 tavua)
    27.04, 19:30: 3.7 p (292 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 19:31: 0.4 p (33 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 19:33: 1.9 p (148 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    Total 1 004 bytes, 26 words
  49. Yvonne de Bruyn (8.2 p)
    27.04, 19:58: 8.0 p (638 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 638 bytes, 1 words
  50. Ruth Jebet (10.1 p)
    27.04, 23:46: 10.1 p (804 tavua)
    Total 804 bytes, 0 words
  51. Olga Šišigina (13.0 p)
    27.04, 23:52: 11.5 p (918 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    Total 918 bytes, 6 words
  52. Marina Aitova U (87.8 p)
    28.04, 00:19: 10.0 p (uusi sivu) + 29.6 p (2365 tavua) + 28.2 p (113 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    28.04, 13:24: 0.0 p (1 tavu)
    Total 2 366 bytes, 113 words
  53. Catherine (Cambridgen herttuatar) (17.0 p)
    29.04, 23:57: 7.0 p (558 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 558 bytes, 20 words

6 artikkelia, 29,84 kB

  1. Nettie Stevens U (160.1 p)
    11.04, 12:29: 10.0 p (uusi sivu) + 41.0 p (3276 tavua) + 57.5 p (230 sanaa) + 17.0 p (2 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    11.04, 12:30: 1.3 p (103 tavua)
    11.04, 12:30: 0.2 p (19 tavua)
    11.04, 12:32: 0.4 p (29 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    11.04, 12:39: 12.2 p (974 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    11.04, 12:39: 0.2 p (20 tavua)
    11.04, 12:41: 0.0 p (3 tavua)
    Total 4 416 bytes, 231 words
  2. Ana Aslan U (210.0 p)
    13.04, 12:14: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5661 tavua > maks) + 70.8 p (283 sanaa) + 44.0 p (6 lähdettä on lisätty, 14 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    13.04, 12:17: 0.0 p (20 tavua)
    13.04, 12:23: 0.0 p (102 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (1 kuva)
    13.04, 12:30: 0.0 p (1168 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    13.04, 12:31: 0.0 p (2 tavua)
    13.04, 12:35: 0.0 p (1 tavu)
    Total 6 941 bytes, 284 words
  3. Marguerite Perey U (241.8 p)
    15.04, 20:49: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6062 tavua > maks) + 113.8 p (455 sanaa) + 38.0 p (3 lähdettä on lisätty, 23 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    15.04, 20:51: 0.0 p (99 tavua)
    15.04, 20:58: 0.0 p (1287 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 7 426 bytes, 455 words
  4. Irène Joliot-Curie (64.3 p)
    16.04, 21:00: 19.3 p (1543 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 9.0 p (9 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 527 bytes, 124 words
  5. Ingrid Daubechies U (167.8 p)
    20.04, 06:13: 10.0 p (uusi sivu) + 48.1 p (3851 tavua) + 50.5 p (202 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    20.04, 06:19: 11.9 p (1082 tavua > maks) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 06:24: 0.0 p (404 tavua)
    20.04, 06:28: 0.0 p (4 tavua)
    20.04, 06:29: 0.0 p (128 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    20.04, 06:31: 0.0 p (10 tavua)
    Total 5 199 bytes, 175 words
  6. Jeanne Villepreux-Power U (156.1 p)
    30.04, 22:37: 10.0 p (uusi sivu) + 52.8 p (4227 tavua) + 55.0 p (220 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (2 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 22:40: 1.3 p (103 tavua)
    Total 4 330 bytes, 220 words

3 artikkelia, 27,32 kB

  1. Lili Elbe (216.5 p)
    16.04, 00:11: 60.0 p (5281 tavua > maks) + 84.0 p (336 sanaa) + 15.0 p (7 kuvaa > maks) + 42.0 p (6 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    16.04, 00:26: 0.0 p (283 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    16.04, 00:34: 0.0 p (25 tavua)
    Total 5 589 bytes, 338 words
  2. Gerda Wegener U (414.5 p)
    30.04, 01:33: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (12139 tavua > maks) + 226.2 p (905 sanaa) + 15.0 p (9 kuvaa > maks) + 60.0 p (9 lähdettä on lisätty, 15 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    30.04, 02:27: 0.0 p (561 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    30.04, 07:33: 0.0 p (28 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    30.04, 07:42: 0.0 p (83 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    30.04, 07:49: 0.0 p (59 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 07:51: 0.0 p (21 tavua)
    Total 12 891 bytes, 914 words
  3. Elise Ottesen Jensen U (337.0 p)
    30.04, 23:53: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (8744 tavua > maks) + 174.0 p (696 sanaa) + 48.0 p (5 lähdettä on lisätty, 23 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    30.04, 23:57: 0.0 p (95 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 23:58: 0.0 p (2 tavua)
    Total 8 841 bytes, 696 words

7 artikkelia, 22,06 kB

  1. Sajah U (64.2 p)
    18.04, 22:20: 10.0 p (uusi sivu) + 17.8 p (1422 tavua) + 20.8 p (83 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    18.04, 22:33: 1.1 p (91 tavua) + 2.5 p (10 sanaa)
    Total 1 512 bytes, 93 words
  2. Veronica Guerin U (118.1 p)
    19.04, 23:40: 10.0 p (uusi sivu) + 39.9 p (3190 tavua) + 27.5 p (110 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    19.04, 23:46: 1.5 p (117 tavua)
    20.04, 11:23: 3.0 p (236 tavua) + 6.0 p (24 sanaa)
    20.04, 23:12: 0.4 p (28 tavua)
    Total 3 571 bytes, 134 words
  3. Emina Jahović U (114.2 p)
    20.04, 23:40: 10.0 p (uusi sivu) + 41.4 p (3310 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    20.04, 23:49: 0.2 p (16 tavua)
    20.04, 23:54: 0.9 p (71 tavua)
    21.04, 00:20: 1.6 p (130 tavua)
    21.04, 00:23: 0.4 p (33 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    22.04, 10:06: 0.2 p (19 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 3 579 bytes, 130 words
  4. Rabia Basralainen U (110.5 p)
    21.04, 16:28: 10.0 p (uusi sivu) + 33.9 p (2715 tavua) + 34.8 p (139 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 21:00: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 2 738 bytes, 141 words
  5. Amran Mohamed Ahmed U (118.3 p)
    21.04, 22:06: 10.0 p (uusi sivu) + 35.8 p (2866 tavua) + 43.0 p (172 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 22:28: 0.4 p (33 tavua)
    21.04, 23:47: 0.5 p (36 tavua)
    26.04, 23:22: 0.4 p (33 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    26.04, 23:23: 0.0 p (3 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    26.04, 23:27: 0.2 p (15 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 986 bytes, 175 words
  6. Annikki Linnasalmi U (91.2 p)
    21.04, 23:35: 10.0 p (uusi sivu) + 27.1 p (2166 tavua) + 31.0 p (124 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    21.04, 23:51: 1.1 p (90 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 2 256 bytes, 128 words
  7. Lee Krasner U (198.8 p)
    26.04, 22:43: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5225 tavua > maks) + 80.8 p (323 sanaa) + 27.0 p (4 lähdettä on lisätty, 7 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    26.04, 22:47: 0.0 p (44 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    26.04, 23:00: 0.0 p (101 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    26.04, 23:34: 0.0 p (16 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    26.04, 23:39: 0.0 p (33 tavua)
    Total 5 419 bytes, 326 words

6 artikkelia, 22,68 kB

  1. Barrett Wilbert Weed U (92.0 p)
    24.04, 17:21: 10.0 p (uusi sivu) + 35.6 p (2847 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    24.04, 17:22: 0.3 p (23 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    24.04, 17:26: 1.2 p (94 tavua)
    Total 2 964 bytes, 100 words
  2. Maria das Neves U (96.0 p)
    25.04, 17:52: 10.0 p (uusi sivu) + 39.5 p (3160 tavua) + 30.2 p (121 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    25.04, 18:12: 4.5 p (360 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    28.04, 18:10: 0.8 p (62 tavua)
    28.04, 18:15: 0.8 p (60 tavua)
    Total 3 642 bytes, 122 words
  3. Julie de Lespinasse U (253.0 p)
    26.04, 18:35: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5660 tavua > maks) + 119.8 p (479 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    26.04, 18:36: 0.0 p (16 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 16:44: 0.0 p (195 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    30.04, 17:17: 0.0 p (34 tavua)
    Total 5 905 bytes, 500 words
  4. Jessica Keenan Wynn U (101.6 p)
    27.04, 17:44: 10.0 p (uusi sivu) + 45.0 p (3596 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    28.04, 16:42: 3.9 p (313 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 3 909 bytes, 71 words
  5. Marjory Stoneman Douglas U (138.3 p)
    28.04, 17:42: 10.0 p (uusi sivu) + 43.8 p (3506 tavua) + 49.5 p (198 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 3 506 bytes, 198 words
  6. Mary Martha Sherwood U (118.7 p)
    30.04, 18:04: 10.0 p (uusi sivu) + 34.5 p (2757 tavua) + 44.2 p (177 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 757 bytes, 177 words

12 artikkelia, 21,37 kB

  1. Gretel Hemgård (0.4 p)
    05.04, 22:14: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  2. Katharine Wright U (358.0 p)
    06.04, 22:46: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9801 tavua > maks) + 211.0 p (844 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 22.0 p (2 lähdettä on lisätty, 12 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa) + 25.0 p (bonus 500 sanaa)
    06.04, 22:49: 5.0 p (1 kuva)
    06.04, 22:52: 0.0 p (127 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    06.04, 23:06: 0.0 p (147 tavua) + 0.0 p (1 kuva)
    Total 10 075 bytes, 844 words
  3. Sabiha Gökçen (0.2 p)
    19.04, 23:11: 0.2 p (13 tavua)
    Total 13 bytes, 0 words
  4. Hiuaz Dospanova U (204.0 p)
    20.04, 01:11: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6081 tavua > maks) + 86.0 p (344 sanaa) + 33.0 p (4 lähdettä on lisätty, 13 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    25.04, 23:11: 0.0 p (47 tavua)
    Total 6 128 bytes, 344 words
  5. Aleksandra Akimova U (186.8 p)
    26.04, 00:03: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (5041 tavua > maks) + 75.8 p (303 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 21.0 p (2 lähdettä on lisätty, 11 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 5 041 bytes, 303 words
  6. Rauha Mäkilä (1.9 p)
    26.04, 20:17: 1.9 p (155 tavua)
    Total 155 bytes, 0 words
  7. Katriina Haikala (0.3 p)
    26.04, 21:01: 0.3 p (23 tavua)
    Total −48 bytes, 0 words
  8. Wye Allanbrook (1.3 p)
    27.04, 20:41: 1.1 p (84 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 84 bytes, 1 words
  9. Saga Sarkola (1.1 p)
    28.04, 12:13: 1.1 p (89 tavua)
    Total 89 bytes, 0 words
  10. Milja Saari (1.0 p)
    28.04, 12:16: 0.5 p (38 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 38 bytes, 2 words
  11. Gwendolen Mary John (5.2 p)
    29.04, 23:37: 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total −240 bytes, 1 words
  12. Barbara Cassin (0.1 p)
    29.04, 23:52: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words

23 artikkelia, 14,70 kB

  1. Mikaela Knapp U (63.1 p)
    08.04, 22:26: 10.0 p (uusi sivu) + 15.3 p (1223 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    08.04, 22:29: 0.3 p (23 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    08.04, 22:29: 0.0 p (1 tavu)
    09.04, 22:45: 0.8 p (63 tavua)
    21.04, 22:54: 2.0 p (159 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 469 bytes, 59 words
  2. Äiti Teresa (10.3 p)
    09.04, 10:44: 0.3 p (21 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    09.04, 10:58: 2.1 p (172 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
    09.04, 11:01: 0.6 p (50 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    Total −835 bytes, 0 words
  3. La Malinche (1.1 p)
    18.04, 15:27: 0.4 p (31 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 22 bytes, 3 words
  4. Mirjam Kalland U (92.4 p)
    14.04, 12:11: 10.0 p (uusi sivu) + 21.0 p (1678 tavua) + 23.2 p (93 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    14.04, 18:42: 8.7 p (692 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 370 bytes, 147 words
  5. Susanna Koski (26.8 p)
    15.04, 03:19: 4.3 p (346 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    15.04, 03:20: 0.0 p (3 tavua)
    15.04, 03:30: 4.2 p (338 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 687 bytes, 33 words
  6. Mai Kivelä (17.8 p)
    16.04, 22:36: 3.7 p (295 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 22:43: 1.3 p (101 tavua)
    16.04, 22:44: 0.1 p (9 tavua)
    17.04, 08:20: 2.0 p (160 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 565 bytes, 3 words
  7. Veronika Honkasalo (10.8 p)
    17.04, 08:50: 5.8 p (461 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    17.04, 08:54: 0.1 p (4 tavua)
    Total 464 bytes, 0 words
  8. Fern Sutherland U (51.7 p)
    18.04, 06:06: 10.0 p (uusi sivu) + 11.8 p (943 tavua) + 14.5 p (58 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 06:28: 1.6 p (131 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    18.04, 06:32: 3.3 p (264 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 338 bytes, 60 words
  9. Silvia Modig (30.3 p)
    18.04, 16:18: 6.2 p (492 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 16:30: 8.3 p (664 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 16:32: 0.1 p (11 tavua)
    Total 1 166 bytes, 21 words
  10. Pirkko Mattila (14.4 p)
    20.04, 15:48: 4.2 p (335 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    20.04, 15:50: 1.2 p (98 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    20.04, 15:51: 0.8 p (61 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 494 bytes, 9 words
  11. Alma Pihl (31.7 p)
    21.04, 18:51: 3.2 p (258 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    21.04, 18:53: 1.3 p (105 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    21.04, 19:03: 0.0 p (1 tavu)
    21.04, 19:07: 0.0 p (2 tavua)
    22.04, 10:37: 4.1 p (328 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    22.04, 10:39: 1.1 p (84 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    22.04, 10:42: 0.9 p (69 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    22.04, 10:46: 1.4 p (111 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    Total 958 bytes, 71 words
  12. Terttu Suni (0.1 p)
    22.04, 16:13: 0.1 p (7 tavua)
    Total 7 bytes, 0 words
  13. Julija Tymošenko (22.2 p)
    23.04, 07:31: 8.2 p (653 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 653 bytes, 36 words
  14. Selma Vilhunen (38.2 p)
    23.04, 09:53: 12.9 p (1033 tavua) + 20.2 p (81 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 09:53: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 034 bytes, 81 words
  15. Liz Carr U (79.1 p)
    23.04, 10:48: 10.0 p (uusi sivu) + 24.5 p (1959 tavua) + 23.5 p (94 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    23.04, 12:35: 0.3 p (25 tavua)
    24.04, 11:17: 0.8 p (63 tavua)
    Total 2 047 bytes, 93 words
  16. Amanda Burton U (110.4 p)
    24.04, 11:00: 10.0 p (uusi sivu) + 33.4 p (2670 tavua) + 42.0 p (168 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 670 bytes, 168 words
  17. Anne Huotari (9.5 p)
    24.04, 14:28: 3.8 p (301 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 301 bytes, 3 words
  18. Maria Lea Pedini-Angelini U (38.6 p)
    26.04, 12:47: 10.0 p (uusi sivu) + 9.9 p (789 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 789 bytes, 55 words
  19. Viorica Viscopoleanu (1.6 p)
    26.04, 16:57: 0.6 p (46 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 46 bytes, 4 words
  20. Dalia Grybauskaitė (38.4 p)
    30.04, 04:16: 16.6 p (1330 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 330 bytes, 47 words
  21. Caroline Lucas (39.7 p)
    30.04, 04:45: 12.8 p (1021 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    30.04, 04:45: 0.1 p (11 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 032 bytes, 47 words
  22. Maria Cantwell (0.4 p)
    30.04, 04:49: 0.2 p (12 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 12 bytes, 1 words
  23. Aira Sinervo (9.2 p)
    30.04, 23:45: 0.5 p (43 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    30.04, 23:47: 1.0 p (83 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    30.04, 23:48: 0.0 p (1 tavu)
    30.04, 23:53: 1.6 p (131 tavua)
    Total 258 bytes, 4 words

17 artikkelia, 14,30 kB

  1. Ann Linde U (35.7 p)
    26.04, 22:49: 10.0 p (uusi sivu) + 9.2 p (735 tavua) + 11.5 p (46 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 735 bytes, 46 words
  2. Amanda Lind U (36.9 p)
    27.04, 11:16: 10.0 p (uusi sivu) + 9.9 p (790 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 790 bytes, 48 words
  3. Åsa Lindhagen U (32.6 p)
    27.04, 12:20: 10.0 p (uusi sivu) + 9.1 p (727 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 727 bytes, 34 words
  4. Jennie Nilsson U (32.9 p)
    27.04, 12:45: 10.0 p (uusi sivu) + 8.9 p (711 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 711 bytes, 36 words
  5. Anna Ekström U (37.6 p)
    27.04, 13:15: 10.0 p (uusi sivu) + 10.6 p (847 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 847 bytes, 48 words
  6. Lena Hallengren U (35.7 p)
    27.04, 22:12: 10.0 p (uusi sivu) + 9.7 p (779 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 779 bytes, 44 words
  7. Matilda Ernkrans U (34.5 p)
    27.04, 22:31: 10.0 p (uusi sivu) + 10.5 p (837 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 837 bytes, 36 words
  8. Annika Strandhäll U (36.7 p)
    27.04, 22:51: 10.0 p (uusi sivu) + 11.7 p (937 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 937 bytes, 40 words
  9. Svenja Schulze U (34.5 p)
    27.04, 23:47: 10.0 p (uusi sivu) + 9.2 p (737 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 737 bytes, 41 words
  10. Julia Klöckner U (57.0 p)
    28.04, 12:04: 10.0 p (uusi sivu) + 17.0 p (1357 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 300 bytes, 55 words
  11. Katarina Barley U (40.7 p)
    28.04, 12:26: 10.0 p (uusi sivu) + 12.2 p (975 tavua) + 13.5 p (54 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 975 bytes, 54 words
  12. Franziska Giffey U (35.8 p)
    28.04, 12:48: 10.0 p (uusi sivu) + 11.0 p (882 tavua) + 9.8 p (39 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 882 bytes, 39 words
  13. Elisabetta Trenta U (36.9 p)
    28.04, 13:37: 10.0 p (uusi sivu) + 10.2 p (813 tavua) + 11.8 p (47 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 813 bytes, 47 words
  14. Giulia Grillo U (33.3 p)
    28.04, 13:52: 10.0 p (uusi sivu) + 8.8 p (704 tavua) + 9.5 p (38 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 704 bytes, 38 words
  15. Erika Stefani U (33.2 p)
    28.04, 14:08: 10.0 p (uusi sivu) + 9.2 p (735 tavua) + 9.0 p (36 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 735 bytes, 36 words
  16. Giulia Bongiorno U (47.8 p)
    29.04, 20:27: 10.0 p (uusi sivu) + 13.8 p (1106 tavua) + 14.0 p (56 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 106 bytes, 56 words
  17. Barbara Lezzi U (32.1 p)
    29.04, 20:51: 10.0 p (uusi sivu) + 8.6 p (690 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 690 bytes, 34 words

10 artikkelia, 16,66 kB

  1. Danuta Mirka U (62.9 p)
    27.04, 16:26: 10.0 p (uusi sivu) + 19.0 p (1520 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    27.04, 16:41: 0.8 p (64 tavua)
    27.04, 16:54: 0.1 p (6 tavua)
    27.04, 20:59: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    28.04, 12:00: 0.4 p (35 tavua)
    28.04, 16:05: 0.7 p (56 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    28.04, 16:12: 0.3 p (27 tavua)
    Total 1 709 bytes, 82 words
  2. Janet Schmalfeldt U (67.7 p)
    27.04, 17:34: 10.0 p (uusi sivu) + 21.2 p (1694 tavua) + 18.8 p (75 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 11:58: 0.4 p (32 tavua)
    28.04, 16:08: 0.9 p (68 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 794 bytes, 77 words
  3. Wye Allanbrook U (58.5 p)
    27.04, 20:31: 10.0 p (uusi sivu) + 18.4 p (1471 tavua) + 18.5 p (74 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    28.04, 12:05: 0.3 p (25 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    28.04, 12:05: 0.1 p (7 tavua)
    28.04, 16:07: 0.5 p (37 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 1 540 bytes, 76 words
  4. Carol Krumhansl U (43.2 p)
    28.04, 15:52: 10.0 p (uusi sivu) + 15.9 p (1270 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    28.04, 22:52: 0.4 p (30 tavua)
    Total 1 300 bytes, 44 words
  5. Matilda Seppälä U (76.7 p)
    29.04, 11:32: 10.0 p (uusi sivu) + 23.7 p (1899 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    29.04, 11:36: 0.9 p (68 tavua)
    29.04, 11:43: 0.4 p (33 tavua)
    Total 2 000 bytes, 95 words
  6. Cecilia Damström (10.3 p)
    29.04, 11:42: 1.4 p (108 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    29.04, 13:55: 1.8 p (140 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 248 bytes, 9 words
  7. Agata Zubel U (74.8 p)
    29.04, 16:20: 10.0 p (uusi sivu) + 28.7 p (2292 tavua) + 19.8 p (79 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    29.04, 16:26: 0.4 p (29 tavua)
    Total 2 321 bytes, 79 words
  8. Olga Neuwirth U (93.0 p)
    30.04, 15:08: 10.0 p (uusi sivu) + 28.7 p (2297 tavua) + 26.2 p (105 sanaa) + 23.0 p (4 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 297 bytes, 105 words
  9. Chaya Czernowin U (56.4 p)
    30.04, 16:54: 10.0 p (uusi sivu) + 13.6 p (1091 tavua) + 17.8 p (71 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 17:17: 2.0 p (162 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 253 bytes, 75 words
  10. Justė Janulytė U (75.2 p)
    30.04, 21:14: 10.0 p (uusi sivu) + 27.4 p (2193 tavua) + 24.8 p (99 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 2 193 bytes, 99 words

14 artikkelia, 13,34 kB

  1. Katri Saarikivi U (57.5 p)
    06.04, 18:18: 10.0 p (uusi sivu) + 21.3 p (1701 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    06.04, 18:29: 0.0 p (2 tavua)
    06.04, 18:34: 0.4 p (28 tavua)
    06.04, 18:39: 0.9 p (68 tavua)
    Total 1 787 bytes, 52 words
  2. Henrietta Kekäläinen (0.2 p)
    06.04, 21:32: 0.2 p (16 tavua)
    Total 16 bytes, 0 words
  3. Sabrina Maniscalco U (44.1 p)
    08.04, 12:45: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1047 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    08.04, 12:49: 1.0 p (79 tavua)
    Total 1 126 bytes, 60 words
  4. Elly Beinhorn (10.8 p)
    19.04, 14:53: 5.8 p (464 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 464 bytes, 0 words
  5. Rebekka Härkönen U (26.6 p)
    26.04, 19:31: 10.0 p (uusi sivu) + 1.6 p (129 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    26.04, 19:31: 0.0 p (1 tavu)
    26.04, 19:32: 2.1 p (165 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    26.04, 19:33: 2.6 p (209 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 504 bytes, 21 words
  6. Daniela Yrjö-Koskinen (0.5 p)
    26.04, 19:47: 0.5 p (37 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  7. Milja Saari (83.4 p)
    26.04, 20:08: 0.3 p (25 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    26.04, 20:09: 0.0 p (3 tavua)
    26.04, 21:20: 4.8 p (383 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 23:38: 3.0 p (236 tavua)
    26.04, 23:54: 7.0 p (560 tavua) + 10.0 p (40 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 06:36: 0.1 p (5 tavua)
    27.04, 06:39: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 07:06: 5.8 p (462 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    27.04, 07:45: 0.6 p (45 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    27.04, 07:51: 4.2 p (340 tavua) + 3.2 p (13 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    27.04, 08:12: 5.6 p (448 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 2 425 bytes, 95 words
  8. Marjukka Kaakkola (6.2 p)
    27.04, 09:32: 2.1 p (172 tavua) + 3.8 p (15 sanaa)
    27.04, 13:07: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 176 bytes, 16 words
  9. Paola Suhonen (12.2 p)
    28.04, 06:12: 4.4 p (353 tavua) + 2.8 p (11 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 353 bytes, 11 words
  10. Säde Kankare (0.8 p)
    28.04, 20:18: 0.4 p (31 tavua)
    28.04, 20:19: 0.4 p (33 tavua)
    Total 64 bytes, 0 words
  11. Katja Vainionpää (31.5 p)
    28.04, 21:22: 12.1 p (964 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    28.04, 21:30: 0.4 p (33 tavua)
    Total 996 bytes, 16 words
  12. Agda Blom (92.1 p)
    29.04, 05:50: 24.7 p (1978 tavua) + 25.8 p (103 sanaa) + 24.0 p (4 lähdettä on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    29.04, 05:54: 0.1 p (11 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    29.04, 05:56: 0.3 p (24 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    29.04, 06:17: 1.1 p (90 tavua)
    29.04, 06:21: 0.1 p (5 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    29.04, 06:41: 0.5 p (41 tavua) + 1.5 p (6 sanaa)
    29.04, 06:41: 0.4 p (28 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 05:46: 3.1 p (244 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 05:49: 0.4 p (28 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 2 449 bytes, 122 words
  13. Henna Helander (49.2 p)
    30.04, 13:44: 0.4 p (32 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    30.04, 15:42: 11.6 p (930 tavua) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Revision 18119571: The word count difference might be wrong, because the word count increase (70) is larger than the byte increase (2). Wrong word counts can occur for invalid wiki text. 30.04, 15:42: 0.0 p (2 tavua) + 17.5 p (70 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 15:45: 0.7 p (57 tavua)
    30.04, 16:11: 0.4 p (31 tavua)
    30.04, 16:11: 0.4 p (33 tavua)
    30.04, 16:12: 0.4 p (35 tavua)
    Total 1 110 bytes, 23 words
  14. Panda Eriksson U (64.9 p)
    30.04, 17:36: 10.0 p (uusi sivu) + 16.7 p (1333 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    30.04, 17:36: 0.4 p (33 tavua)
    30.04, 17:37: 0.6 p (46 tavua)
    30.04, 17:37: 0.4 p (34 tavua)
    30.04, 17:41: 3.9 p (312 tavua) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 17:43: 0.9 p (72 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 1 830 bytes, 56 words

14 artikkelia, 14,78 kB

  1. Meagan Duhamel (25.6 p)
    01.04, 13:44: 0.5 p (40 tavua)
    01.04, 14:23: 10.4 p (831 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 871 bytes, 15 words
  2. Meg Tilly (32.5 p)
    01.04, 14:07: 1.8 p (145 tavua)
    02.04, 21:06: 11.2 p (898 tavua) + 4.5 p (18 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 043 bytes, 18 words
  3. Michel’le (17.5 p)
    02.04, 22:46: 7.0 p (562 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 562 bytes, 2 words
  4. Meryl Streep (1.6 p)
    05.04, 05:37: 1.6 p (125 tavua)
    Total 125 bytes, 0 words
  5. Gila Gamliel U (70.0 p)
    08.04, 02:58: 10.0 p (uusi sivu) + 21.8 p (1747 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    08.04, 07:04: 0.4 p (31 tavua)
    Total 1 778 bytes, 27 words
  6. Yityish Aynaw (5.6 p)
    10.04, 06:47: 0.6 p (51 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 51 bytes, 0 words
  7. Tiffany Haddish U (132.3 p)
    10.04, 20:31: 10.0 p (uusi sivu) + 35.0 p (2800 tavua) + 26.0 p (104 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (2 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    10.04, 20:49: 2.1 p (169 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    10.04, 20:52: 0.7 p (54 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    11.04, 09:08: 9.8 p (785 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 9.0 p (Yksi lähde on lisätty, 4 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    24.04, 12:42: 0.6 p (44 tavua)
    24.04, 12:45: 0.4 p (34 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 3 886 bytes, 159 words
  8. Nia Long (50.2 p)
    14.04, 00:00: 12.5 p (996 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 22.0 p (4 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    14.04, 00:18: 11.1 p (886 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    14.04, 00:20: 0.6 p (50 tavua)
    Total 1 932 bytes, 16 words
  9. Vanessa Marano (0.4 p)
    14.04, 16:23: 0.4 p (32 tavua)
    Total 32 bytes, 0 words
  10. Emilia Clarke (11.7 p)
    16.04, 10:40: 4.2 p (336 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 336 bytes, 10 words
  11. Stella Adler (56.4 p)
    23.04, 19:08: 11.8 p (947 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 19:29: 7.9 p (634 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    23.04, 21:07: 2.4 p (191 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 772 bytes, 11 words
  12. Vesta (laulaja) (11.5 p)
    25.04, 01:46: 4.0 p (321 tavua) + 1.5 p (6 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 321 bytes, 6 words
  13. Hayden Panettiere (51.6 p)
    27.04, 20:22: 16.2 p (1296 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    27.04, 22:48: 0.0 p (3 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 22:52: 4.1 p (331 tavua) + 1.0 p (4 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 626 bytes, 21 words
  14. Jamie-Lynn Sigler (6.6 p)
    28.04, 02:18: 5.6 p (449 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 449 bytes, 4 words

13 artikkelia, 13,41 kB

  1. Chelsea Clinton (0.3 p)
    06.04, 13:33: 0.3 p (24 tavua)
    Total 24 bytes, 0 words
  2. Ellen Wilson (0.3 p)
    07.04, 23:40: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  3. Edith Wilson (0.3 p)
    07.04, 23:41: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  4. Sybil Ludington U (101.9 p)
    11.04, 00:09: 10.0 p (uusi sivu) + 37.9 p (3030 tavua) + 24.0 p (96 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 25.0 p (5 lähdettä on lisätty)
    Total 3 030 bytes, 96 words
  5. Kirstjen Nielsen (2.2 p)
    11.04, 21:21: 1.0 p (79 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    Total 79 bytes, 5 words
  6. Laura Ingraham U (70.6 p)
    11.04, 22:30: 10.0 p (uusi sivu) + 29.1 p (2327 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    11.04, 23:50: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 327 bytes, 66 words
  7. Tomi Lahren (0.8 p)
    11.04, 22:35: 0.8 p (63 tavua)
    Total 63 bytes, 0 words
  8. Candace Owens U (84.7 p)
    11.04, 23:57: 10.0 p (uusi sivu) + 37.7 p (3015 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    Total 3 015 bytes, 48 words
  9. Ann E. Dunwoody U (78.9 p)
    12.04, 16:13: 10.0 p (uusi sivu) + 29.7 p (2373 tavua) + 19.2 p (77 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 327 bytes, 77 words
  10. Anna Mae Hays U (70.4 p)
    12.04, 17:57: 10.0 p (uusi sivu) + 27.9 p (2231 tavua) + 12.5 p (50 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 231 bytes, 50 words
  11. Lori Lightfoot (7.7 p)
    13.04, 10:58: 2.7 p (219 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 219 bytes, 0 words
  12. Laura Bush (0.3 p)
    15.04, 19:20: 0.3 p (23 tavua)
    Total 23 bytes, 0 words
  13. Barbara Bush (0.3 p)
    15.04, 19:21: 0.3 p (23 tavua)
    Total 23 bytes, 0 words

12 artikkelia, 11,80 kB

  1. Mari Holopainen (1.4 p)
    07.04, 10:47: 0.4 p (35 tavua)
    07.04, 10:48: 0.5 p (38 tavua)
    07.04, 10:51: 0.5 p (36 tavua)
    Total 75 bytes, 0 words
  2. Pihla Koivuniemi (0.4 p)
    08.04, 15:57: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  3. Pauliina Puurila (1.1 p)
    09.04, 11:57: 1.1 p (87 tavua)
    Total 87 bytes, 0 words
  4. Hannele Laurila (0.3 p)
    12.04, 21:19: 0.3 p (22 tavua)
    Total 22 bytes, 0 words
  5. Anna Brotkin (0.5 p)
    29.04, 15:30: 0.5 p (42 tavua)
    Total 42 bytes, 0 words
  6. Inma Cuesta U (63.1 p)
    30.04, 18:17: 10.0 p (uusi sivu) + 25.3 p (2025 tavua) + 11.5 p (46 sanaa)
    30.04, 18:23: 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 18:55: 0.0 p (2 tavua)
    30.04, 19:04: 10.0 p (802 tavua)
    30.04, 19:06: 0.3 p (25 tavua)
    30.04, 19:07: 0.3 p (27 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    30.04, 19:12: 0.1 p (11 tavua)
    Total 2 778 bytes, 48 words
  7. Carole Bouquet U (45.9 p)
    30.04, 18:41: 10.0 p (uusi sivu) + 7.2 p (573 tavua) + 11.8 p (47 sanaa)
    30.04, 18:43: 0.8 p (64 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 19:17: 10.4 p (832 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 1 469 bytes, 50 words
  8. Sabrina Ferilli U (37.5 p)
    30.04, 19:30: 10.0 p (uusi sivu) + 9.6 p (771 tavua) + 8.8 p (35 sanaa)
    30.04, 19:33: 8.2 p (659 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    30.04, 19:34: 0.1 p (9 tavua)
    Total 1 439 bytes, 38 words
  9. Marla Maples U (57.9 p)
    30.04, 19:45: 10.0 p (uusi sivu) + 20.9 p (1673 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 11.0 p (2 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    30.04, 19:51: 7.4 p (595 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 2 266 bytes, 34 words
  10. Sonja Korkeala U (63.8 p)
    30.04, 21:40: 10.0 p (uusi sivu) + 18.8 p (1506 tavua) + 20.0 p (80 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 506 bytes, 80 words
  11. Heidi von Wright U (32.8 p)
    30.04, 21:54: 10.0 p (uusi sivu) + 9.5 p (763 tavua) + 13.2 p (53 sanaa)
    Total 763 bytes, 53 words
  12. Anna-Lisa Stigell U (56.5 p)
    30.04, 22:04: 10.0 p (uusi sivu) + 16.4 p (1316 tavua) + 25.0 p (100 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 316 bytes, 100 words

9 artikkelia, 9,60 kB

  1. Nicole Aniston (0.3 p)
    11.04, 14:51: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 8 bytes, 1 words
  2. Kayden Kross U (45.0 p)
    11.04, 15:03: 10.0 p (uusi sivu) + 18.5 p (1482 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 482 bytes, 26 words
  3. Rebeca Linares (0.1 p)
    11.04, 15:05: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  4. Kendra Sunderland U (45.6 p)
    11.04, 15:25: 10.0 p (uusi sivu) + 19.1 p (1527 tavua) + 6.5 p (26 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 527 bytes, 26 words
  5. Natasha Nice U (42.2 p)
    11.04, 19:20: 10.0 p (uusi sivu) + 17.2 p (1372 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 372 bytes, 20 words
  6. Kagney Linn Karter (13.0 p)
    11.04, 19:24: 5.0 p (403 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 403 bytes, 12 words
  7. Abella Danger U (54.1 p)
    16.04, 22:02: 10.0 p (uusi sivu) + 23.5 p (1883 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    16.04, 22:10: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 884 bytes, 22 words
  8. Mia Malkova U (47.6 p)
    16.04, 22:14: 10.0 p (uusi sivu) + 19.3 p (1545 tavua) + 8.2 p (33 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 22:14: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 546 bytes, 33 words
  9. Adriana Chechik U (36.6 p)
    16.04, 22:21: 10.0 p (uusi sivu) + 17.3 p (1385 tavua) + 4.2 p (17 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 1 385 bytes, 17 words

1 artikkeli, 11,66 kB

  1. Bahamadia U (256.5 p)
    29.04, 16:14: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (9403 tavua > maks) + 27.2 p (109 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 35.0 p (7 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    30.04, 00:31: 0.0 p (3669 tavua) + 91.2 p (365 sanaa) + 13.0 p (2 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    30.04, 00:46: 0.0 p (64 tavua)
    30.04, 03:45: 0.0 p (2 tavua)
    Total 11 665 bytes, 459 words

9 artikkelia, 6,63 kB

  1. Emmy Noether (7.4 p)
    03.04, 08:40: 2.4 p (192 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 192 bytes, 0 words
  2. Manuela Groeger-Schneider U (52.2 p)
    15.04, 09:34: 10.0 p (uusi sivu) + 16.9 p (1356 tavua) + 8.8 p (35 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    15.04, 09:34: 0.4 p (32 tavua)
    15.04, 09:34: 0.4 p (30 tavua)
    15.04, 09:35: 0.3 p (23 tavua)
    15.04, 09:35: 0.4 p (33 tavua)
    Total 1 451 bytes, 35 words
  3. Sari Essayah (12.2 p)
    15.04, 12:04: 4.2 p (333 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 333 bytes, 12 words
  4. Grace VanderWaal (12.9 p)
    16.04, 10:03: 4.9 p (394 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 394 bytes, 12 words
  5. Krista Pärmäkoski (0.4 p)
    16.04, 10:39: 0.2 p (13 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 13 bytes, 1 words
  6. Emilia Bottas (22.7 p)
    16.04, 10:45: 5.3 p (422 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 10:54: 5.5 p (437 tavua) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 859 bytes, 8 words
  7. Darci Lynne Farmer U (64.9 p)
    17.04, 09:18: 10.0 p (uusi sivu) + 21.8 p (1745 tavua) + 10.2 p (41 sanaa) + 21.0 p (4 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    17.04, 09:19: 0.5 p (38 tavua)
    17.04, 09:19: 0.3 p (27 tavua)
    17.04, 09:19: 0.4 p (33 tavua)
    17.04, 09:19: 0.4 p (30 tavua)
    17.04, 10:20: 0.2 p (17 tavua)
    Total 1 890 bytes, 41 words
  8. Emma Kimiläinen-Liuski (16.0 p)
    18.04, 09:10: 5.8 p (463 tavua) + 4.8 p (19 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 09:10: 0.4 p (33 tavua)
    Total 496 bytes, 19 words
  9. Sangita Kulathinal U (39.8 p)
    18.04, 13:08: 10.0 p (uusi sivu) + 10.8 p (866 tavua) + 12.2 p (49 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    18.04, 13:08: 0.5 p (36 tavua)
    18.04, 13:08: 0.4 p (31 tavua)
    18.04, 13:08: 0.6 p (44 tavua)
    18.04, 13:16: 0.4 p (30 tavua)
    Total 1 007 bytes, 49 words

1 artikkeli, 5,02 kB

  1. Cristina Martinez U (215.5 p)
    22.04, 17:08: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (4919 tavua > maks) + 83.2 p (333 sanaa) + 45.0 p (9 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    22.04, 17:22: 0.0 p (99 tavua) + 2.2 p (9 sanaa)
    22.04, 17:27: 0.0 p (4 tavua)
    Total 5 022 bytes, 342 words

5 artikkelia, 5,24 kB

  1. Kathrin Schmidt U (56.1 p)
    30.04, 20:40: 10.0 p (uusi sivu) + 18.3 p (1466 tavua) + 7.8 p (31 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    Total 1 466 bytes, 31 words
  2. Elena Sliepcevich U (20.7 p)
    30.04, 21:23: 10.0 p (uusi sivu) + 5.9 p (474 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
    Total 474 bytes, 19 words
  3. Margaret C. Snyder U (51.2 p)
    30.04, 23:01: 10.0 p (uusi sivu) + 14.7 p (1177 tavua) + 16.5 p (66 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 177 bytes, 66 words
  4. Ingrid Miethe U (45.0 p)
    30.04, 23:38: 10.0 p (uusi sivu) + 14.0 p (1119 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 1 119 bytes, 44 words
  5. Sandra Dawson U (42.5 p)
    30.04, 23:54: 10.0 p (uusi sivu) + 12.5 p (1002 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 1 002 bytes, 60 words

6 artikkelia, 8,39 kB

  1. Gretel Hemgård U (144.5 p)
    04.04, 14:16: 10.0 p (uusi sivu) + 20.4 p (1630 tavua) + 5.8 p (23 sanaa) + 16.0 p (3 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    04.04, 14:16: 0.1 p (11 tavua)
    04.04, 14:20: 7.4 p (590 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 14:21: 2.3 p (181 tavua) + 1.2 p (5 sanaa)
    04.04, 14:22: 1.5 p (121 tavua)
    04.04, 14:23: 1.9 p (148 tavua)
    04.04, 14:25: 1.4 p (115 tavua)
    04.04, 14:28: 2.4 p (190 tavua) + 3.5 p (14 sanaa) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    04.04, 14:30: 3.2 p (252 tavua)
    04.04, 14:39: 8.8 p (705 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 14:45: 6.2 p (495 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 14:50: 4.5 p (384 tavua > maks) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 14:55: 0.0 p (350 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 14:57: 0.0 p (389 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 15:03: 0.0 p (554 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    04.04, 15:05: 0.0 p (40 tavua)
    04.04, 15:07: 0.0 p (31 tavua)
    04.04, 15:07: 0.0 p (30 tavua)
    08.04, 10:51: 0.0 p (246 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    08.04, 10:56: 0.0 p (238 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 6 339 bytes, 50 words
  2. Maritta Pitkänen (0.9 p)
    04.04, 15:05: 0.4 p (28 tavua)
    04.04, 15:06: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  3. Terhi Majasalmi (47.7 p)
    23.04, 08:10: 8.0 p (638 tavua) + 2.5 p (10 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    23.04, 08:11: 0.1 p (6 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    23.04, 08:18: 2.0 p (157 tavua) + 1.8 p (7 sanaa) + 3.0 p (3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    23.04, 08:26: 10.9 p (870 tavua) + 7.0 p (28 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    23.04, 08:28: 0.3 p (24 tavua) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 1 695 bytes, 46 words
  4. Katleena Kortesuo (0.3 p)
    23.04, 14:15: 0.3 p (22 tavua)
    Total 22 bytes, 0 words
  5. Maisie Williams (0.9 p)
    24.04, 09:22: 0.9 p (68 tavua)
    Total 68 bytes, 0 words
  6. Eeva Kontu (3.3 p)
    26.04, 06:39: 2.8 p (223 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 223 bytes, 2 words

45 artikkelia, 11,17 kB

  1. Amerie (0.2 p)
    02.04, 21:02: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  2. Fontella Bass (0.2 p)
    02.04, 21:02: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  3. Ruth Brown (0.2 p)
    02.04, 21:03: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  4. Cherrelle (0.2 p)
    02.04, 21:03: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  5. Janet Jackson (0.2 p)
    02.04, 21:04: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  6. Chaka Khan (0.2 p)
    02.04, 21:05: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  7. Solange Knowles (0.2 p)
    02.04, 21:05: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  8. Patti LaBelle (0.2 p)
    02.04, 21:05: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  9. Sylvia Robinson (0.2 p)
    02.04, 21:07: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  10. Diana Ross (0.2 p)
    02.04, 21:07: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  11. Teena Marie (0.2 p)
    02.04, 21:08: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  12. Tammi Terrell (0.5 p)
    02.04, 21:08: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  13. Aretha Franklin (3.0 p)
    02.04, 21:17: 3.0 p (236 tavua)
    Total 236 bytes, 0 words
  14. Randy Crawford (0.7 p)
    02.04, 21:20: 0.7 p (59 tavua)
    Total 59 bytes, 0 words
  15. Roberta Flack (1.8 p)
    02.04, 21:24: 1.8 p (140 tavua)
    Total 140 bytes, 0 words
  16. Rebbie Jackson (1.2 p)
    02.04, 21:45: 1.2 p (98 tavua)
    Total 98 bytes, 0 words
  17. Anita Pointer (0.7 p)
    02.04, 22:09: 0.7 p (58 tavua)
    Total 58 bytes, 0 words
  18. Donna Summer (0.7 p)
    02.04, 22:19: 0.7 p (58 tavua)
    Total 58 bytes, 0 words
  19. Koko Taylor (0.8 p)
    02.04, 22:20: 0.2 p (18 tavua)
    02.04, 22:20: 0.6 p (44 tavua)
    Total 62 bytes, 0 words
  20. Irma Thomas (2.3 p)
    02.04, 22:22: 2.3 p (183 tavua)
    Total 183 bytes, 0 words
  21. Big Mama Thornton (0.1 p)
    02.04, 22:22: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  22. Anita Ward (0.5 p)
    02.04, 22:27: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  23. Mary Wells (2.0 p)
    02.04, 22:28: 1.0 p (80 tavua)
    02.04, 22:29: 0.5 p (40 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 115 bytes, 2 words
  24. Natalie Cole (1.2 p)
    02.04, 22:53: 1.2 p (99 tavua)
    Total 99 bytes, 0 words
  25. Faith Evans (1.3 p)
    02.04, 22:59: 1.3 p (105 tavua)
    Total 105 bytes, 0 words
  26. Keri Hilson (0.7 p)
    02.04, 23:03: 0.7 p (58 tavua)
    Total 58 bytes, 0 words
  27. Sonja Gerhardt (1.0 p)
    03.04, 08:58: 0.5 p (38 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total −23 bytes, 2 words
  28. Brenda Milner (0.7 p)
    03.04, 11:02: 0.7 p (56 tavua)
    Total 56 bytes, 0 words
  29. Rita Levi-Montalcini (0.6 p)
    03.04, 11:17: 0.6 p (47 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  30. Neneh Cherry (0.3 p)
    03.04, 15:14: 0.3 p (26 tavua)
    Total 26 bytes, 0 words
  31. Zora Neale Hurston (0.4 p)
    04.04, 03:25: 0.4 p (29 tavua)
    Total 29 bytes, 0 words
  32. Rosa Lemberg (0.5 p)
    04.04, 08:13: 0.5 p (43 tavua)
    Total 43 bytes, 0 words
  33. Zahra Abdulla (5.0 p)
    04.04, 08:32: 0.0 p (3 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 3 bytes, 0 words
  34. Zaz (laulaja) (1.8 p)
    05.04, 07:55: 0.5 p (38 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    05.04, 07:57: 1.1 p (89 tavua)
    Total 127 bytes, 1 words
  35. Françoise Hardy (0.0 p)
    05.04, 17:51: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  36. Allison Mack (0.2 p)
    09.04, 15:25: 0.2 p (13 tavua)
    Total 13 bytes, 0 words
  37. Grace Slick (72.6 p)
    13.04, 21:13: 1.3 p (104 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    13.04, 21:31: 8.5 p (676 tavua) + 20.2 p (81 sanaa)
    13.04, 21:33: 2.8 p (227 tavua) + 8.0 p (Yksi lähde on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    13.04, 21:38: 0.6 p (51 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    13.04, 21:58: 3.4 p (272 tavua) + 6.8 p (27 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    13.04, 21:59: 3.8 p (301 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    13.04, 22:02: 0.1 p (8 tavua)
    13.04, 22:05: 0.8 p (63 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    14.04, 11:41: 0.2 p (12 tavua)
    21.04, 12:35: 0.1 p (4 tavua)
    23.04, 03:05: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 724 bytes, 111 words
  38. Greta Thunberg (1.4 p)
    13.04, 23:25: 0.4 p (32 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 32 bytes, 4 words
  39. Merja Leppälahti (0.9 p)
    14.04, 12:03: 0.2 p (13 tavua)
    14.04, 12:05: 0.8 p (62 tavua)
    Total 74 bytes, 0 words
  40. Jane Austen (5.4 p)
    20.04, 18:03: 0.1 p (8 tavua)
    20.04, 18:05: 0.1 p (7 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    20.04, 18:05: 0.1 p (8 tavua)
    23.04, 02:32: 0.1 p (4 tavua)
    23.04, 02:40: 0.0 p (3 tavua)
    Total 15 bytes, 0 words
  41. Saffron (6.1 p)
    23.04, 03:10: 1.1 p (86 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 86 bytes, 0 words
  42. Nina Simone (75.2 p)
    26.04, 02:21: 60.0 p (6422 tavua > maks) + 0.2 p (1 sana) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 02:33: 0.0 p (1010 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 7 432 bytes, 1 words
  43. Sophie von Chotek (1.6 p)
    28.04, 13:45: 0.9 p (72 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 56 bytes, 2 words
  44. Irene Cara (1.9 p)
    28.04, 22:58: 1.7 p (132 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 132 bytes, 1 words
  45. Adelaide Casely-Hayford (0.8 p)
    30.04, 05:03: 0.6 p (46 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 37 bytes, 1 words

3 artikkelia, 4,55 kB

  1. Ruth Dreifuss (0.0 p)
    04.04, 20:36: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  2. Patty Jenkins (16.1 p)
    06.04, 18:19: 4.8 p (385 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 385 bytes, 5 words
  3. Noelle Stevenson U (164.7 p)
    26.04, 01:15: 10.0 p (uusi sivu) + 41.8 p (3344 tavua) + 46.2 p (185 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    26.04, 01:29: 10.4 p (834 tavua) + 13.2 p (53 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen) + 10.0 p (bonus 200 sanaa)
    Total 4 160 bytes, 229 words

5 artikkelia, 4,90 kB

  1. Iga Świątek U (86.2 p)
    02.04, 10:41: 10.0 p (uusi sivu) + 30.2 p (2412 tavua) + 15.0 p (60 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 26.0 p (5 lähdettä on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 2 412 bytes, 60 words
  2. Bianca Andreescu (16.6 p)
    03.04, 10:29: 6.4 p (511 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 511 bytes, 21 words
  3. Emma Laine (0.1 p)
    05.04, 15:07: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  4. Tamara Zidanšek U (65.4 p)
    27.04, 13:19: 10.0 p (uusi sivu) + 25.1 p (2010 tavua) + 15.2 p (61 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    Total 2 010 bytes, 61 words
  5. Taylor Swift (0.2 p)
    27.04, 21:09: 0.2 p (1 sana)
    Total −1 bytes, 1 words

2 artikkelia, 6,11 kB

  1. Saga Sarkola U (162.5 p)
    23.04, 19:30: 10.0 p (uusi sivu) + 60.0 p (6083 tavua > maks) + 37.5 p (150 sanaa) + 50.0 p (10 lähdettä on lisätty) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 6 083 bytes, 150 words
  2. Jonna Järnefelt (0.3 p)
    23.04, 19:33: 0.3 p (24 tavua)
    Total 24 bytes, 0 words

3 artikkelia, 2,64 kB

  1. Sarlotta Narjus U (58.1 p)
    28.04, 11:01: 10.0 p (uusi sivu) + 11.3 p (901 tavua) + 8.5 p (34 sanaa) + 10.0 p (2 kuvaa) + 18.0 p (3 lähdettä on lisätty, 3 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    28.04, 11:04: 0.3 p (23 tavua)
    Total 924 bytes, 34 words
  2. Henna Helander U (67.2 p)
    29.04, 20:34: 10.0 p (uusi sivu) + 14.7 p (1177 tavua) + 18.2 p (73 sanaa) + 5.0 p (1 kuva) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    29.04, 20:38: 0.2 p (14 tavua)
    30.04, 12:41: 0.7 p (59 tavua) + 0.8 p (3 sanaa) + 5.0 p (1 kuva)
    30.04, 13:49: 0.3 p (22 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 251 bytes, 77 words
  3. Karin Krokfors U (33.1 p)
    29.04, 20:50: 10.0 p (uusi sivu) + 5.8 p (466 tavua) + 5.2 p (21 sanaa) + 12.0 p (2 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 466 bytes, 21 words

4 artikkelia, 2,60 kB

  1. Farrah Fawcett (4.7 p)
    27.04, 18:03: 0.1 p (4 tavua)
    27.04, 18:16: 1.4 p (113 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    27.04, 18:23: 0.0 p (2 tavua)
    Total 119 bytes, 13 words
  2. Kate Jackson (27.3 p)
    27.04, 18:28: 0.0 p (1 tavu)
    27.04, 18:38: 1.5 p (118 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    27.04, 18:45: 0.1 p (7 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    27.04, 18:48: 0.7 p (54 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    27.04, 19:54: 1.2 p (100 tavua) + 3.0 p (12 sanaa)
    27.04, 20:02: 1.4 p (113 tavua) + 3.2 p (13 sanaa)
    27.04, 21:06: 1.2 p (94 tavua) + 2.8 p (11 sanaa)
    27.04, 21:52: 1.4 p (113 tavua) + 4.2 p (17 sanaa)
    27.04, 21:55: 0.3 p (21 tavua) + 0.8 p (3 sanaa)
    Total 621 bytes, 78 words
  3. Cheryl Ladd (43.0 p)
    28.04, 08:59: 2.7 p (214 tavua) + 6.0 p (24 sanaa)
    28.04, 09:53: 3.0 p (239 tavua) + 8.0 p (32 sanaa)
    28.04, 14:57: 0.5 p (37 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    28.04, 15:01: 0.4 p (35 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    28.04, 15:04: 1.0 p (79 tavua) + 2.0 p (8 sanaa)
    28.04, 15:06: 0.3 p (23 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    28.04, 18:33: 1.9 p (152 tavua) + 4.5 p (18 sanaa)
    30.04, 18:24: 1.7 p (137 tavua) + 4.0 p (16 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 916 bytes, 106 words
  4. Jaclyn Smith (42.3 p)
    29.04, 19:23: 2.6 p (204 tavua) + 4.8 p (19 sanaa)
    29.04, 19:26: 1.6 p (128 tavua) + 3.5 p (14 sanaa)
    29.04, 20:51: 3.9 p (309 tavua) + 8.8 p (35 sanaa)
    30.04, 18:16: 0.4 p (33 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    30.04, 18:20: 3.4 p (272 tavua) + 7.5 p (30 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 946 bytes, 102 words

2 artikkelia, 2,94 kB

  1. Daniela Yrjö-Koskinen U (71.8 p)
    26.04, 19:11: 10.0 p (uusi sivu) + 18.7 p (1499 tavua) + 13.0 p (52 sanaa) + 20.0 p (4 lähdettä on lisätty)
    26.04, 19:12: 0.2 p (16 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    26.04, 19:28: 3.2 p (260 tavua) + 0.5 p (2 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    26.04, 19:39: 0.5 p (39 tavua)
    26.04, 19:39: 0.4 p (33 tavua)
    Total 1 847 bytes, 55 words
  2. Ulla Kulju U (44.6 p)
    30.04, 15:48: 10.0 p (uusi sivu) + 13.1 p (1046 tavua) + 11.0 p (44 sanaa) + 10.0 p (2 lähdettä on lisätty)
    30.04, 15:52: 0.5 p (42 tavua)
    Total 1 088 bytes, 44 words

24 artikkelia, 2,83 kB

  1. Mia Mottley (1.1 p)
    02.04, 15:46: 0.7 p (55 tavua)
    02.04, 15:52: 0.4 p (30 tavua)
    Total 85 bytes, 0 words
  2. Ruth Dreifuss (0.8 p)
    02.04, 15:49: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  3. Alli Alanko U (27.9 p)
    02.04, 17:54: 10.0 p (uusi sivu) + 6.4 p (510 tavua) + 5.5 p (22 sanaa) + 6.0 p (Yksi lähde on lisätty, Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 510 bytes, 22 words
  4. Irja Sarnama (1.6 p)
    05.04, 13:41: 0.6 p (50 tavua) + 1.0 p (4 sanaa)
    Total 50 bytes, 4 words
  5. Claudia Testoni (0.0 p)
    14.04, 09:54: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  6. Irmgard Praetz (0.0 p)
    14.04, 09:56: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  7. Megan Bozek (0.3 p)
    15.04, 15:46: 0.3 p (21 tavua)
    Total 19 bytes, 0 words
  8. Naema Helsingius (0.2 p)
    14.04, 16:34: 0.2 p (19 tavua)
    Total 19 bytes, 0 words
  9. Shelly Yachimovich (5.8 p)
    15.04, 15:30: 0.8 p (67 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 67 bytes, 0 words
  10. Maria Cantwell (5.7 p)
    15.04, 17:24: 0.7 p (56 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 56 bytes, 0 words
  11. Martta Keski-Nikkola U (43.4 p)
    19.04, 20:12: 10.0 p (uusi sivu) + 14.4 p (1148 tavua) + 12.0 p (48 sanaa) + 7.0 p (Yksi lähde on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 148 bytes, 48 words
  12. Assi Koivisto (6.0 p)
    22.04, 10:06: 1.0 p (80 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 80 bytes, 0 words
  13. Ylva Eggehorn (0.2 p)
    25.04, 19:36: 0.2 p (13 tavua)
    Total 13 bytes, 0 words
  14. Mayra Aguiar (0.0 p)
    26.04, 13:54: 0.0 p (2 tavua)
    Total −55 bytes, 0 words
  15. Åsa Lindhagen (1.0 p)
    27.04, 12:32: 0.6 p (49 tavua)
    27.04, 22:31: 0.4 p (30 tavua)
    Total 79 bytes, 0 words
  16. Pälvi Hanni (1.7 p)
    27.04, 12:40: 1.7 p (133 tavua)
    Total 133 bytes, 0 words
  17. Ylva Johansson (1.3 p)
    27.04, 22:23: 1.3 p (101 tavua)
    Total 101 bytes, 0 words
  18. Anna Ekström (1.2 p)
    27.04, 22:28: 1.2 p (100 tavua)
    Total 100 bytes, 0 words
  19. Jennie Nilsson (1.3 p)
    27.04, 22:30: 1.3 p (101 tavua)
    Total 101 bytes, 0 words
  20. Amanda Lind (1.0 p)
    27.04, 22:32: 1.0 p (77 tavua)
    Total 77 bytes, 0 words
  21. Svenja Schulze (0.7 p)
    28.04, 00:06: 0.7 p (57 tavua)
    Total 57 bytes, 0 words
  22. Katarina Barley (6.0 p)
    28.04, 12:37: 1.0 p (81 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 81 bytes, 0 words
  23. Julia Klöckner (5.8 p)
    28.04, 12:42: 0.8 p (65 tavua) + 5.0 p (1 kuva)
    Total 65 bytes, 0 words
  24. Laura Graves (0.0 p)
    30.04, 23:33: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words

6 artikkelia, 3,03 kB

  1. Sanni Grahn-Laasonen (13.1 p)
    16.04, 09:14: 4.7 p (374 tavua) + 3.0 p (12 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    16.04, 09:26: 0.4 p (31 tavua)
    Total 405 bytes, 12 words
  2. Eveliina Heinäluoma (14.5 p)
    16.04, 09:44: 4.5 p (363 tavua) + 5.0 p (20 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 363 bytes, 20 words
  3. Iiris Suomela (10.2 p)
    17.04, 14:47: 3.2 p (260 tavua) + 2.0 p (8 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 260 bytes, 8 words
  4. Lulu Ranne U (59.8 p)
    17.04, 15:46: 10.0 p (uusi sivu) + 16.6 p (1324 tavua) + 16.2 p (65 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    Total 1 324 bytes, 65 words
  5. Päivi Räsänen (0.6 p)
    18.04, 09:13: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  6. Hilkka Kemppi (13.9 p)
    29.04, 17:28: 7.9 p (632 tavua) + 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (Yksi viittaus jo olemassa olevaan lähteeseen)
    Total 632 bytes, 0 words

1 artikkeli, 1,71 kB

  1. Jenni Poikelus U (91.4 p)
    28.04, 20:24: 10.0 p (uusi sivu) + 20.8 p (1664 tavua) + 23.8 p (95 sanaa) + 30.0 p (5 lähdettä on lisätty, 5 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    28.04, 21:00: 0.6 p (47 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (bonus 100 sanaa)
    Total 1 711 bytes, 100 words

5 artikkelia, 2,77 kB

  1. Laura Nordström (9.7 p)
    03.04, 15:19: 0.0 p (1 tavu)
    03.04, 15:28: 3.4 p (274 tavua) + 1.2 p (5 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 275 bytes, 5 words
  2. Joanna Truffaut (0.2 p)
    07.04, 10:11: 0.2 p (1 sana)
    Total −64 bytes, 1 words
  3. Elina Lepomäki (9.7 p)
    15.04, 13:02: 4.7 p (375 tavua) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 375 bytes, 0 words
  4. Naema Helsingius (1.0 p)
    15.04, 15:05: 1.0 p (79 tavua)
    Total 79 bytes, 0 words
  5. Pihla Keto-Huovinen U (67.3 p)
    15.04, 16:47: 10.0 p (uusi sivu) + 26.4 p (2110 tavua) + 13.8 p (55 sanaa) + 17.0 p (3 lähdettä on lisätty, 2 viittausta jo olemassa oleviin lähteisiin)
    15.04, 16:49: 0.2 p (18 tavua)
    Total 2 123 bytes, 55 words

1 artikkeli, 1,46 kB

  1. Milja Saari U (53.7 p)
    26.04, 19:11: 10.0 p (uusi sivu) + 17.5 p (1400 tavua) + 10.5 p (42 sanaa) + 15.0 p (3 lähdettä on lisätty)
    26.04, 19:14: 0.4 p (34 tavua)
    26.04, 19:22: 0.3 p (25 tavua)
    Total 1 459 bytes, 40 words

69 artikkelia, 2,99 kB

  1. Sanni Grahn-Laasonen (0.6 p)
    15.04, 16:11: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  2. Anna-Kaisa Ikonen (0.6 p)
    15.04, 16:14: 0.6 p (46 tavua)
    Total 46 bytes, 0 words
  3. Pia Kauma (0.6 p)
    15.04, 16:15: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  4. Terhi Koulumies (0.6 p)
    15.04, 16:18: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  5. Mia Laiho (0.6 p)
    15.04, 16:19: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  6. Elina Lepomäki (0.6 p)
    15.04, 16:20: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  7. Sari Multala (0.6 p)
    15.04, 16:20: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  8. Jaana Pelkonen (0.6 p)
    15.04, 16:21: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  9. Paula Risikko (0.6 p)
    15.04, 16:21: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  10. Sari Sarkomaa (0.6 p)
    15.04, 16:22: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  11. Saara-Sofia Sirén (0.6 p)
    15.04, 16:23: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  12. Mari-Leena Talvitie (0.6 p)
    15.04, 16:23: 0.6 p (45 tavua)
    Total 45 bytes, 0 words
  13. Sofia Vikman (0.6 p)
    15.04, 16:24: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  14. Anne-Mari Virolainen (0.6 p)
    15.04, 16:24: 0.6 p (44 tavua)
    Total 44 bytes, 0 words
  15. Hannakaisa Heikkinen (0.5 p)
    15.04, 16:52: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  16. Anne Kalmari (0.5 p)
    15.04, 16:53: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  17. Hanna Kosonen (0.5 p)
    15.04, 16:54: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  18. Katri Kulmuni (0.5 p)
    15.04, 16:54: 0.5 p (41 tavua)
    Total 41 bytes, 0 words
  19. Hanna-Leena Mattila (0.5 p)
    15.04, 16:56: 0.5 p (41 tavua)
    Total 41 bytes, 0 words
  20. Annika Saarikko (0.5 p)
    15.04, 16:57: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  21. Anu Vehviläinen (0.5 p)
    15.04, 17:00: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  22. Sari Essayah (0.7 p)
    15.04, 17:16: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  23. Päivi Räsänen (0.7 p)
    15.04, 17:16: 0.7 p (54 tavua)
    Total 54 bytes, 0 words
  24. Sari Tanus (0.7 p)
    15.04, 17:17: 0.7 p (55 tavua)
    Total 55 bytes, 0 words
  25. Kike Elomaa (0.6 p)
    15.04, 17:28: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  26. Laura Huhtasaari (0.6 p)
    15.04, 17:29: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  27. Arja Juvonen (0.6 p)
    15.04, 17:29: 0.6 p (49 tavua)
    Total 49 bytes, 0 words
  28. Leena Meri (0.6 p)
    15.04, 17:30: 0.6 p (49 tavua)
    Total 49 bytes, 0 words
  29. Riikka Purra (0.6 p)
    15.04, 17:33: 0.6 p (49 tavua)
    Total 49 bytes, 0 words
  30. Riikka Slunga-Poutsalo (0.6 p)
    15.04, 17:35: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  31. Eva Biaudet (0.8 p)
    15.04, 17:40: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  32. Anna-Maja Henriksson (0.8 p)
    15.04, 17:41: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  33. Veronica Rehn-Kivi (0.8 p)
    15.04, 17:41: 0.8 p (60 tavua)
    Total 60 bytes, 0 words
  34. Eeva-Johanna Eloranta (0.5 p)
    15.04, 19:09: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  35. Tarja Filatov (0.5 p)
    15.04, 19:09: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  36. Maria Guzenina (0.5 p)
    15.04, 19:10: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  37. Tuula Haatainen (0.5 p)
    15.04, 19:10: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  38. Eveliina Heinäluoma (0.5 p)
    15.04, 19:11: 0.5 p (37 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  39. Anneli Kiljunen (0.5 p)
    15.04, 19:12: 0.5 p (37 tavua)
    Total 37 bytes, 0 words
  40. Krista Kiuru (0.5 p)
    15.04, 19:13: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  41. Suna Kymäläinen (0.5 p)
    15.04, 19:13: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  42. Sanna Marin (0.5 p)
    15.04, 19:14: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  43. Riitta Mäkinen (0.5 p)
    15.04, 19:14: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  44. Merja Mäkisalo-Ropponen (0.5 p)
    15.04, 19:15: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  45. Johanna Ojala-Niemelä (0.5 p)
    15.04, 19:15: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  46. Sirpa Paatero (0.5 p)
    15.04, 19:15: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  47. Kristiina Salonen (0.4 p)
    15.04, 19:17: 0.4 p (35 tavua)
    Total 35 bytes, 0 words
  48. Katja Taimela (0.5 p)
    15.04, 19:17: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  49. Tytti Tuppurainen (0.5 p)
    15.04, 19:17: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  50. Jutta Urpilainen (0.5 p)
    15.04, 19:18: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  51. Pia Viitanen (0.5 p)
    15.04, 19:18: 0.5 p (36 tavua)
    Total 36 bytes, 0 words
  52. Outi Alanko-Kahiluoto (0.5 p)
    15.04, 19:26: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  53. Satu Hassi (0.5 p)
    15.04, 19:27: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  54. Mari Holopainen (0.6 p)
    15.04, 19:28: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  55. Heli Järvinen (0.5 p)
    15.04, 19:28: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  56. Emma Kari (0.5 p)
    15.04, 19:28: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  57. Krista Mikkonen (0.5 p)
    15.04, 19:28: 0.5 p (40 tavua)
    Total 40 bytes, 0 words
  58. Maria Ohisalo (0.5 p)
    15.04, 19:29: 0.5 p (41 tavua)
    Total 41 bytes, 0 words
  59. Iiris Suomela (0.5 p)
    15.04, 19:29: 0.5 p (41 tavua)
    Total 41 bytes, 0 words
  60. Sofia Virta (0.5 p)
    15.04, 19:30: 0.5 p (41 tavua)
    Total 41 bytes, 0 words
  61. Li Andersson (0.6 p)
    15.04, 19:34: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  62. Veronika Honkasalo (0.6 p)
    15.04, 19:34: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  63. Katja Hänninen (0.6 p)
    15.04, 19:34: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  64. Mai Kivelä (0.6 p)
    15.04, 19:36: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  65. Anna Kontula (0.6 p)
    15.04, 19:36: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  66. Merja Kyllönen (0.6 p)
    15.04, 19:36: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  67. Pia Lohikoski (0.6 p)
    15.04, 19:36: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words
  68. Aino-Kaisa Pekonen (0.6 p)
    15.04, 19:37: 0.6 p (47 tavua)
    Total 47 bytes, 0 words
  69. Hanna Sarkkinen (0.6 p)
    15.04, 19:38: 0.6 p (48 tavua)
    Total 48 bytes, 0 words

1 artikkeli, 0,57 kB

  1. Rauha Mäkilä U (31.4 p)
    26.04, 19:32: 10.0 p (uusi sivu) + 7.2 p (573 tavua) + 9.2 p (37 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 573 bytes, 37 words

1 artikkeli, 0,51 kB

  1. Damiris Dantas U (26.8 p)
    24.04, 12:18: 10.0 p (uusi sivu) + 3.4 p (271 tavua) + 5.0 p (20 sanaa)
    24.04, 12:25: 2.9 p (235 tavua) + 5.5 p (22 sanaa)
    Total 506 bytes, 42 words

82 artikkelia, 0,51 kB

  1. Kristina Lindström (0.1 p)
    01.04, 15:38: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  2. Anna-Maria Åström (0.1 p)
    01.04, 15:44: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  3. Anja Kervanto Nevanlinna (0.2 p)
    01.04, 18:54: 0.2 p (12 tavua)
    Total 12 bytes, 0 words
  4. Lena Sisula-Tulokas (0.1 p)
    02.04, 18:15: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  5. Franciska Sundholm (0.1 p)
    02.04, 18:17: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  6. Liisa Steinby (0.1 p)
    02.04, 18:19: 0.1 p (9 tavua)
    Total 9 bytes, 0 words
  7. Gloriana Ranocchini (0.6 p)
    02.04, 18:22: 0.6 p (51 tavua)
    Total 51 bytes, 0 words
  8. Marketta Sundman (0.1 p)
    02.04, 18:24: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  9. Sylvia Lance Harper (1.0 p)
    02.04, 18:28: 1.0 p (78 tavua)
    Total 78 bytes, 0 words
  10. Pia Olsson (0.1 p)
    03.04, 15:55: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  11. Anna-Elina Lehesjoki (0.1 p)
    03.04, 15:56: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  12. Gunilla Widén (0.0 p)
    03.04, 15:57: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  13. Irene Molloy (0.0 p)
    03.04, 16:07: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  14. Margaret Molesworth (0.2 p)
    04.04, 17:35: 0.2 p (12 tavua)
    Total 12 bytes, 0 words
  15. Jan Lehane (0.1 p)
    04.04, 17:39: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  16. Annamari Ranki (0.1 p)
    07.04, 13:33: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  17. Najat Vallaud-Belkacem (0.0 p)
    07.04, 14:16: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  18. Olivia Manning (0.3 p)
    08.04, 17:05: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 4 bytes, 1 words
  19. Sandra Adolfsson (0.2 p)
    09.04, 18:51: 0.2 p (19 tavua)
    Total 19 bytes, 0 words
  20. Outi Savolainen (0.0 p)
    09.04, 18:53: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  21. Anna Ahlstrand (0.2 p)
    09.04, 18:54: 0.2 p (15 tavua)
    Total 15 bytes, 0 words
  22. Marja-Riitta Taskinen (0.0 p)
    09.04, 18:57: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  23. Soraya Sáenz de Santamaría (0.0 p)
    09.04, 19:04: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  24. Hilkka Soininen (0.2 p)
    11.04, 18:10: 0.2 p (17 tavua)
    Total 17 bytes, 0 words
  25. Sanna-Kaisa Tanskanen (0.1 p)
    11.04, 20:18: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  26. Eija Ventola (0.2 p)
    11.04, 20:43: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  27. Nada Šakić (0.2 p)
    11.04, 20:53: 0.2 p (1 sana)
    Total −3 bytes, 1 words
  28. Jaana Bäck (0.0 p)
    12.04, 16:06: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  29. Mylèna Atanassova (0.2 p)
    13.04, 10:03: 0.2 p (1 sana)
    Total −36 bytes, 1 words
  30. Cecilia Cuțescu-Storck (0.2 p)
    13.04, 10:04: 0.2 p (1 sana)
    Total −4 bytes, 1 words
  31. Johanna Buchert (0.1 p)
    13.04, 10:13: 0.1 p (7 tavua)
    Total 7 bytes, 0 words
  32. Ana Aslan (0.3 p)
    13.04, 12:58: 0.3 p (22 tavua)
    Total 22 bytes, 0 words
  33. Maria Theresa van Thielen (0.5 p)
    13.04, 18:14: 0.3 p (23 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 23 bytes, 1 words
  34. Isabella Adinolfi (0.7 p)
    14.04, 17:37: 0.2 p (14 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 14 bytes, 2 words
  35. Laura Agea (0.7 p)
    14.04, 19:40: 0.2 p (14 tavua) + 0.5 p (2 sanaa)
    Total 14 bytes, 2 words
  36. Sylvia Bongo Ondimba (0.2 p)
    15.04, 19:08: 0.2 p (1 sana)
    Total −1 bytes, 1 words
  37. Tina Morpurgo (0.2 p)
    15.04, 19:09: 0.2 p (1 sana)
    Total −2 bytes, 1 words
  38. Karin Holstius (0.3 p)
    16.04, 15:23: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 bytes, 1 words
  39. Marguerite Perey (0.4 p)
    16.04, 19:02: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  40. Lea Laitinen (0.0 p)
    16.04, 19:07: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  41. Marjatta Palander (0.1 p)
    16.04, 19:09: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  42. Jenna Simula (0.1 p)
    16.04, 19:10: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  43. Hina Rabbani Khar (0.0 p)
    16.04, 19:14: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  44. Inka Hopsu (0.0 p)
    16.04, 19:14: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  45. Anneli Andelén (0.1 p)
    16.04, 19:37: 0.1 p (11 tavua)
    Total 11 bytes, 0 words
  46. Päivi Peltomäki (0.0 p)
    17.04, 16:50: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  47. Malin Andersson (0.4 p)
    17.04, 16:52: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  48. Fern Sutherland (0.0 p)
    18.04, 22:28: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  49. Pumpuang Duangjan (0.5 p)
    21.04, 21:24: 0.3 p (22 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 22 bytes, 1 words
  50. Jennie Kim (0.1 p)
    21.04, 21:25: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  51. Nana Tanimura (0.0 p)
    21.04, 21:31: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  52. Angela Hucles (5.0 p)
    21.04, 21:35: 5.0 p (1 kuva)
    Total −8 bytes, 0 words
  53. Helmi Koskimies (0.1 p)
    21.04, 21:51: 0.1 p (8 tavua)
    Total 8 bytes, 0 words
  54. Eileen Chang (0.4 p)
    21.04, 21:59: 0.4 p (30 tavua)
    Total 30 bytes, 0 words
  55. Suvi Kokkonen (1.1 p)
    21.04, 22:05: 1.1 p (85 tavua)
    Total 85 bytes, 0 words
  56. Marianne Moore (0.1 p)
    21.04, 22:29: 0.1 p (6 tavua)
    Total 6 bytes, 0 words
  57. Ivonne Passada (0.0 p)
    21.04, 22:35: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  58. Frances D’Souza (0.2 p)
    22.04, 08:50: 0.2 p (16 tavua)
    Total 16 bytes, 0 words
  59. Lotte Ulbricht (0.2 p)
    22.04, 10:43: 0.2 p (1 sana)
    Total −3 bytes, 1 words
  60. Nonka Matova (0.0 p)
    22.04, 19:00: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  61. Carmen Jiménez Serrano (0.3 p)
    22.04, 22:10: 0.0 p (2 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 bytes, 1 words
  62. Susanna Pasolini (0.1 p)
    23.04, 11:17: 0.1 p (9 tavua)
    Total 9 bytes, 0 words
  63. Marie d’Agoult (0.1 p)
    23.04, 11:18: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  64. Nina Mikkonen (0.0 p)
    23.04, 15:19: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  65. Vida Lahey (0.8 p)
    23.04, 21:47: 0.8 p (3 sanaa)
    Total −1 bytes, 3 words
  66. Chana Orloff (0.2 p)
    23.04, 22:27: 0.2 p (1 sana)
    Total −6 bytes, 1 words
  67. Isabel Coixet (0.9 p)
    23.04, 22:53: 0.9 p (69 tavua)
    Total 69 bytes, 0 words
  68. Naina Jeltsina (0.0 p)
    24.04, 15:03: 0.0 p (3 tavua)
    Total 3 bytes, 0 words
  69. Yvonne de Gaulle (0.2 p)
    24.04, 19:09: 0.1 p (7 tavua)
    24.04, 19:09: 0.1 p (8 tavua)
    Total 15 bytes, 0 words
  70. Virpi Mäkinen (0.1 p)
    24.04, 19:14: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  71. Kirsi-Kaisa Sinisalo (0.3 p)
    24.04, 21:36: 0.1 p (8 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 8 bytes, 1 words
  72. Ricarda Huch (0.0 p)
    24.04, 23:18: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  73. Marketta Sipi (0.0 p)
    25.04, 09:55: 0.0 p (2 tavua)
    Total 2 bytes, 0 words
  74. Hele Savin (0.1 p)
    25.04, 09:56: 0.1 p (5 tavua)
    Total 5 bytes, 0 words
  75. Meg Whitman (0.0 p)
    26.04, 17:10: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  76. Barbara Cassin (0.0 p)
    26.04, 18:19: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  77. Laura Johnson (0.2 p)
    26.04, 18:21: 0.2 p (14 tavua)
    Total 14 bytes, 0 words
  78. Caroline Quentin (0.4 p)
    26.04, 18:24: 0.4 p (33 tavua)
    Total 33 bytes, 0 words
  79. Rauha Mäkilä (0.1 p)
    26.04, 20:55: 0.1 p (4 tavua)
    Total 4 bytes, 0 words
  80. Katriina Haikala (0.4 p)
    26.04, 20:56: 0.2 p (15 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 15 bytes, 1 words
  81. Zahra Kazemi (0.3 p)
    26.04, 21:15: 0.0 p (2 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 2 bytes, 1 words
  82. Broncia Koller-Pinell (0.3 p)
    26.04, 21:16: 0.1 p (4 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    Total 4 bytes, 1 words

1 artikkeli, 0,62 kB

  1. Elina Björklund (16.5 p)
    21.04, 14:02: 7.7 p (618 tavua) + 3.8 p (15 sanaa) + 5.0 p (Yksi lähde on lisätty)
    Total 618 bytes, 15 words

3 artikkelia, 1,27 kB

  1. Evelina (laulaja) (0.3 p)
    01.04, 08:47: 0.0 p (1 tavu) + 0.2 p (1 sana)
    Total 1 bytes, 1 words
  2. Silvia Calvó i Armengol (15.8 p)
    07.04, 13:04: 15.8 p (1260 tavua)
    Total 1 260 bytes, 0 words
  3. Dubravka Ugrešić (0.3 p)
    22.04, 22:18: 0.3 p (24 tavua)
    Total 24 bytes, 0 words

1 artikkeli, 0,19 kB

  1. Maileena Byström (4.4 p)
    13.04, 19:50: 0.4 p (29 tavua)
    13.04, 20:03: 0.6 p (44 tavua)
    13.04, 20:06: 0.6 p (48 tavua) + 0.2 p (1 sana)
    13.04, 20:09: 0.9 p (73 tavua) + 1.8 p (7 sanaa)
    Total 194 bytes, 6 words

1 artikkeli, 0,15 kB

  1. Paula Risikko (1.8 p)
    15.04, 18:53: 1.8 p (146 tavua)
    Total 146 bytes, 0 words

2 artikkelia, 0,03 kB

  1. Ulla-Kirsti Junttila (0.0 p)
    08.04, 20:28: 0.0 p (1 tavu)
    Total 1 bytes, 0 words
  2. Piritta Rantanen (0.4 p)
    18.04, 20:48: 0.4 p (35 tavua)
    Total 35 bytes, 0 words

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 2. toukokuuta 2019 kello 04.40. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot encountered the following problems with the page Marjatta Oja
    • Revision 18058241: The word count difference might be wrong, because the word count increase (25) is larger than the byte increase (21). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Wilhelmina Stålberg
    • Revision 18120104: The word count difference might be wrong, because the word count increase (18) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Aino Alli
    • Revision 18114701: The word count difference might be wrong, because the word count increase (59) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Claudine Picardet
    • Revision 18113670: The word count difference might be wrong, because the word count increase (16) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Jennah Vainio
    • Revision 18099269: The word count difference might be wrong, because the word count increase (60) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Henna Helander
    • Revision 18119571: The word count difference might be wrong, because the word count increase (70) is larger than the byte increase (2). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Meri Genetz
    • Revision 18056093: The word count difference might be wrong, because the word count increase (89) is larger than the byte increase (0). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Chana Orloff
    • Revision 18102416: The word count difference might be wrong, because the word count increase (12) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Edith Bergholm
    • Revision 18071055: The word count difference might be wrong, because the word count increase (160) is larger than the byte increase (-5). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.



Tietoa kilpailusta
Wikiprojekti:Punaisten linkkien naiset
Palkinnot
Punalinkit
Keskustelu
Me olemme yhteensä
lisänneet
3428
kilotavua
lisänneet
116621
sanaa leipätekstiä
luoneet
1055
artikkelia
lisänneet
4398
lähdettä
lisänneet
641
kuvaa